torstai 23. tammikuuta 2020

Koira ja kiveskasvain


Tammikuun ensimmäisenä ja toisena päivänä koirien kanssa lenkillä käydessäni huomasin, että Lumeksen kakkakikkareet olivat pieniä ja rypälemäisiä, siis ei sellainen yhtenäinen pötkö vaan monesta pienemmästä osasta koostuva pötkylä. Toisen päivän illasta Lumes myös jonkin aikaa läähätteli epänormaalisti. Toissa syksyisen ummetusepisodin (linkki) jäljiltä päätin, että heti perjantaina, eli kolmas tammikuuta, käyn apteekista hakemassa Levolacia, ettei nyt vaan tule mitään pitkää ummetusputkea. Perjantai koitti, mutta Levolacin oston sai unohtaa, sillä Lumes oli aamuyön aikana pyytänyt kolmesti ulos tarpeilleen ja aamulenkillä se oli jo ihan vesiripulilla. ja lisäksi se pissaili jotenkin oudosti. Soittelin sitten päivällä lääkäriin, en muuten, mutta kun oli viikonloppu ja vielä arkipyhämaanantaikin tulossa, ja sielläkin oltiin sitä mieltä, että voisi tulla näytille. Nappasin klinikan pihalla kauhaan pissanäytteen - Lumes oli oikein suosiollinen ja nosti koipeaan minuun päin, joten kauhalla oli harvinaisen helppo osua kohdilleen. Ennen lähtöä olin kotona puhdistanut esinahan, vinkki, jonka olen joskus joltain eläinlääkäriltä saanut, ettei näytteeseen tulisi siitä epäpuhtauksia.

"Sydän- ja hengitysäänet normaalit. Limakalvot vaaleanpunaiset, kosteat. Vatsan tunnustelussa ei selvää aristusta tai poikkeamaa. Tunnustelavat imusolmukkeet normaalit. Peräsuolen kautta tunnusteltuna eturauhanen normaali, aristamaton. Vasemmassa anaalirauhasessa hieman eritettä, oikea tyhjä.

Vatsaontelon röntgenkuvassa paksusuolessa nähdään kohtalaisesti kaasua. Muuten suolisto melko rauhallisen näköinen. Ei vierasesineeseen viittaavaa, mutta vierasesinettä ei voida poissulkea. Rakko normaalikokoinen, ei kiviä. Maksan ja pernan reunat erottuvat hyvin. Maksa iso. Munuaiset normaalikokoiset.

Virtsanäytteessä nähdään hieman punasoluja. Ominaispaino 1,014 (virtsan väkevyys) normaali. Ei bakteereja, ei tulehdussoluja. Virtsan happamuus normaali (ph7). Viljely varmistuu myöhemmin, ilmoitamme jos siinä poikkeavaa."

Sitten hoitokäyntiseloste jatkuukin tavalla, jota en ollut yhtään osannut odottaa, ja joka oli ihan vaan sattumalta tehty sivulöydös tämän muun asian yhteydessä. Lumeksen oikeanpuoleinen kives oli huomattavasti vasempaa suurempi, kovempi ja soikeamman muotoinen, joka viittaa kiveskasvaimeen. Viimeksi Lumekselta on kivekset lääkärillä kokeiltu lokakuun loppupuolella ja olivat silloin normaalit, ja oli muuten vielä sama lääkäri, jolla nytkin käytiin, mutta sitä en nyt muista, koska viimeksi olen itse niitä "käpälöinyt". Lyhytkarvaiselta koiraltahan huomaisi koon muutoksen nopsaan, kun ne keikkuvat siinä näkösällä, mutta tuuheaturkkisella on ihan sen varassa, kuinka usein niitä tarkistettua tulee. Nopeasti on kyllä kasvain kehittynyt, kun hieman reilussa parissa kuukaudessa muutos kiveksissä on näin huomattava.

Kiveskasvain-diagnoosin varmentamiseksi kivekset vielä ultrattiin: "Vasemmassa normaali rakenne. Oikeassa nähdään pyöreä tarkkarajainen muutos kraniaalireunassa. Halkaisija n. 2cm. Kastraatio suositeltava." Ero vasemman ja oikean kiveksen välillä oli niin selkeä, että minäkin sen kuvaruudulta erotin. (Tästä tuli mieleen, kun aikanaan yläasteen ysiluokalla olin koulun tet-jaksolla kunnaneläinlääkärin matkassa mukana ja yhdellä navetalla, kun tiineysultrailtiin lehmiä ja lääkäri selitti, että tässä näkyy tällaista ja tuossa tuollaista, niin isäntä siihen vitsillä kommentoi, että samaa se Seppo varmaan selittäisi, vaikka ruudulta näkyisi Kauniit ja rohkeat, arvalla vetää näkyykö vasikkaa vai ei.)

Että sellainen pommi. Kuulemma yleensä koirien kiveskasvaimet ovat hyvänlaatuisia, mutta sitähän ei tiedä ennen kuin pallit on pois ja lähetetty tutkittavaksi.

Perjantain ja lauantain välisenä yönä Lumes halusi ulos useampaan kertaan. Ripuli oli loppunut, mutta uloste oli hyvin, hyvin pientä, vähän löysää ja limaista. Sunnuntaina soittelin 24/7 päivystävälle klinikalle, koska ulosteen koostumus oli muuttunut ihan omituiseksi, ryynimäiseksi läjäksi, lisäksi muutama kirkas veritippa päällä. Ei kuulostanut heidän mielestään huolestuttavalta, käskivät syöttää vatsaystävällistä ruokaa (eli keitettyä riisiä ja kananlihaa). Meillä ei syödä riisiä vaan kotimaista vaihtoehtoa ohraa (suosittelen muillekin), joten keittelin sitä pitkän pätkän Lumekselle ja sekaan hyytymään kalkkunanjauhelihaa, lisäksi annoin Promax-annoksen (on tosi tehokas suolistovaivoihin). Maanantaina uloste oli jo parempaan päin eikä Lumes enää yölläkään pyytänyt ulos. Syötin silti ma ja ti vielä Promaxin loput annokset.

Viikko meni normaalisti, sitten uloste oli taas omituisen pieni ja osittain löysä nokare. Annoin Promaxia kahtena päivänä ja homma taas ok, kunnes jälleen viikon päästä, eli viime viikonloppuna, ihan outoa, joten annoin Promax-putkiloon jääneen kolmannen ja viimeisen annoksen. Sen jälkeen taas on kaikki ollut kunnossa, mutta täytyy nyt seurailla, että jos tuo jatkuu, niin joku syyhän sille pitää kyllä etsiä.

Toissa perjantaina käytin Lumeksen leikkausta varten verikokeissa, kaikki oli ok maksa-arvoja myöden. Tänään Lumes kastroitiin ja hengissä onneksi selvisi, vaikka ehdinkin jo etukäteen kuvitella kaikenlaista, kun kyseessä kuitenkin jo vähän iäkkäämpi (Lumes täytti viime perjantaina 11 vuotta) koira, jolla vielä pientä kremppaakin.

Kuvat tiistailta, näin "paljon" meillä on lunta pitkään jatkuneiden plussakelien ja vesisateiden jäljiltä. Ihan käsittämätöntä, että keskellä talvea on metsä sen näköinen, että pitäisi alkaa maastolajeja taas treenaamaan. Tänään tosin satoi sen verran lunta, että maa on nyt valkoinen, ja toivottavasti sellaisena pysyykin. En ole vielä ehtinyt tälle talvea kertaakaan edes hiihtämään, vaikka sen piti nimenomaan olla tämän talven juttu.

torstai 9. tammikuuta 2020

Koiran ummetus ja laajentunut eturauhanen

Palataas vanhoihin asioihin, jotka jääneet aikanaan kirjoittamatta...

Syyskuun 2018 puolivälissä Lumes alkoi läähättää ylimääräistä. Muistaakseni silloin oli ulkona vielä tosi lämmintä, koska luulin läähätyksen johtuvan vain siitä, että on niin kuuma sisälläkin. Läähätys lisääntyi ja parina yönä käytin Lumesta viileässä suihkussakin, että olo helpottaisi, ja makuuhuoneen sijaan nukuttiin toisaalla asunnossa viileällä laattalattialla. Tai siis koirat nukkuivat, minä kyllä mukavuudenhaluissani kasasin patjoista itselleni pedin.

Läähätys voimistui vähitellen päivä päivältä, joten aloin epäilemään, että nyt ei kyllä ole enää normaalia liian kuuma-läähätystä vaan jotain muuta. Muistelin Allun aikanaan saamaa paria voimakasta, shokkitilaa lähennellyttä kipukohtausta (linkki), ja huolestuin, vaikka Lumeksen läähätys ei ollut kyllä lähellekään niin pahaa, ja Lumes oli muutenkin ololtaan normaalimpi kuin Allu tuolloin. Toisena vaihtoehtona mielessäni kävi, että Lumeksen keuhkoissa on jotain pahasti vialla (kerran olen ohimennen tainnut aiemmin mainita aiheesta, linkki) ja sen takia se sitten läähättää kovasti ja herää öisinkin unestaan läähättämään-- ja kylläpä siinä itsekin unestaan havahtuu, kun koira läähättää vieressä voimakkaasti. Toisaalta taas mielessä pyöri, että kuvittelenko vain, että Lumes läähättää liikaa, onko se nyt normaalia vai eikö, huolestunko turhasta jne. Kun yhtenä päivänä sitten mittailin Lumeksen sykettäkin, niin oli jotenkin olevinaan niin tiheä, että silloin päätin soittaa ja kysäistä eläinlääkäristä, että mitä tehdään vai tehdäänkö mitään.

"Joulupukki, joulupukki, harmaakuono vanha ukki..."

Se oli jo iltapäivää ja mihinkään ei samalla päivälle enää päässyt, vasta seuraavalle, mutta olin niin huolissani mahdollisen keuhkovian vuoksi, että soittelin kauemmaskin lääkäreitä ja vaikka nykyään tuntuu, että Evidensia-ketjua parjataan paljon, niin sen ketjun klinikka oli ainoa, jolle vielä sille päivää pääsin ilta-ajalle - eikä heilläkään oikeastaan olisi ollut aikaa tämän verran työläältä kuulostavalle potilaalle, mutta lupasivat silti, että saadaan tulla. Meni muuten melkein puoli tuntia sulkemisajan jälkeen, kun vasta Lumeksen kanssa sieltä lähdettiin pois...

" Yleistutkimuksessa limakalvot vaaleanpunaiset ja kosteat. Hammaskiveä jonkin verran. Silmät ja korvat siistit. Päälaella pieni 3mm halkaisijaltaan oleva uudismuodostuma, aristamaton, kellertävä. Syke 120, ei sivuääntä sydämessä. Hengitysäänet normaalit. Ei arista vatsaontelon palpaatiota. Verinäytteissä puna- ja valkosoluarvot normaalit, samoin sisäelinarvot (mm. maksa- ja munuaisarvot). Röntgenkuvissa sydän ja keuhkot normaali. Kuvassa osittain henkitorven päällä varjo, mutta henkitorvi ei vaikutta kapealta. Vatsaontelossa paksusuolessa paljon kaasua, ohut suolessa jonkin verran kaasua. Maksa jonkin verran suurentunut. Peräsuolessa nähtävillä paljon ulostemassaa. Vatsan etuosassa, maksan takana sameampi kohta. Läähättäminen voi johtua kivusta. Aloitetaan Lumekselle Omeprazoli-lääkitys mahdollisiin maha-suolikanavan haavaumiin. Lisäksi Tramal-lääkitys kivunhallintaan. Jos oireet eivät helpota, ottakaa uudelleen yhteyttä eläinlääkäriin jatkotutkimuksia varten!

Arveltava diagnoosi oli siis ummetuksen aiheuttama kivulias tila suolistossa ja siitä johtuvaa kipuläähätystä. Sovittiin, että seuraavalle päivällä toisaalle sopimani lääkäriaika käytetään vielä varmuudeksi jatkotutkimuksiin maksan ultrauksen verran. Lumes syö kortisonia, josta maksa ei oikein aina pidä. Sitä hieman ihmettelin, ettei Lumesta kipulääkitty paikanpäällä, enkä kyllä itsekään sitä tajunnut pyytää, vaan annettiin resepti vain kouraan ja kehoitus käydä apteekissa, jotka siltä päivältä olivatkin sitten jo kiinni. Onneksi kotoa löytyi Tramalia jonkun aiemman tarpeen jäljiltä, joten Lumes sai helpotuksen kipuun jo yötä vasten ja läähätys väheni sen seurauksena huomattavasti.

Yllätyin kyllä tuosta pahaksi käyneestä ummetuksesta, sillä en ollut huomannut mitään siihen viittaavia oireita. Uloste on ollut koostumukseltaan ihan normaalia, joskin koko/määrä pieneni aika paljon jo alkuvuodesta 2018 siirtäessäni Lumeksen kokonaan raakaruualle, mutta sama kävi Mestalle aikanaan, joskin ohimenevästi. Samaten tuotoksia oli tullut joka päivä 1-2 kertaa, mutta ilmeisesti sitten ulos ei kuitenkaan ole tullut tavaraa samaan tahtiin, kuin mitä sitä on kertynyt lisää sisältä päin. Akuutin ongelman tilanteeseen aiheutti todennäköisesti liikunnan tilapäinen vähentyminen olemattomaksi syyskuun alussa tapahtuneen loukkaantumiseni vuoksi.

Pelattaisko pesäpalloo?

Seuraavan päivänä sitten toiselle klinikalle vähän lähemmäs, jossa kerroin heti mennessä, että oltiin käyty jo eilen illalla lääkärissä, ja että mitä tuloksia ja jatkotutkimusohjeita sieltä saatiin. Lääkäri kuitenkin halusi ensin kokeilla eturauhaset, ja nehän tutkitaan sormella tunnustelemalla peräaukon kautta, ja jos niissä on jotain häikkää, niin sen voi joskus tuntea tai sitten koira reagoida kipuun. Lumes vingahteli kovaäänisesti ja lääkäri vain toppuutteli, että oletpas sinä nyt herkkä. Lumes, ns. maailman kiltein koira, jopa haroi hampaillaan päätäni, joten siihen täytyi sattua kovasti. Luulin lääkärin siis edelleen kokeilevan eturauhasta ja että se tekee Lumekselle kipeää, joten niissä on vikaa, mutta sitten hän tyytyväisenä vetää sormen ulos mukanaan pieni kokkare ulostetta ja toteaa, että on tämä uloste vähän kovaa. Sitä se siellä siis kaivoi niin, että koira kiljui. Ja parasta oli, että tämän jälkeen hän sanoo, että laitetaanpas rauhoituspiikki, kun lähdetään ultraamaan, niin ei kiusata koiraa enempää. Siis hän koko ajan oli rauhoittamassa koiraa ultrausta varten (josta minun koirani suoriutuisivat kyllä ihan hereilläkin täysin moitteetta), joten miksi ei voinut tehdä sitä peräsuolenkaivelua, joka oli koiralle se pahin osuus, vasta rauhoitettuna...

Tällä lääkärillä on ennenkin ollut tämä asenne, että joka ikiseen toimenpiteeseen (paitsi näköjään ulosteen kaivamiseen koiran persustasta) pitää koirat rauhoittaa. Kerran kyseenalaistin sen, jolloin vaihtoehdoksi annettiin "ole hyvä ja kävele sitten koiriesi kanssa ovesta ulos". No, piikki tökättiin nytkin, Lumes nukahti, ja lähdettiin ultraamaan sitä. Ultrauksen jälkeen minun käskettiin mennä odotushuoneeseen odottelemaan, että hän ottaa vielä röntgenkuvatkin, kun ultrassa näkyi "kaikutigeä" joka sopisi virtsakiveksi tai sitten olisi vain harhaa (artefakta). Lääkäri nosti Lumeksen röntgenpöydälle, minä poistuin huoneesta vastahakoisesti ja hetken päästä näin lääkärin viipottamassa toiseen huoneeseen ja mietin vain, ettei se nyt toivottavasti kuitenkaan jättänyt Lumesta yksin olemaan sinne röntgenpöydälle, rauhoitetut koirat kun joskus saattavat ykskaks herätäkin kesken ja onpa sitten kiva rojahtaa puolitajuttomatta pöydältä lattialle... (No olihan se jättänyt...)

Kun lääkäri saa hommansa tehtyä, saan mennä Lumeksen luo odottelemaan sen heräämistä. Lääkäri sanoo ottaneensa neulalla vatsapeitteen läpi vielä virtsanäytteenkin, vaikka siitä ei ollutkaan mitään puhetta, mutta kun röntgenkuva oli virtsarakon osalta puhdas, niin hän silti edelleen epäili, että virtassa olisi jotain vikaa. Mietinpä vain, että kun minä olin koko ajan ollut viereisessä huoneessa, niin miksi ei tultu infoamaan heti siitä minulle. Ja tämän lääkärikäynnin jälkiseuraamuksina Lumekselle valitettavasti jäi mielikuva, että lääkärillä aina sattuu, josta johtuen ei enää ole ollut yhtä rauhallinen tutkittava kuin aina aiemmin.

"Lumes tuodaan jatkotutkimuksiin kipukohtausten takia. Ultrassa ja rtg kuvissa näkyy suurentunut eturauhanen, peräsuolessa paljon, kovahkoa ulostetta. Virtsa tutkitaan, sillä ultrassa näkyy rakossa kaikutigeä alue joka sopisi kiveksi. Sedimentti kuitenkin aivan puhdas, eikä näy mitään rtg kuvissa. Epäilynä artefakta. (Voidaan magneettikuvissa varmista tai kontrolloida uudestaan ultralla myöhemmässä vaiheessa) Hoito: Suosittelen ehdottomasti kastrointia. Lääkehoito aloitetaan tänään: spasmium injektio, kipulääkitystä jatketaan, ypozane 1 tabl 1 x päivässä viikon ajan, Cothrim 1 tabletti 23 x päivässä 10 päivää, kuitulisää ruokaan Fibor, paraffiiniöljyä tarvittaessa."


Pehmotassut.

(Nyt täytyy myöntää, että minulla ei ole enää mitään muistikuvaa tuosta eturauhasjutusta, mutta kai se pitää paikkansa, kun papereissa näin lukee. Taas sitä näkee, että pitäisi tänne blogiin kirjoittaa kaikki asiat, jotka haluaa muistissa pysyvän, tai sitten vaihtoehtoisesti pitää jotain perinteistä päiväkirjaa, johon kirjaa koirien kaikki lääkärikäynnit ym merkittävät asiat....)

Parafiiniöljystä ei ollut mitään apua ummetukseen. Öljy kyllä tuli läpi, mutta ei se mitään muuta tuonut tullessaan. Lisäsin Lumeksen ruokaan enemmän kasviksia, taisin kaurapuuroakin keittää, ja lisäksi se sai lääkärin määräämää kuitulisää. Itse en tosiaan pystynyt koiria normaalisti tuolloin lenkittämään, mutta sain Lumekselle järjestettyä ylimääräisiä kävelytyksiä pari kappaletta per päivä, joka hieman helpotti tilannetta. Viikko eteenpäin ja mielestäni tilanne ei ollut kuitenkaan riittävästi mennyt eteenpäin, joten kävin lähilääkärissä otattamassa röntgenkuvat suolistosta.

"Röntgenkuvissa ei enää havaittu kaasua epänormaaleja määriä. Ulostetta oli edelleen runsaasti tulossa, minkä vuoksi aloitetaan Levolac-kuuri annoksella 4ml 2 kertaa päivässä. Levolacin voi antaa 1-3 kertaa päivässä ja jos kahdesti annettu annos ei riitä helpottamaan tilannetta, voidaan lääke antaa kolmestikin. Jos uloste menee liian löysäksi, siirrytään kerta päivässä annosteluun tai lopetetaan lääke kokonaan. Nesteen saannista huolehditaan, ja kävelytys muun voinnin mukaan."

Levolac toimi ja suoli alkoi tyhjetä normaaliksi. Jatkossa pidin, ja pidän edelleen, Lumeksella kasvisten osuuden ruuassa hieman aiempaa suurempana ihan ennaltaehkäisynä, ja toki ulkoiluttamisenkin tilanne parani, kun jalkani toipuminen alkoi edistyä ja pystyin kävellä pidemmällekin kuin 50-200 metriä.

sunnuntai 5. tammikuuta 2020

Jäykkäperä, täpäri vai läski?

Jäykkäperä = jäykkäperäinen maastopyörä eli siinä on iskunvaimennus vain edessä. Täpäri = täysjousto maastopyörä, jossa on siis iskunvaimennus sekä edessä että takana. Läski = läskipyörä/fatbike/fättäri eli erittäin leveärenkainen maastopyörä, jossa voi olla iskunvaimennukset takana tai edessä ja takana, tai olla olematta.

Ostaessani Porkkanan (linkki), joka on jäykkäperä, päätin, etten tule kokeilemaan täysjousto- tai läskipyöriä, vaikka siihen joskus tarjoutuisi tilaisuus. Tämä siksi, jotta minulle ei tulisi harmitus siitä, että olisinkin tykännyt niistä Porkkanaa enemmän. Päätös piti muutaman kuukauden, tai no, tarkasti ottaen oikeastaan ei pitänyt ollenkaan, koska heti ensimmäisen tilaisuuden tullen, Porkkanan oltua minulla muutaman kuukauden, kävin koeajamassa sekä täpärin että läskin. Tämä tapahtui nuku yö ulkona- tilaisuudessa (linkki), jossa alkusyksystä olimme.

Porkkanan ja Mestan kanssa metsälenkillä, näin kapea puiden väli on yhdessä kohtaa polkua ja joka kerta minua kesällä jännitti ajaa siitä.

Tuonne nuku yö ulkona-tapahtumaan oli tosiaan muutama järjestäjätahon henkilö tuonut pari läski- ja täysjoustomaastopyörää yöpyjien testailtavaksi. Tämä olikin yksi niistä syistä, jonka vuoksi menimme nukkumaan ulos juuri tähän kyseiseen tapahtumaan. Emme kuitenkaan olleet ainoat pyörien testailusta kiinnostuneet, sillä ne eivät illan mittaan ehtineet paljoakaan tuvanseinää vasten levähtää, kun polkijoita riitti. Taisi suosio yllättää pyörien omistajatkin.

Valittiin ensimmäisenä allemme läskit, saatiin pikainen käyttöopastus ja lähdettiin polkemaan poluille. Ja voi että oli kuulkaa mukavaa! Leveiden renkaidensa ansiosta pyörät olivat todella tukevat ja vakaat ajaa, siis oikeasti aivan todella tukevat ja vakaat olematta kuitenkaan raskaat (eivätpä tosin tainneet mitkään ihan halpisläskit ollakaan). Tuli sellainen olo, että niillä voisi ajaa ihan mistä vaan ja silti pyörä vain hurahtaa kaatumatta tai pysähtymättä eteenpäin kuin ei mitään. Ja niinhän niillä vähän oikeasti voikin. Ajeltiin läskeillä ehkä joku sellainen kilometri polkuja eteenpäin, jonka jälkeen käännyttiin takaisin, mutta niin kevyttä ja pehmeää - jopa hauskaa - se ajaminen oli, että olisi tehnyt mieli vain jatkaa matkaa loputtomiin. (Tiesittekö muuten, että läskipyörät on kehitetty alunperin umpihangessa liikkumiseen (linkki) ja sitten huomattu, että nehän ovat loistavat myös sulanmaan maastoajoon.)

Pyörälenkkipolkua kotopuolesta, harmaat läntit polulla ovat kohollaan oleva kiviä. 

Heti perään käytiin polkemassa sama lenkki täpäreillä ja eihän siitä tullut sellaista samanlaista vau-fiilistä kuin mitä läskeillä, vaikka olihan nuo täysjoustopyörätkin kyllä todella miellyttäviä ajaa maastossa, kun kaikki tärinä oli vaimennettua ja olo oli kuin olisi pilven päällä istunut. Huomattavasti ketterämpiähän ne kyllä on, se yksi syy, miksi itsekin tavis maastopyörän ostin enkä läskiä. Näillä tavis maastureilla en vain uskalla lasketella alamäkiä niin kovaa kuin pyörästä pääsee, pelkään eturenkaan tökkäävän johonkin, vauhdin pysähtyvän siihen ja lentäväni komeassa kaaressa pyöränkeulan yli. Läskillä sen uskalsin tehdä, mennä niin kovaa kuin alamäki vie, ja yhtään ei ollut turvaton olo.

No alkoiko harmittaa? Ei oikeastaan. Kyllähän sitä toki mielellään ottaisi ainakin sellaisen täysjoustopyörän, säästäisi takamusta, selkää ja käsiä juurakkoisilla ja kivikkoisilla poluilla. Toisaalta läskillä taas olisi ehkä varmin fiilis ajella hankalia maastoja, kun ei tarvitsisi niin paljon pelätä vauhdin tyssäämistä ja ilman iskunvaimentimiakin se on paksujen renkaidensa ansiosta pehmeä ajaa. Mutta maksaisinko tonnin lisää Porkkanan hintaan, että saisin täpärin tai läskin? En. Porkkana riittää ainakin toistaiseksi minun ajoihini vallan mainiosti, ja vaikka se noihin toisiin verrattuna tuntuu "huonommalta", niin täytyy muistaa, että minun kuuluisi verrata sitä vanhaan pyörääni - ja siihen verrattuna Porkkana on ihan hirmuisen pätevä ja mukava ja kaikin puolin täydellinen "maastomopo".

Metsäpeurojen ruokintapellolla keskellä heinäkuista metsää.

sunnuntai 29. joulukuuta 2019

Kaikissa meissä asuu pieni hevoskuiskaaja

Syksyllä 2018 lensin hevosen selästä maahan (linkki) loukaten itseni ja viime heinäkuulla kirjoittelin (linkki) siitä, miten olen aloittanut sen jälkeen hevoshommat uudelleen. Alkuun jännitti kaikki, mutta vähitellen pelot hellittivät, kun heppa toimi normaalisti. Selkäännousu yksin oli pisimpään minulle kynnyskysymys ja lokakuulle asti joku oli aina pitämässä minulle hevosta kiinni sen aikaa. Tallinväki lähti syyslomaviikoksi reissuun ja se oli minulle itsenäistymisen paikka - päätin, että sen viikon aikana harjoittelen itsenäisen selkäännousun kuntoon.

Kävin tuon viikon aikana tallilla kolme kertaa. Ensimmäinen kerta jännitti kovasti etukäteen, mutta olin päättänyt, että ihan sama miten kauan siihen menisi aikaa, niin pois lähde ennen kuin hevosen selkään on päästy. Tässähän oli sellainen lisäjännite mukana, että jo aiemmin olin muutaman kerran kokeillut nousta selkään hepan omistajan ollessa vieressä, ja yhden kerran se onnistui, muilla kerroilla heppa seilasi eteen ja taakse ja sivulle jne. eikä pysynyt hetkeäkään paikallaan. Olin nyt ottanut juoksutusliinan mukaan, hepan omistaja kun vinkkasi, että jos ensin juoksuttelee, niin heppa vähän rentoutuu eikä tarvi sitten selkäännousussa enää värkätä.

Juoksutuskin oli vähän jännää puuhaa, koska olen tehnyt sitä viimeksi öö koska, 20 vuotta sitten? Onneksi Altsu-poika oli äärimmäisen kiltti ja kuuliainen liinassa, mutta samantien, kun irrotin liinan ja lähdin ohjista taluttamaan sitä, se alkoi hermoilla eikä pysynyt yhtään aloillaan, kun olisin noussut selkään. Ohjien kiristäminen ja komentaminen vain pahensivat tilannetta. Koska olin päättänyt, etten luovuta, laitoin hepan takaisin liinaan ja juoksutin sitä lisää, jonka jälkeen taluttelin sitä vielä kenttää ympäri liinasta kiinni pitäen ja Altsu oli aivan rauhassa. Irrotettuani liinan ja otettuani kiinni ohjista, heppa muuttui heti hermostuneemmaksi, ja kiristettyäni ohjia, se alkoi heti siirtyilemään. Häpeällistä myöntää, mutta vasta siinä vaiheessa aloin ensimmäistä kertaa miettiä, miltä selkäännousutilanne mahtaa hevosesta tuntua, ja tajusin, että sen levoton käytös oli täysin minun itseni aiheuttamaa. Koska minua on jännittänyt selkäännousu, olen ottanut ohjat kireälle käsiin, ja jos heppa on ruvennut liikkumaan, olen kiristänyt ohjia entisestään, "jotta saisin pidettyä sen hallinnassa", ja siitä hevosella on vain lisääntynyt levottomuus - ja tämä kierre on jatkunut jo kuukausia jokaisen selkäännousun yhteydessä, mutta koska sitä on pidetty maastakäsin toisen henkilön toimesta kiinni, hevonen on pysynyt paikallaan, vaikka tilanne onkin vähitellen käynyt sille enemmän ja enemmän epämiellyttäväksi.

Tämän valaistumisen jälkeen olin liikkeellä aivan uudella asenteella. En yrittänytkään nousta suorilta selkään, vaan pysäyttelin hevosta, rapsuttelin sitä sen pysyessä paikallaan, kiristin ohjia ja rapsuttelin heti, kun se siitä huolimatta seisoi rennosti paikallaan. Laskin jalustimet alas ja roikuin niissä käsin, taas rapsutuksia hevoselle, kun se tämän sieti. Ohjien kiristystä ja jalustimessa roikkumista samaan aikaan, jalka jalustimelle, hyppimistä jalka jalustimella, ohjien kiristämistä jalka jalustimella jne., ja aina rapsuttelua palkaksi, kun hevonen oli rento ja aloillaan. Lopputulemana pääsin selkään hevosen seisoessa paikoillaan hievahtamattakaan. Se fiilis oli mahtava! Onnistuin ja vieläpä ihan yksin, ja lisäksi tajusin sen tärkeimmän asian eli hevosen asemaan asettumisen oman minämiä-asenteen sijaan, ehkä minussakin kaikesta huolimatta asuu myös pieni hevoskuiskaaja. En kerta kaikkiaan vain käsitä, miten olin onnistunut välttämään sen mielestäni, mutta ehkä pääni oli vain niin täynnä sitä omaa pelkäämistä ja jännittämistä, ettei jäänyt enää sijaa sille, mitä se hevonen ajattelee.

Toinen ja kolmas kerta sillä viikolla sujuivatkin sitten tällä uudella tyylillä, eli ensin juoksutusta, sen jälkeen selkäännousuun liittyviä maastakäsinharjoituksia ja hevosen ollessa riittävän rento, nousu selkään sujui ongelmitta. Oli todella mukava kertoa myös hevosen omistajille heidän palattuaan lomalta, tästä minun ja Altsun suuresta edistysaskeleesta, joka helpotti myös jatkossa tallikäyntejä, kun ei tarvinnut miettiä sitä, että jonkun pitää olla paikalla auttamassa minut selkään, vaan pärjään kokonaan yksin kuten silloin ennenkin ennen onnettomuutta olen pärjännyt. Moneen kertaan vielä juoksutin Altsua ennen näitä selkäännousutreenejä, se oli jotenkin omalle mielelleni tarpeen varmistella hevosta vähän rauhallisemmaksi, ja vasta marraskuun loppupuolella jätin juoksutuksen pois ja sen sijaan talutin sitä muutaman kerran kentän ympäri tehden samalla pysähtymisharjoituksia.

Joulukuun alussa oli jälleen uuden vaiheen aika, kun päätin kokeilla, miten käy, jos en enää varttia taluttele ja treenailekaan heppaa maastakäsin, vaan menen melkein suorilta selkään. Ilokseni tämäkin onnistuu jo enemmän vähemmän hyvin ihan omasta mielialastani riippuen, jos olen rauhallinen ja varma, hevonenkin on, jos olen hätäinen ja jännitän, on hevonenkin samanlainen. Sivulle väistämistä ja peruuttelua se ei tee enää ollenkaan, jos se johonkin suuntaan liikkuu, niin muutaman askeleen eteenpäin, joka on enää pieni paha alkuperäiseen asetelmaan verrattuna. Niin mahtavaa, että olemme löytäneet yhteisen sävelen myös maasta käsin - selästä Altsu onkin koko ajan ollut ihan hirveen kiva!

Tässä ei ole Altsu vaan pienempi tallikaveri.

lauantai 28. joulukuuta 2019

Olkipukkeja paperinarusta


Marraskuun lopulla miettiessäni jouluaskarteluja ja käydessäni läpi jo löytyviä materiaaleja, tuli mieleeni paperinarukorillisen nähdessäni, että paperinaruhan taitaisi sopia hyvin olkipukkien tekemiseen - vaikka eiväthän ne paperinarusta tehtyinä mitään olkipukkeja olisikaan vaan paperinarupukkeja. Hyllyllä korissa olevat paperinarut eivät väriltään kuitenkaan käyneet alkuperäisen näköisten olkipukkien jäljittelyyn, joten asia jäi sikseen, kunnes neljä päivää ennen jouluaattoa satuin käymään kaupassa, jossa oli myynnissä paperinaruja, ja pari vyyhdettä oli myös väriltään juuri oikeansävyistä oljenkeltaista. Ostin yhden 100g vyyhdin, ja tarkennuksena mainittakoon, kun paperinaru on vain käyttämäni yleisnimike, että tämä litteänmallinen on virallisesti paperinauhaa ja paperinaru on sitten muodoltaan pyöreää, ja sen lisäksi on vielä ohutta paperilankaa. Minun ostokseni olivat kotimaista tuotantoa https://www.lappajarvenvarjaamo.fi/. Värivalikoimaa paperinaruissa riittää runsaasti, joten jos perinteinen olkipukki ei viehätä tai sovi sisustukseen, niin sen voi tehdä toki esimerkiksi vaikka mustana, valkoisena tai vaaleanpunaisenakin.

En ole koskaan tehnyt olkipukkeja eikä meiltä sellaista löytynyt malliksikaan, joten ennen pukkitehtaan käynnistämistä piti ensin googlettaa jonkinlainen ohje, jolla lähteä liikkeelle. Mielestäni selkein ohje löytyi http://www.avoinmuseo.fi/joulu/ohje_olkipukki.php, jota noudattaen pukkini valmistuivat. Ostamani 100g paperinarua riitti viiteen noin 10cm selkäkorkeudeltaan olevaan pukkiin ja kolmeen pienempään, noin 5cm selkäkorkeudeltaan olevaan kilipukkiin. Näillä mitoilla paperinarua ei jäänyt yhtään ylitse vaan vyyhti tuli kaikkineen käytettyä, ainoastaan hieman pientä silppua kertyi jalkojen ja kuonojen tasoittamisesta.


Pukille tehdään ensimmäisenä vartalo. Tässä vaiheessa tulee päättää, kuinka suuren tai pienen pukin haluaa tehdä - mitä paksumpi ja pidempi vartalo, sitä suurempi pukki, ja mitä ohuempi ja lyhyempi vartalo, sitä pienempi pukki. Minä päätin vartalon paksuudeksi vyyhteen valmiin paksuuden, joten sidoin suoraan vyyhteelle kaksi narua sopiviin kohtiin vartalon rajoiksi, jonka jälkeen leikkasin vyyhteen poikki molemmin puolin vartaloa siltä kohdin, kuinka pitkät jalat ajattelin pukille sopivan. Vyyhdehän on siis yhtä yhtenäistä nauhaa, joka on kieputettu ringiksi. Pienten kilipukkien vartalot ovat 13 nauhan paksuisia. Vartalon ollessa valmis, pukille tehdään häntä erottamalla takaosan keskeltä osa nauhoista letittämistä varten. Kolme oli sopiva määrä tekemiini suurempiin ja pieniin riitti yksi, jonka taivutin kipparalle. Häntää taivutetaan ylöspäin ja jäljelle jääneet nauhat jaetaan puoliksi, taivutetaan alaspäin jaloiksi ja sidotaan kiinni kahdella narulla.


Pukin vartalo ja takaosa tehdään kaikissa ohjeissa samaan tyyliin, mutta etuosan tekemisessä on pieniä poikkeavuuksia, joista voi valita itselleen mieleisimmät. Etuosasta erotellaan osa nauhoista  pukin kaulaksi, ja koska kaulaa varten tarvitaan nauhoja enemmän kuin häntää varten, etujalkoihin jää siten ohuemmasti nauhoja kuin mitä takajaloissa on. Tämän vuoksi etuosaan täytyy lisätä jonkin verran nauhoja. Tämän lisäyksen voi tehdä kahdella tavalla: 1. Kaikkien etuosan nauhojen ollessa vielä pitkällään suorina, työnnetään niiden sekaan tarvittava määrä lisää nauhoja siten, että ne menevät hieman vartalonkin sisään narun alitse. Tämän jälkeen nostetaan kaulaan tarvittavat nauhat ylöspäin ja solmitaan kiinni alhaalta läheltä vartaloa ja ylhäältä sellaiseen kohtaan, minkä pituisen kaulan pukille haluaa. Sitten jaetaan jäljelle jääneet nauhat etujaloiksi, taivutetaan ne alas ja sidotaan kahdella narulla kiinni takajalkojen tapaan. Minä tein pukit tällä tyylillä. 2. Nostetaan kaulaa varten vähäinen määrä nauhoja ylöspäin ja loput taitetaan jalkoja varten alaspäin. Otetaan sopiva nippu uusia nauhoja, jotka asetellaan pystyyn kaulaa ja tulevia jalkoja vasten, ja solmitaan ne kiinni osaksi kaulaa läheltä vartaloa sekä ylempää, ja jaotellaan alkuperäisten nauhojen kanssa etujaloiksi ja solmitaan kiinni kahdella narulla takajalkojen tapaan. Tätä tyyliä käyttäen pukille saa muhkeamman rinnuksen.

Ylemmän kaulanarun yläpuolelta valitaan nauhat pukin sarvia varten ja letitetään ne. Käytin isompiin pukkeihin saman kolme narua per sarvi, mitä häntäänkin, ja pienille kilipukeille taittelin sarvet yhdestä nauhasta. Mikäli sarvista haluaa erityisen pitkät ja/tai muhkeat, tulee sarvia varten lisätä nauhoja työntämällä niitä ylhäältä päin ensin hieman kaulan sisään ja sitten taittamalla ja letittämällä ne sarviksi. Loput nauhat taitetaan pääksi ja kuonoksi eteenpäin, solmitaan yhdestä kohdin narulla kiinni ja leikataan ylimääräiset pois. Kilipukeille lisäsin päähän/kuonoon paksuutta taittamalla ylipituiset kuononauhat ja kääntämällä nauhojen päät sarvia kohdin, ja vasta sen jälkeen solmimalla narun kuonon ympäri.

Juhlallisen loppusilauksen pukeille antaa koristelu silkkinauhalla, jolloin sidontanarutkin jäävät piiloon. Minulta ei tähän hätään sopivia silkkinauhoja löytynyt ja muutoinkin pukit näyttivät ihan mukavilta pelkkine punaisine sidontanaruineenkin, jotka osalla solmin rinnasta ja hännänpäästä rusetille. Mietin kyllä myös, että punaiset, juhlavat pikkuloimetkin voisivat sopia kivasti pukkien selkään, tai jos oikein jaksaisi askarrella, niin vetovaljaat ja reki perään. Yhdelle pukeista jätin sarvet tekemättä ja taittelin sille sen sijaan korvat (ylimmässä kuvassa neljäs) ajatuksena, että se pukin sijaan olisikin hevonen. Jätin sille myös jalat vauhdikkaampaan asentoon enkä sahapukkisuoriksi, samoin kuin yhdelle pukillekin, jolla annoin myös sarvien sojottaa villisti ylös sivulle kipparaksi taittelun sijaan (ylimmässä kuvassa kolmas). Suunnittelin sellaistakin, että mitenhän onnistuisi olkilapinkoira - paperinaruversiona toki...

keskiviikko 25. joulukuuta 2019

Hurttahuumoria 25 - mitä koira voi opettaa meille ihmisille

Elämän nautinnoista

- Älä nuku yksin. Oli muuten mukava tunne taas tänäänkin herätä päiväunilta, kun kumpikin koira oli tullut  viereen nukkumaan.
- Löydä paikkasi auringossa, vaikka se olisi vastasilitetyn vaatepinon päällä. Eikö tää on vähän enemmän kissojen juttu?
- Ota nokosia ja rapsuta itseäsi.
- Nauti rapsutuksista ja silittämisestä.
- Kuumana päivänä juo paljon vettä ja makaa varjossa.
- Syö aina nautinnolla ja innostuneesti. En nyt tiedä, voiko koirien ruokailuja kovin ruuasta nauttimiseksi kutsua, sen verran innostunutta se syöminen on...
- Kun menet ovesta ulos, varaa aikaa ruusujen nuuhkimiseen.
- Anna tuulen puhaltaa kasvoillesi.
- On hyvä unohtaa, minne on menossa ja vain nauttia matkanteosta.
- Seuraa sydämesi ääntä niin päädyt oikeaan paikkaan.
- Onnellisuus suuri liittyy tähän hetkeen juuri. Juurikin näin. Ei pidä ajatella, että "olen onnellinen sitten, kun..." vaan "olen onnellinen nyt, koska...".

Suhteista läheisiin

- Tervehdi aina rakkaita ihmisiä ystävällisesti.
- Älä pure, jos murina riittää.
- Katso silmiin, kun tervehdit.
- Ole uskollinen.
- Älä pissaa kengille. Toisaalta ihmiset saavat tietää täsmälleen, mitä heistä ajattelet, kun käyt nostamassa jalkaa heidän nilkkoihinsa. Nykytiedon valossa koirat eivät kyllä osoita mieltään tällä tavalla vaan kyse on esim. stressistä tai merkkaamaan houkuttelevasta hajusta.
- Älä luota kehenkään ennen kuin olet nuuhkinut hänen takapuolensa. En kyllä tiedä, miten luotettavalta tuntuisi ihminen, joka ensin kävisi haistelemassa takapuolen, mutta ehkä tätä voi ajatella sillä tavalla verrannollisesti eikä ihan kirjaimellisesti.
- Älä teeskentele olevasi muuta kuin olet.
- Ole varovainen kielenkäytössäsi. "Älä sano, mitä ajattelet, vaan ajattele, mitä sanot."
- Kuunteleminen on tärkeämpää kuin puhuminen.
- Jos jollakulla on paha päivä, istu lähelle ja painaudu hänen kainaloonsa.
- Jos sinua torutaan, älä ota sitä liiaksi itseesi vaan ole taas kaveri kaikkien kanssa.
- Kohtele lähimmäisiäsi kuin koiraa niin voit olla varma, että he saavat tarpeeksi halauksia, suukkoja ja yhteistä aikaa.

Elämäntaidoista

- Juokse, peuhaa ja leiki joka päivä.
- Kun olet onnellinen, tanssi ympäriinsä ja heiluta koko vartaloasi.
- Jos et saa tarpeeksi huomiota, aina voi tiputtaa maljakon. Ehkä kuitenkin mielummin vaikka kiukkukohtaus kuin tavaroiden hajottaminen.
- Jos tuijottaa tarpeeksi pitkään, saa lopulta haluamansa. Me ei olla lapsena saatu mitään kinuamalla. Yhden kerran pyydettiin, jos jotain haluttiin, ja sitten sen sai tai ei saanut. Kinuaminen oli varma tapa siihen, ettei ainakaan saa, mitä haluaa. Tuijottamistakaan ei kyllä kokeiltua. Kun taas yhden kaverin perheessä kinuaminen oli se tapa, jolla asiat hoidettiin, kun jotain haluttiin. Niin kauan vanhemmille hoettiin, mitä haluaa, kunnes eivät enää jaksaneet kuunnella ja antoivat periksi. Sillä tavoin heille hankittiin mm. ainakin koira, kani ja lammas.
- Jos joku tavara on hukassa, pitää kaivaa niin kauan kunnes se löytyy. Tämän takiako meilläkin mies aina pengastaa paikkoja eikä etsi järkevästi...
- Kun tekee jotain väärää, pitää uskaltaa kantaa siitä vastuu. (Kunhan piilopaikka on ensin katsottu valmiiksi.)
- Jos kaikki menee pieleen, ota pari keksiä ja nokkaunet.

Rakkaudesta

-Leikkiminen on tärkeää. Rakkaus on hauskaa. Rakkaus on ihanaa. Rakkaus on vastuuta, mutta osa siitä on kyky leikkiä ja nauttia toisen seurasta. En nyt äkkiä keksi, millaista vastuuta koirat ottavat toisistaan.
- Vahinkoja sattuu. Joskus tapahtuu sellaista, mitä ei ole toivonut, mutta se kuuluu pakettiin. Siivoa, anna anteeksi ja unohda.
- On tärkeää viettää aikaa toistensa seurassa. Aina ei tarvitse tehdä jotain erikoista. On vain kiva olla yhdessä.
- Sanaton viestintä on yhtä tärkeää kuin sanat. Kosketa, halaa, hymyile ja puhu pehmeällä äänellä.
- Vain märkä pusu on aito.