Rakas, rakkaampi, Allu

Perjantai

Illalla puoli kahdeksan aikaan kiinnitin huomiota siihen, että Allu näytti ihan surkealta. Yritin piristää sitä, mutta surkea ilme oli ja pysyi. Hetken päästä Allu aloitti läähätyksen. Ei mitään lääh lääh-onpa vähän kuuma vaan läähläählääh-olentosikipeä. Käytin ulkona, josko olisi jokin sellainen hätä, mutta läähätys ei vähentynyt yhtään. Annoin kaapista löytyvää kipulääkettä (Metacam), mutta sillä ei näyttävät olevan vaikutusta, jonkin ajan kuluttua Allu vaikutti aina vaan kipeämmältä ja selvästi oli joku kunnolla vialla, joten soitin päivystävälle eläinlääkärille ja saimmekin onneksi lähteä heti ajelemaan sinne suuntaan. Matkan (30km) aikana Allu ei läähättänyt, mutta jalkatilassa maaten kuonoaan istuimella lepuuttaen aika ajoin inisi hiljaa.Olimme perillä puoli kymmenen jälkeen.

Lääkäri kuunteli sydän- ja hengitysäänet, paineli vatsanseutua ja tarkisti limakalvot sekä otti verikokeet. Näiden jälkeen laitettiin tippaan tunniksi ja sai vahvaa kipulääkettä, joka onneksi auttoikin. Alhaisen hemoglobiinin vuoksi epäilynä oli sisäisiä vuotoja, mutta tarkemmin ei kyseinen lääkäri pystynyt tutkimuksia tekemään. 86e.

"Tärisee ja läähättää. T 38,1, sydänäänet normaalit, mutta tiheät. Limakalvot vaaleat/aavistuksen kellertävät silmissä, kta 1. Femoralispulssi heikohko. Gluc 5,4, leukk. 6,6, Afos 1180, Hb 78,3, ALAT 172.

Nesteytys ja Vetergesic-kipulääke iv. Rauhoittui, mutta sydämen syke edelleen nopea, limakalvot vaaleat."

Yön Allu nukkui suht hyvin, ainakin oli rauhallinen. Oma unenlaatuni taas oli hyvinkin heikko herätessäni vähän väliä tarkistamaan, kuinka Allu voi ja oliko ylipäätään elossa vielä.

Lauantai

Allu oli aamusta ihan ok, tosin vesi eikä ruoka ei kumpikaan maistunut. Soitin yhdeksältä eilisiltaiselle päivystäjälle, kuten oli sovittu, ja sovittiin sitten, että alan soitella muita lääkäreitä läpi tarkempiin tutkimuksiin päästäksemme. Tulihan siinä sitten soiteltua naapurikuntien kunnaneläinlääkäripäivystyksiin, yksityisille eläinlääkäreille, klinikoille aloittaen lähempää ja koko ajan laajentaen soittopiiriä, kun ei lähempää apua löydy.

Kaikki klinikat tokikin ovat kiinni lauantaisin, suurin osa yksityisistä eläinlääkäreistäkään ei työskentele lauantaisin (ja ne, jotka olisivat voineet kiireellisen tapauksen ottaa, eivät siltikään voineet, sillä toisella oli ultra huollossa ja toinen oli käymässä toisella puolella Suomea). Kuntien päivystävillä ei kellään ollut hyviä laitteita ja epätoivon käydessä ja kellon lähennellessä jo yhtä, soitin vielä rajapykäläänikin kauemmaksi pariin paikkaan. 190km päässä olisi Allu voitu ottaa vastaan, mutta kuultuaan alhaisen hemoglobiinin, totesi lääkäri tekevänsä kuitenkin vain lähetteen Helsinkiin yliopistolliseen eläinsairaalaan verensiirtoon, että sama olisi mennä sinne suoraan. 220km päässä oli klinikka ihan oikeasti auki läpi viikonlopunkin, mutta tälle päivää ajat olivat täynnä, sunnuntaille mahtuisi. Luvattiin tulla sunnuntaina.

Puoli kahdelta soitti yksi päivystävä kunnanell 75km päästä (olin jättäny vastaajan viestin), heillä on kuulemma ihan hyvä ultra ja sopisi tulla käymään tunnin päästä. Allu autoon, kaasu melkein pohjaan ja sinne. Mieli ei tosin ollut korkealla, koska odotusarvo oli huono ja lopetukseen varauduttu, vaikka juuri sillä hetkellä Allu oli jokseenkin normaali, ei tosin juonut eikä syönyt (ihan pientä tonnikalaliemen maistelua lukuunottamatta) koko päivänä mitään.

Taas kuunneltiin sydän ja keuhkot, katsottiin limakalvot, tunnusteltiin vatsaseutu ja sitten ajeltiin alavatsa paljaaksi ultrausta varten. Suuri helpotus, ettei siellä ollutkaan mitään epänormaalia, tosin nyt kipuilun syy oli suurempi arvaus. Nyt nesteytettiin niskanahan alle ja sain kipulääkkeen kotiin, jos Allun vointi huononee illemmalla, lisäksi antoi paketin Nutri-Plus geeliä ravinteiksi syömättömyyden takia. 107e (+86e=193e)

"Tänään tutkimuksessa Allun limakalvot olivat kosteat, kta hidastunut, sydän vaimean mutta normaalin kuuloinen. Silmän limakalvot todella kalpeat. Allun vatsaontelo ultrattiin verenvuotojen varalta, mutta perna näytti siistiltä ja vatsaontelossa ei todettu vapaata nestettä. Allu sai vastaanotolla hoidoksi nesteytystä ja kipulääkkeen kotiin pistettäväksi."

Allun vointi oli alkuillasta lääkärikäynnin jälkeen ihan kohtuullinen, kunnes samoin kuin eilen, hirvittävä läähätys alkoi taas ihan yllättäen. Annoin kipulääkkeen, mutta niskanahan alle pistettynä se ilmeisesti vaikutti huomattavasti hitaammin kuin eilen suoraan suoneen, sillä kipeää oloa kesti Allulla vielä melko kauan ennen olon helpottamista. Teki todella pahaa katsoa Allua sellaisena, se näytti niin kipeältä kuin olisi kuolemassa ja lääkkeen vaikutuksen odottaminen tuntui ikuisuudelta. Ennen nukkumaanmenoa kävin pikkaisen käpsyttelemässä Allun kanssa ulkona jokaiselle hyvälle hajulle pysähtyen ja lopuksi istuskelimme vielä yhdessä ulko-oven eessä rappusella. Yö meni onneksi taas lääkittynä hyvin, heräilin väliin kurkkaamaan sängyn vieressä makaavaa Allua ja pariin kertaa päästin sen käymään ulkona.

Sunnuntai

Allu heräsi melko normaalina, ts. ilme ja olemus oli pääosin normaali, vaikka edelleen koirasta näkyi, ettei kunnossa ole. Allu kävi jopa keittiössä kiertelemässä ruuan toivossa ja söi sille antamaani tonnikalaa, hieman kuivaruokaa ja lasagnemaistiaisen. Vettä ei suostunut juomaan. Käväistiin metsänreunalla ottamassa mahdollisia viimeisiä kuvia.

Molemmat niin vakavina.

Heti yhdeksältä soitin klinikalle ja varmistin tulomme. Automatkan (220km) Allu oli muuten levollinen, mutta asentoa olisi halunnut vaihdella. Ehdimme käydä vielä syömässä ennen klinikka-aikaa ja Allullekin olisi maistunut. Vastaanotolla Allu kopeloitiin ensin kuonosta hännänpäähän, otettiin verikokeet, odoteltiin niiden tulokset ja sitten käväistiin röntgenissä. Toivoin, ettei Allua rauhoitettaisi kuviin ja se olikin ihan nätisti, kuten olin sanonut, joskin lonkkakuvista tuli sen vuoksi hieman huonot (oikeaan kuvausasentoon lonkkia olisi pitänyt venyttää suoremmaksi, joka ei hereillä onnistunut). Lopuksi annettiin kipulääkepiikki (lihakseen, siitä Allu ei pitänyt, sattui), jottei taas illasta tulisi kovia kipuja. Mukaan saatiin sitä lievempää kipulääkettä valmiiksi sekä jotain veteen sekoitettavaa jauhetta (sen takia, koska juo ja syö huonosti, niin saa veden mukana tärkeitä aineita). 363e (+107e+86e=556e)

Klinikan lattialla vatsa kaljuna ultran jäljiltä.

" Diagnoosi: Lannerangan neurologinen häiriö

Yleistutkimus: Suun limakalvon crt ok, silmät normaalit. Palpaatiossa ei suurentuneita imusolmukkeita eikä vatsan seutua aristanut. Askultaatio normaali. Vasemman takajalan taivutuksessa voimakas kipureaktio. Asentotuntorefleksin puutos vasemmassa takajalassa sekä oikeassa se oli puutteellinen.
Verikokeet: Hemoglobiini sekä hematokriitti olivat hieman alapuolella, mutta ei niin, että pitäisi huolestua. Sama valkosoluissa.
Röntgen: - Rintaontelo: Keuhkoissa hieman kalkkeumaa. Sydän normaali. - Vatsaontelo: Perna hivenen suurentunut. Maksan ääriviivat hyvin nähtävissä. Virtsarakko täynnä. Muuten elimet olivat normaalit. - Luusto: L7-S1 vd kuvassa yhteen kasvamista ja kaventunut nikamaväli. S1 kraniaalisesti kalkkeutunut. Lonkkanivelet vaikuttivat normaalilta, mutta kuvat otettiin hereillä ja ilman normaalia taivutusta.

Aluksi hoidetaan voimakkaammalla kipulääkkeellä ja keskiviikkona kontrollisoiton jälkeen mahdollisesti vaihdetaan tulehduskipulääkitykseen."

Haettiin paikallisesta apteekista mukaan vahvemmatkin kipulääkkeet (Tramal), jotta saa heti aamulla aloittaa sen antamisen. Illalla kotona Allu sekä söi että joi hieman, yö meni rauhassa, käytin kerran ulkona.

Nyt

Eilen Allu oli vielä huomattavan vaisu ja oksensi sekä aamulla että illalla. Ennen nukkumaanmenoa käydyn ulkoilun ansiosta piristyi sen verran, että joi ja söi hieman. Tänään aamulla ruoka olisi maistunut hyvinkin ja juonutkin on, tosin enemmälti kissanruokaliemellä huijattuna sitä erikoisjuomaansa. On huomattavasti eilistä virkeämpi ja enemmän oma itsensä, vaikkakaan ei todellakaan täydellisesti, mutta edes asteen verran enemmän normaali kaiken epänormaliuden seassa. Kotona Allu kiertelee tuttuun tapaan ruuasta haaveillen ja syö, mitä eteen kannetaan. Lenkkeilyt ovat Allulta ohi ainakin väliaikaisesti, yhtään ylimääräistä askelta ei saisi ottaa, jotta kivulla olisi mahdollisuus rauhoittua. Ei sillä, että Allulla olisi edes haluja liikkua runsaasti, 300 metrin kävelyyn saadaan nyt käytettyä melkein puoli tuntia aikaa... Töiden ajan Allu on päivähoidossa ainakin tämän viikon.

Päivä kerrallaan mennään, pahinta peläten ja edes vähäsen parempaa toivoen. Kipulääkitys on mahdollisesti lopullinen, kortisonikin taisi olla joku vaihtoehto. Tukihoitoja (esim. akupunktio) on mietinnässä, mutta odotellaan hoitavan lääkärin (sen sieltä 220km päästä) mielipidettä.