Lappalaiskoirien kesäleirillä

Ainahan sitä pitää kaverin kanssa tavatessa koirista ryhmäkuva ottaa, niin tälläkin kerralla, ja yllättävän hyvin se jopa onnistuikin! Tosin aiemmin on riittänyt, että toinen meistä hallitsee koiria ja toinen kuvaa, nyt molempien piti hallita omia koiriaan ja tarvittiin kolmas henkilö kuvaajaksi. Ehkä tutustelun jälkeen olisi onnistunut kaksinkin, kun koirat olisivat olleet jo vähän tottuneita toisiinsa, mutta tässä ne on aika lailla suoraan autosta vetäistyjä. Ja kuvassahan siis ovat vasemmalta oikeaan Mesta, Lumes, Allu, Taika (Snowmoon's Hupin Mymmeli, Allun tytär) & Unna (Sysiväikeen Kastanjansirkku).

Hakutreeneissä tavattiin monta uutta lappalaiskoiraa, ja pari tuttuakin kyllä, leirisää vain sattui suosimaan koiria, ei kameraa, joten kuvia tuli paljon vähemmän kuin olin suunnitellut. Tässä kuitenkin muutama hakutreeneissä ollut suomenlapinkoira:

Loitsu (Lecibsin Vilhelm) palaamassa ohjaajansa luo.

Suku (Barffas Skalddas) katselee katoavan henkilön perään.

Myrtti (?) tuijottaa tiiviisti metsänkohtaa, jonne joku juuri käveli.

Alluntytär-Taika juoksee piiloutuneen henkilön (eli maalimiehen) luo.

Maalimies tuo Taikaa nameilla takaisin keskilinjalle.

Rolle (Wiita-Akan Celpo Cossi) lähetyksessä.

Haku ei muuten sitten ole ötökkäkammoisille sopiva laji. On hyttysiä, mäkäräisiä, hirvikärpäsiä ja muuta lentävää, mutta myös maassa (jossa siis koirilta piilossa istuskellaan/makoillaan) monenlaista möngertävää. Leirillä metsäkaverina oli mm. allaolevan kuvan kaunis/kauhea, isokokoinen hämppis.

Aamuvarhaisella herätessä ja parinsadankilometrin matkaa leirille ajellessa kävi mielessä, että pääsisihän sitä hakutreeneihin helpommallakin. Leirin ensimmäisten hakutreenien jälkeen ajatus sen sijaan oli, että onneksi tuli lähdettyä, ja toisten ja kolmansien hakutreenien jälkeen tuo ajatus vain vahvistui. Tykkäsin ihan hirmusti! Hakuryhmän kouluttaja oli todellakin oikealla alalla, ryhmässä olleet pari muutakin kokenutta harrastajaa toivat oikein mukavan lisänsä ja ylipäätään pelkkien lappalaiskoirien omistajineen seurassa oli jotenkin ihan eri fiilis treenailla kuin muuten. Mä niin jään haikailemaan noiden leirin hakutreenien perään.

Lumeksen kanssa tajusin, että vaikka miten tähtäis kokeisiin ja haluis ja pitäis treenailla niitä siellä tarvittavia juttuja ja vaikka koira miten ois jo innokas ja motivoitunut hommaansa, niin ei jatkuvasti pidä tehdä sitä samaa treeniä  tyyliin "nyt sinne viiteenkymppiin sitten maalimiehet, että oppii juoksemaan loppuun asti" vaan muistaa vaihtelevuus, hauskuus, helppojen ja haastavien tasapaino ja hyvänkin motivaation ylläpito ja lisääminen. Sellainenkin tajuaminen tuli, että lyhyen ja pitkän haukun välillä on olemassa myös välimuoto, jossa koira haukkuu aina lyhyesti ja sitten palkataan, mutta sitä toistetaan useamman kerran, jolloin saadaan kuitenkin haukulle kestävyyttä (ja koiralle tehtävää odotellessa ohjaajan ehtimistä piilolle asti ja palkattua siitä haukkumisesta eikä ohjaajan tulon miettimiseen jää aikaa).

Mestan treeniosuuksissa yllätyin suuresti. Sehän on mun kanssa ollut vain tallaamassa treenialuetta ja vähän leikkimässä ja syömässä ja ajattelin sille samaa tänne leirillekin. Kouluttaja kuitenkin halusi alkutustustelujen jälkeen laittaa Mestalle maalimiehiä piiloon ja oltaisiin sitten kävelty vähän siksakkia ootellen, että missä vaiheessa Mesta haistaisi ja huomaisi, että metsään onkin piiloutunut joku. Mestan mielestä moinen hajunhakukävely on ihan turhaa, sillä ei päästy montaakaan askelta eteenpäin, kun Mesta jo oli menossa tiettyyn suuntaan ja sieltähän se maalimies sitten löytyi. Pari kertaa se matkalla pysähtyi hetkiseksi mua oottamaan ja sitten taas meni hajun perässä. Toisella kokeilulla kävi samoin, Mesta ties heti, minne mennä, yhden kerran pysähtyi odottamaan nähdäkseen mun tulevan samaan suuntaan ja sitten taas nenä vei maalimiehelle. Kolmanneksi otettiin viistokävely, eli maalimies lähti keskilinjalta viistosti kävelemään etsintäalueelle ja me Mestan kanssa suoraan keskilinjaa eteenpäin pysähtyen välillä katsomaan, missä maalimies menee. Lopuksi maalimies piiloutui ja päästiin Mestan etsimään, ja sehän juoksi. Toisen päivän treeneissä Mestalle alkuseurustelujen jälkeen meni maalimiehet jälleen valmiiksi piiloon ja keskilinjalla vain hetken odotin Mestan haistelevan niiden suuntaan ja sitten päästin lähtemään, ja Mestahan ties tarkkaan, mitä sen pitää tehdä, eikä enää meinannutkaan odotella mua mukaan. Jos ei oltaisi leirille lähdetty, niin Mesta edelleenkin vaan söisi nameja keskilinjalla...

Yövyttiin Alkio-opiston rivitaloissa, jotka on ihan parhaat koirien kanssa oleskeluun. Allu ja Lumes löysi heti lempparipaikat sängynalta, meillä kotona onkin niin koiraepäystävälliset huonekalut, ettei niiden alle mahdu laisinkaan. Mesta oppi vinguttamaan vinkupupua, viik viik viik...

Viimeinen kuva ei millään tavalla liity leiriin, kunhan vain otin kuvan matkanvarrella olleesta kauniista metsäjärvestä/-lammesta, joka oli täynnä pieniä saaria.

Ensi kesää ja leiriä odotellessa...