Rajamailla

Olen viettänyt tämän viikon lomaillen ja suunnitelmia oli monenlaisia, mutta pitihän sitä tietysti sairastua juuri nyt ja loma mennyt tavallaan hukkaan. Ihan kaikesta en kuitenkaan luopunut, silloin loma vasta pilalla olisi ollutkin, mutta hieman kevyemmin olen ottanut rasitusta välttäen, ettei aivan keuhkokuumeksi tämä olo muuttuisi. Kurjintahan on tietysti koirilla, koska pitkät lenkit metsissä vaihtuivat kevyisiin kävelyihin ja juoskaa keskenänne-komentoihin.

Tälle sattumalta löytämällemme pitkospuureitille olisi mieli kovasti tehnyt lähteä pidemmällekin tutustumaan, mutta täytyi tyytyä ainoastaan ihan alusta kurkkaamaan, miltä vaikuttaa. Mesta oli hepuleissaan, on liian vähän liikuntaa nyt viimepäivinä saanut ja riemuitsi suuresti vapaudesta - ja pettyi suuresti, kun ei päässytkään metsälenkille vaan joutui takaisin autoon.

Seuraavia kuvia katsellessa ei uskoisi, että elellään jo lokakuun puoliväliä, niin keväisen heleästi aurinko paistoi. Koiria ei kylmä vesikään häirinnyt ja kävivät mielellään kahlailemassa, tosin Lumeshan on pulikoinut koko viime talvenkin kaikissa vesipoteissa, mitä vaan löytyi.

Koirat sattuivat asettumaan sopivasti kaivonkannelle seisoskelemaan, joten sain niistä muutaman ihan ok kuvan räpsäistyä. Mitä nyt olivat vesileikeistä hieman ryvettyneitä, mutta ei nämä mitään näyttelykoiria olekaan. Lumes kuvienottohetkellä 5v9kk ja Mesta 1v6kk, jota edelleenkin kutsun joissakin yhteyksissä pennuksi. Eikö se nuorimmainen koira aina ole se vauvakoira, kunnes sitten joskus tulee se joku uusi nuorin koira ja siinä vaiheessa sitä entistä nuorinta täytyy sitten lakata kutsumasta pentukoiraksi...