tiistai 9. joulukuuta 2014

Supersankari!

VAROITUS! Seuraava kirjoitus sisältää runsaasti ylistyssanoja, hehkutusta, oman kehun haisemista, onnellisuutta, pilvissa leijumista yms. positiivisia tuntemuksia ja ilmaisuja, mahdollisesti ällötykseen asti. Jos haluat skipata kaiken tämän, hyppää suoraan hehtaaripituisen vuodatuksen loppuun, josta selviää syy tähän yltiöpäisen positiiviseen mieleen.

Herätys aamulla klo 3.30. Ulkona kylmässä tuulessa ja ajoittaisessa sateessa seisoskelua seitsemän tuntia. Kotona illalla klo 18.20. Siitä on hakukoepäivä tehty.


Oltiin Lumeksen kanssa uusintayrityksellä palveluskoirien hakukokeen 2-luokassa. Ei siis luovutettu tämän lajin suhteen, vaikka sekin ajatuksissa hetken aikaa käväisi. Meidän osuus alkoi, kuten viimeksikin, esineruudulla, ja kuten viimeksikin, saatiin myös olla ensimmäisinä vuorossa. Ruutu oli näkyvällä paikalla odottelupaikkaan nähden, joten Lumes ehti nähdä ihmisten kuljeskelevan siellä ja tuntui kovasti olevan menossa maalimiehiä etsimään. Tein normaalit esine-etsinnän valmistelut, eli pk-liivit päälle, oman esineen heitto ihan lähelle, Lumes hakemaan se, pieni palkka ja palkkarasia avoimena odottamaan, sitten itse suorituspaikalla. Aloitin ruudun oikeasta puolesta, koska pelkäsin Lumeksen karkaavan vasemmalla päin olevalle palkalle, kun jätin sen sittenkin liian lähelle ruutua. Kuinka saatoinkaan ajatella Lumeksesta niin, tietenkään se ei karkaa palkoille. Ruudussa se työskenteli kauan, kutsuin sen takaisin mentyään alueesta hieman ulos tai ainakin näkymättömiin, etsi taas pitkään ja meni jälleen lopulta samaan "piilonurkkaan", josta jouduin kutsua sen pois. Olin ihan varma, että siellä oikeassa takanurkassa olisi esine, kun Lumes niin monesti meni sinne ja jäi olemaan, mutta ei siellä ainakaan mitään järjestäjien laittamaa ollut.

Lopulta taas yhden takaisinkutsun ja uudelleenlähetyksen jälkeen Lumes löysi ensimmäisen esineen, solmitun sukan, toi sen hyvin iloissaan, lähti etsimään toista, ja etsiä taas saikin. Yhdessä välissä kerrottiin, että aikaa on jäljellä enää minuutti. Meinasi paniikki jo iskeä, että ei ehdi toista vaadittavaa enää löytyä. Aikaa kului ja Lumes ei vain löytänyt mitään, vaikka etsiskeli ja juoksenteli. Yhtäkkiä näin sen hännän alkavan pyöriä - se oli haistanut esineen! Voi, kunpa se ehtisi löytää sen ja lähteä tuomaan ennen ajan loppumista! Hilkulle meni, mutta täydet löydetyt esineet. HYVÄ LUNTSI! Ihan lähellä olevasta esineestä se oli kuulemma pariin kertaan juossut yli, en ihmettele, oli niin vauhdikkaalla ja touhukkaalla päällä, ettei tainnut olla nenä siinä kohden auki.


Pitkän odottelun jälkeen tuli meidän vuoro henkilöetsintään. Lumes oli hyvällä fiiliksellä, mutta maltillinen. Yritin antaa sen päättää, kummalta puolen aloitetaan etsintä, mutta se vain tyynesti haisteli ilmaa vuorotellen vasemmalta ja oikealta eikä näyttänyt reagoivan kumpaankaan, oli aivan hiljaakin, ei yhtään haukuntaa, harvinaista. Lähetin sitten vasemmalle ensin, kun siellä oli hankalampi maasto sillä kohtaa. Tosin koko hakurata oli sen verran mielenkiintoinen, että ei siellä mitään helppoja kohtia ollutkaan, pienempiä ja suurempia kivenjärkäleitä röykkiöittäin, risukkoa, pusikkoa, kaikkea mikä vaan voi matkaa hankaloittaa. Hyviä lähetyspaikkoja oli vaikea löytää ja jouduin lähettämään Lumesta päin katkenneita runkoja, pätkittyjä risukasoja, kivirykelmiä jne. Ei olla ikinä treenattu lähellekään näin vaikeassa maastossa! Ehkä pitäisi, jos jostain löytäisi?



Näkyvyyttä ei juuri ollut lähetyksen jälkeen, joten en yhtään tiedä missä Lumes oli, mitä teki, minne suuntaan meni jne. mutta joka kerta se lähti ja urheasti kiipeili yli kivirinteistäkin. Koska en tosiaan yhtään tiennyt, missä Lumes jo oli käynyt ja missä ei, jouduin vain luottamaan koiraan ja jatkoin koko ajan rataa eteenpäin, vaikka takaraivossa kolkutteli pelko, että joku maalimies oli saattanut jonnekin jäädä. Samasta syystä jouduin huutelemaan aika moneen kertaan Lumesta tulemaan takaisin pistoilta, koska en yhtään nähnyt missä se meni ja oliko se jo tulossa vai ei, joten varmuuden vuoksi toistelin kutsuja niin kauan, että oli jo lähes keskilinjalla ja siten näkyvissä jälleen.

Ensimmäinen maalimies löytyi vasemman etunurkan tienoilta. Ei kuitenkaan heti sillä ensimmäisellä pistolla vaan vasta toisella sinne puolen, jonka vuoksi tuomari joutui tarkistamaan maalimieheltä, että oliko Lumes käynyt sen luona jo aikaisemmin ja jättänyt ilmaisematta, mutta ei ollut käynyt. Eihän Lumes nyt maalimiehiä ilmaisematta jättäisi! Toinen maalimies oli suunnilleen satasen kohdin, ei takarajalla asti vaan lähempänä. Lumes teki tosi vajaan piston ja lähti aluetta eteenpäin melkein kävellen (no okei, kyllä se ravasi kuitenkin), mutta en halunnut puuttua siihen vaan odottaa, josko korjaisi itse pistoa paremmaksi tai jos sillä oli joku oma parempi suunnitelma. Onneksi en korjannut, se kun kulki kuin kulkikin suoraan sinne maalimiehelle! Nämä kaksi ensimmäistä olivat vanerisissa umpipiiloissa, molemmille Lumes aloitti haukun hieman epävarmasti, mutta vahvisti sitten ilmaisunsa. Hallintaan, eli sivulle, sain piiloilta Lumeksen yhdellä käskyllä, tosin siinä pysymiseksi jouduin kerran pari sanomaan "istu", kun maalimiehen noustessa piilosta pois, olisi Lumes hyvin mielellään vähintään tervehtimässä käynyt.

Kolmas ja viimeinen maalimies oli vasemmalla aivan takakulmassa. Lähetin Lumeksen sinne aivan keskilinjan takarajalta aivan kamalasta lähetyspaikasta, jossa valittavana oli nouseva pöheikkömäki tai suuuri kivi ja sen vieressä vähän pienempi kivi, joiden välistä koira mahtuisi. Valitsin sen kivien välin, vähän Lumes mietiskeli siinä, että miten tästä menisi, mutta luikahti sitten siitä ja katosi näkyvistä. Tuskaista odottelua. Aika oli ihan lopussa ja jos ei just nyt heti löytäisi sitä kolmatta ja viimeistä maalimiestä, niin löytymättä jäisi. Sitten alkoi kuulua haukkua, vai kuuluiko? Rata päättyi moottoritien reunaan ja autojen ohisuhahtelu melkein peitti Lumeksen haukun alleen. Kyllä se haukkuu sittenkin, käsi äkkiä ylös ilmaisun hyväksymisen merkiksi ja juoksujalkaa kohti haukkua. Jos olisin miettinyt hetkenkin kauemmin, aika olisi ehtinyt loppua, sitä nimittäin jäi jäljelle ainoastaan viisi sekuntia... Tämä hakurata, jos mikä, opetti kyllä luottoa koiraan ja arvostan suuresti, että Lumes sieltä löysi kaikki maalimiehet. Jäi tosi hyvä olo ja luotto itsellekin, että selvittiin niin vaikeasta radasta. SUPER LUNTSI!

Sain tuomarilta luvan juottaa Lumes viimeisen maalimiehen noustua piilostaan (keskilinjallahan se on aina sallittua) ja suorituksen näin päätyttyä, mielellään Lumes vettä latkikin. Reilun 300 metrin matkan palkkarasialle juttelin Lumekselle kaikkea kivaa ja innostavaa ja kerroin, että ruoka kyllä odottaa sitä, että sinne ollaan menossa. Olen treeneissä viime aikoina useasti namittanut sitä lopussa keskilinjaa kävellessämme ja nytkin Lumes koko ajan valppaana odotti vain, että koska on herkkujen vuoro. Haukutin sitä vähän palkalla ja Lumes jaksoi vieläkin olla täpinöissään. Herkuttelun jälkeen käytiin hiukka kävelemässä toiseen suuntaan metsässä, jossa kohtasi odottamaton näky graffitimaalaushökkelin muodossa.



Kokeen yhdeksästä koirasta neljä jatkoi tottiksiin, Lumes oli yksi niistä. Jouduttiin paikallamakuuseen ensin. Voi ei, ajattelin, liikaa virtaa, nyt se varmasti vinkuu siellä. Ei vinkunut, makasi hiljaa pää maassa. Erinomainen. Sitten muihin liikkeisiin, siirryttäessä niiden suorituspaikalle höpöttelin Lumekselle kaikkea hauskaa ja se oli niin iloinen, ettei nahoissaan meinannut pysyä. Ensin seuraaminen (joka muuten on pituudeltaan noin 200 askelta...), jossa Lumes oli niin reipas, niin täsmällinen, niin täydellinen, vaikka pari päivää sitten ei muuta tehnytkään kuin edisti ja painoi. Ensimmäisen 50 askeleen jälkeisessä täyskäännöksessä taisin kehaista Lumesta (se oli niin iloinen!) ja henkilöryhmän pysähdyksessä Lumes vähän sääti (se oli niin iloinen!). Erittäin hyvä. Liikkeestä istuminen, koiralla täydellinen seuraaminen ja istuminen, itse otin varman päälle ja tein käskyä annettaessa hienoisen hidastuksen liikkeeseen. Erittäin hyvä. Liikkeestä maahanmeno ja luoksetulo, jälleen täydellinen seuraaminen, tosi nopsa maahanmeno, otin riskin ja kutsuin luokse eteentulokäskyllä, lähti ihan täysii ja olin että jes, nyt se tulee kovaa ja sitten eteen istumaan, mutta viime hetkellä pomppasikin suoraan sivulle - ja oli niiiiin iloinen ja itseensä tyytyväinen, että jos mulla ois taskussa ollut sille kuivattu kanafilee, olisin antanut, tuloksesta viis. Erittäin hyvä. Liikkeestä seisominen, jossa seurasi jälleen kerran niin iloisesti, niin innokkaasti, niin reippaana, niin tarkasti ja nätisti ja kaikkee, seisomisen jälkeen oli pari pientä korjausaskelta ottanut. Erittäin hyvä.



Oltiin Lumeksen kanssa molemmat niiiiin iloisia, niiiin iloisia. Kerroinhan jo, että oltiin siis todella, todella iloisia ja fiiliksissä? Uskomatonta, mutta mä todella nautin olostani tottiskentällä. Oli sanoinkuvaamattoman hienoa olla siellä yhdessä Lumeksen kanssa, joka esittää elämänsä parasta tottista. Oli oikein sellainen olo, että tänne me kuulutaan, ollaan just oikeassa paikassa. Miten olenkaan saattanut koskaan miettiä sitä, että tää on muka liian vaikeeta ja pitäis vaihtaa johonkin helpompaan lajiin. Onni on treenikaverit, jotka ei ole antaneet mun tehdä sitä.

Kävellessämme kohti noutokapuloita, kehuin vuolaasti Lumesta, lupasin sille ummet ja lammet ja sen silmissä loisti tähdet. Tasamaanouto, Lumes säntää syöksähtäen noutoon, nappaa kapulan, juoksee pikapikaa takaisin ja koska on edelleenkiin niiiin iloinen ja onnessaan ja kaikkee, se on vähäsen huolimaton vauhdikkaassa sivulletulossaan ja painava kapula lipsahtaa sen kevyestä otteesta maahan (tää oli ehkä vähän mun vikaa myös, koska mulla ei ole kiloista kapulaa ja treenataan aina vain huomattavasti kevyemmillä, jotka tietty paremmin pysyy suussakin). Tässä kohtaa olisi kai ollut hyväksyttävää itse vain ottaa kapula maasta, mutta koska meillä on sääntö, että jos koira pudottaa, koira myös nostaa, odotin, että Lumes itse ottaa kapulan takaisin. Tällaista tilannetta ei ole koskaan käynyt treeneissä ja Lumes vähän räppi kapulaa tassulla ennen kuin nosti sen ylös. Puutteellinen.

Hyppynouto, olin suht varmalla mielellä siitä, että tällä kertaa Lumes hyppää mennessä ja sitten palauttaessa vain kiertää. Lumes lähtikin reippaasti kohti estettä ja melkein hyppäsi, mutta rimakauhu iski ja pysähtyi esteen eteen - ja kiipesi siitä yli! Juoksi kapulalle, takaisin esteelle, hyppäsi estettä vasten ja kurkisteli söpösti kapula suussaan sen yli ihan selvästi ajatuksella, että tästä pitäisi mennä, mutta koska ei kapula suussaan enää pystynyt kiipeämään yli, laskeutui alas ja kiersi luokseni. Olin niin ylpeä Lumeksesta! Ihan surkeaa, voi joku ajatella, mutta musta tää oli ihan mahtavaa! Sillä oli halu mennä yli, se niin yritti tehdä oikein, mutta ei vain ihan loppuun asti kyennyt. Puutteellinen. Jälkeenpäin kuulin, että tuomarit olivat facebookissakin muistelleet sitä sinnikästä koiraa, joka kiipesi hyppyesteestä yli. Se oli meidän Lumes! Tämä kirvoitti ilmeisesti myös tuomarien omalle palstalle keskustelun siitä, miten tulee arvioida hyppyesteen yli kiipeävän koiran suoritus, kun oli ainakin näille tämän kokeen tuomareille ihan uusi näky. Säännöissähän kerrotaan pistevähennykset esteeseen koskemisesta, esteestä vauhtia ponnistamisesta ja esteen kaatumisesta, mutta kiipeämisestä siellä ei puhuta mitään. Luntsi-Puntsi on niin mahtis koira, että vaikuttaa jopa sääntötulkintojen uudistamiseen!

Kehuin Lumesta suuresti hyppynoudon jälkeen ja siirtyessä A-estenoutoon, josta Lumes nykyään tykkää kovastikin (videohan oli täällä), jonka vuoksi harmitti Lumeksen puolesta suuresti, että täällä A-este oli niin liukas, että vaikka Lumes mennessä sen ylitti, niin takaisin ei uskaltanut tulla sitä kautta ja oli jopa jäänyt vähäksi aikaa kapula suussaan seisomaan ja pohtimaan asiaa, jonka jälkeen päätti kiertää esteen takaisin. Ihan hyvä, että kiersi, koska jos olisi epävarmalla hitaammalla vauhdilla yrittänyt ylittää, niin olisi vain pudonnut alas ja ehkä loukannut itsensä. Puutteellinen. Yksi toinen koira myös, joka sekin kuulemma normaalisti suorittaa A-esteen varmasti, moitti esteen liukkautta ja kiersi takaisin. Hyppynoudossa se oli yrittänyt palauttaa kapulan hypyn sijaan A-esteen kautta, mutta ei päässytkään ylös vaan joutui pudottautumaan alas.

Eteenlähetys ja maahanmeno, Lumes oli noutojen kummista tapahtumista huolimatta edelleenkin ihan täynnä virtaa ja iloinen ja reipas ja täynnä asennetta. Tuntui, että se olisi tuosta vaan voinut suorittaa koko tottiksen heti perään uudestaan, ei tunnu missään. Siirtyessämme noudoilta eteenlähetyksen aloituspaikkaan, kyselin Lumekselta pari kertaa "missä pallo", ja Lumes oli ihan lentoon lähdössä (eteenmenon palkkana treeneissä kun on aina resuinen jalkapallo). Sen seuruu oli kuitenkin taas täysin korrektia ja kuin suoraan oppikirjasta, ja silti se lähti kuin salama ja tuulispää hurjaan juoksuun kauas pois ja juoksi ja juoksi ja vaikka juoksumatkaa oli pidemmälti kuin missään aiemmin, hiukan kaartoi vasempaan lopussa, mutta hurja vauhti säilyi ja käskystä siellä jossain kaukana meni maahan. Erittäin hyvä.

Miksei meillä ollut videokuvaajaa mukana? Lumes oli niin sairaan pätevä, mutta mitään todistusaineistoa ei siitä jäänyt, paitsi ne tottiksen 73/100 pistettä, jotka Lumes sai kasaan siitä huolimatta, että kolme liikettä meni puutteellisiksi. Laskeskelin, että jos tasamaanoudossa kapula ei olisi lipsahtanut ja jos A-este olisi ollut pinnaltaan pitävä, niin tottis olisi ollut mahdollisesti lähes 90 pisteen arvoinen... (Jonkun mielestä voi ehkä tuntua kummalliselta, että Lumes muka oli ihan super, vaikka mokasi kaikki noudot, mutta ei ne pisteet, vaan se kokonaisuus, se fiilis, se, että koira on ihan täysillä mukana ja tekee oikeasti parhaansa, myös niissä noudoissa. Mä en näe ainuttakaan moitteen sijaa Lumeksen toiminnassa. Me oikeasti oltiin tiimi.) Maastosta Lumekselle kertyi pisteitä 192/200, kokonaispisteet näin ollen 265/300, viittä pistettä vaille ykköstulos ja koko kokeen toiseksi paras koira (sattui hauskasti, että toinenkin koira sai just samat yhteispisteet, Lumeksella maastosta muutama piste sitä enemmän ja sillä tottiksesta muutama piste Lumesta enemmän).




Leijun varmaan pilvissä aika kauan tämän jälkeen. SUPERSANKARI-LUNTSI on nyt HK2! Tittelirivistö senkun paranee, joskaan Lumes ei taida niistä titteleistä mitään ymmärtää, mutta ainakin raakalihapullista ja kuivatuista kanafileistä, joita sille kokeen jälkeen syötin niin monta kuin uskalsin (aika monta siis). Kuulostaa lattealta sanoa pelkästään, että olen onnellinen, joten siihen voisi lisätä vielä ainakin muutaman samaa tarkoittavan sanan perään. Enkä vain pysty lakkaamaan sitä hehkutusta, että Lumes on hurjan pätevä, pienisuuri lapinkoira!

Täytyy muuten kehaista vielä meidän tottispari-malinoissin ohjaajaa. Siinä ennen meidän vuoroa jutteli, että ei tässä vielä yhtään tiedä, että miten käy, ihan mahdollista Lumeksen saada hänen koiraansa paremmat tottispisteet ja että ei se hänenkään koira aina esteitä täysin suorita. Loppuviimein siinä kävi kuitenkin niin, että malinois oli kokeen paras koira, ja kun minä hehkutin Lumeksen olleen ihan täydellinen tottiksessa niin hän sen sijaan sanoi, ettei ole tyytyväinen heidän tottikseensa, vaikka pisteiden varjossa ihan hyvin menikin, ja vielä tsemppasi, että kun Lumeksella esteet sujuu, niin saatte tosi hyvät pisteet. Muutenkin hakukokeissa tulee oltua paljon muiden lajien kokeita enemmän juttusilla toisten osallistujien kanssa, kun kokeisiin sisältyy monta tuntia pelkkää odottelua. Toki on mukava, jos sekaan sattuu myös tuttuja, kuten meillä on tähän asti kaikissa kokeissa ollut, aina se keventää oloa ja vähentää jännitystä. Ja nyt kun mietin, en tainnut tässä kokeessa muistaa jännittää melkein ollenkaan!

Muuten, saattoi tuo HK2-titteli tulla kalliiksi, jos aamulla Pulman kanssa jouduttiin peltipoliisin kameraan 60 eikä 80 km/h rajoitusalueella...

9 kommenttia:

  1. Onnea supersankarille ja emännälleen, joka antoi koiran ite tehdä hommia liikoja häiritsemättä! :)

    VastaaPoista
  2. Lämpimät onnittelut myös meiltä, valtavan hieno juttu! :)

    VastaaPoista
  3. Ihan huisia! Ootte niin upeita ja mäkin oon niin onnellinen sun puolesta, että! Vau! Ruudun tälläkin puolella upea fiilis, mä en voi edes kuvitella, minkälainen fiilis sulla on!

    VastaaPoista
  4. Onnea supersankarille ja ohjaajalle! Huippu juttu!

    VastaaPoista
  5. Mahtava suoritus, isot onnittelut niin sankarille kuin ohjaajallekin!! =)

    VastaaPoista