keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Outi Hermiön tottiskurssi

Kohta 2v. pienisuuri hömpötin.

Lähtiessäni tänne katselijaksi, en ollut täysin varma, onko koulutus "muntyylinen" vai ei, mutta yllätyin superpositiivisesti! Hermiön Outia olisi jaksanut helposti kuunnella aamusta iltaan ja koulutus tyylillisesti ja sisällöllisestikin osui ja upposi. Harmikseni olin juuri ennakkoluuloistani johtuen varannut ihan liian vähän aikaa läsnäoloon kurssilla saapuen paikalle vasta kesken päivän ja joutuen lähtemäänkin jo ennen loppua pois, vaikka jo viiden minuutin kuuntelun jälkeen toivoin, että olisinpa tullut jo heti aamulla...

Tosi hienoa oli mielestäni se, että joka asiaan hänellä oli antaa useampi vihje, vinkki, tyyli, neuvo. Ei ollut ollenkaan "nyt tehdään näin", vaan koirien kanssa testailtiin eri tyylejä opettaa asioita ja mietittiin, mikä sopisi aina kyseiselle koiralle parhaiten, miten eri tyylejä voi yhdistellä ja miten niistä kootaan kokonainen suoritus. Koiranohjaajille näytettiin väliin kirjaimellisesti ihan kädestä pitäen, miten jokin asia pitää tehdä, jotta koira pystyy suoriutumaan halutulla tavalla. Jotenkin ihanaa, erilaista, oli myös se, että ohjaajia kehuttiin vuolaasti, kun saivat homman toimimaan, ja muutenkin kouluttaja oli kovin iloinen, eläväinen ja osallistuvainen, ja myös koirat saivat häneltäkin reilusti kehuja onnistumisista. Ja vaikka periaatteessa pk-puolen kouluttaja onkin, sai koulutuksesta paljon irti myös tokopuolelle.

Kaikissa koulutuksissa tulee toki aina jo sitä itselle tuttuakin asiaa, niin myös tässä, ja välillä on ihan hyvä saadakin muistuttelua niistä. Yleensä koulutuksiin kuitenkin hakeudutaan saamaan uutta näkökulmaa ja uusia ideoita, niitäkin täältä sai. Ehdin näkemään yhden treenipätkän kuudelta koirakolta, seuraavassa niistä huomioita. Tosin unohdin varmaan sata ja yksi asiaa, mutta parempi se kai on pienetkin muistiinpanot, jää jälkeenpäin tarkistettavaksi edes jotain, kun kuitenkin muistista niillä on taipumusta aika nopeasti kadota.

Maanhaistelu/ kontaktikatko seuraamisen liikkeellelähdössä

Ensimmäisellä koiralla oli tapana seuraamisen liikkeellelähdöissä tiputtaa hetkiseksi aikaa kontakti pois ja varsinkin kokeissa tähän vielä sisältyi hajuista kiinnostuminenkin. Ohjaaja oli näissä tilanteissa asiasta koiralle huomauttanut, mutta muutosta ei ollut tapahtunut. Haisteluun kouluttajalla oli sama ajatus, kuin mitä itsekin olen Lumeksen kanssa paikallamakuun yhteydessä toteuttanut, että koiran täytyy oppia luopumaan hajuista. Ihan samoin, kuin voi tehdä muutakin häiriötreeniä, niin hajut voivat olla yksi näistä häiriöistä, joista huolimatta koiran vain täytyy muistaa, mitä käskyä se on suorittamassa ja jopa tsempata itseään "ihana tuoksu, ei kun, en haistele, ei, ei ole mitään hajua, en huomaa, tuijotanpas vaan tuota omistajaa silmiin, nyt pitää skarpata".

Toisena ajatuksena oli se, että seuraa-käskyn katsekontaktinpito-osaa pitää vahvistaa, eli että se pätee perusasennossa, liikkeellelähdössä ja seuraamisessa kaikissa. Jos jatkaa kävelyä, vaikka koira pudottaa kontaktin, hyväksyy koiran toiminnan, vaikka siinä tilanteessa pitäisi samantien keskeyttää suoritus ja ottaa uusiksi. Seuraa-käskyn jälkeen ei tarvitse aina lähteä liikkeelle, vaan kehua/palkata kontaktinpysymisestä, samoin ottaa vain yhtä-muutamaa askelta. Jos koira ei osaa pitää kontaktia perusasennossa/lähdettäessä liikkeelle, ei voi harjoitella seuraamista kokonaisuudessaankaan. Ensin palat kuntoon, sen jälkeen kootaan ne yhteen.

Lisäksi kouluttaja huomasi koiran ohjaajassa eri fiiliksen/asenteen, kun harjoiteltiin tuoksuhäiriöitä ja sitten taas seuraamisen liikkeellelähtöjä. Häiriötreenissä ohjaaja oli rento ja iloinen - tällaista hupitreeniä, liikkeellelähdöissä levitti hartiansa, jäykisti kätensä, totistui - siirtyi nyt tehdään töitä-moodiin. Miksi ei olla koko ajan rento ja iloinen? Tai sitten koiralle pitää opettaa se työmoodiohjaajakin hauskaksi. Toinen kouluttajan tekemä huomio oli se, että ohjaaja herkästi palkkasi koiran sivulletuloista, vaikka joutui korjaamaan koiraa, ts. koira ei tullut heti sivulle suoraan vaan vasta lisäkäskyllä/käsiavulla, mutta sai silti palkan kuin hyvästäkin suorituksesta.

Leikki

Tässä oli nuori koira, oisko ollut jopa alle vuoden tai ei ainakaan paljoa yli. Koira tykkäsi kovasti vetoleikeistä eikä ohjaajan tarvinnut muuta kuin pitää purutyynystä kiinni, mutta hänet komennettiin heti ottamaan tunne mukaan leikkiin. Jos halutaan koiralta täyttä panostusta, pitää itsekin olla leikissä mukana muutenkin kuin kiinnipitelijän roolissa. Kehua koiraa, osoittaa omalla liikkeellä, miten vahva koira on, haastaa koiraa, päästää lelusta irti silloin, kun koira voimakkaimmin sitä kiskoo ja antaa koiran tuntea itsensä suureksi voittajaksi.

Irrotuksen kanssa oli aika yleinen ongelma. Koira juuri ja juuri päästää lelusta irti ja sillä samalla sekunnilla ohjaaja kiskaisee lelun selkänsä taakse piiloon, ettei koira tarraa siihen uudestaan kiinni, ja koira tottakai rynniin lelun perään. Lelun äkkinäinen piiloon heilautus kiellettiin heti, siitä tulee vahva saalisärsyke koiralle, jolloin se tietysti tavoittelee sitä takaisin itselleen, ja kun lelu aina samantien irrotuksen jälkeen kiskaistaan pois koiralta, ei ihme, ettei se halua edes päästää irti. Irrotuksessa ei saisi kiskoa lelua poispäin koiran suusta, vaan päin vastoin sitä voi työntää kevyesti sisemmäs koiralle (ja samalla tuetaan pannasta koiraa) toistaen irti-käskyä normaalilla äänensävyllä. Jos vuotiaalle pitää jo korottaa ääntä, ei viisivuotiaalle enää riitä edes karjunta... Kun koira irrottaa otteensa, lelu jää aloilleen, ja palkaksi irrottamisesta koira saa purra takaisin kiinni leluun. Kun leikki halutaan lopettaa, lelu siirretään rauhallisesti pois koiran ulottuvilta.

Noudon alkeita voi opettaa pennullekin opettamalla sen kytkettynä haukkumaan maassa olevaa lelua, ja kun pentu oikein kovasti tahtoo lelulle, se päästetään syöksymään lelun kimppuun, ns. iskemään kiinni. Näin saadaan alku sille, että noutokapulaankin sitten aikanaan iskettäisiin suorilta kiinni ja samantien liike jatkuu takaisin ohjaajan suuntaan.

Treenailujen välissä on tärkeää...

...välillä ottaa ihan vaan rennosti...

Jäävät

"Jääväongelmainen" koira oli olemukseltaan vähän verkkainen ja ohjaaja halusikin sen jääviin (eli seuraamisen yhteydessä tapahtuviin istumaan/seisomaan/makaamaan pysähtymisiin) lisää nopeutta. Ensimmäisenä ohjeena tuli, että jos jäävissä on ongelmia, ne ongelmat tulee korjata ensin kuntoon ilman seuraamista, eli jos kyseinen koira ei koskaan muulloinkaan reagoi istu/seiso/maahan-käskyihin ripeästi, niin ei se sitä seuraamisen yhteydessäkään voi osata.

Jäävät itsessään koostuvat kolmesta osasta: 1. Reaktionopeus, eli kuinka nopeasti koira käskynsaatuaan alkaa suorittaa liikettä. 2. Nopeus liikettä suorittaessa. 3. Mielentila suorituksen jälkeen, eli onko koira keskittynyt ohjaajaa kohtaan, onko asento aktiivinen vai passiivinen.

Kun tälle kyseiselle koiralle oli ensin saatu lamppu syttymään sitä kohti heitettyjen namien katseella seuraamisesta/ syömiseen menosta, kokeiltiin ns. asennonvaihtoleikkiä, eli heiteltiin nameja etäämmäs ohjaajasta ja väliin sattumanvaraisesti käskytettiin istu/seiso/maahan. Ideana tässä on saada koira aktiivisena odottamaan uutta käskyä, jolloin suorituksetkin ripeutyvät, lisäksi samalla tulee kuuntelutreeniä, kun eri käskyjä sekoitetaan ja koiran pitää oikeasti kuunnella, mikä sana sille sanotaan eikä randomisti vain arvata jotain. Koira tuli jokaisessa asentovaihdossa ensin hieman kohti ohjaajaa, jonka vuoksi palkkauksen suuntaa suositeltiin jäävissä pois päin ohjaajasta.

Toisena testattiin ohjaajan kulkua peruuttaen, koira vapaamuotoisesti tulee mukana ohjaajan edessä, ja tästä lähtökohdasta sitten käskytetään samoin kuin edellisessä harjoituksessa, eli sattumanvaraisesti istu/seiso/maahan. Palkka voidaan heittää koiralle, käyttää takapalkkaa ja sinne vapautusta tai palkka on apuhenkilöllä, jonne koira vapautuksen jälkeen kutsutaan. Kokeissakaan ohjaaja ei koskaan ole kaksin koiran kanssa kentällä vaan mukana on aina vähintäänkin tuomari, jolloin tämä "ylimääräinen" henkilö voidaan opettaa koiralle palkkatyypiksi. Kun palkan on mahdollista tulla monella eri tavalla, koira ei pysty ennakoimaan "jaa, omistajan taskussa ei ole sitä palloa, turha tehdä mitään" vaan sillä on vahva mielikuva, että palkka tulee aina jostain, vaikka sitä ei missään ennalta näkyisikään.

Kun koira oppii ripeästi suorittamaan jäävien asennot, niitä ei heti vedetä mukaan kokeenomaiseen seuraamiseen. Ensin tehdään vaikkapa pari "leikkimielistä" jäävää, niiden perään yksi seuraamiseen liitetty ja perään taas helpompaa. Toisilla koirilla seuraamisen suorittaminen on niin vahvaa, että niiden on vaikea ottaa muuta käskyä vastaan seuraamisen yhteydessä. Varsinkin pidemmän seuruupätkän aikana koira helposti siirtyy ns. seuraamismoodiin, joten se tulisi opettaa pysymään skarppina siinäkin. Harjoitella voi vaikkapa ensin perusasennossa sanoen "seuraa", mutta ei lähdetäänkään liikkeelle, vaan perään tulee "maahan". Sitten "seuraa" ja pari askelta seuraamista, jonka jälkeen "istu", ja näin pidennetään vähitellen jäävän suorittamispaikkaa koiran pysyessä edelleen kärryillä mukana.

Toinen jääviä harjoitellut koira oli "leikkijäkoiran" tapaan myöskin +-1v. nuorukainen, jolle seisomaanpysähtymistä ei ollut opetettu vielä lainkaan. En osaa sujuvasti kirjoittaen selittää näitä tekniikoita, mutta peruuttaminen/painon siirtäminen taakse oli yksi vaihtoehto ja vauhdikkaille koirille hauska tyyli on hypyn kautta pomppuna pysähtyminen seisomaan.

Nouto

Noutohommissa ollut koira jo sinänsä osasi noutoliikkeen, mutta sille ymmärtääkseni haettiin lisää motivaatiota kapulan palautukseen ajatuksella, ettei sen tarvitse aina luopua kapulasta vaan se saa "leikkiä" sillä ohjaajan kanssa. Ohjaaja antoi koiran peruuttaen kiskoa kapulaa ja käveli itse perässä pitäen kapulasta kevyellä otteella kiinni. Väliin koira pyydettiin istumaan, ja koska se oli jo valmiiksi ohjaajan edessä kapula suussaan, niin istuutuessaan se päätyi kapulan luovutusasentoon, josta palkaksi sai uudelleen kiskoa kapulaa. Väliin istumisen sijaan tulikin irrotuskäsky, ja irrotuksesta koira sai ruokapalkan. Ohjaajan oli tärkeä koko ajan olla rauhallinen ja seesteinen ja käskyjen äänensävyiltään neutraaleja.

Näiden harjoitusten jälkeen kouluttaja piteli koiraa narusta innostaen (hienosti sanottuna hetsaten) sitä maassa olevalle kapulalle. Koiran pyrkiessä aktiivisesti tavoittelemaan kapulaa, ohjaaja huikkasi sille noutokäskyn ja koira pääsi ottamaan kapulan tuoden sen ohjaajalle, joka ensin antoi taas koiran hetken kiskoa kapulaa. Yhtenä vaihtoehtona palautusvauhdin nostamiseen ja eteenistumisen vahvistamiseen esitettiin myös noutojen "palautukset" siten, että kapula on ohjaajalla käsissä siinä kohdin, mistä hän ottaisi kapulan koiran suusta sen istuessa edessä. Koira kutsutaan noutoon, eli siis tulemaan luokse napaten kapulan suuhunsa siinä luovutusasennossa.

Ohitus

Viimeisenä ehdin katsomaan ohitusharjoitukset koiralta, joka on kyllä ihan kiltti ja periaatteessa tottelevainenkin, mutta liian kiinnostunut muista koirista ja eläimistä pyrkien niiden luokse. Häiriökoiria asetettiin riviin muutaman metrin välein ja harjoittelevan koiran kulkiessa nätisti ohi, matka jatkui väliin kehuen/palkaten, mutta koiran lähtiessa toisia koiria kohti, käännyttiin samantien paluusuuntaan jättökäskyä toistaen ja koiran luovuttua kiinnostuksesta häiriökoiraa kohtaan, jatkettiin taas eteenpäin. Jos häiriökoirat olisi vaihtanut joka toistolle, olisi ehkä paremmin näkynyt koiran oppiminen, mutta samojen häiriökoirien kanssa kolmannella kierroksella ohjaaja pääsi kulkemaan koiran kanssa suoraan läpi. Samaa tapaa sovelletaan sitten arjessa pihanohikulkijoiden, lenkillä vastaantulevien, luonnoneläimien yms. kanssa.

Jos hypätään noin vain tälle kivelle, luulisi metrisen hyppyesteenkin onnistuvan helposti...

2 kommenttia:

  1. Kivaa, meilläkin on Hermiön tottiskurssi tulevana lauantaina. Toivottavasti saatais laajaa otantaa koirien suhteen, olen Outista kuullut niin paljon hyvää =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa ja antoisaa kurssia teillekin!

      Poista