Mestan paikallamakuutreenit

Kun Lumes oli pentu/nuori, aloitin sille paikallamakuun opettamisen etupalkalla. Se toimi ensin ihan hyvin treeneissä, mutta vaikeutin harjoituksia nopeasti välimatkan ja ajan suhteen ja Lumeksen keskittyminen rakoili. Tuntui raskaalta tehdä samaa minitreeniä kerta toisensa jälkeen eikä kotona edes oikeastaan harjoiteltu, joten aika nopeasti unohdettiin koko juttu "kun ei se toimi". Virhe. Mestan kanssa päätin olla sortumatta samaan kiiruhtamisen ja sitä kautta omaan turhautumiseen. Se päätös myös piti ja sinnikkään 1,5 vuoden harjoittelujen jälkeen paikallaolo oli valmis tokon alokasluokkaan, josta kyseisestä liikkeestä kymppi sitten napsahtikin täydellisen rauhallisella ja keskittyneellä suorituksella. Olisi Mesta varmaan kärsinyt vähän nopeammankin tahdin, mutta otettiin ihan kunnolla varman päälle, ettei vaan tule mitään takapakkia, eikä meillä toisaalta ollut kokeisiinkaan kiire.

Mesta oppi jo pentuna maahanmenon perinteisellä keinolla eli nami kädessä maahan pennun eteen ja pentu aika nopsaan laskeutuu makuulle namin perässä, jolloin saa syödä sen. Yhtä pienenä Mesta oppi myös luopumisen eli namin saadakseen pitää ensin olla haluamatta sitä, jolloin sen sitten saakin. Sen opetukseen yksi perustyyli on nami kämmenelle ja lähelle koiran kuonoa, jossa aina koiran pyrkiessä ottamaan namin, kämmen sulkeutuu ja koiran luopuessa namista, kämmen avautuu ja koira saa luvan syödä namin. Luopumisharjoituksiin liitettiin sana "palkka", joka siis tarkoittaa Mestalle sitä, että näkyvillä olevaa ruokaa/lelua ei saa ottaa ilman lupaa vaan ensin tehdään jotain. Maahanmeno- ja luopumisharjoitusten yhdistämisenä Mesta alkoi aika pian itse tarjota maahanmenoa, jos ei jotain ruokaa saanut ottaa, ja tähän makaamisen yhteydessä tapahtuvaan luopumiseen se lisäsi vielä pään laskemisen maahan.

Ensimmäinen vuosi tehtiin lähinnä vain etupalkkaan keskittymisen pohjatyötä sisätiloissa, pitkän kaavan kautta siis todellakin. Istuskelin lattialla namien kanssa, houkuttelin Mestan makaamaan ja laitoin namin lattialle sen etujalkojen eteen "palkka" kehoituksen kera. Ajatuksena siis, että Mesta keskittyy pää maassa maaten namin tuijotukseen, jotta sille kehittyisi ajatus ja rutiini siitä, että paikallamakuu on rauhallista, keskittynyttä naminajatustyötä, josta palkaksi pääsee aina syömään sen namin. Yleisin tapa rakentaa paikallaoloahan on pyrkimys keskittyneisyyteen ohjaajaa kohtaan, mutta itse nimenomaan hain Mestalle keskittyneisyyttä edessä olevan ruokapalkan ajatteluun. Alkuun "paikallamakuut" olivat vain parin - muutaman sekunnin mittaisia, jotta namintuijotuskäytös saatiin vahvistettua muissa tilanteissa opetetun minuun suuntautuvan katsekontaktin hakemisen sijaan. Toistoja tehtiin aina useita kerralla. Ekana vuonna ei taittu mennä kuin minuuttiin asti tai vähäsen yli, seassa edelleen niitä ihan lyhyitä muutaman sekunnin pätkiäkin, ja itse istuskelin aina vieressä/edessä.

Viime keväänä aloin istumisen sijaan väliin seistä Mestan edessä, ihan kotosalla edelleenkin. Kesällä ja syksyllä tehtiin väliin ulkonakin treeniä ja muutaman kerran taisi olla Poju-labbis kaverina. Aika venytettiin kahteen minuuttiin, mutta palkka (pakasterasian kannen päällä) pysyi edelleen ihan koiran edessä enkä itsekään edennyt kuin johonkin kymmeneen metriin vai siihenkään. Tärkeintä oli edelleenkin saada pidettyä kaikki halutut palikat kasassa, jonka vuoksi viimeiseen asti vältin kiirehtimistä ja miuluummin junnasin helpoissa harjoituksissa. Ruokapalkat piti muistaa valita sellaisiksi, joka on niin hyvää, että Mestaa kiinnostaa keskittyä siihen, mutta ei liian hyvää, ettei halua ruokaa liikaa ja ala sen takia vinkumaan. Palkkaus tapahtui aina palaamalla Mestan viereen ja siitä vapauttamalla palkalle, yli puolen minuutin paikkiksissa kävin vähintään kerran välipalkkaamassa kädestä ja kauempaa myös kehuin äänellä.

Alkutalvesta aloitettiin tokoryhmässä ja lisätreenattiin vielä toisessa ryhmässä. Joka ikisellä kerralla mukana oli paikallamakuuta vähintäänkin itsekseen, mutta hyvin usein myös koemuotoisesti rivissä. Mestan paikallamakuun aloitus muuttui maahanmenohoukuttelusta perusasennosta tapahtuvaksi (sitä oltiin toki kyllä harjoiteltu jo erikseenkin, mutta nyt yhdistettiin paikallaoloon). Palkka pysyi edelleen ihan koiran edessä, kehuin ja välipalkkasinkin, mutta välimatkaa minun ja Mestan välillä aloin vähitellen kasvattamaan. Paikallaolojen aika vaihteli yksin kaikkea kymmenen sekunnin ja parin minuutin välillä, ryhmässä minuutista kolmeen. Ensisijaisen tokoryhmän treeneissä oli toisinaan paikallaoloissa häiriötreenejäkin, joissa mm. kouluttaja yritti houkutella koiria ylös, heitteli leluja koirien eteen ja väleihin, juoksi ja hyppeli edestä ja takaa ohi, tehtiin myös koirien vuorotellen luoksekutsumisia.

Muilla koirilla meneillään kauko-ohjaukset, Mestalla paikallamakuu.

Alkuvuodesta aloin miettiä, että olisi mukava vielä kevään aikana osallistua ensimmäiseen kokeeseen, joten pitäisi alkaa häivyttämään etupalkkaa ja välipalkkausta pois. Ensimmäinen vaihe oli, että sanoin "palkka" lähtiessäni Mestan viereltä ja laitoin vasta sitten palkan sen eteen, aiemminhan olen sanonut "palkka" samalla, kun laitan sitä etupalkkaa. Välillä palkka ei ollut avoimesti esillä vaan suljetussa rasiassa, muutenhan se on ollut aina pakasterasiassa tai sen kannen päällä. Kun sain palkan etäisyyden Mestasta kasvatettua muutamaan metriin, aloin käyttää sellaisia palkkoja, jotka pystyin kävellessäni pudottamaan maahan (vähän häiriötreeniä toisille samalla...) ja olivat myös niin suuria, että Mesta selvästi näki ne, ettei se tarvinnut haistella maata etsiessään niitä vapautuksen jälkeen. Alkaessani vähentää välipalkkausta, käytin Mestan keskittymisen säilymiseen lisäherkkujen pudottamista maahan siellä kaukana seistessäni. Alkuun niitä pudottelin neljäkin ja Mestan keskittymisen säilyessä hyvänä aloin harventaa niidenkin käyttämistä. Muutamia kertoja liikkeen lopussa pyysin Mestan perusasentoon ennen palkalle pääsyä, muulloin vapautus tuli aina makuulta. Perusasentoon nousemista toki harjoiteltiin useamminkin, mutta erillisissä tilanteissa, ei paikallaoloon yhdistettynä.

Koe tuli vähäsen liian nopeasti, koska tehdessäni nämä häivytyksetkin pidemmän kaavan kautta, meni siihen niin paljon aikaa, että koe oli ensimmäinen kerta, jossa ei etupalkkaa ja välipudotusta ollut ollenkaan. Niin hyvin Mestalle oli kuitenkin ruuanajattelu mennyt perille, että makasi paikoillaan kuin tatti, ja kun lähdettiin kehästä pois, se oli ihan varma, että jossakin se sen palkkaruoka on ja oli iloissaan palkan löytyessä kevythäkkinsä vierestä. Seuraavaksi pitäisikin sitten palauttaa lähellä oleva etupalkka takaisin kehiin ja alkaa harjoittelemaan paikallamakuuta näköesteen kera. Ajatus olisi kesän aikana se saada valmiiksi, mutta vähän nyt riippuu siitä, kuinka perin pohjin ja alusta homman taas aloitan ja läpi vien...