lauantai 4. heinäkuuta 2015

Lumeksen jälkitreenihistoria

Alkukesällä 2009 tein Lumekselle jokusen kerran pentutreeninä ja aktivointina ns. makkararuutua, eli tallasin pienen neliön ja ripottelin sinne ruokaa. Sitten tulin lukeneeksi jutun jäljestämisen opettamisesta naksuttiminen avulla, kuulosti Lumekselle sopivalta, joten tuumasta toimeen. Lumes pääsi nopsaan hommasta jyvälle eikä kohta tarvinnut enää edes vahvistetta, jäljesti vain innoissaan ja olikohan 40m pisin jälki.


Kuukauden verran tehtiin tätä positiivisen vahvistamisen jälkeä, kunnes näin ilmoituksen jälkikurssista ja päätin osallistua sinne. Kurssilla jälkeä harjoiteltiin rehupellolla ja kouluttaja tyrmäsi tyylin, jolla olin Lumekselle jälkeä opettanut. Täällä laitettiin jokaiselle askeleelle nami kantapään ja varpaiden kohdille, jotta koira oppii haistelemaan koko askeleen läpi, ja koiraa vaadittiin myös syömään ne namit, muuten ei päässyt jälkeä eteenpäin. Käytiin viitisen kertaa kurssilla ja harjoiteltiin myös kotona, pisimmillään noin 70 askelta muistelisin jäljen olleen. Lumes kuitenkin paineistui syömäpakosta kerta kerralta enemmän ja lopulta lopetti jäljestämisen kokonaan.



Niiden muutaman viikon jälkeen onneksi lopulta tajusin, että tuo tyyli ei todellakaan sovi Lumekselle. Kerroin parille muulle jälkiharrastajalle tuosta syömäpakosta ja Lumeksen ahdistuksesta, niin pitivät vähän kyseenalaisena juttuna. Ainoastaan, jos tähtää erikoisjäljelle kisaamaan ja on oikeasti todella ahne koira, niin kuulemma se sopii, mutta eivät muutoin suositelleet ollenkaan. Enpä mitä alkajana osannut kyseenalaistaa kuin vasta liian myöhään nuo jälkikurssin kouluttajan ohjeet.


Koska Lumes ahdistui heti, jos se vietiin jäljelle, jossa oli ruokaa, kokeilin muutaman kerran tehdä ihan lyhyen (10m) jäljen, jossa oli keppejä, ja niiden löydöstä sai ruokaa. Lumes oli silminnähden helpottunut, kun jälki oli tyhjä! Tajutessaan, että halusin sen poimivan niitä keppejä ja että niistä sai herkkuja, se ilahtui aina kepille (joita jäljellä oli muutaman askelen välein) osuessaan, nappasi suuhunsa ja toi luokseni.



Kesällä 2010 tehtiin viitisen keppijälkeä, pisin 82 askelta ja keppejä siinä seitsemän. Kesällä 2011 tehtiin muutama noin kymmenmetrinen keppijälki ja niiden jälkeen unohdettiin jäljestys kokonaan. Tänä keväänä aloin miettimään, että jos opettaisinkin Lumekselle jäljen uudestaan, niin sen kanssa voisi sitten mennä palveluskoirien etsintäkokeeseen. Yksi treenikaveri (se, joka oli innoittajana ek-osallistumisajatukseenkin) sanoi, että samalla jäljenopetuksella sitä menee sitten jälkikokeen 1-luokkaankin. Toukokuun lopussa eräs toinen treenikaveri taas alkoi sanomaan, että pitäisi kyllä Lumekselle opettaa jälkikin, tosin pelastuskoirahommia varten.



Toukokuun lopussa Lumes sitten jäljesti lähes neljän vuoden tauon jälkeen sen tutun 10 metriä ja muutaman kepin ollen heti jutussa kärryillä mukana. Tein sitten muutamia noin kymmenmetrisiä ja muutamakeppisiä jälkiä lisää, Lumes näkyi oikein tykkäävän jäljestämisestä ja varsinkin niiden keppien löytymisestä, jotka se samantien nappasi suuhunsa ja kiikutti mulle käteen. Tehtiin 40m jälki ja 100m jälki, ja kun mitään ongelmia ei ilmennyt, katselin jo etsintä- ja jälkikoepaikkoja syksylle. Kokeita ei lähialueelle ollut montaa tarjolla ja koska mukaanpääsystäkään ei voi olla varma, päädyin varmuuden vuoksi ilmoittamaan Lumeksen kokeeseen jo heinäkuulle.


Koetta edeltävät pari viikkoa treenattiin joka päivä 2-3 janaa, joilta lähti lyhyt (n.20-30m) jälki yhdellä kulmalla ja kahdella kepillä. Pisimmillään jana oli 15m ja yhtä kertaa lukuunottamatta janatreenit tehtiin ihan tässä meidän viereisessä metsässä, jäljet oli muutoin kaikki itse kävelemiäni paitsi mies kahtena ja Nikken ja Pojun emäntä yhtenä päivänä teki ne hommat (kiitos!). Toisinaan eteni janalla hienosti suoraan, toisinaan taas vinoon/mutkitellen. Jälki löytyi joka kerralla, muutamalla janalla lähti ensin jälkeä taaksepäin, mutta jo parin metrin päästä käänsi itsenäisesti suuntansa oikeaan. Kahdesti oli vaikeuksia päättää oikeasta suunnasta, pyöri jälkeä taakse- ja eteenpäin. Koska koe loppuu nopeasti ellei koira ollenkaan löydä jälkeä, keskityttiin tosiaan vain pelkkään janatreeniin eikä tehty ainuttakaan edes vähänkään pidempää jälkeä enää. Kaikista treeneistä yhteensä ainoastaan neljästä kepistä Lumes meni ohi, ei yhtään haistanut niitä. Muutoin ovat nousseet erittäin nopeasti ja innokkaalla asenteella.

4 kommenttia:

  1. me ollaan kanssa nyt innostuttu jälki jutuista. Kaverini on opettanut meitä ja nää vetää jo aika pitkiäkin jälkiä metässä. Inhottavaa tuo syönti pakko juttu onneksi oli innokas jäljestäjä ja sait ne vaihdettua keppiin. Meillä kaikki lapinkoirat on ihan intona jälki hommiin pitääkin joku kerta ottaa kameraa mukaan ja blogiin alkaa niitä asioita kertomaan. On vähän jääny niin paljon muita askareita.
    terkkuja sinne. yritän keretä teidän juttuja lukemaan taas pian uudelleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumeksella on ollut tuo henkilöetsintä niin parasta hommaa, että jäljestys ei millään vedä sille vertoja, vaikka ihan mukavaa onkin. Hauska kuulla, että teilläkin jäljestellään. :)

      Poista
  2. Pitääpä täältäkin käydä jälki inspistä aina hakemassa! Ruuti on ensimmäinen jälkikoirani, aiempien kanssa tullut tutuksi vain haku. Nyt sitä sit opetellaan, välillä sormi suussa ja välillä asioista jotain jo ymmärtäen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi se ymmärrys lisääntyy vähitellen. :)

      Poista