Äiti, poika ja tytär

Kävin näyttämässä Mestaa kasvattajalleen. Olin etukäteen varoittanut, että mitään rauhallista ja lunkia koiraa ei kannata odottaa, Mesta saattaapi olla hyvin villi ja äänekäs. Narussa se oli täysin käytöstavaton (heh heh, ei se kyllä normaalisti ole sellainen...) ja Lumeskin muka yritti riehua. Vapaana Mesta oli ihan ok metsänpuolella, mutta kentällä sillä oli kovaa turhaumaa, kun kukaan ei koko ajan seurustellut juuri sen kanssa ja ympäristökin oli tylsä. Lumes kyllä oli just niin itsensä, välillä kävi tsekkaas koiria, muuten kulki ihan omia reittejään ja nautti uuden paikan hajumaailmasta.

Lumes, Mestan sisko (vai äiti?) ja Mesta

Mä tykkään kiihkeästä Mestasta. Piti silti oikein selitellä kasvattajalle, että ei se aina ole tuollainen, on se kotona ihan kiva ja rauhallinen jajaja eikä yhtään tuollainen kuin mitä meidän tavatessa, vaikka mitä mä selittelen, kun tykkään Mestasta just tuollaisena kuin se on. Parempi tykätäkin, kun itse oon siitä sellaisen tehnyt! Mesta on just sopiva sekoitus höpsöilyä, söpöilyä ja villeilyä. Ainoa, mistä en tykkää, on se kuoppien kaivaminen takapihalle, sitä mä en oo itse sille opettanut...

Mesta, Mestan äiti, Lumes ja Mestan sisko

Tosin eipä Mesta (eikä Lumeskaan) juuri ole vieraiden koirien kanssa lenkkeillyt/leikkinyt, isän koirat taitaapi olla viime vuosina ainoita. Lumes oli viime kesänä pari kertaa hakutreenien päätteeksi hetken juoksemassa treenikavereitten koirien kanssa ja Mesta syksyllä palveluskoirien etsintäkokeen hakualuetta tallaamassa neljän muun koiran kanssa. Siinäpä ne sitten taitaakin olla.

Mestan sisko, Mesta ja Lumes

Pari uutta juttuakin tuli vastaan Mestasta, kun sukutapaamisen jälkeen käytiin vielä pienellä kävelyllä porukkana Mesta + kasvattajan kaksi muuta koiraa. Mesta olisi halunnut olla niistä toisen pehvassa kiinni koko ajan eikä piitannut vähääkään, vaikka narttu ärhenteli. Mestaa ohjeistettiin ihmisten taholta jättämään nartunhaistelut väliin ja se lopulta tekikin niin, mutta sen sijaan alkoikin kiertää "paimenrinkiä" kasvattajan ja koiriensa ympäri, ympäri, ympäri. Koskaan ennen ei sitä ringinkiertoa ole tehnyt muualla kuin lampailla. Siksi lainausmerkeissä paimenrinki, koska kun Mesta ei saanut mennä nartun luokse, niin se ilmeisesti silti halusi hallita tilannetta ja kiertämisellä pystyi tekemään sen. Opetettiin sitä sitten lopettamaan se kiertäminen (eikä olisi muuten millään halunnut luopua siitä) ja kulkemaan rennonpana edellä ilman takanatulevien vahtimista. Oli aika valaiseva kokemus.

Mestan äiti, Mesta, Mestan sisko ja Lumes

Sää kyllä suosi tänään ja taisi meille olla kevään lämpöisin päivä mittarin näyttäessä +16. Laitoin Mestalle aurinkolasit lähdettäessä kävelemään, mutta oli jotenkin nyt niin vaikeana niiden kanssa vieraassa seurassa, että otin pois. Ei kai se silmä kerrasta riehaannu, toivottavasti.

Mesta, Lumes ja Mestan äiti

Vaikka Mestan sisko kuvissa onkin näyttänyt oikein samalle Mestan kanssa, niin livenä yhdennäköisyys ei ollut samalla lailla silmiinpistävä. Oli kyllä hauska nähdä edes yhtä Mestan sisarusta näin isompana, ehkä sitä joskus osuu samoille huudeille jonkun toisenkin kanssa. Ainakin poropaimen-veli Mörri olisi mukava päästä näkemään.

Mesta ja Mestan sisko

Mestan ärsyttävin tapa

Joo, minä se olin. Hyvä kuoppa, eikö?

Luonne testiin luonnetestiin

#kevätkalenteri

"Sen sijaan, että yrittäisit miettiä, mitä voisit tehdä, yritä miettiä, mitä voit tehdä. Jokin pieni juttu, joka näyttää toteuttamiskelpoiselta ja on sitä."

Ikivanha "vaivaisukko" löytyi keskeltä metsää.

Ilmoitin Mestan luonnetestiin. Paha vain, että olin unohtanut, milloin ilmoittautuminen alkaa, joten tein sen muutaman päivän myöhässä ja testi oli jo täynnä. Ilmoitin toiseenkin testiin, joka sekin oli jo täynnä. Jäin odottelemaan, josko sattuisi niin hyvä tuuri, että varasijalta Ö päästäisiin jompaan kumpaan osallistumaan.

Kivi ja puu vuosikymmenien yhteydessä.

Valittelin Mestan kasvattajalle, että ei nyt taidettu päästä testiin, vaikka olin nimenomaan ajatellut, että nyt 3-vuotiaana haluaisin Mestan testauttaa. Viime vuonna se oli vielä vähän liian lapsekas, mutta nyt on aikuistunut riittävästi ja suht nuorena suoritettu testi kuvastaa varmemmin koiran synnynnäisiä ominaisuuksia kuin testaus vanhemmalla iällä. Meillä ei ole tavoitteena saada "mahdollisimman hyviä pisteitä" vaan koirannäköinen suoritus.

Matsompinvuoren maja.

Aikani mietin, että voi voi, kun Mesta ei nyt pääse testiin. Onhan syksyllä tulossa toki vielä lisää luonnetestejä, mutta eipä ole niihinkään pääseminen itsestäänselvää. Lopulta kuitenkin otin itseäni niskasta kiinni, sillä jos todella haluan Mestan testiin nyt, on ehkä vaivauduttava käyttämään se testissä vähän kauempanakin kuin "naapurissa". Laittelin sähköposteja lähimpänä kauempana oleviin testeihin ja yhteen oli kuin olikin vielä tilaa!

On kyllä mielenkiintoista nähdä, miten Mesta luonnetestissä käyttäytyy ja reagoi. Se on niin erilainen kuin Lumes. Erityisellä mielenkiinnolla odotan sitä, onko se testissä rohkeampi vai pelkurimpi kuin Lumes. Lumeshan on näin arjessa aina ollut tosi rohkea koira, mutta sen rohkeus on suoraan yhteydessä minuun ja kun luonnetestissä se ei saanut mitään apuja minulta, niin jäljelle jäikin pelkuruus. Mesta ei ole arjessa yhtä rohkea ja reipas kuin Lumes, ehkä siksi, koska on herkempi. Ei se siis missään tapauksessa ole mikään arka, ei sinnepäinkään, mutta varovaisempi. Lisäksi Mesta on vielä enemmän kiinni minussa kuin Lumes. Joko se yllättää ollen jonkin verran rohkea yksinkin tai sitten se on Lumestakin pelkurimpi. "Pelkuri"ei nyt ole mikään virallinen nimitys, mutta kuvaa tässä yhteydessä mielestäni hyvin koirien reaktioita.

Saas nähdä, miten nämä arvioni toteutuvat vai toteutuvatko ollenkaan...

Tuomarin kohtaamisessa Mesta menisi taatusti innoissaan luokse häntä heiluen ja saattaisipa päällekin hyppiä.

Vaikka Mesta minun kanssani leikkiikin hyvin niin leluilla kuin kepeilläkin, oikein tosissaan niitä kiskookin, niin en näe sitä testissä tuomarin kanssa samanlaisena. Mesta ei oikeastaan ole koskaan sen kummemmin edes ollut kenenkään muun kuin minun leikitettävänä. Ehkä se ottaa kepistä kiinni ja voi vähän pitää vastaan, mutta sitten päästää irti. Ei tarjoa tuomarille keppiä/lelua leikittäväksi.

Kelkalla (pensaikosta vedetään nykien esiin ihmishahmoinen kelkka) Mesta todennäköisesti haukkuu kovasti, perääntyy selkäni taakse eikä halua tulla katsomaan kelkkaa ilman maanitteluja. Saattaapi "jälkipelätäkin" sitä.

Tuomarin lähestyessä meitä uhkaavasti epäilen Mestan pakenevan selkäni taakse eikä tekevän elettäkään puolustaakseen minua tai itseään. Tuomarin muuttuessa uhkaavasta ystävälliseksi muuttuisi Mestankin käytös viimeistään päästessään tuomarin luokse.

Siinä kohtaa luonnetestiä, jossa kävellään rakennuksen reunaa ja yhtäkkiä eteen rävähtää pystyyn haalarit tms., Mesta säikähtäisi, mutta kun sitten käännytään takaisin tulosuuntaan ja mennään maassa olevien haalareiden ohi, niin hyvin tulisi mukana vähän haalareita vilkuillen.

Kun rakennuksen vierellä kävellessä pudotetaan peltitynnyri valumaan rämisten perään, Mesta taitaa tehdä nopean ja suuren väistöliikkeen, mutta ei epäröisi tulla tynnyriä katsomaan.

Voisin kuvitella, että pimeässä huoneessa (omistaja istuu hiljaa piilossa, koira päästetään etsimään) Mesta yrittäisi löytää minut, mutta tilanne saattaisi olla sille hieman jännä ottaen huomioon testin aikaisemmat tapahtumat.

Seinään kiinni kytkettynä ja yksin jätettynä, kun tuomari tulee uhkaavana kohti, Mesta ei tuskin kuvittelisikaan puolustavansa itseään vaan alistuisi suorilta. Tuomarin muututtua ystävälliseksi, Mesta ilahtuisi, että eihän tässä mitään hätää ollutkaan.

Ne laukaukset ja pamahdukset, joita Mesta on aiemmin kuullut, ovat olleet sille yhdentekeviä, joten ellei se kuormitu testistä henkisesti erityisen paljon, oletan sen olevan testitilanteessakin laukausvarma.

Luonnetestin lisäksi Mestalle on tiedossa muutakin jännää tapahtumaa, sillä mennään tapaamaan sen kasvattajaa, joka viimeksi näki Mestan nelikuisena pentuna. Ajattelin, että kasvattaja voisi olla mielissään nähdä Mesta ihan livenäkin eikä vain blogitekstien ja kuvien kautta. Tuntui se ilahtuvan! Katellaan sitten, mitä mieltä on tästä höppänästä tänttähäärästä.

Ken lie puumerkkinsä jättänyt?

Paljastetaan nyt senkin verran vielä tulevaa, että Mesta on kevään aikana menossa uusimaan viralliset silmä- ja polvitarkkinsa, ja jos niissä ei tule esiin mitään jalostuskäytöstä poissulkevaa, niin kesällä koitetaan päästä jalostustarkastukseenkin. Mitään morsmaikkua ei ole tiedossa, eikä tarvikaan vielä olla, kunhan omasta kiinnostuksestani juoksutan sitä "joka paikassa". Ja ennen pentuja siltä melkein pitäisi vielä jotain geenitestejäkin otattaa, mutta en millään jaksa itse paneutua siihen asiaan, se kuuluisa joku muu saisi mielellään hoitaa asian puolestani.

Tämä puu ei ollut antautunut kaatoyritykselle vaan sinnettelee edelleen pystyssä ja elossa!

Ehkä tässä oli nyt kaikki tällä kertaa, palaillaan kyseisiin jutskiin sitten, kun niistä on jotain uutta kerrottavaa! Niitä odotellessa tiedossa taitaapi olla vain tavishöpinöitä.

Pönttöä puussa pitelevä rautalanka tarvitsisi pidennystä, sillä kiristää puuta jo liikaa.

Makkaranpaistokaverit

#kesäkalenteri

"Onko rahatilanteessasi, tai asenteessasi siihen, tapahtunut mitään muutoksia?"

On! Tuhlasin 100e tauluun! Edes siinä tilanteen ollessa päällä en oikein voinut uskoa todeksi, mitä olin tekemässä. Käsittämätöntä! Ja meille ei edes pitänyt tulla kenenkään muun tekemiä maalauksia kuin äitini ja minun.

#

Löydettiin maaliskuulla metsästä laavu, viikonloppuna retkeilimme sinne uudemman kerran eväiden kera. Ensimmäisenä kannettiin puuvajasta nuotiotarpeet ja alettiin sytytyshommiin. Joskus pari kolme vuotta sitten askartelin kananmunakennoista ja vanhojen kynttilöiden jämistä sytykeruusuja joululahjoiksi, mutta muutama "ei niin nätti" jäi odottelemaan parantelua. Sitä parantelun päivää ei ole näkynyt, mutta turhaan en niitäkään silti kotona säilönyt, sillä laavulle lähtiessämme muistin sytykeruusujen olemassaolon ja nappasin yhden matkaan mukaan. Sytykeruusun avulla nuotio syttyikin todella helposti!

Kuulimmeko oikein, sanoiko joku sanan "makkara"?

Mestaa vähän ahdisti tulla ihan nuotioon kiinni, mutta Lumesta ei, se halusi itse paistaa makkaransa.

Satumetsä

# kevätkalenteri

"Kehu itseäsi"

Olen lähes pari vuotta ajanut ainoastaan automaattivaihteisilla autoilla, mutta eilen jouduin yllättäen manuaalivaihteisen menopelin kuljettajaksi. Muutaman parkkipaikalla tehdyn vaihteidenvaihdon harjoitusringin jälkeen lähdettiin maantielle ja ajohan sujui kuin tanssi!

#

Olen koirien kanssa ulkoillessa jatkanut poluilta poikkeamista uusien, kivojen paikkojen löytämiseksi metsästä. Siihen onkin riittänyt pienimmillään vain 20-50 metrin poikkeama normaalisti kulkemiltamme reiteiltä, jolloin onkin jo miltein totaalisen erilaista kuin niissä polkujen varsilla.

Kerran löydettiin aivan ihana, lähes satumainen paikka, jossa pienellä mielikuvituksenkäytöllä olisi melkein saattanut nähdä metsäkeijujen liikkuvan ja puheensorinan kantautuvan kotikoloista

Agilityrengas - tein itse ja säästin

#kevätkalenteri

"Matkusta ajassa. Muistele itseäsi kahdeksanvuotiaana. Mistä nautit ja mitkä asiat olivat sinulle mieluisimpia? Voisitko vielä tehdä samaa?"

En nyt osaa sanoa tarkalleen kahdeksanvuotiaasta itsestäni, mutta kaipaan monia sellaisia ns. lapsellisia tekemisiä ja niiden hauskuutta. Viime viikonloppuna tulikin tarjottua 11-vuotiaalle syntymäpäiväsankarille muutama tunti Seinäjoen Duudsonit Activity Parkissa ja kun kerran maksoin 19e myös omasta sisäänpääsystäni, niin toki tein kaikkea samaa kuin nuori seuralaisenikin: pompittiin trampoliineilla, hypittiin foam-altaaseen, laskettiin köysivaijerilla, kasattiin pehmopalikoita toistemme päälle, ajettiin polkuautoilla, pelattiin jalkapalloflipperiä jne. Se vähän harmittaa, että itse ehdottamani piilosilla olo, josta seuralainen heti innostui, jäi sittenkin leikkimättä.

#

Meille tulee viikottain Jysk-huonekaluliikkeen mainoslehti. Olen jo parina kesänä katsellut sillä silmällä erästä vaatetelinettä (linkki), jota väliin tarjotaan oikein halpaankin hintaan. Siitä saisi juuri sopivan agilityn rengasesteen kotikäyttöön. Muutama viikko sitten kyseinen vaateteline oli taas tarjouksessa 12e hintaan (normaalihinta n.27e) ja vihdoinkin sain aikaiseksi hankkia sen kapistuksen meille. Tarvittiin vanha polkupyöränrengas ja vähäsen narua, jonka jälkeen harjoitukset saattoivat alkaa. Hyppykorkeus täytyy vielä säätää tarkemmin virallisen rengasesteen tasoon.

Tämä rengaseste on ihanan kevyt kantaa! Keveyden takia se myös kaatuu helposti, jos koira osuu renkaaseen, mutta edelleen keveyden takia koirat eivät silti loukkaa itseään - eivät ainakaan omani, jotka keskittyvät suorituksiinsa eivätkä vain paina täysillä hullunkiilto silmissään. Halutessaan toki esteen alaosan päälle voisi laittaa painoa tukevoittamiseksi. Niin ja jos joku katsoo, että miksi Mestalla ei näy kuvissa rillejään, vaikka aurinko paistaa, niin treenatessa jotain sellaista, jossa on kohde (este, kapula, ruutu tmv.) otan rillit pois, koska ne hiukan rajoittavat näkökenttää enkä treenatessa halua niiden mahdollisesti siis häiritsevän Mestaa. Kuvien leikkitilanteet liittyvät välittömästi hyppyjen jälkeisiin palkkauksiin.

Muita kotikutoisia esteitämme ovat mm. hyppyeste lumesta, pk-hyppyesteet kuormalavasta ja pahvilaatikosta sekä mankelinjalusta hyppyesteenä.

Kohti hakukokeita

Viime lauantaina oli tämän vuoden ensimmäiset hakutreenit. Jo viidettä vuotta muuten treenataan saman porukan kesken, mikä on aika hienoa! Välillä tosin tuntuu, että onko järkeä käydä niin kaukana treeneissä kuin käyn, mutta aina tulen siihen tulokseen, että on siinä järkeä. Kai. Edes vähän? Kynnys lähteä pois näin pitkään toimineesta ryhmästä on korkea, ja varsinkin, kun oikeasti treenataan tosi huippujen tyyppien kanssa ja olen todella iloinen siitä, että silloin aikanaan satuttiin aloittamaan haku juuri tässä porukassa. Ei parempaan hakuryhmään olisi voitu päästä! Tosin ansaitsisin kyllä jonkun urhoollisuusmitalin käyttäessäni lähes kolmisen tuntia matkoihin, toiset kun halutessaan ovat jo täydessä unessa kotona siinä vaiheessa, kun minä olen koirien kanssa vasta matkalla kotiin. Niin, sanoinhan, että välillä tuntuu, että onko tässä järkeä.

Järkeä? Missä? Minussa? On! Paljonkin!

Mestalla oli tosi hyvät haukut niissä ekoissa treeneissä, oikein yllättävän hyvät, mutta kai se on tuottanut tulosta, että ollaan talvella treenattu sitä haukkumista ihan keskenämme. Ei ollut unohtanut haukkumista eikä muutenkaan mitään, todella hienosti käytti nenää ja sujahti pistoille. Oli oikein mukavaa ja olin oikein tyytyväinen. Kotona ollaan harjoiteltu umpipiilojen haukkumista. Se menee siten, että jätän Mestan istumaan, änkeydyn piiloon ja huikkaan Mestan luokse, jolloin se tulee piilolle haukkumaan. Tietty tämä on ylihelppo harjoitus, kun näkee, että menen sinne piiloon, mutta idea onkin ylipäätään vahvistaa piilolla haukkumista, ei etsiä. Alla kuvassa tyylinäyte piiloutumisestani pahvilaatikkoon. Seuraavassa umpipiilotreenissä ajattelin tyhjentää meidän piharoskiksen ja sukeltaa sen sisään! Siihen ehkä pitää pyytää mies avuksi, ehkä.

Mestasta tulee sellainen koira, jolle ei ole väliä, miltä hyppyeste näyttää. Tai en tiedä tuleeko, mutta se on tavoite ja ainakin tähän mennessä on näyttänyt hyvältä tavoitteen saavuttaminen. Olen kehittänyt sille kaikenlaisia erilaisia estevirityksiä, uusimpana pari vuotta pikkueläinten huoneessa käyttöideaa odottanut kevythäkin pahvilaatikko. Eipä ollut turhaan senkään "rojun" (<- mieheni käyttämä sana MUKA turhista tavaroistani) säilyttäminen, ei ollut niin, vaan tuli hieno hyppyeste! 

Lappalaiskoirien pk-rotumestikset ois tänä vuonna sen verran lähellä, että vois osallistuakin, vaan kun ei voida, koska koiratanssi.

Ps. Tämä on vain väsyneenä kirjoitettu blogiteksti, älä ota sitä vakavasti!

Vedenpitävää - ei ainakaan Salomon

Olenkin jo aiemmin täysin varauksetta kehunut vuonna 2013 ostamiani Haltin vedenpitäviä ulkoiluhousuja, jotka edelleen ovat aivan täydelliset ja täydellisen vedenpitävät! Samoin olen ylistänyt jo vuonna 2011 ostettuja Icebugin nastakenkiä, jotka vieläkin ovat loistavassa kunnossa, hyvät käytössä ja kaikki nastatkin pysyneet paikoillaan.

Haltin housujen innoittamana jätin syksyllä 2014 kumisaappaat taakseni ja hankin Salomon Viaggio mid gore-tex-kengät (kuvassa pinkit). Ensikokemus niistä oli aivan loistava - sopivat todella hyvin jalkaani ollen erittäin mukavat ja pitivät myös täydellisesti vettä. Tykkäsin näistä kengistä niin paljon, että käytin lähestulkoon yksinomaan vain niitä talven viiden asteen yli meneviä pakkasia lukuunottamatta. Pettymys oli suurensuuri, kun keväällä noin puolen vuoden käytön jälkeen kengät alkoivat päästää vettä läpi ensin vähäsen ja sitten ihan kokonaan.

Kesä mentiin tutuilla kumisaappailla, joilla koirien kanssa ulkoilu metsissä ei ole mikään nautinto, joten syksyllä, ja vuosihan oli siis 2015, sorruin ostamaan Salomon Norwood mid gore-tex-kengät (kuvassa harmaat). Nämä eivät olleet yhtä hyvät jalassa kuin Viaggiot, mutta täysin kelvolliset siihen runsaaseen ulkoiluun, mitä koirien kanssa tulee harrastettua. Ajattelin vähän säästellä näitä uusia kenkiä siltä varalta, että Viaggioista meni vedenpitävä kalvo rikki "liiasta" käytöstä, joten jos aiempia olin käyttänyt lähes joka päivä, näitä vain noin joka kolmas päivä. Eipä vain ollut näistäkään pitkäaikaista iloa, pääsiäisenä vesi tuli läpi...

Ymmärrän kyllä sen, että kengät ovat suuremmalla rasituksella kuin housut, jotka nekin kyllä ovat erittäin suurella rasituksella koirien kanssa touhutessa maata myöten, ja olisin hyväksynyt vedenpitävyyden heikkenemisen vaikkapa vuoden käytön jälkeen. Sitä vain on vaikea hyväksyä, että ihan oikeasti pitäisi joka vuosi ostaa kahdet uudet gore-tex-kengät, jos haluaa nauttia niiden vedenpitävyydestä. Ehkä jonkun muun valmistajan kengissä tämä ominaisuus olisi parempi? Vai onnistuinko oikeasti ostamaan kahdet ns. maanantaikappaleet ja Salomonillakin olisi vielä toivoa? Vai onko nämä oikeasti tarkoitettu käytettäväksi vain joskus ja jouluna eikä ollenkaan aktiiviseen liikkumiseen?

Viaggioiden narutkin olivat onnettomat, narujen päät kuluivat ja sen jälkeen narut purkautuvat purkautumistaan.

Norwoodeilla sama homma, vähän lievempänä tosin.

Vapaalla jalalla

# kevätkalenteri

"Listaa kymmenen asiaa, joiden tekemisestä nautit, ihan mitä tahansa. Koska viimeksi teit niitä? Valitse yksi ja tee se tällä viikolla."

Tulipa tehtyä kahtakin asiaa jo! Automatkan aikana nukkuminen on edelleen ihan parasta "viihdettä" ja teen sitä aina, jos vähänkin väsyttää (enkä itse ole kuskina). Paras autossanukkumiskokemukseni on jostain ala-aste-ikäisenä, kun serkun perheen kanssa Porista lähdettiin yöllä ja nukahdin aivan heti autoon ennen kuin oltiin päästy edes parkkipaikalta pois. Kun heräsin, autoa edelleen vekslattiin parkkipaikalla ja kysyin, että eikö me vieläkään päästy lähtemään pois. Nukkuessa matka vain olikin mennyt niin nopeasti, että oltiin jo 2,5 tunnin ajon jälkeen perillä Vaasassa parkkeeraamassa autoa kotipihalle... Valitettavasti nykyään olen autossa herkkäunisempi ja herään jokaiseen vauhdinmuutokseen, mutta unta se on pienikin uni!

Okahiirten viipellystä on aina yhtä ihana katsella! Ne nauttivat suuresti pääsystä vapauteen ja touhuavat joka suuntaan. Siinä joutuu kyllä itsekin keskittyä täysin hiiriin, koska vikkelinä ja uteliaina otuksina ne ovat nopeasti karkuteillä, jos hetkeksikään selkääni käännän. Ne ovat taitavia kiipeilemään sekä ylös että alas ja löytävät tiensä lattialle asti, vaikka minusta näyttäisi, ettei sinne mitään reittiä menisikään. Ilta-aika on vaarallisinta hiirten juoksutusaikaa, ei siksi, että ne silloin karkaisivat enemmän, vaan siksi, että itselläni nukkumaanmeno myöhästyy reilustikin, kun unohdun vain tuijottelemaan hiiriä enkä malta tuottaa niille pettymystä ja sulkea takaisin terraarioon.

Ahaa, seinän ja katon väliin on ilmestynyt sopiva pieni rakonen...

Psst. Koira. Hei koira. Tule vähän lähemmäs, niin pääsen kiipeämään sinua pitkin alas lattialle.

Koirista ole kans mihinkään, tuijottavat vaan eivätkä ymmärrä selvää puhetta...

Oho! Oho! Ollaanpa sitä korkealla!

Taitaa olla ravintolapäivä, yläkerta herkkuja täys...

Hmm. Täällä tuoksuu herkulliselta...

Psst. Koira. Hei koira. Oletko vielä siellä? Tulisitko auttamaan, olen jäänyt vähän jumiin...