Edustustehtävissä

Se on jännä, miten koirat tunnistaa meidän normaaliin arkeen/harrastamiseen liittyvät tilanteet samankaltaisista, mutta meille "epänormaaleista" tilanteista. Pari viikkoa sitten leirinäyttelyssä Mesta ei ollut kuullutkaan sanasta tottelevaisuuskoulutus, viikko sitten meidän harrastusseuran illanvietossa se oli kuin herranenkeli.

Nopeuskisaan vuoroa odottamassa. Frisbeeseen kiinni syöksyessään Mestan juoksu oli isojen koirien toiseksi nopein.

Lumes oli iltamissa esittelemässä tokon noutoa ja tunnistusnoutoa, nose workiä ja temppuja. Mesta oli muuten vaan hengaamassa mukana ja ihan keskenämme sekin sai tehdä kerran tunnistusnoudon Lumeksenkin tehdessä harjoitusversion ennen yleisölle esiintymistä. Kumpikin toi epäröimättä oman kalikan, vaikka oli hälinäinen ympäristö! Ehkä sen Mestan voisi sittenkin viedä sinne voittajaluokan tokokokeeseen?

Mesta kävi kokeilemassa koirakeilausta. Se käveli oikein hyvin keilojen sekaan, mutta muutaman kaadettuaan tuumasi, että varmaan näitä pitää viedäkin emännälle ja alkoi kantelemaan niitä mulle. Meinasin lopettaa pariin kokeiluun, mutta kun paikalla ollut lehtitoimittaja tuli viereen kuvaamaan juuri ollessamme lähdössä pois, piti laittaa Mesta vielä uuttakin kertaa keilaamaan ja ehkä se oli ihan hyvä, koska silloin tajusi jutun juonen ja kääntyili vain keilojen seassa kaadellen niitä. Viimeisellä yrityksellä tuli jopa täyskaato!

Nose Work-kuva olisi oikeastaan pitänyt kyllä ottaa Lumeksesta, mutta ei ollut kamera Lumeksen aikana mukana. Tuli myöhemmin mieleen, että kuvakin olisi kiva ja sillä hetkellä oli Mesta kameran kanssa mukana, joten tuli sitten Mestasta nose work-kuva.

Iltamien yhtenä ohjelmanumerona oli kevennetty versio lajista dog survival. Youbesta löytyy videoita ja siinä olisi kyllä meille yksi erinomainen hauskanpitolaji, jos niitä tälläkin maankamaralla järjestettäisiin. Ehkä meidän täytyy pitää joskus erikseen pelkät dog survival-iltamat. Osallistujia?

Alkuvalmistelut ja loppusiivoamiset mukaanlukien meillä vierähti iltamissa nelisen tuntia. Viedessäni luontopolulle tietovisalappuja, olivat koirat mukana remmeissä, muutoin ne olivat koko iltamisen ajan vapaana mukanani. Eivät toki ihan valtoimenaan vapaina, toinen aina autossa ja toinen mukana, vuorotellen illan mittaan aina kumpaakin. Odotusvuorossa oleva odotti autossa nätisti ja mukanaolija kulki mukana nätisti.Telttakatoksen purkamisen ajaksi laitoin silloin mukanaolovuorossa olleen Mestan paikallamakuuseen. Samalla tuli piilossaolotreeniä, kun katosta purkaessa en välillä nähnyt koiraa ollenkaan ja piti vain luottaa, että kyllä se siellä edelleen makaa.

Lumeksen temppunäytös oli koottu pienen tarinan muotoon. Kuuluttaja luki aina lauseen kerrallaan ja Lumes teki siihen liittyvän tempun tähän tyyliin: Tässä on Lumes, tervehdys kaikille. kumarrus Lumes sanoo päivää ja näkemiin. antaa vasenta ja oikeaa tassua vuorotellen Mutta onko Lumes koira, pupu vai orava? istuminen etutassut ilmassa jne. Alunperin meiltä oli tilattu koiratanssinäytös, mutta siitä kieltäydyin, toistaiseksi esiinnymme ainoastaan kisoissa.

Päällimmäisinä ajatuksina iltamien jälkeen oli ilo siitä, että väkeä koirineen ja ilman oli oikein mukavasti paikalle löytänyt. Ensimmäistä kertaa jotain uutta juttua järkätessä on aina vähän vaikea arvioida, minkä verran se ihmisiä houkuttaa. Sääkin oli kyllä oikein suosiollinen, poutaisaa, mutta ei liian kuumaa. Toinen juttu oli se, miten helppo ja mukava näiden omien koirien kanssa on olla. Ihan ylipäätään yleensäkin ja sitten tällaisissa erilaisissa tilaisuuksissa. On ne sellaisia jokapaikanhöyliä. Yleisönkin koirakanta oli kyllä erittäin hyväkäytöksistä, houkutusten kuja oli ihan tylsää katsottavaa, kun juuri kenelläkään ei koira langennut ei herkkuihin eikä leluihin...

Heelwork to music and the certificate

 

Meillä on Lumeksen kanssa tämän vuoden koiratanssi-tavoitteeksi asetettu SM-kisoihin osallistuminen. Koiratanssin äsämmät käydään yksilökisoina voittajaluokassa ja osallistumisoikeus on koirilla, joilla on tulos voittajaluokasta. Lumekselle se tarkoitti tämän vuoden kisatulosvaatimuksiksi kunniamainintaa avoimesta luokasta (saatiinkin se kesäkuussa), jotta saadaan siirtymisoikeus voittajaan, ja sitten kisakäynti voittajassa, josta sm-kisoihin oikeuttaa siis mikä tahansa muu tulos paitsi hylätty tai keskeytetty suoritus. Lähdettiinkin sitten pitkälle ajelulle voittajaluokan kisoihin osallistuaksemme. Olen ilmeisesti todellakin hurahtanut koiratanssiin, kun en koskaan aiemmin ole viitsinyt minkään muun kisojen tai kokeiden tai testien takia ajella lähes neljää tuntia suuntaansa...

Lumes malttoi olla vähän keskittyneempi kuin kesäkuun avoimen luokan kisoissa ja piti seuraamispaikat (eli positiot) hyvin. Jotain tekemistä asiaan saattoi olla pitkällä automatkalla lämpöisenä päivänä eli hieman kuumissaan oleminen. Meillä oli sama musiikki ja ohjelma kuin avoimessa, mutta oltiin harjoiteltu vähän lisää ja saatu koreografiaa sujuvammaksi, eri positioihin siirtymisistä ja pysymisistä käsiapuja pois ja osaan positioista uskalsin ottaa vielä lisää suuntiakin käyttöön.

Palkkauksen kanssa vähän mokasin - täällä oli esiintymiskehään meno ja poistuminen eri reunoilta ja jätin Lumeksen palkan menopuolelle, josta se Lumekselta salaa siirrettiin poistumispuolelle. Suorituksen jälkeen päästin Lumeksen palkalle eikä se ehtinyt katsella ja huomata, että ruoka oli siirtynyt eri paikkaan vaan juoksi vauhdilla kiposta yli ja sinne menopuolelle, ja kun palkka ei ollut siellä, juoksi kehään ja jäi sinne ihmettelemään, että missä se palkka oikein on. Sain sen kutsuttua kehästä pois ja tulemaan sinne poistumispuolelle syömään. Tietääpä, ettei toista kertaa palkkoja siirrellä vaan pidetään ne ihan just siinä, mikä paikka Lumekselle näytetään.

Lumeksen kanssa on nautinto kisata. Lumes ei arastele, ei hyydy. Se korjaa hirmusti minun tekemiäni virheitä ja nauttii yhdessä esiintymisestä. Palkintojenjaossa vierähtikin muutama ilon- ja liikutuksenkyynel silmäkulmaan, kun selvisi, että Lumes sai pisteitä 177/200 ja siten ensimmäisen sertinsä niistä kolmesta, jotka valioitumiseen tarvitaan. Saatiin se SM-osallistumisoikeus, mutta samalla vielä vähän enemmänkin! Voi Lumes, minkä teit!

Kesäteatterikoira työssään

Meillä on Lumeksen kanssa nyt viisi teatteriesiintymistä takana ja viimein saatiin hieman kuvamateriaaliakin. Esitykset on sujuneet oikein hyvin ja Lumeskin pysytellyt suunnilleen suunnitellussa toiminnassa, vaikka väliin onkin hieman taiteilijanvapauksia itselleen ottanut.

Näytelmän alussa olen itse vielä erään rakennuksen seinustalla piilossa ja Lumes yksin esillä. Paikalle saapuu kulkukauppias, jota Lumes käy tervehtimässä ja hakee hänen heittämänsä pallon. Harjoituksissa Lumes teki tässä kohtaa aina sellaisen suuren riemuringin kovalla juoksuvauhdilla ja kävi toisinaan myös tervehtimässä muita samaan aikaan esillä olevia henkilöitä. Se oli kyllä hauskannäköistä ja muuten esityksiinkin olisi voinut antaa olla niin, mutta pelkäsin, että Lumes saa päähänsä juosta yleisöön asti, kun tykkää niin ihmisistä. Keksin sitten laittaa sille yhden isomman namin syötäväksi juuri ennen kauppiaan saapumista, jolloin on keskittyneenä aloillaan ja menee suoraan kauppiaan luo. Yleisöstä Lumes ei esityksissä ole piitannut yhtään mitään.

Kauppiaan poistuttua Lumes makoilee aloillaan, välillä nousee haistelemaan maata (ja syö maasta löytyviä nameja). Harjoituksissa Lumes ei oikein suostunut olemaan hiljaa aloillaan vaan komensi haukkumalla antamaan lisää nameja (joita se sitten aina sai ollakseen hiljaa, näin sitä ei toivottua käytöstä vahvistetaan...), mutta esityksissä se on yllättäen ollut lähes hipihiljaa. Varmaan siksi, koska huomasin käskeä sen makaamaan kuono maassa ja siinä asennossa sen on vaikeampi komentaa minua. Ensimmäisen esityksen jälkeen mietin, että tähän kohtaan sopisi, että Lumeksella olisi luu, jota saisi järsiä, mutta eipä ole kuitenkaan tullut haettua sille kaupasta mitään herkkuluuta.

Kauppias-kohtauksen lisäksi eniten jännitystä ennakkoon aihetti ne hetket, kun ollaan lähes yleisössä kiinni. Ennen vetäytymistäni lukemaan olen puheroolissa kohdistaen huomion kahteen toiseen henkilöön (jolloin en pysty pitämään huomiotani Lumeksessa), ja meidän vierellä on muutama muu ja yleisö tosiaan ihan lähellä. Siinä kohdin ihan surutta pidän lihapullaa kädessä Lumeksen järsittävänä, vaikka tyylikkäämmän vaikutelman antaisikin, jos se ihan itsestään hengaisi vieressä. En kuitenkaan viitsi ottaa riskiä säntäyksestä tervehtimään yleisöä, vaikka tähän mennessä Lumes ei mitään mielenkiintoa sellaiseen olekaan osoittanut. Kuvan rakennus on muutaman metrin päässä yleisöstä ja parin esityksen aikana on vähän sadellut vettä ja yleisöä ollut tuossa meidän takana katoksen alla tuoleilla istumassa, mutta siltikin Lumes on onneksi pysynyt hyvin vierelläni rapsutettavana.

Yhdessä näytöksessä Lumes tosin karkasi tästä, kun minulta aiemmin putosi edemmäs nameja, jotka jäivät niin kovasti Lumesta häiritsemään, että sen oli pakko lähteä etsimään niitä. Normaalitilanteessa olisin toki heti sanonut sille, että pysy paikoillasi, mutta esityksessä en siten voinut tehdä, koska muuten kävisi ilmi, että koira oli lähdössä omille teilleen. Niinpä lähdin vain kirjan kanssa kävelemään Lumeksen perään teeskennellen, että näin tämän pitikin mennä, ja näyttelin itse Lumekselle maasta kohtia, että haistelepa tästä ja mitähän täällä on jne. ja lopuksi, että mennäänpä nyt jatkamaan lukemista.

Herrasmieskoirien sukuun kuuluva Von Lumes päättää hakea saluunaan tanssijaksi ja hämmästyttää saluunan emännän osaamalla yksintanssia, paritanssia ja sirkustanssia sekä niiden lisäksi vielä laulaa. Parissa esityksessä Lumes on tosin päättänyt sirkustanssin sijaan vain laulaa, vaikka harjoitellessa se pyörii hienosti laatikkoa ympäri eikä hauku yhtään. Jälleen tulee esitystilanteen vaikeus esiin, kun en voi sanoa Lumekselle, että älä komenna vaan tanssi, nyt joudun vain kehua sitä hienosta laulusta ja naurahtaa, että tänään ei sirkustanssi maistu, ailahtelevaisia ovat nämä taiteilijasielut. Ja Lumeshan tietenkin on sitä mieltä, että hienosti meni, kun kehuja satelee.

Sama homma eräässä toisessa kohtauksessa, jossa Lumeksen pitää tuoda minulle maasta huivi. Yleisölle tilanteen pitää näyttää siltä, että minä en huomaa huivia vaan Lumes oma-aloitteisesti käy sen hakemassa. Joudun siis kuiskata sille noutokäskyn tosi hiljaa. Harjoituksissa tämä on mennyt oikein hyvin, kun olen pystynyt toistamaan käskyn, mutta esityksissä sitä mahdollisuutta ei ole. Huivi on vähän hankala kantaa, kun on keveä ja leveä ja jää tassujen alle. Yhdessä näytöksessä Lumes kokeili jäädä haukkumaan huivin luo, jolloin jouduin esittämään, että näin sen pitikin mennä ja kävelin koiran luo ihmettelemään, mitä se on löytänyt. Niinpä seuraavissakin näytöksissä Lumes iloisesti juoksi huivin luo haukkumaan...

Lumes osaa avata saluunan heiluriovet ja kun näytelmässä pari kertaa käymme saluunassa sisällä, niin sieltä poistuessa Lumes saa mennä ennen minua itse avaten oven itselleen. Yleensä pyydän Lumesta odottamaan minua heti sen mentyä ovista, mutta yhdessä esityksessä myöhästyin hieman. Minulla on esityspaikalla kolmessa kohtaa Lumekselle nameja tallessa, joista kulkiessa pystyn ottamaan uusia matkaan. Lumeksella on hyvä muisti, se tietää kaikki namipaikat. Kun myöhästyin odotuskäskyn antamisessa, se päätti lähteä yleisöä lähimmälle namipisteelle ihan omin lupinensa. En kehdannut huikata sille perään mitään käskyä, koska esitys, vaan kävelin rauhallisesti perässä toivoen, että pysyy namipaikalla eikä lähde yleisöön (jolloin olisi pakko komentaa). Onneksi Lumes jäi namien luo seisomaan ja siellä häntä heiluen katseli tuloani. Kävellessäni yritin keksiä, että miten saan tämän näyttämään siltä, että koiran karkaaminen kuuluu esitykseen ja viime hetkellä muistin, että namien luona oli myös pallo, joten juttelin Lumekselle "palloako sinä tulit etsimään, täällä se on, heitetäänkö" ja sitten pari kertaa heitin sille palloa.

Lumes on koko näytelmän ajan vapaana. Niiden kohtausten välillä, joissa hetkisen ollaan Lumeksen kanssa pääosassa, puuhaillaan sivummalla jotain muita juttuja. Pariin kertaan istuskellaan hetki kirjaa lukemassa, sitten käydään poimimassa kukkia, jutustellaan useamman kerran muiden sivummalla olevien henkilöiden kanssa, käveleskellään, Lumes "jäljestää", käydään saluunassa/kaupassa/postissa/seriffin toimistolla sisällä, teetän Lumeksella vähän temppuja jne. koko ajan tehdään jotain. Oheistoiminnoksi olen harjoituksissa laittanut rakennusten ikkunalaudoille nameja, jotta Lumes hyppää niitä vasten itsenäisesti ollessani itse useamman metrin päässä ja vain hiljaa kuiskatessani käskyn "pomppaa". Esityksiin muiden rakennusten seinustoille tulikin sitten tuoleja/penkkejä, joten niiden ikkunoille ei voinut enää hyppiä, mutta seriffin toimiston ikkunoista Lumes esityksissäkin pystyy kurkistelemaan sisään. Tämä on Lumeksesta hauskaa temppuilua ja hoksasi nopeasti, minne sen pitää hypätä, vaikka kauempaa huomaamattomasti annan sille käskyn.

Kylän läpi kiertää muutaman kerran hevosvankkurit. Viimeisellä vankkurikierroksella Lumeskin hyppää kyytiin näyttäen siltä, että ihan itse päättää mennä sinne lähestyessämme vankkureita. Oikeasti toki jälleen kuiskaan sille käskyn ja vankkureihin hyppääminen on Lumeksesta hauskaa, vaikka onkin niitä harvoja kohtia, joista se ei saa ollenkaan namipalkkaa ja vielä pyydetään heti pois kyydistä, koska "ilman lupaa" meni sinne. Hevos- ja ponikollegat eivät Lumesta hetkauta. Huivi haetaan (tai haukutaan) muutaman metrin päässä ponista ja hevosta ollaan käyty ihan vierellä asti parissa esityksessä pitämässä kiinni, kun varsinaisessa "pitäjänroolissa" oleva ei ole ehtinyt näytelmän hieman eläessä eri esityskerroilla. Kaviokkaat ovat kotonaan tottuneet koiriin eivätkä siten piittaa Lumeksesta yhtään mitään.

Tämä kesäteatteriprojekti on kyllä ollut oikein mukavaa ja opettavaista puuhaa! Harjoituksissa vielä oli sellainen olo, että tämähän on tosi helppoa ja Lumeksellekin ihan lastenleikkiä, kun yksinkertaisia tehtäviä ja silti saa paljon nameja. Ensimmäisen esityksen jälkeen sitä tajusi, että ei se ihan niin helppoa olekaan. Koiran ohjaamisessa on esityksissä ihan erilaisia rajoitteita mitä harjoituksissa ei tullut ajatelleeksikaan. Harjoitukset myös oli pätkitty palasiksi ja oli hengailuhetkiä vähän väliä, mutta esityksissä koko homma vedetään putkeen ja se on koirallekin ihan kiitettävä työ olla se koko tunti, jonka esitys kestää, täydessä työvalmiudessa. Ja silti Lumeskin tykkää ja on joka kerta ihan innoissaan päästessään esityspaikalle!

Pystytkö vastustamaan kiusausta?

Tein koirille eilen pienet itsehillintätestit, houkutusten kujan haastavamman version. Esineruutukassista pieni tavara lattialle, lihapulla esineen viereen ja lopulta päälle, koirien piti tuoda tavara ja ignoorata lihapulla. Hieman joutuivat käymään sisäistä keskustelua itsensä kanssa, olivat varovaisia (koska teki niin kovasti mieli lihapullaa) ja molemmat myös yrittivät keksiä jotain helpompaa sijaistoimintaa (pyöriminen tavaran ympärillä, syliin tuleminen, tavaran hakeminen toisesta huoneesta), jotta ei tarvitsisi mennä lihapullan lähelle. Yleensähän ne on siis opetettu, että houkutuksia pitää väistää ja se onkin helppoa, mutta tässä tilanteessa oli pakko mennä houkutusta kohden ja väistäminen piti tehdä ainoastaan henkisellä puolella, joka olikin paljon vaikeampaa. Pieniä lipsahduksiakin meinasi sattua, mutta siitä huolimatta kumpikin onnistui tehtävissään.

Lihapullaa ei ole olemassa. Lihapullaa ei ole olemassa. Otan vain tämän tavaran tästä...

Sinne ja takaisin - geokoirat

Leirireissuun oli yhdistettävä tietenkin myös hiukan geokätköilyä! Kotikontujen purkeilla voipi pistäytyä koska vain, mutta pidemmälle mennessä täytyy aina hyödyntää myös vieraiden maisemien kätkötarjontaa. Lumes pääsi jo leirillä esittelemään kätkönlöytämistaitojaan ja kotimatkalla hauskuus jatkui. Kotimatka olikin koirista paljon hauskempi kuin menomatka, koska kotimatka suoritettiin useamman pysähdyksen taktiikalla geokätköjä kartalta bongaillessa. Aika alkumatkasta jo parkkeerattiinkin auto ensimmäisen kerran tiensivuun ja lähdin koirien kanssa metsäkävelylle. Löydettiin aivan ihastuttava kätkö ja olisin ottanut siitä kuvan, jonka johdosta tuli pieni ongelma, koska olin miehen puhelimella suunnistamassa enkä osaa täysin käyttää sitä. Käskin koirat jäämään kätkölle, juoksin itse muutaman kymmenen metriä takaisin tielle laitattamaan miehellä kameran päälle, juoksin takaisin kätkölle ja koirat kiltisti siellä odottivat aloillaan. Se on muuten hauska, miten koiristakin on kiva välillä löytää jotain erilaisia kätköjä eikä vain sitä pelkkää tavispurkkia, ja tavislinnunpönttökätköihin verrattuna tässä vielä ovi aukesi ja sisälläkin oli vielä jotain kiinnostavaa katseltavaa ja nuuskittavaa!

Suomen maantieteellisen keskipisteen merkkipatsaallakin piipahdettiin. Tarjoilu vain oli harvinaisen kehnoa, kun picnic-eväitä ei millään ilmestynyt paikalle, vaikka herrasväki miten penkeillään pönötti. Masentuuhan siitä jäyhempikin tyyppi, saati sitten pieni lapinkoirapoika... Ihan vierestä löytyi myös Kairanmaatalo ja Pentti Haanpään (kirjailija) muistopatsas.

Tämä reissu olikin kätköjen osalta ihan superisti koirien mieleen - ei vain automatkaa tauottavien jaloittelujen vuoksi vaan kätköjen laadun vuoksi. Löydettiin nimittäin koirien kätköpurkkirakkaus! Pöntön suuaukosta oli työnnetty vinkulelulinnun pää sisään ja pehva jätetty ulos. Lumes ilmeisesti osaa lukea, koska linnussa luki "purista" ja Lumeshan alkoi sitä kuonollaan tökkiä ja kuului vain viik viik viik, jolloin Mestakin innostui ja tuli tarkastamaan tilanteen viik viik viik. Sen verran asiamies Lumes kuitenkin on, että muisti myös sen, että kätkössä kuuluu aina olla myös purkki ja siitä purkista saa ruokaa. Lumeshan siis edelleen elää siinä harhaluulossa, että kätköistä löytyy ruokaa, vaikka se ruokapalkka aina tuleekin minulta. Vinguttamisen jälkeen se siis alkoi katsella, että missähän kohtaa kätköä se purkki oikein on.

Oliko ensin kana?

Vai muna? Kas siinäpä pulma.

Äänet päälle. :)

Pururadallakin käytiin juoksemassa ja niin kovasti juostiinkin (vaikka kuvassa ei kyllä siltä näytä), että meinattiin ihan juosta kätköstä ohi, kun radalta pitikin poiketa vielä sisemmäs metsään. Sieltä sisemmältä metsää löytyi laavu ja sen laavun alta Lumes löysi kätköpurkin ja sen kätköpurkin sisältä emäntä löysi lokivihkon, johon nimmarinsa piirteli. Lumes sai nameja palkaksi löydöstään ja koska Mestakin halusi nameja, niin se alkoi taiteilla laavun reunalla "kato minäkin oon taitava" ja sai sitten sekin nameja. Kaikilla hyvä mieli.

Sinne ja takaisin - lappalaiskoirien kesäleiri

Lappalaiskoirien kesäleiri oli tänä vuonna Pohjois-Pohjanmaalla Rokuan matkailualueella, tarkempana sijaintina Erämaahotelli Rokuanhovi, jossa oltiin todella myötämielisiä näihin koirapuuhiin. Leiri alkoi torstaina jo heti aamusta, meidän oli tarkoitus ehtiä illaksi paikalle. Pulma-autoani reissu Rokualle ei huvittanut, se löi jarrut lukkoon matkaa ollessa jäljellä vielä reilut pari tuntia. Onneksi pienten mutkien kautta saatiin Pulma korjaamolle, jarrut avattua (josta superrrrr-kiitos) ja päästiin jatkamaan matkaa. Oltiin perillä vasta iltakymmeneltä ja missattiin kaikki ensimmäisen päivän ohjelmisto. Perjantaina heräsin aamuvarhaisella ja kävin koirien kanssa lenkillä ihanassa sumussa, joka tosin harmiksi oli jo vähän haihtumaan päin. Rokualla on aivan mahtavat ulkoilumaastot (myös asvaltoituja reittejä...)! Siellä näkyi niin rullaluistelijoita, retkeilijöitä, fatbike-pyöräilijöitä ja jotain enduropyöriäkin(?), sekä tietty meitä koiranomistajia.

Alueen linnunpöntöt olivat kaikki tälleen hassusti oksaan ripustettuja.

Mestalle olisi kelvannut vähän pidempikin aamulenkki...

Erämaahotellin ja kylpylähotellin välillä on joskus aiempina vuosina ollut junayhteys "minijunalla".

Olin ensimmäisellä lappalaiskoiraleirillä vuonna 2008 ja paikkana oli silloin juurikin tämä samainen Rokua. Käytiin tuolloin Allun kanssa vähän ihmettelemässä touhuja, mutta ei muistaakseni osallistuttu muuhun kuin yksiin tokotreeneihin. Sillä kertaa olin vasta ihan jälkijunassa liikenteessä ja lähin vapaa, koirat hyväksyvä majoitusvaihtoehto oli yli 20km päässä Rokualta. Tällä kertaa olin erittäin ajoissa liikenteessä ja varasin meille mökin jo alkuvuodesta, niin saatiin varmasti se, mikä haluttiinkin. Toinen leireilymme oli 2013 Keski-Suomessa Korpilahdella, jossa osallistuttiin niin moniin harrasteryhmiin, pääasiassa hakuun, kuin vain aika antoi myöten. 2014 leiri oli samaisella Matkailutila Surkeenjärvellä, mutta sääennusteessa oli pelkkää hellettä, joten jätimme leirin väliin.

Tämänkertaisella leirillä oli leireilyn lisäksi tarkoitus myös mökkeillä, jonka vuoksi en ollut kuin yhdessä harrasteryhmässä per päivä. Lumes ja Mesta olivat julkisissa esiintymisissään juuri kuten pitääkin, eli Team Vallattomat... Harrasteryhmissä olivat oikein edukseen, mikä oli ihan kiva juttu, kun olin mukana kouluttajanroolissa. Leirinäyttelyyn vetäisin ne extempore mukaan kirjaimellisesti ihan pystymetsästä ja siihen nähden meni ihan hyvin, että olivat irtokarvatuppoisia ja maassa makaamisesta roskaisia ja kumpikaan ei ole koskaan harjoitellut näyttelyjuoksua, ryhmässä juoksua, hampaidennäyttöä (muille kuin minulle), näyttelyseisomista jne. Kummastakin paistoi läpi sama evvk-asenne, mikä itsellänikin on kaikkiin näytelmiin. Eniten tämä näkyi liikkeissä, kun kumpaakaan ei kehäjuoksu huvittanut sitten tippaakaan, vaikka kehän vieressä tein molempien kanssa pari pikaista harjoituskierrosta ja ne meni ihan ok...

Hakutreeneistä eräs aloitteleva lapinkoira matkalla maalimiehen luo.

Hakutreeneistä eräs pidempään harrastanut lapinporokoira juuri saapumassa kohteeseen.

Takaakierto hypylle vasemman kautta, siksi viisto laskeutuminen.

Koirat olivat hyviä mökkeilemään. Ensimmäisen päivän Lumeksen piti vähän vahtia normaalia enemmän, jonka jälkeen tottui uuteen äänimaailmaan huomaten, ettei siellä vahdittavaa olekaan. Mökissa oli muualla laattalattiat, mutta yläkerrassa ja makuuhuoneessa järkyttävän liukas ja kynsirapiseva laminaatti, joita inhoan (parkettikin on satakertaa parempi). Koiria ei näkynyt haittaavan, mutta laitoin silti niille omat peittonsa lattialle, niin oli kivempi nousta ylös ja liikkua. Sateisina päivinä olin ihan onnellinen, että oltiin otettu ns. kunnon mökki, jossa oli tilaa levitellä kamppeita kuivumaan, oma sauna ja vielä kuivauskaappikin käytettävissä. Joskus on kiva maksaa extraa siitä, että saa elämään, tai leiriin, vähän luksusta!

Rappusia riittää...

On tänään onnenpäivä, ei murheestä häivää. On tänään onnenpäivä ja onnellinen oon!

Yli kuusivuotias okahiireni

Huhtikuussa 2010 syntyi Näpsä okahiirelleni kolme poikasta, yksi kuollut ja kaksi elävää. Näistä kahdesta sisaruksesta toinen porskuttelee, tai paremminkin sipsuttelee edelleen elossa. Siitä ei mitenkään huomaa päällepäin, että on jo ihan hirveän vanha! 6v 3kk! Kuulo sillä on heikentynyt ja ilmeisesti on osittain sokea(?), häntänsäkin on napsaissut poikki, mutta muuten niin elämäniloinen ja pirteä kaveri, että!

Ihan tavallista arkea

Kuvailin keväällä videopätkiä koirista ihan tavallisessa elämässä, ei missään treeneissä. Ihan kiva sitäkin joskus tallentaa, kun arkea se suurin osa elämästä on, ei treenejä. En jaksanut kirjoitella videoon sen kummempia tekstejä tai tässäkään siitä selitellä enempää. Jos joku asia mietityttää, niin kysyvä ei tieltä eksy! Koskee koko blogia ihan näin yleisesti ottaenkin - jos joku on odotellut jotain erillistä mahdollisuutta kysyä mieleentulleita kysymyksiä, niin turhaan odottaa. Itse olen blogeja lukiessani noudattanut periaatetta, että jos on jotain kysyttävää, niin kysyn sen samantien, ja samaan oletan muidenkin kykenevän. Mutta sitä videota siis:

Arkisia valokuvia tuleekin sitten otettua enemmän ja ovat toki nopeampia lisäilläkin blogiin kuin videot. Muistelisin, että näitä seuraavia keväällä napsittuja kuvia ei vielä ole täällä julkaistu.

Iiiihanan työhansikkaan Mesta löysi tienvarrelta, pakkohan sillä on pienet leikit pitää.

Lumes luottaa tuijotuksen voimaan (koska Mesta kuitenkin ryöväisi siltä vaihtarit), Mesta vaihtokauppaan.

Teltta oli Lumeksen oma paikka siihen asti, kunnes Mesta-pentu saapui taloon ja tunki itsensa Lumeksen seuraan - sama meininki edelleen.

Joko saadaan poistua autosta?

Täälläpäin taitaa olla useampia työmiehiä, joilla on hommat hanskassa, mutta hanskat hukassa...

Vähemmästäkin hymyilyttää kuin näin nätistä peilikuvasta!

Siskon ja lasten kanssa makkaroita paistamassa, koirat tylysti jätetty omiin oloihinsa.