Joillain ihmisillä on tämänkaltaiseen namikoulutukseen asenne "pitääkö sitten loppuelämän kantaa lenkeillä repullinen ruokaa mukana, että voi palkata koiraa". Ajatus on vähän hassu, koska eihän missään muussakaan kouluttamisessa vahvistetiheys ole enää myöhemmässä vaiheessa yhtä suuri kuin opetellessa. Arkitottelevaisuudessa tavoite on vielä toisenlainen kuin kilpailuihin tähtäävässä harjoittelussa, koska arkitottelevaisuudesta pitäisi ajanmyötä tulla sellainen automaatio, joka ei ole palkkauksen varassa, toisin kuin harrastuslajien suoritukset. Ja toisaalta - jos se oma koira sattuu tietyissä tilanteissa vuosienkin jälkeen tarvitsemaan sen namin avukseen hyvään käytökseen, niin eikö se ole parempi ja helpompi tapa kuljettaa niitä varanameja mukana kuin vaikka etsiä jäniksen perään karannutta koiraa.
Itse tykkään vahvistaa koirien hyvää käytöstä vielä silloinkin, kun ne asian jo osaavat. Siitä tulee minulle oikeastaan tuplailoinen mieli, jos koirat ensin toimivat jossain arjen tilanteessa hienosti ja sitten voin vielä ilahduttaa niitä namipalkalla, vaikka niiden toiminta ei olekaan kiinni siitä, saavatko ne sitä palkkiota vai eivät. Viime viikkoina olen kuitenkin havahtunut siihen, miten laiskasti olen enää ottanut nameja mukaan lenkeille ja siten moni namittamisen arvoinen tilanne on menty läpi vain kehumalla. Metsässä on liikkunut kevätauringon innostamina aiempaa enemmän niin ihmisiä yksikseen kuin koirien tai hevosten kanssa, ja sekä Lumes että Mesta ovat joko jatkaneet kulkuaan neutraalisti tai juosseet heti kutsusta täyttä vauhtia luokseni. Olisivat ne minun mielestäni edes pienet namipalat kyseisissä tilanteissa ansainneet, mutta tyhjästä on paha nyhjästä. Täytyy parantaa omat tapani jatkossa.
Minä kannatan namittamista. :) Itse olen hankkinut treeniliivivyötaskuhärpäkkeen, jonka laitan vyötärölleni aina lähtiessäni koiran kanssa ulos. Näin on namitkin aina mukana. Toki tällä hetkellä niitä tulee pidettyä mukana jo senkin takia, että me vasta harjoitellaan arkielämän taitoja.
VastaaPoistaLisäksi mulla on yksi lelu, jota koira ei saa itselleen. Sillä leikitään, kun minä niin päätän. Se tulee myös kulkemaan mukana ulkoillessa. Ensin reuhutaan se hauskaksi leluksi kotona. :)
Nämä sinun kuvasi ovat kyllä valtavan ihania! Ja mikä vallaton onnellinen nassu tuossa viimeisessäkin kuvassa on!
Hyvät nami/lelusuunnitelmat teillä, ja kiitos, kiva että joku muukin kuin minä tykkää näitä katsella. :)
PoistaSamaa mieltä nameista. Ja vaikkapa Saivan kanssa saa edelleenkin olla "namiautomaattina", niin minusta sekin on aina parempi vaihtoehto kuin se, että koirani karkailee.
VastaaPoista- Saivan ja Hilpan "mami", joka ei jaksa kirjautua palveluun. ;)
Mä joskus venytän kommentointeja siihen päivään asti, että jaksan kirjautua, mutta kävisihän tuo tosiaan näinkin. :)
Poista