torstai 19. lokakuuta 2017

Kadonneen jäljillä

Otsikko johtaa harhaan, täällä millään jäljillä olla oltu vaan ilmavainulla hakutreeneissä ja kadonneetkin on vain leikisti piiloutuneita ja aina löytyvätkin kaikki. Alla olevassa kuvassa Lumes on haukkumassa löytämänsä maalimiehen (eli piiloutuneen henkilön) luona. Vaikka Lumeksella ei hausta enää koetavoitteita olekaan ollut reiluun pariin vuoteen, on sekin päässyt muutaman kerran kesän aikana vähän virkistämään mieltään hakumetsään ja on siitä kyllä ollut todella innoissaan.


Laitetaas nyt yksi kesäkuinen kuva ihan jonkun muun koirastakin eli Vilistä, joka löysi minut piilostani, niin ei tarvinnut jäädä yötä myöten metsään olemaan. Vili on viranomaistarkastuksen läpäissyt pelastuskoira, joka muistaakseni on joskus tositoimissakin ollut ihan oikeasti kadonnutta henkilöä etsimässä. Ja tämä Vilihän on se koira, josta puhutaan, kun täällä blogissa joskus mainitaan Vilin ja Lunan emäntä.


Seuraavat kuvat ovatkin sitten ihan uudenuutukaisia viimeisimmistä hakutreeneistä maanantailta ja näistä kuvista on kiittäminen Waldon emäntää ja Lucan emäntää. Mesta on ollut hakutreeneissä jotenkin (liiankin) tosi tohkeissaan tässä syksyllä, kun sillä on ollut vain lyhyitä treenejä. Maastonmuodoilla on kyllä haettu väliin vähän haastavuuttakin, mutta näköjään sillä ei ole väliä, kun kuitenkin sen vuoro on nopsaan ohi. Näkee, että Mestalle ihan oikeasti pitäisi välillä tehdä niitä pitkiäkin (200-300 metriä) ratoja, joissa se ilmeisesti kuitenkin on lopputulemana tyytyväisempi siitä huolimatta - tai ehkä juuri sen takia - että joutuu tehdä enemmän töitä ja pääsee hyvänmielen väsyneeseen tilaan.


Mestan treenien kolmas maalimies oli piilossaan metrin leveän ojan takana suopursukossa, joten autettiin Mestaa (ja muitakin koiria) tässä kohtaa ojan ylitykseen siten, että maalimies piilostaan huikkasi kerran koiraa nimeltä, jolloin suunta tuli selväksi ja ojanylitys sujui leikiten. Ääniapu sai jo valmiiksikin innoissaan olevan Mestan vieläkin menohaluisemmaksi ja se haukkui jo lähetyksessä, kun olisi halunnut vai heti kutsun kuullessaan sännätä menemään.


Ympyrässä näkyvä pieni, vaalea läntti on puuhun ripustettu 50 metrin merkki, jonka kohdilla maalimies on piilossa. Musta, pörreä läntti sen alapuolella on kiituri-Mesta.

Mestan alettua haukkua merkiksi maalimiehen löytymisestä, koetan itsekin kiiruhtaa samaiselle merkille, joskaan minun vauhtiani ei voi kiitämiseksi kutsua...

Näissä treeneissä minulle kävi sellainen nolo moka, että Mestan palkkakassi, jonka vielä juuri ennen lähtöäni olin huolella pakannut, olikin jäänyt kotiin eteisen lattialle. Huomasin palkkakassin puuttumisen vasta vähän ennen Mestan treenivuoroa ja kun hätäilin sitten siinä, että apua, mitäs nyt, niin alkoivat treenikaverit kaivella taskujaan ja keräsivät Mestalle namikolehdin. Kissanmärkäruoka, makkaranpalat ja herkkutikku maistuivatkin Mestalle oikein erinomaisesti.

3 kommenttia:

  1. �� T. Vilin ja Lunan emäntä

    VastaaPoista
  2. Namipussin unohtaminen on joskus kohtalokasta. Onneksi saitte apuja. ;)

    VastaaPoista