Koirien kanssa Ruotsiin, Tanskaan ja takaisin - täältä tullaan, Tanska

Etukäteisvalmistelut - Laivalla Ruotsiin - Halki Ruotsinmaan

Göteborissa oli samanlaisia kallionmukaisesti rakennettuja taloja kuin Tukholmassakin.

Oltiin Göteborissa hyvissä ajoin ja käytiin ensimmäisenä etsimässä Stena Linen terminaali. Lautan lähtöön kohti Tanskan Frederikshavnia oli kuitenkin vielä niin paljon aikaa, että kävelytin vähän koiria, etsittiin kahvittelupaikka, kävelytin koiria vähän lisää ja sitten ajettiin vaan lähtöselvitysjonoon odottelemaan. Kun sitä on näin ekaa kertaa reissussa, niin mieluummin ottaa vähän varman päälle, vaikka siitä aiheutuukin turhaa odottelua. Jos joskus tulee joku toinen kerta reissussa, osaa ehkä ottaa jo vähän rennommin ja etsiä vaikka valmiiksi jotain käyntikohteita niin sanotulle luppoajalle, mutta tällä kertaa mentiin näillä. Koirat saivat odotella auton vierellä, ettei ole ihan pelkkää kontissa könöttämistä, ja ennen kuin autoja kertyi meidän perään enemmän, hengasin itsekin niiden kanssa auton ulkopuolella.

Lautalle oli ollut varattavissa sekä lemmikkien autopaikkoja että kennelpaikkoja sisälle ja ulos. Kennelpaikkoja ei ollut ollut enää yhtään jäljellä tehdessäni varausta vähän myöhään, ja nettisivujen perusteella oli epäselvää, saako koiraa ottaa autosta pois ilman varattua kennelpaikkaa vai ei. Olin laittanut suomenkieliseen asiakaspalveluun sähköpostia, josta vastaus tuli kyllä ripeästi, mutta se oli joku copypaste-tyyppinen ympäripyöreä selitys, joka ei vastannut suoraan kysymyksiini. Laitoin sitten saman kysymyksen laivayhtiön englanninkielisille Facebook-sivuille, josta vastattiin, että ilman kennelpaikkaa ei koiria voi ottaa autosta mukaan eikä myöskään ole sallittua jäädä itse autoon koirien kanssa (tosin jos olisi ollut asuntoauto, niin mistäpä sitä kukaan tietäisi, jos siellä olisi ihmisiä sisällä). Myönnytyksenä kyllä luvattiin, kun viestissäni murehdin koirien yksinolemista autossa useamman tunnin, että henkilökuntaan kuuluvan kanssa saisin käydä tsekkaamassa koirat matkan aikana, vaikka autokannelle ei silloin normaalisti saisikaan mennä. Tieto siitä, että halutessani pääsisin katsomaan koiria autolle, oli helpottava ja tätäkään matkakohtaa ei tarvinnut enää sen jälkeen etukäteen stressata.

No, sitten ollessamme siinä lähtöselvityksessä, päätin vielä kysäistä, että sattuisiko olemaan kennelpaikkoja vapaana. Minulle vastattiin, että koirien kanssa saa oleskella niille varatulla alueella. Tähän vastaukseen luottaen otin auton lautalle ajettuamme koirat matkustajatiloihin mukaan. Autokansi oli ihan peruslauttamaiseen tapaan avokansi ja matkustajatiloista sen erotti yhdet ylöspäin menevät portaat, joten periaatteessa Facebook-sivuilla annettu lupaus pääsystä katsomaan koiria autoon (meidän auto ympyröitynä) olisi hyvinkin voinut toteutua.

Koska meillä ei ollut mitään tietoa, minkälainen alue se koirille sallittu on, istuskeltiin alkuun lähes tunti ulkona auringonpaisteessa maisemia katsellen. Siinä kulki väliin ihmisiä ohi, kävi tupakoitsijoita sekä lisäksi joku vaatetuksesta päätellen lautan henkilöstön jäsen, joka ei onneksi maininnut mitään, että ollaan koiran kanssa väärässä paikassa.

Kun lopulta uskaltauduimme sisätiloihin kurkkaamaan, onko koira-alue siellä vaiko sittenkin jossain ulkosalla, kun kerran matkaa varatessa joku ulkokennel-paikka vaihtoehtona oli, saimme yllättyä positiivisesti. Ei ollutkaan mitään ikävää kopperoa tai nurkkausta tai ulkopaikalle häätämistä vaan oikein mukava paikka kahvion yhteydessä. Kaikki pöydät tosin olivat jo varattuja, Norjan ja Ruotsin koiratanssikisaajat kun olivat menossa meidän kanssa samaan määränpäähän. Onneksi kuitenkin yhdestä pöydästä nousi ihmiset pois ja antoivat meidän tulla tilalleen, ja nähdessäni pöydällä olevan pikkukyltin, ymmärsin heidän ystävällisesti noudattaneen kyltin ohjetta, jossa ilman lemmikkiä olevien käskettiin antaa tilaa lemmikin kanssa tuleville.

Koirat rauhoittuivat yllättävän hyvin. Mesta makoili aivan rauhassa, vaikka ihan sen vierestä kulki muutamaan kertaan ihmisiä ja koiria. Lumeskin oli oikein nätisti, vaati vain rapsutuksia koko ajan itselleen. Aika tylsäähän se tämäkin matkanteko koirille oli, mutta itselle mukava huomata, että niiden kanssa oikeasti voi mennä "mihin vaan". Mitään suuria tyrskyjä ei merenylityksessä onneksi ollut, välillä vähäsen keinutti, mutta koirat eivät olleet moksiskaan. Kävin koirien kanssa vähän vielä käppäilemässä laivan ulkotiloissa, jotta saavat jaloitella, ja samalla koitin etsiskellä niitä ulkokennelitiloja, mutta en löytänyt mitään siihen viittaavaakaan. Ehkä tämä kahvion koirapuoli sitten oli se Stena Linen sivujen mainitsema "dog in kennel" tai toisena vaihtoehtona tässä laivassa ei koko kenneljuttuja olekaan ja siksi siinä myytiinkin ei oota. Tiedä häntä. Toisaalta se kennelpaikkojen maksimimäärä yhdeksän koiraa puoltaisi sitä, että olisivat näitä kahviopaikkoja, koska ei tähän toisilleen vieraita koiria oikein sitä enempää olisi järkevästi mahtunutkaan ilman tilanahtautta.

Saavuttiin jossain vaiheessa iltaa Frederikshavniin ja lähdettiin ajelemaan kohti Viborgia ja hotellia. Jos luultiin sen olevan ihan helppo nakki, niin eipä ollutkaan. Auton navigaattori tunsi Tanskasta kolme eri Viborgia joillain lisämääreillä, samoin tietä numeroineen löytyi useampi. Ei mitään hajua, mikä Viborg olisi oikea ja mikä niistä samannimisistä teistä olisi oikea, joten valittiin summissa jotkut vain. Olihan minulla kyllä kännykässä joukkuetoverin lähettämä suora Google maps-karttalinkki hotellille, jonka avulla he olivat suunnistamassa kohteeseen, mutta me hölmöt kerroimme löytävämme perille omin avoin ja kännykällä ei tietenkään muissa maissa nettiä voinut käyttää suurten siirtomaksujen takia.

Ajettiin ja ajettiin ja ajettiin. Ajettiin pikkutaajamaan ja toiseen pikkutaajaaman. Ajettiin tielle, joka oli tietyön vuoksi kokonaan suljettu, ja etsittiin uutta reittiä päästä tielle, jonne navigaattorin mukaan piti mennä. Jossain vaiheessa alkoi tuntua siltä, että ollaankohan me ihan oikealla reitillä. Kotona kartasta katsoessa reitti Frederikshavnistä Viborgiin oli näyttänyt paljon suoremmalta kuin mitä nyt ajelimme. No, mitäpä siinä kuitenkaan muuta kuin ajettiin ja ajettiin taas. Tanskassa on muuten hassu tapa, että nopeusrajoitukset pitää tietää itse, niitä ei ole merkattu joka väliin erikseen, kuten ollaan totuttu olevan. Olinhan minä ne vilkaissut ulkoministeriön Tanska-tiedotteesta, mutta ei siellä mitään puhuttu, että ne pitää itse muistaa, joten ei tullut merkattua ylös. Vähän fiiliksellä siis ajeltiin muissa kohdin kuin niissä erikoispaikoissa, joissa normaalista poikkeavat nopeudet oli ilmoitettu.

Päiväsaikaan olisi voinut olla ihan kiva vähän seikkailla, ajella niiden pikkutaajamien läpi - joissa oli muuten paljon hienoja, vanhoja, tiilisiä omakotitaloja - ja fiilistellä maisemia, vaikka ei niissä kyllä kovasti fiilisteltävää ollut ainakaan pimeän jo laskeutuessa. Illan pimeydessä ja matkaamisesta väsyneenä seikkailu ei ollut oikein kivaa, kun lopulta nimittäin navigaattori ilmoitti, että perillä ollaan ja joo oltiin, mutta aivan väärässä Viborgissa, jos edes Viborgissa ollenkaan, ja aivan väärällä Randersvej:llä ja aivan väärän tuvan edessä. Epätoivoista puhelua joukkueenjohtajalle, että ootteko muut löytäneet perille, me kun ollaan...hmm...jossain...

Eipä siinä sitten lopulta muu auttanut kuin ottaa kännykkä käteen, avata netti ja valita Google mapsista oikea kohde. Niillä avuin löydettiin Viborg ja Best Western Golf Hotel Viborg. Hotellilla oli iso parkkipaikka, josta löytyi hyvin paikkoja. Tavaraa oli niin paljon, että piti tehdä useampi hakureissu autolta huoneeseen, joka oli yllättävän tilava. Meillä oli vielä oikein kivasti sisäpihan puolelta huone ja ovi sisäpihalle. Kokolattiamatto, vaikka muuten niin epäkäytännöllinen onkin, oli ihana, kun ei tarvinnut kuunnella koirien kynsien rapinaa laminaattia vasten, kuten elokuisella Paimion reissulla. Rojahdettiin sänkyihin nukkumaan, eikä Lumeskaan vahtinut kuin kaksi haukahdusta ja oli sen jälkeen unessa.