Koirien kanssa Ruotsiin, Tanskaan ja takaisin - kotini on linnani

Etukäteisvalmistelut - Keskiviikkona lähtö iltalaivalla Ruotsiin - Torstaina autoillen halki Ruotsinmaan - Täältä tullaan, Tanska, lautalla meren yli ja matka hotelliin - Kisojen avajaispäivä perjantaina - Kisapäivät yks ja kaks - Tanskan läpi Ruotsiin suuria siltoja pitkin

Keskiviikosta sunnuntaihin asti sää oli suosinut meitä, mutta maanantaina herättiin sateiseen aamuun. Onneksi olin varannut mukaan myös sadekamppeita kumisaappaista alkaen ja koirille pyyhkeitä, koska aamulenkillä niitä todellakin tarvittiin. Tälle päivälle meillä ei ollut tiedossa aivan hirveän kiireistä ajomatkaa, joten päätettiin pistäytyä kurkkaamassa Lundin keskustaa. Lund on yksi Ruotsin vanhimpia kaupunkeja, perustettu 900-luvun lopussa, ja se on aikanaan ollut myös Tanskan pääkaupunki. Kuten Tukholmassa ja Göteborissakin, myös täällä oli meneillään tietöitä ja vaikeutti huomattavasti liikkumista auton navigaattorin mukaan, kun tyyliin joka toinen kääntymämme reitti keskustassa oli tietyön takia suljettu. Lopulta, juuri ennen kuin luovutimme, pääsimme Lundin tuomiokirkon luo, jota ajattelimme käydä vilkaisemassa sisäpuoleltakin. Olihan se mahtavannäköinen rakennus ulkoisesti ja melkoisen hulppea sisältäkin, iloksemme kun kirkon ovet olivat auki ja pääsimme visiitin sinne tekemään. Sadesää ei innostanut ulkona olemiseen yhtään enempää kuin autosta kirkkoon ja kirkosta autoon, joten ulkokuvaa ei kirkosta tullut räpsäistyä, mutta pari muuta kuvaa kaupungista kylläkin kuivana auton sisällä pysytellen.

Joku hieno rakennuskompleksi.

Kapeat on kadut autoiluun, mutta talot ovat aivan ihanan vanhoja eli siis koristeellisia ja kauniita.

Kirkko oli aivan v-a-l-t-a-v-a. Siellä ei muuten ollut penkkirivistöjä ollenkaan vaan irralliset tuolit hoitivat niiden virkaa, mikä kätevästi lisää tilan muunneltavuutta.

Apteekki oli täällä himppasen fiinimpää sorttia.

Menomatkalla Ruotsin läpi ajellessa huomattiin ohiajaessa moottoritien varrella linnanrauniot Vättern-järven rantamilla Jönköpingissä. Myöhemmin hotellilla asiaa googletellessa selvisi, että kyseessä on entisen Brahehusin linnan rauniot ja ajateltiin, että pidetäänpä paluumatkalla siinä kohtaa paussi. Tämä suunniteltu linnavierailu oli autuaasti unohdettu uudelleen Ruotsin puolta ajellessa, mutta sen sijaan ihmeteltiin, että jatkuvasti tienposkessa oli kylttejä "se ja se slott". Yhtään ei aivoissa raksuttanut, että mitä se slott on suomeksi, vaikka olisihan tuo nyt pitänyt tietää... Siinä vaiheessa, kun niitä slott-kylttejä oli ohitettu vaikka ties kuinka monta, päätettiin, että jos vielä yksikin slott-teksti jossain näkyy, niin kurvataan siitä liittymästä motarilta ulos ja mennään katsomaan, että mitä slotteja se ruotsi oikein on täynnä. Ja mitenkäs sattuikaan, että se seuraava slott olikin juuri tämä Brahehus, joka oli aivan siinä Eurooppa 4-tien kyljessä kiinni. Tien ali meni tunneli linnalle ja käytiin ensin koirien kanssa siellä ja sitten parkkipaikan puolella ravintolassa kahvilla. Niin hyvä tuuri kävi, että sade oli tauonneena juuri tämän pysähdyksen ajan!

Löydätkö koirat kuvasta?

Linnan pihapiiristä kiveltä löytyivät nämä hauskat hamahelmistä tehdyt hahmot.

Oltiin laitettu navigaattoriin määränpääksi Tukholma ja koska navigaattori näytti saapumisaikaa sen verran varhaiselle suhteessa laivan lähtöön, niin päätettiin vielä käväistä ruokakaupassa ostamassa eväitä laivalle. Sieltä lähtiessä laitettiin sataman osoite kännykän navigaattoriin ja saapumisaika pompsahtikin niin paljon eteenpäin, että pieni huoli tuli jo siitä, että ehditäänkö ollenkaan ajoissa paikalle. Kaiken kruunasi vielä Tukholmassa ollut ruuhka, jossa madellessa mielessä pyöri vähän väliä, että mitä jos tässä nyt menee vielä kovinkin kauan ja sitten jos ei löydetä edes heti perille oikeaan terminaaliin, niin saadaan sanoa heipat laivaanpääsylle. Aika läheltä pitikin kauhuskenaarion toteutuminen, sillä kännykkä ei antanut yhtä selkeitä ohjeita kuin auton navi ja lisäksi siltä katosi tunnelissa yhteys eikä se osannut kertoa yhtään, että koska tunnelista pitää poistua ja niinpä ajettiinkin yhden kerran väärästä liittymästä ja tehtiin iso hukkakierros. Lopulta löydettiin perille satamaan, mutta ei henkilöautojen terminaalia, vain rekkapuoli, mutta onneksi puhelimen päästä joukkuekaverilta sai neuvot oikeaan suuntaan henkilöauto-osastoa kohden ja päästiin kuin päästiinkin sallituissa aikarajoissa alueelle. Epämukava oli kyllä olla viimeisien joukossa paikalla, sillä kun kello alkoi näyttää laivan lähtöön 20 minuuttia, 15 minuuttia, niin pukkasi jo huolta pintaan, että ollaanko meidät unohdettu ja kohta laiva vaan lähtee, vaikka me vielä odotellaan lupaa ajaa kyytiin. Helpotuksen huokaus pääsi, kun viimein tultiin meille viittomaan, että nyt laivaan heti.

Tämä opastekyltti nauratti jo menomatkallakin.

Ruuhkan syy taisi lukea tässä varoituksessa, mutta meillä ruotsintaito loppui siihen, että ymmärrettiin jotain olevan tiellä.

Annoin laivanhytissä Lumekselle jättiluun, jonka olin ostanut sille kaupasta kisapalkinnoksi. Ei se kyllä sitä malttanut syödä, kun lattialla ei mahtunut noin suuren luun kanssa olemaan kunnolla ja sängyssä taas ei ole Lumeksen mielestä oikein syöntipaikka, mutta Mestalle oli mukava elvistellä, että mullapas on vaan ei sulla. Koirat olivat hytissä oikein rauhallisina, mutta tein silti niille mieliksi ja olin seurana koko illan enkä lähtenyt paikkoja katselemaan. Ennen nukkumaanmenoa käytin koirat ulkokannella pissapaikalla, joka oli tässä laivassa vielä häjympi kuin menomatkan laivassa. Saivat ne koipea nostettua, vaikka puitteet olivat jälleen ällöt niidenkin mielestä.

Jossain vaiheessa yötä heräsin laivan keinutukseen ja sen aiheuttamaan huonoon oloon. Yritin sitkeästi maata sängyssä ja jatkaa nukkumista, mutta olon alkaessa tuntua siltä, että kohta nähdään "ystävämme yrjö", nousin ja siirryin lattialle vessakopin eteen. Kyyhötin selkä sänkyä vasten lattialla istumassa pitkän ajan ja ihmettelin, miten mies ja koirat pystyivät nukkua kuin mitään myrskyä ei olisikaan. En tiedä kauanko siinä istuin, tunnin ainakin, kunnes väsymys kävi ylivoimaiseksi ja nappasin sängyltä peittoni ja tyynyni ja kävin kipparassa lattialle makaamaan. Unenpäästä en tosin saanut kiinni kuin vasta ilmeisesti saapuessamme Ahvenanmaalle, jolloin järkyttävä keinutus lakkasi, ja onneksi niin, koska en olisi kyllä paljon kauempaa kestänyt sitä keinutusta ilman, että todellakin oltaisiin tehty yrjön kanssa tuttavuutta. Onni taisi olla myös se, että hytin ilmastointi oli kai täysillä, koska hytissä oli melkeinpä kylmä, mutta ehkä se raitis ilma hytissä sai pahanolon juuri ja juuri pysymään kurissa.

Myrsky ei kai ollut lähellekään niin voimakas Ahvenanmaan ja manner-Suomen välillä, koska se osuus laivamatkasta tuli nukuttua ihan ok. Menomatkan laivassa hytteihin tuli aamulla kuulutus, kun alettiin olla perillä ja autokannelle sai mennä. Tässä paluumatkan laivassa sitä kuulutusta odottaessa olisi nukkunut onnensa ohi, joten hyvä, että oltiin itse skarppeina ja sopivaan aikaan lähdettiin hisseille. Siinä autossa istuessa ja rekkojen periä katsellessa tuli vähän haikea olo, kiva reissu alkaa olla ohitse. Kotimatkalla pysähdyttiin vielä pari kertaa syömään ja koiria kävelyttämään. Kotiin oli monen päivän reissaamisen jälkeen vähän hassu, mutta ihan mukava tulla. Niinhän se on, että jos ei koskaan lähde pois, ei voi myöskään tulla takaisin.

Jos jälkipyykkinä miettii, että mitä tekisin toisin, jos nyt lähtisin uudestaan tekemään samaa matkaa, niin olisihan sitä jokunen asia. Ensinnäkin varaisin Göteborg-Frederikshavnin välisen lauttamatkan aiemmin, jolloin se olisi edullisempi sekä niitä koirien kennelpaikkoja, joista ei edelleenkään kyllä ollut varmuutta, mitä ne edes olivat, voisi olla vapaana. Olisi myös ollut helpompi Ruotsin puolen majoitus järkkäillä jo kotona etukäteen, vaikka hyvinhän siinä näinkin kävi, en vain jotenkin jaksanut vain enää etukäteen ajatella sinne asti, kun oli niin hirveästi kasaantunut kaikenlaista juuri siihen aikaan. Jotain käyntikohteita reitinvarrelta ja Viborgista olisi myös voinut etukäteen tsekkailla, jottei olisi tarvinnut vain käydä jossain, sekä ehdottomasti olisi pitänyt merkata myös reitti Viborgiin muutamalla välietapilla paperille, jotta olisi voinut tarkistaa navigaattorin opastukset. Tukholma-Göteborg välillehän näin olimme tehneet, mutta jotenkin ei sama tullut mieleen Tanskan puolellekin.