Messari - tarvitsen vain laatuarvostelun

Tottelevaisuusvalion arvoon on jostain syystä erilainen näyttelytulosvaatimus kuin muihin harrastusvalion arvoihin, sillä siinä ei ole ikärajaa. Tällä perustein olen Lumeksen aikanaan käyttänyt siinä yhdessä ja ainoassa näyttelyssä, jossa se on käynyt, ja olettanut, että näin on hyvä. Vaan eipäs ollutkaan. Koiratanssivalion arvoon vaaditaan näyttelytuloksen saamiselle vähintään 15kk ikä, samoin esimerkiksi agility-, käyttö- ja rally-tokovalion arvoon. Vesipelastusvalion arvoon näyttelytulos tulee olla saatu vähintään 24kk iässä. Siispä Lumeksen saadessa kolmannen koiratanssisertinsä ja tarkistettuani valioitumissäännöt, kävikin ilmi, että on näköjään pakko lähteä näyttelyreissulle mikäli haluan Lumeksesta virallisesti valion. Ollessani jo muutenkin menossa joulukuulla messariin Lumeksen kanssa esiintymään, ilmoitin sen sitten lauantaille näyttelyynkin, kun kerran suomalaisilta roduilta ilmoittautumismaksukin oli Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi vain 20 euroa. Mestakin tuli ilmoitettua, mutta sillä oli näyttelypäivänä kolminkertainen douppaus päällä, joten jäi kehä kiertämättä, mutta sillä rahalla se kuitenkin pääsi näyttelyyn sisään lauantaina sekä pienestä lisämaksusta myös sunnuntaina.

Mesta täydessä unessa hotellilla

Ajeltiin perjantaina illasta Vantaalle määränpäänä Airport Hotel Bonus Inn, jossa yöpyi "muutama muukin" koiranäyttelyihin tulija. Kennelliiton varauksista olisi saanut hotellihuoneen myös ihan läheltä messukeskusta, mutta koirien kanssa on mukavampi olla vähän sivummalla, kun kerran vapaita huoneita vielä löytyi, ja veikkaan, että autokin mahtui tuonne helpommin parkkiin. Normaalina päivänä messariin ajaisi Bonus Inn:istä vartissa, mutta onneksi liityin marraskuulla Facebookin koiranäyttely-ryhmään, jonka messari-keskusteluissa kerrottiin isoista ruuhkista ja osasin siten varata matkantekoon 45min - ja se todellakin tuli tarpeeseen. Parkkihallikin pullisteli liitoksistaan molempina päivinä, mutta onneksi mahduimme juuri ja juuri messarin alueelle eikä tarvinnut viedä autoa parkkiin yhtään kauemmas.

Lumes täydessä unessa hotellilla

Samaisesta koiranäyttelyt-ryhmästä luin senkin, että messari on täynnä itsekkäitä näyttelykoiraihmisiä, joiden ajatukset ovat tasolla "minäminäminämunkoirajaminäminä". Etenkin se kuulemma näkyy häkkialueilla, jotka täytetään trimmauspöydillä ja retkituoleilla, jolloin häkkejä luonnollisesti ei mahdu niin paljon kuin pitäisi, mutta muilla ihmisillä ja heidän koirillaanhan ei ole väliä, "koska minä olin täällä ensin ja minulla on oikeus levittää romppeeni niin leveälle kuin tahdon". Jotenkin olin ajatellut, että lapinkoirien omistajat eivät kuulu kohderyhmään, eihän kyseessä edes ole trimmattava rotu, mutta valitettavan väärässä olin. Toki suurinosa lapinkoiranomistajista oli asiallisesti sijoittanut häkkialueelle ainoastaan häkin, mutta hämmästyin, miten monta trimmauspöytääkin sieltä löytyi ja vielä enemmän niitä retkituolejakin. Tosin tästäkin yksi positiivinen poikkeus, sillä yksi trimmipöydistä oli sijoitettu päällekkäin häkin kanssa, jolloin se ei vienyt ylimääräistä tilaa.

Minua ei muuten asia olisi niinkään häirinnyt, mutta kun ennakkoon oli tullut luettua muiden ärsyyntymisiä kyseisestä asiasta, niin sen verran sieppasi sitten minuakin tämä aluevaltaus trimmipöydillä ja retkituoleilla, että tungin samantien omien koirieni häkin ensimmäiseen tyhjään rakoon, vaikka se selvästi oli kulkureitti häkkialueen sisäosista pois. Tietenkin sitten siinä häkkialueella istuva alkoi urputtaa, että ei siihen voi laittaa, siitä pitää päästä kulkemaan. Teki mieli sanoa, että no kuule heivaisit sen retkituolisi siitä pois, niin meidän häkki mahtuisi siihen paikalle eikä olisi kenenkään tiellä, mutta jätin sanomatta. Mies huomasi kuitenkin vähän isomman kolon edempänä ja niinpä sitten siirsin meidän häkin sinne, mutta samantienhän siihenkin tultiin valittamaan, että kun plaaplaa ei siihen voi jättää, kun tulee niin ahdasta ottaa omaa koiraa häkistä pois. Jos ainuttakaan trimmipöytää ja retkituolia ei häkkialueelle olisi tuotu, olisivat kaikkien lapinkoirien häkit mahtuneet merkatun alueen sisään sopivan väljästi. Koska näin ei kuitenkaan siis ollut, niin lopulta sitten sijoitettiin meidän häkki sen häkkialueen takaosaan, osittain rajatun alueen ulkopuolelle, koska muutama muukin näkyi joutuneen tekemään sen ratkaisun ja koska en vain saanut itsestäni irti sitä ilkeyttä, että olisin jäänyt tahallani toisten eteen. Olin kyllä lukenut Facen koiranäyttely-ryhmästä senkin, että osa järkkäreistä käskee heti ottamaan merkatun alueen ulkopuolelle menevät häkit pois, mutta meidän onneksi tässä kohtaa kulkeneet järkkärit eivät asiaan kiinnittäneet huomiota.

Olin jo etukäteen aikataulujen ilmestyttyä laskeskellut, että lapinkoiraurosten veteraaniluokka saattaisi olla juuri samaan aikaan kehävuorossa kuin meidän pitäisi Lumeksen kanssa olla areenalla kotimaisten rotujen esittelyssä. Niinhän se sitten näytti menevän, kuten olin ennalta arvellut, joten kävin jo hyvissä ajoi kysymässä kehäsihteeriltä, joka käski kysyä tuomarilta, joten kysyin tuomarilta, että voitaisiinko Lumes arvostella ihan vain yksikseen, koska se tarvitsee vain laatuarvostelun eikä minua kiinnosta kilpailuluokat. Tämä kuulemma onnistuisi ihan mielellään, jos kerran ollaan lupauduttu sinne rotuesittelyyn vapaaehtoishommiin, ja kyllähän sitä muutoinkin näyttelyissä luokastaan myöhästyneet koirat laatuarvostelun saavat. Vielä ennen esittelyyn lähtöäni kävin sanomassa, että minun täytyy nyt mennä sinne ja että tulen sitten heti takaisin Lumeksen kanssa, koska oli arvioitu, että lapinkoiraurosten kehä päättyisi juuri samaan aikaan kuin meidän esitys areenalla. 

Mesta valokuvauspisteellä, vasta jälkikäteen tulin ajatelleeksi, mikä täi- ja kirppupesäke tuo lampaantalja saattoi olla...

Esityksen jälkeen kiiruhdin juoksujalkaa Lumeksen kanssa lapinkoirien kehää kohden vaihtamatta edes esiintymisasuani pois. Viimeiset koirat olivat juuri juoksemassa kehää ympäri, joten ehdin vetäistä housut legginsien päälle ja paidan säkkikangasmekon päälle ennen kuin päästiin Lumeksen kanssa kehään. Katselin siitä niitä muita ihmisiä, lähes kaikilla joku jakkupuku päällä, mutta minulla nahkatossut, ihan siistit housut, säkkikangashelma liehumassa, urheilupaita (tai mikä lie takki) päällä ja hiukset yhtä takkumyttyä. Lumes sai arvosteluksi: "Musta ruskein merkein. Keskikokoinen. Oikeat mittasuhteet. Komea pää. Tiivis runko. Hyvät kulmaukset. Turkki ei parhaimmillaan. Häntä saisi taipua reidelle tarmokkaammin. Hyvä liike. Rauhallinen luonne." ja arvosanaksi erittäin hyvä eli EH. Olin ymmärtävinäni, että nysä häntä (Mesta on repinyt siitä kaikki pitkät haituvat irti ja juuri se puuhka, joka Lumekselta siis puuttuu, tekee hännästä lapinkoiran hännän)  ja löysä hännäkanto olivat syyt antaa EH erinomaisen sijaan. Minulle sillä ei tosin ollut mitään merkitystä, olisin ollut iloinen pelkästä H:stakin (hyvä rotunsa edustaja silläkin arvosanalla on), koska kuten tuomarille jo silloin alussa sanoin, tarvitsemme vain laatuarvostelun ja sen saimme - ja näin ollen Lumes sai sen koiratanssivalion arvosta puuttuvat näyttelytuloksen. Kätellessäni tuomari kerroin, että koirasta tuli samalla koiratanssivalio. Tuomari ilahtui (ja taisi samalla ymmärtää, miksi olin sanonut, että pelkkä laatuarvostelu riittää) ja huikkasi vielä kehäsihteerien pöytäänkin, että kuulitteko, siitä tuli koiratanssivalio.

Tyytyväiset hissillä matkustavat.

Minulle ei tullut hinkua päästä uudelleen messariin. Sen sijaan minulle vahvistui näin isojen koiranäyttelyiden järjettömyys ja epäeettisyys koirien kannalta. Onko siinä ihan oikeasti mitään järkeä, että koiria rahdataan maasta toiseen pitkiäkin matkoja näyttelyihin ihan vaan omistajien tittelinkipeyden toivossa. Tunteja ja tunteja autossa/laivassa/lentokoneessa/näyttelypaikalla häkissä ja  siihen päälle vielä keskenään laivahyttiin/hotellihuoneisiin hylättyinä (pitkiäkin aikoja yhtä soittoa haukkuessa) omistajien viettäessa parempaa  aikaa keskenään. Lenkilläkään ei voi käyttää, että turkki pysyy kuosissa näyttelyä varten, joten koirat tekevät tarpeensa portinpieleen tai jopa sisätiloihin hotellissa/näyttelypaikalla. Toisilla on niin kova hinku saada koirillensa eri maiden näyttelytitteleitä, että kun eivät itse jaksa/pysty/ole kiinnostuneita matkustamaan niin paljon kuin koiralleen titteleitä haluavat, koiria annetaan muidenkin mukaan ulkomaiden näyttelyreissuille ja on jopa olemassa ammattihandlereita, jotka maksua vastaan kuskaavat koiraasi näyttelystä toiseen ja esittävät kehässä. Ja silti sanotaan: "Kyllä se on mun rakas perheenjäsen." 

Hotellihuoneen ovea ei saanut turvalukittua sisäpuolelta, joten nojatuoli oli yöt oven edessä koirien varalta.

Koirat olivat messarissa ihan asiallisesti. Luovin niiden kanssa käytävillä remmit lyhyellä ja tungoskohdissa hoin "mennään, mennään", jotta koirat pysyivät vauhdissa eivätkä ottaneet nenäkontaktia keheenkään. Teltassaan (kutsun kevythäkkiä teltaksi) ne olivat yhtä kiltisti kuin aina. Kiersin Mestan kanssa kaksin kierroksen halleissa lauantaina ja Lumeksen kanssa sunnuntaina. Mesta oli yksin aivan unelma. Väljemmissä kohdissa se sai mennä remmin mitan edelläni ja ohjailin sitä vastaantulijoiden kohdalla oikee/vasen-käskyillä ohittamaan ihmisiä ja koiria haluamaltani puolelta, eikä sitä kiinnostanut yksikään ihminen tai koira. Tungoksessa otin Mestan vierelle kävelemään ja oikein tiukoissa paikoissa pyysin sen käsikosketukseen. Sen kanssa oli ihanan rentoa, kuin oltaisiin aina kuljettu kauheassa vilinässä. Lumes oli kaksin samanlainen kuin Mestankin kanssa. Lumes on niin äärettömän sosiaalinen ja tykkää ihan kaikista ja haluaisi laittaa leikiksi jokaisen koiran kanssa, että sille piti pitää vähän enemmän komentoa kuin Mestalle tai vaihtoehtoisesti syötellä nameja tasaisin väliajoin, että ei ollut menossa kaikkien luo koko ajan vaan pysyi nätisti vierellä. Mesta on luonnostaan välinpitämättömämpi, mutta Lumes vaan rakastaa ihan kaikkia ja yltiösosiaalisuus onkin yksi sen luonteenpiirteistä, joita arvostan, koska lapinkoirissa on paljon myös sellaisia koiria, jotka eivät varsinkaan muista saman sukupuolen edustajista tykkää yhtään.

Hotellielämäkin sujui koirien osalta moitteetta ja ulkoilumaastot olivat ihan ok. Perjantai-illan pimeydessä hotelliin saapuessa sitä ei ollut huomannutkaan, että Bonus Inn sijaitsee "melkein maaseudulla". Kun sitten valoisalla lähdin kävelemään hotellin sivusta tavallaan sen taakse menevää tietä, sieltä löytyy yllättäen runsaasti peltojakin (ja rusakoita/jäniksiä) sekä 1600-luvulla perustettu Backaksen kartano tiluksineen. Kartanon pihamaan läpi kulki yleinen tie, josta kiersin koirien kanssa, piharakennukset olivat melkeinpä näyttävämmän näköisiä kuin itse kartano. Aamuhämärä ei ollut paras ajankohta kuvaamiseen, mutta en malttanut jättää kuvia ottamattakaan. Ihan kunnolla valoisalla kun en kerennytkään koirien kanssa ulkoilemaan ollenkaan vaan lenkit sijoittuivat ilta- ja aamuhämäriin.

Kaikilla koirallisilla hotellivierailla ei näyttänyt olevan ihan kaikki yhteisten tilojen pelisäännöt hallussa tai sitten niistä ei vain välitetty. Kieltämättä jopa aloin ihmetellä, miten hotellit ylipäätään suostuvat ottamaan koiravieraita vastaan, mutta taitavat ne kuitenkin tuoda rahaa niin paljon, että haittapuolista ei välitetä, ja ainakin toivonmukaan huonokäytöksiset koiranomistajat ovat hotelleissa vähemmistö, vaikka juuri heidän elonsa siellä eniten näkyy ja kuuluukin. Itse bongasin hotellin käytäviltä kakkakasoja ja pissalammikoita (miksi niitä ei voi itse siivota pois tai edes ilmoittaa hotellin henkilökunnalle, että nyt kävi tällainen vahinko), hotellin sisäänkäynnistä (oletettavasti) urosten koivennoston tuotoksia mm. joulukoristeisista tolpista (näkyvät lopussa olevalla videolla) sekä käydessäni lauantaina kymmenen jälkeen iltapissattamassa koiria, kuului jostain/joistain huoneesta/huoneista tauotonta haukkumista. Onneksi oli sen verran eri puolella hotellia, että meidän huoneeseen eikä edes hotelliaulaan kuulunut, mutta niiden haukkuvien koirien oloa se seikka ei tosin helpottanut, vaikka meille se näin olikin parempi.

Nyt en muista, että oliko vielä jotain kerrottavaa tästä reissusta. Vähän meinaa pätkiä, kun kirjoittelee reilun kahden kuukauden takaisista tapahtumista, mutta josko tässä nyt vähitellen päästäisiin takaisin reaaliaikaisen kirjoittelun pariin, kun olen ehtinyt saada nämä liian kiireisen viimevuoden viimeisetkin rästijutut viimeinkin muisteltua ja kirjoitettua ainakin suunnilleen. Niin paljon olisi asiaa, mutta ihan liian vähän aikaa niistä alkaa kertoilemaan, mutta ehkä tämä kuluva vuosi olisi vähän, tai paljonkin, rauhallisempi tahdiltaan kuin viime vuosi.

Pakko laittaa vielä tämä videopätkä, Mesta tykästyi hotellin automaattioviin.