Mennään metsään-kampanja jokamiehenoikeuksista

Ylen sivuilla on meneillään kampanja, jossa kerätään suomalaisten luontokäyntejä 24.9.-7.10.2018 väliseltä ajalta. Aiheesta kerrotaan sivuilla seuraavasti:

"Retket luontoon ovat maailman laajimpien jokamiehenoikeuksien lahja, suomalainen itsestäänselvyys. Yle ja suuret suomalaiset luontotoimijat haluavat suojella tätä ainutlaatuista elämäntapaa viemällä jokamiehenoikeudet Unescon aineettoman kulttuuriperinnon listalle. Mennään metsään-kampanjassa luonnossa käynnit halutaan nyt laskea, sillä Unescon listalle pääsevät vain ne perinteet, joita kansalaiset aidosti käyttävät ja arvostavat. Merkkaa Mennään metsään-laskuriin jokainen koiralenkki, iltakävely, soutelu, uiminen, työmatka, onkireissu, sieniretki... Kaikki ne kerrat, kun olet poikennut luontoon!

Koska Unescon listalle ei pääse helposti, kansalaisten voimakas tahdonilmaus on hakuprosessissa tärkeä. Mitä enemmän metsäkäyntejä, sitä suurempi on kansalaismielipiteen arvo! Jokainen metsäkäynti on arvokas. Suomen valtio on sitoutunut suojelemaan Unescon listalla olevia perinteitä. Jokamiehenoikeuksista ei ole yhtenäistä lainsäädäntöä, joten Unescon lista olisi vahva lisäsuoja jokamiehenoikeuksille. Hakuprosessia vetää Suomen Latu, ja hankkeen taakse kerätään laaja suomalaisten ja pohjoismaisten luontojärjestöjen joukko.

Mennään metsään-laskurin takana ovat Ylen lisäksi Suomen Latu, Metsähallitus, WWF Suomi, Suomen luonnonsuojeluliitto, Suomen partiolaiset, Suomen ympäristökeskus Syke, Birdlife Suomi, Suomen Metsästäjäliitto, Finlands Svenska Idrottsförbund, Suomen Melonta- ja Soutuliitto, Natur och Miljö ja Viherympäristöliitto."

Omat käyntinsä luonnossa voi merkata siis laskuriin, joka löytyy täältä. Itse en ole nyt missään parhaassa kunnossa luonnossa liikkumiseen, tai liikkumiseen ylipäätäänkään, mutta onneksi meillä on metsää heti talon vierestä alkaen, joten käyntejä - käynti se on 50 metrin ja takaisin raahustaminenkin - kertyy joka päivä kipeästä polvestani huolimatta.

Kuvat eivät ole meidän takapihalta, vaikka tekstiyhteys niin antaakin ymmärtää, vaan Saarijärveltä valtatie 13 varrelta, josta siitäkin pääsee lähtemään luontopolulle kulkemaan. Ohi on ajeltu useampaan kertaan ja joka kerta tullut miettineeksi, että joskus pitäisi lähteä sinne suuntaan ihan vain luontoilua varten. Retkipaikan sivuilta löytyy juttu (linkki) kylteissäkin näkyvästä Runebergin eräpolusta.

Vuoden paras?

Suomenlapinkoirien (ja lapinporokoirien ja ruotsinlapinkoirien) rotuyhdistyksellä Lappalaiskoirat ry:llä on kiitettävä määrä erilaisia kategorioita Vuoden koira-kilpailussa. Näyttelytulosten perusteella jaetaan kuusi erilaista palkintoa, joiden lisäksi seitsemästä eri harrastuslajistakin palkitaan vuoden parhaat koirat. Joka vuosi monet omistajat mittelevätkin siitä, kenen koira saa vuoden paras-tittelin, tosin osa omistajista kyllä lähettää koiransa tuloksia pistelaskuun ihan vain kannatusmielessäkin. Aika mitäänsanomatonhan se vuoden koira-arvo olisi, jos ei olisi kilpailukumppaneita, joista sitten olla se paras.

Vuoden pk-lappalaiskoira on titteli, joka on tarkoitettu palveluskoirakokeissa menestyneille koirakoille. Pistelaskussa huomioidaan kolme parasta tulosta kalenterivuodelta ja ylemmissä luokissa kisaavat saavat tuloksistaan luonnollisesti enemmän pisteitä kuin alemmissa luokissa kisaavat. Vuonna 2016 oli ilmoitettu yhdeksän lappalaiskoiran pk-koetuloksia Mestan sijoittuessa toiseksi kolmen pisteen erolla ykköseen. Viime vuonna tuloksia oli ilmoitettu kuudelta lappalaiskoiralta Mestan yltäessä vuoden pk-lappalaiskoiraksi 17 pisteen erolla toiseksi tulleeseen.

Siinä ei vielä ollut kaikki. Suomen Palveluskoiraliitto kokoaa vuosittain ranking-listaa palveluskoirakokeiden ylimmissä luokissa kisanneista koirista, tai aktiviteettitilasto se taisi olla nimeltään. Viime vuonna palveluskoirien hakukokeissa kisasi yli 123 eri koiraa ainakin 25 eri rodusta/rotumuunnoksesta ja suosituimmat rodut olivat belgianpaimenkoira malinois ja tervueren, bordercollie ja saksanpaimenkoira. Mutta mitä tekee suomenlapinkoira? No on tilastossa jaetulla 18 sijalla muutaman muun koiran kanssa. Ihan käsittämätöntä, että kaikista noista reilusti yli sadasta hakukokeissa käyneistä koirista mun Mestarini on sijalla 18!

Kuvat kuukauden takaisista hakutreeneistä, kahdesta ensimmäisestä kiitokset Nellan ja Reinon omistajalle. Vihdoinkin muuten ostin hirvikärpästakin syksyn treeneihin!

Mesta on lähtövalmiina etsintäkierrokselle, eli ns. pistolle, keskilinjan (kuvassa näkyvä avoin suora) vasemmalle puolelle. 

Viimeinenkin piiloutunut henkilö, eli maalimies, löydetty ja rasiasta jo herkut syöty, lisänameja odotellessa.

Jos Mesta oli ensin kakkonen ja sitten ykkönen, niin Lumeksella sijoittumiset menivät Mestan kanssa samoina vuosina juuri toisinpäin. Vuonna 2016 lähetettiin rotuyhdistykselle viiden lappalaiskoiran tanssikisatuloksia Vuoden koiratanssikoira-palkinnon pistelaskuihin ja Lumes pokkasi ykköstilan seitsemän pisteen erolla toiseksi tulleeseen. Viime vuodelta tuloksia ilmoitettiin kahdeksalta koiralta Lumeksen jäädessä yhden pisteen päähän voittajasta.

Meillä onkin pari edellistä vuotta ollut hyvin aktiivista harrastus- ja kisa-aikaa koirien kanssa niin koiratanssin kuin haunkin parissa. Tänä vuonna olemme suunnitellusti ottaneet rauhallisemmin, joka helteisen loppukesän ja tämän polvivammani huomioonottaen on ollut oikein hyvä päätös, niin ei jää harmittamaan mikään ainakaan sen takia, että treeniolosuhteet ovat nyt kauden lopulla olleet edellä mainituista seikoista johtuen huonot ja osin jopa mahdottomat.

Mikäli olen vielä ensi viikollakin yhtä liikuntakyvytön kuin mitä nyt olen, taidan varata pari aikaa koirauimalaan. Yötkin alkavat jo pakastua, joten en taida enää raaskia jäädyttää koiria luonnonvesissä uimisella. Toissapäivänä kokeilin käydä polkupyöräilemässä Mestan kanssa, mutta eihän tuo polvi tykännyt siitä yhtään, joten siinä meni sekin liikuntamahdollisuus. Kolmipyöräinen sähkömopo olisi nyt kova sana...

Myrskynratsastaja

Koirien uima-asioita googlatessani löysin Canis-lehden nettisivuilta hyvän artikkelin (lataa) koirien uittamisesta, lainaan tähän siitä pätkän: "Uiminen harjoittaa kestävyyttä, voimaa, koordinaatiota ja liikkuvuutta. Se on kätevä (ja — tämä on joillekin tärkeää — aikaa säästävä) tapa treenata koiraa. Koiran tavallinen ”askellaji” uidessa on ravi. Erona maalla liikkumiseen on, ettei koira nyt voi ponnistaa pohjasta, mikä pakottaa sen suorittamaan liikkeet pelkällä lihasvoimalla. Vesi on hyvä vastus, ja vammautumisriski on lähes olematon. Tällä harjoitustavalla omistaja säästyy puuskuttamasta koiran perässä pitkin maita ja mantuja (20—30 minuutin uinti vastaa 3—4 tunnin lenkkiä maastossa)."

Ollessani nyt itse lenkkeilykyvytön aiemmin kertomani ilmalennon vuoksi, olen käyttänyt koiria muutaman kerran uimassa juuri sen tehokkaamman liikuntavaikutuksen vuoksi. Kylmä vesi kyllä vähän itseäni jo ajatuksenakin kauhistutti, mutta koirat eivät näyttäneet piittaavan asiasta, joten joko vesi ei tuntunut niille kylmältä tai sitten kylmyys ei vain niitä häirinnyt. Veden lämpötilan lisäksi hieman haastetta aiheuttivat tuuliset päivät. Yhdelläkin kertaa olin ottanut niin kevyen vesilelun mukaan, ettei se vastatuulessa meinannut lentää oikein minnekään, ellei käyttänyt heittoon kunnolla voimaa. Yllättäen voimakas heittoliike sitten näköjään tuntuukin polvessa asti, joka nyt tuon kipeän polveni kanssa tuli erinomaisesti huomatuksi, joten kovin montaa pitkää heittoa en vastatuuli + kipeä polvi-yhdistelmällä pystynyt tekemään. Näin ollen tuli pääasiassa sorruttua siihen huonompaan vaihtoehtoon eli useaan kappaleeseen lyhyitä heittoja, vaikka pidemmän matkan uiminen kerralla olisikin monella tavalla parempi.

Ilmantieteen laitos kertoo sivuillaan, että suomalaisella asteikolla tuuli nopeudella 0 m/s on tyyntä, 1-3 m/s heikkoa tuulta, 4-7 m/s kohtalaista tuulta, 8-13 m/s navakkaa tuulta, 14-20 m/s kovaa tuulta, 21-32 m/s myrskyä ja yli 32 m/s hirmumyrskyä. Rentoon sup-lautailuun parhaat tuuliolosuhteet ovat olleet siinä 0-4 m/s. 5m/s tuulellakin kävin pari kertaa suppailemassa, mutta siitä ylöspäin aallokko oli jo minun makuuni liian suurta ja pysyttiin poissa järveltä. Suunnilleen näissä samoissa tuulilukemissa ovat olleet koirienkin uintikerrat, varsinkin Mestan uidessa pääasiassa suppailujen yhteydessä. Lähes tyyneen uintikeliin tottuneena Mesta näkyikin hieman järkyttyvän, kun yhtenä päivänä lähdettiin epähuomiossa uimareissulle ihan liian kovassa tuulessa (vaihteluväli 8-15 m/s). Aallot olivat väliin koiraakin korkeampia eikä niiden läpi pystynyt uimaan, Mesta keinui mennen tullen aaltojen mukana. Heittämäni lelu myös peittyi useaan kertaan aaltojen sekaan, jonka vuoksi Mestalla oli vaikeuksia löytää sitä ja reppana ui hämmentyneenä ympyrää. Näissä tilanteissa heitin rannalta isohkoja kiviä lelun kohdille, jotta Mesta sai molskahduksista paikannettua sijaintia. Ilmeisesti lelujen hakeminen vedestä on kuitenkin sen verran mukavaa, että myrskyisästä aallokosta huolimatta Mesta kuitenkin meni uimaan aina uudestaan ja uudestaan, sekä tuttuun tyyliinsä pomppi ja haukkui rannalla, että heitä jo lelu. Lumesta en viitsinyt laittaa lelunhakuun näin vaikeissa/epämukavissa olosuhteissa, kun se on Mestaa epävarmempi uimari, enkä ilman pelastusliivejä olisi kyllä tohtinut päästää Mestaakaan veteen.

Ilmalento

Kuvassa on luottopolleni Arska, tölttäävä islanninhevonen, jonka kanssa on leppoisaa ja rentouttavaa käydä metsäretkillä. Arska ei hötkyile mistään. Talvella meidän perässä noin 50m matkan verran hyryytti moottorikelkka kärry perässään ja minä, vaikka yritin Arskalle muuta esittää, olin koko ajan vain jännittyneempi ja jännittyneempi odottaessani, koska ratsultani menee hermo. Tämä heponen vain taitaa tosiaankin olla kaikkeen tottunut, kuten minulle on kyllä kerrottukin, koska sillä ei korvakaan värähtänyt tasaista lompsotusta eteenpäin jatkaessaan. Itse kyllä huokaisin helpotuksesta, kun moottorikelkka vihdoin kääntyi eräästä polunhaarasta eri suuntaan kuin minne me Arskan kanssa olimme menossa, mutta samalla lisääntyi luottamukseni siihen, että Arskan kanssa ei kyllä tarvitse jännittää.

Tosin hevonen on aina hevonen ja eläin on aina eläin eikä sitä ihminenkään voi omaa toimintaansa 100% varmuudella ennustaa, ja sitä paitsi koneetkin voivat seota tai mennä rikki. Sillä tavalla kävi, kun olin nousemassa yhden toisen kiltin ja rauhallisen hevosen selkään. Heppa heitti takamuksensa ilmaan ja seuraava asia, minkä muistan, onkin sitten se, että makaan selälläni maassa, päähän ja selkään sattuu aivan hirveästi sekä silmissä näkyy pelkkää mustaa. Mukavaksi ajateltu heppalenkki vaihtui päivystykseen, aivotärähdykseen, ruhjeita alhaalta ylös asti täynnä olevaan selkään/kylkeen, kolhiintuneeseen käteen, loukkaantuneeseen polveen, kyynärsauvoihin ja parin viikon sairaslomaan. Ilman kypärää (Charles Owen Ayr8) minut löytäisi teho-osastolta.

Tee se itse vepetreenit

Meidän koirayhdistyksellä oli kesällä vesipelastuksen tutustumispäivät ja vaikka en itse niissä mukana ollutkaan, niin tulin muistelleeksi, miten mukavaa vepetreeneissä silloin aikanaan oli, kun Lumeksen kanssa sitä pari kesää harrastelin. Lumeshan oppi nopsaan kaikki liikesuoritukset vepen soveltuvuuskokeen tasolle, mutta se koki veneestä hypyn veteen pulahtamisen ikävänä eikä myöskään ollut riittävän varma pitkänmatkan uimari, jonka vuoksi niiden parin kesän jälkeen jätettiin vepetreenit sikseen ja käytettiin niistä säästynyt aika muiden lajien harjoituksiin.

Jälkikäteen tuli mieleen, että Mestanhan kanssa olisin voinut käydä lajia testaamassa, kun kerran sekin ui nykyään. Koska hoksasin sen asian kuitenkin liian myöhään ja oikeat vepetreenit jäivät näin ollen väliin, keksin testailla paria vepen soveltuvuuskokeen liikettä sup-lautailun lomassa. Minähän olin jo rannalla odottavalla Mestalla haetuttanut lelua luotani sup-laudalta, jotta sain sille pidempää uintimatkaa, ja Mesta oli lelun kanssa sitten aina uinut rantaan takaisin minun meloessa hiljakseen perässä. Tämä on hyvää pohjaa vesipelastuksen liikkeeseen veneen vetäminen rantaan, jossa koira lähetetään veneelle hakemaan köysi ja tuodessaan köyttä rantaan, tulee koira samalla vetäneeksi venettä perässään.

Päätinkin kokeilla minulta haettavan lelun vaihtamista köyteen ja hyvin Mesta sen suuhunsa otti ja rannalle uitti, kun köysi kuitenkin vetoleikkien materiaalina oli sille tuttu. Ensimmäisellä kerralla päästiin köydestä irti heti sen suoristuttua täyteen pituuteen Mestan perässä, seuraavilla kerroilla pidin kiinni sen verran, että Mesta veti lautaa metrin, sitten kaksi, sitten kolme... ja lopulta rantaan asti. Vepeilyssä käytettävä kumivene on toki raskaampi liikkumaan kuin sup-lauta, ja kyydissä on kaksi (mahdollisesti hyvin raavastakin) henkilöä, mutta näin alkuharjoitteluna tämä sujui mielestäni oikein mainiosti.

Veneen hakemisen lisäksi vepen soveltuvuuskokeessa, joka on vastaava kuin alokasluokka, on kolme muutakin liikettä. Veneestä hyppyä veteen ja 50m uintia rantaan ei sup-laudalla tullut harjoiteltua, koska Mestalla ei ollut aiempaa kokemusta veteen menosta muulla tavoin kuin rannasta käsin ja haluaisin sitä ensin harjoitella niin, että olen Mestaa vastassa veneen edessä. Sup-lauta on myös kovin kevyt veneeseen verrattuna eikä pysy aloillaan siitä liike-energiasta, mitä koiran poistuminen veteen aiheuttaa, joten alkuharjoittelu uimasilleen pulahtamiseen olisi muutenkin mielestäni parempi tehdä tukevammalla paatilla, joka ei luista pois jalkojen alta. Rannassa Mesta toki on poistunut sup-laudan kyydistä itse, mutta vain niin vähäisessä vedessä, että sen jalat ovat aina ottaneen pohjaan.

Liikkeisiin kuuluu myös esineen vienti rannasta 30m päässä olevaan veneeseen, jota testasin yhden kerran jättämällä Mestan lelu suussa istumaan rantaan, meloen itse kauemmas ja sitten kutsumalla Mestan tuomaan lelu minulle. Tämä onnistui hyvin ja palkkiona annoin vaihdossa Mestalle toisen lelun, jonka kanssa sai uida takaisin rantaan. Pienemmältä matkalta tätä sitten tehtiinkin jokaisella suppailukerralla useampaan otteeseen, kun minä jouduin aina jäämään laudan kanssa riittävälle vesivaralle, jotta laudan evät eivät osu pohjaan ja vahingoitu. Näin ollen en luonnollisestikaan laudalta käsin yltänyt ottamaan Mestan rannalle palauttamia köyttä ja leluja, joten Mesta ne minulle aina laudalle toi. Oli muuten myös hauska, miten nopsaan Mesta hoksasi, että minä en tosiaan tule rannalle leikkimään ollenkaan, joten Mesta alkoi tulla veteen tyrkyttämään minulle leluja leikkimistä varten sekä pöyhkeänä niitä esittelemään ja rapsutteluja samaan.

Pidettiin kahden vepen tutustumispäivillä käyneen kanssa vielä yhdet omat vepetreenitkin sup-lautaa veneen korvikkeena käyttäen. Hyvin jaksoi 95kg painorajoituksen sup-lauta kuljettaa kahtakin henkilö kerrallaan (soutaja + avustaja), vaikka yhteispainot vähän kyllä yli siitä rajasta menikin. Keskityttiin vain kahden liikkeen harjoitteluun eikä Mestan mielestä ollut yhtään sama asia hakea köyttä vieraalta laudalla olijalta kuin minulta, eikä ollut yhtään sama asia viedä esinettä vieraalle laudalla olijalle kuin minulle. Saatiin kuitenkin lopulta kumpikin liike onnistumaan hyvin, mutta Mestan ilmeesta kyllä näkyi, että ihan se ei nyt ymmärtänyt, mikä järki tässä hommassa oli.

Vesipelastuksen soveltuvuuskokeessa ja alokasluokassa koiralla saa olla kaksi ohjaajaa, yksi rannalla ja toinen veneessä. Jos ensi kesänäkin päädytään Mestan kanssa kokeilemaan vepeilyä seurassa, taidetaan tehdä treenit niin päin, että minä olen siellä veneessä ja joku treenikavereista ohjaa rannalta. Ehkä näin päin tehtynä siinä olisi Mestankin mielestä jotain järkeä. Mielenkiintoista olisi myös päästä Mestan kanssa testaamaan se vielä mainitsematta jäänyt neljäskin liike, joka on veneestä "putoavan", hukkuvaa esittävän henkilön pelastaminen. Yhtään en osaa ennakkoon arvella, mitä mieltä Mesta siitä olisi. Palaamme asiaan aikaisintaan yhdeksän kuukauden kuluttua, joskin saatamme sillä välin jatkaa uimaharjoituksia koirauimalan altaassa.

Suppailevat koirat

Heinäkuun lopulla helteiden edelleenkin jatkuessa koirien lenkitys perustui kävelyihin aamuöisin/puolelta öin sekä uimassa käymiseen. Halusin saada pidennettyä Mestan uintimatkoja ja tuli mieleen, etä sup-laudan vierellä uittamalla se kävisi kätevästi. Kysäisin järven toisella laidalla sup-lautoja vuokraavalta leirintäalueelta koirien sallittavuutta sup-laudan kyytiin ja saatuani myöntävän vastauksen, varasin pari kokeilukertaa. En ollut itse aikaisemmin suppaillut eikä Mesta ole ollut minkään sortin vesihärvelin kyydissä, joten täysin ensikertalaisina lähdettiin suppailua testaamaan. 

Koiria ei saanut uittaa leirintäalueen rannassa, joten hypättiin molemmat ensin kyytiin ja Mesta käyttäytyi kuin mikäkin kokenut suppailija. Mistään ei huomannut, että se oli vasta ensimmäistä kertaa asialla. Minulla sen sijaan meni muutama veto, kunnes hahmotin sujuvan melomisen ja myöhemmässä vaiheessa kääntämistä ja jarruttamistakin piti hieman testailla ennen sujuvuuden saavuttamista. Suppailtiin järven rantoja pitkin toiselle laitaa venerantaan, jossa koirien uittaminen on sallittua. Tosin me ei Mestan kanssa oikeasti suppailtu, vaikka sup-laudalla matkassa oltiinkin, koska termi sup tulee englanninkielen sanoista stand up paddling ja me Mestan kanssa ei seisty vaan Mesta istui ja Minä olin polvillani. Ellei sitten suppailua ole kaikenlainen liikkuminen, joka sup-laudalla tapahtuu?

Hyvältä idealta kuulostanut sup-laudan vierellä uittaminen ei sujunut aivan niin kuin olin ajatellut. Ensinnäkään se ei ollut Mestan mielestä yhtään mukavaa ja toiseksi oli huono idea kokeilla sitä puutteellisilla melankäsittelytaidoilla, joka olisi ollut ensiarvoisen tärkeää koiran uidessa laudan vierellä. Mietin sitten jotain toista keinoa saada Mestaa uimaan pidempää matkaa ja kun se kerran tykkää lelujen perässä uida, niin seuraavalla kerralla keksin ottaa lelun mukaan suppailemaan, jättää Mestan rantaan odottamaan ja meloa itse kauemmas, josta sitten kutsuin Mestan hakemaan lelun. Siitä mentiin sitten yhdessä rantaan Mesta lelun kanssa uiden ja minä laudalla perässä. Tehtiin tätä aina pari kolme kertaa, jonka jälkeen muutaman kerran heittelin rannasta lelua veteen, josta Mesta tykkää eniten, sen jälkeen taas pari kertaa meloin kauemmas ja sai hakea laudalta lelua, ja lopuksi vielä muutama lelunheitto rannalta. Laudalla istuminen on Mestan mielestä vähäsen tylsää, enemmän kun on sellaista äksön-tyyppiä, ja suppailujen kohokohta olikin aina se, kun päästiin venerantaan lelun kanssa värkkäämään.

Tilasin Mestalle Ezydog-pelastusliivin, tykästyin kyseiseen merkkiin koirauimalassa. Kyllähän Mesta todistetusti uida osaa, mutta jos sattuu vahingossa laudan päältä pulahtamaan veteen, on sinne varmasti mukavampi pulahtaa kelluttavat vermeet päällään.  Samasta syystä pidin itsekin aina suppaillessa pelastusliivit päälläni, vaikka tyylikkäämmältähän niitä ilman näyttäisi. Ainoan poikkeuksen omalta kohdaltani tein näissä allaolevissa kuvissa, joissa meloin vain ihan rannan tuntumassa Mestan kanssa sen verran, että saatiin kuvat otettua. Koiran osalta liivien (tai edes tukevien valjaiden) käyttöä puoltaa myös se, että pudonnut koira on niistä paljon helpompi auttaa takaisin laudan kyytiin kuin natural-luukissaan. Lisäksi minusta tuntui jotenkin pelottavalta uittaa Mestaa pidempiä matkoja ilman pelastusliivejä, jos se vaikka yhtäkkiä väsyisikin, saisi suonenvedon (en tiedä voiko koira sellaista saada?) tai jotain muuta sattuisi, ettei se pystyisikään enää uimaan, vaan uppoaisi. Ja tulihan siinä samalla vähän turvallisuus peeärrääkin tehtyä, kun useamman lapsen suusta kuului sanat "tuolla koirallakin on pelastusliivi".

Ensimmäisellä suppailukerralla en voinut kuvitellakaan nousevani seisomaan, sen verran huteralta tuntui jo polvillaankin laudalla melonta. Toisella kerralla kokeilin leirintäalueen rantaan palatessa nousta seisomaan, mutta lauta alkoi täristä ihan hulluna, joten laskeuduin samantien takaisin polvilleni. Seuraavalla kerralla jätin Mestan venerantaan odottamaan ja harjoittelin laudallaseisomista ihan itsekseni eikä se ollut mitenkään vaikeaa, kun vain oikeasti otti asiakseen eikä hätäpäissään heti luovuttanut ensimmäisen parin sekunnin jälkeen, kuten viimeksi. Leirintäalueen jossain sup-lautamainoksessa olikin sanottuna "jos osaat polkupyöräillä, opit myös suppailemaan" ja tämän lauseen rohkaisema harjoittelin asiaa. Kolmannella seisomatreenillä sai Mestakin jo olla kyydissä ja melkein se minut tipautti veteen heilauttamalla lautaa istuma-asentonsa vaihdolla. Tämän jälkeen keksin pyytää Mestan aina laudalla makuulle silloin, kun itse nousen seisomaan, jolloin se varmemmin pysyy hievahtamatta aloillaan ja lauta on muutenkin tasapainoisempi. Kerta kerralta tämä ihan oikea suppailu sujui paremmin ja paremmin ja uskalsin meloa seisten aina vain pidempää ja pidempää matkaa. Mies tosin oli epäuskoinen kertoessani, etten ole pudonnut kertaakaan...

Suppailu oli mukavinta tyynellä säällä, mutta muutamia hieman tuulisiakin päiviä sattui meidän suppailuihin. Tuli huomattua, että aallokossa pitäisi mielellään päästä liikkumaan joko vasta- tai myötätuuleen, jolloin minun mittapuullani isotkaan aallot eivät merkittävästi vaikeuttaneet kulkua. Sivutuulta sen sijaan pyrin välttämään, koska aallot keinuttivat siinä lautaa kovasti, mikä ei minusta tuntunut mukavalta eikä oikein turvalliseltakaan. Lisäksi sivutuulessa aallot löivät vettä laudan päälle, joka ei ollut haluttu tapahtuma meidän suppailuissa "kuiva suppailija paras suppailija". Tuulisella säällä jouduinkin siis melomaan kiertoreittejä pitkin haluttuun määränpäähän, jotta sain lautan pidettyä edes vinosti vasta- tai myötäaallokossa, mutta mielummin niin päin kuin epämukavassa sivuaallokossa lyhintä reittiä räpistellen ja kastuen.

Kävin suppailemassa muistaakseni noin 12 kertaa, joista kaksi viimeistä Lumeksen kanssa rauhallisia fiilistelyretkiä ja muut Mestan kanssa uittoreissuja. Olin jo ennakkoon miettinyt, että Lumes varmasti nauttisi suppailusta, järvi-ilman haistelusta ja maisemien katselusta ja oikeassa olin. Samoin kuin Mesta, Lumeskin käyttäytyi laudan kanssa kuin vanha tekijä, mutta Mestasta poiketen suppailu ei Lumeksen mielestä ollut tylsää paikoillaan oleskelua vaan oikein viihtyisää yhdessäoloa. Kierrettiinkin Lumeksen kanssa järveä läpi verkkaiseen tahtiin ja aina välillä jäätiin mielenkiintoisiin paikkoihin hetkiseksi paikoilleen seilaamaan. Lumes oli hirveä mielissään ja tarkkaili koko ajan ympäristöä sekä vedenpintaa.

Lokkiparvi uimassa ja sen jälkeen kirkuvana ilmassa, ihmisten äänet vastarannalla, yksinäinen lehti laudan ohi kellumassa, lumpeenlehtilautta, vesimittareita (niitä jättiläishyttysen näköisiä ötököitä) veden pintaa pitkin kiitämässä, koivunoksat päätä hipomassa niiden ali mentäessä, tuulen mukanaan tuomat tuoksut, uimarannalla pärskivät lapset. Ihan vain muutamia Lumeksen tarkkailluksi tulleita kohteita mainitakseni. Täytyy ensi kesänä jakaa suppailuvuoroja vähän tasapuolisemmin koirien kesken, että pääsee Lumeskin useamman kerran nautiskelemaan. Ihmisillä suppailu vaikuttaa moniin eri lihasryhmiin ja veikkaan, ettei suppailu koirillekaan ole siltä osin ihan tyhjän kanssa, sillä varsinkin aallokossa laudan päällä istuskellessa joutuu varmasti jotain lihaksiaan käyttämään tasapainoisen asennon säilyttääkseen.

Turnajaiset

Suomen keskiaika alkaa määritelmästä riippuen siinä 1100- ja 1200-lukujen paikkeilla, jota ennen Suomessa on vielä eletty esihistoriallista aikaa. Erään Ylen artikkelin mukaan Suomesta käytettiin keskiajalla nimitystä Ruotsin Itämaa ja se koostui kahdeksasta linnaläänistä. Näkyvimpiä muistoja keskiajasta ovatkin juuri linnat ja linnarauniot sekä keskiaikaiset kirkot. Yksi näistä kirkoista on Keski-Pohjanmaalla Kokkolassa sijaitseva Kaarlelan kirkko, jonka tarkkaa rakentamisvuotta ei tiedetä, mutta sen vanhimmat osat ajoitetaan 1460-luvulle. Kaarlelan kirkon ja seurakuntakodin sekä viereisen museoalueen ympäristössä järjestettiin tänä vuonna jo kahdeksatta kertaa yleisölle täysin avoimet keskiaikapäivät useiden eri tahojen yhteistyönä. Alunperin tapahtuma oli osa Kaarlelan seurakunnan 500-vuotisjuhlia vuonna 2011, mutta saatuaan runsaasti posiitivista palautetta ja toiveita jatkuvuudesta, päätettiin keskiaikapäivät järjestää tulevinakin vuosina. 

Tänä vuonna Kokkolan keskiaikapäivät alkoivat perjantaina kaupungilta ritarikulkueella ja jatkuivat ravintolassa keskiaikaisten pitojen parissa sekä puistossa pienillä tutustumispaloilla lauantain ohjelmasta. Lauantaina pyhiinvaelluksen jälkeen kokoonnuttiin varsinaisella tapahtuma-alueelle, jossa oli monen sortin tekemistä, näkemistä ja kokemista. Keskiaika- ja syysmarkkinoilta löytyi tavaraa ja sapuskaa ajan henkeen, joskin ihmettelin, miksi mukaan oli otettu myös muovisten lelutilpehöörien myyjiä, jotka eivät millään tavalla istuneet kokonaiskuvaan. Varraspossua oli jossain päin aluetta myynnissä, mutta emme löytäneet oikeille kohdille maistiaisia ostamaan eikä kuitenkaan niin kovasti tehnyt sitä mieli, että olisimme etsimällä etsineet "possuverstaan". Seurakuntatalolla olisi myös ollut tarjolla keskiaikainen lounas, joka hieman houkutteli, mutta päädyimme kuitenkin kotiin grillaamaan viimeistä kertaa tälle kesää. 

Keskiaikaista iskunauhan punontaa pääsi opettelemaan omaan tahtiin koko tapahtuman ajan ja lukuisista esillä olevista nauhoista päätellen tähän mahdollisuuteen oli moni kiinnostunut tarttunut. Lapsia varten alueelle oli rakennettu leikkimielinen turnajaisrata, jonka suorittaneet urheat pikkuhenkilöt saivat kunniakirjan ja ihan oikea kuningas löi heidät ritareiksi. Keskiaikapäivillä työskentelevät henkilöt olivat kaikki pukeutuneita teeman mukaan, mutta yleisön joukosta positiivisesti erottui kohtuullinen määrä ritapukuisia lapsia - tai siis tarkoitan ihan oikeita ritareita ritarinasuissaan, jos ja kun he kerran olivat kuninkaalta tämän arvon saaneet. Omien keskiaikavaatteiden puutteessa saattoi itsensä käydä kuvauttamassa "naamanreikätauluista", joissa oli maalattuna ajan henkeen sopivat kuteet. 

Lapsille oli kohdistettu myös merirosvoaiheinen tietokilpailu, Itämerellähän esiintyi merirosvoutta varsinkin keskiajalla ja joukossa todennäköisesti oli myös suomalaisia. Keskiaikaisiin kehonhallintaharjoituksiin oli kaikilla mahdollisuus osallistua jongleerauspajalla ja tasapainoharjoituksissa, näistä nähtiin myös osaavampien näytökset. Taitavaa kehonhallintaa esittelivät myös miekkailijat, jonka lisäksi oli mahdollisuus käydä kuuntelemassa seminaaria keskiaikaisen taistelutaiteen yhtymäkohdista nykypäivän kamppailulajeihin. Hiljaista hetkeä kaipaaville viereinen, jo alussa mainitsemani Kaarlelan kirkko piti avoimien ovien päivää aamusta alkaen, ja sunnuntaina siellä vietettiin kaksikielinen messu keskiajan hengessä.

Keskiaikapäivien suosituin yksittäinen tilaisuus lienee joka vuosi Rohan tallien hevosturnajaiset, joiden vuoksi mekin tänä vuonna lähdimme ajelulle kohti keskiaikaista Kokkolaa. Rohan on kemiönsaarelainen historialliseen ratsastukseen erikoistunut ratsutila, jossa opetetaan ratsastusta ja aseiden käyttöä historiallisten lähteiden mukaisesti niin kuin se aikoinaan tehtiin taisteluihin valmistauduttaessa. Kesäisin tallilta kierretään ympäri Eurooppaa turnajaisia esittämässä ja lisäksi TV- ja elokuvatuotannoissa esiintyy heidän kouluttamiaan hevosia/ratsastajia/stuntteja. Täällä esiintymässä olivat suomenhevonen Gitta, lusitano Brasil (?) sekä friisiläiset Aletheia ja Alecto, jotka kaikki näyttivät eniten nauttivat turnajaisten niistä kohdista, joissa sai laukata kovaa. Rohan tallien turnajaisista on pyritty tekemään puvustukseltaan, välineiltään ja taistelulajeiltaan mahdollisimman samankaltaisia entisaikojen turnajaisten kanssa, joskin oikeat turnajaiset kestivät huomattavasti pidempään kuin näytösten tunnin mittaiset esitykset. 

Keskiajalla turnajaisissa sattui paljon vakavia loukkaantumisia ja kuolemantapauksia, vaikka turnajaisaseista ja käytännöistä pyrittiin tekemään turvallisia. Ritari saattoi myös tukehtua 25-35 kilon painoisen haarniskansa sisälle, jossa lämpötila voi nousta jopa yli 70 asteeseen. Suurempien haavereiden välttämiseksi peitsitaistelussa käytettävien taisteluvälineiden päät on tehty murtuviksi, mutta ihan kevyt tönäisy peitsen osumisen haarniskaan ei siltikään ole. Kovimmissa vauhdeissa peitsi osuu vastapuolen kilpeen lähemmäs 2000 kilon voimalla ennen hajoamistaan. Suomessa keskiajalla järjestetyistä turnajaisista ei ole säilynyt historiallisia dokumentteja, mutta haarniskoja, aseita ja kuvauksia turnajaisista on löytynyt, joten täällä meidänkin maankamarallamme näitä ritarien välisiä otteluita on käyty.

Loppuun vielä muutama pieni videopätkä turnajaisista ja lisäksi on ihan pakko laittaa tuo yksi hauska kuva, jossa ritari hymyilee muikeasti ja ratsuakin naurattaa. Mikäli turnajaiset kiinnostavat, Rohan tallien nettisivuilta löytyy lista tulevista esiintymisistä, joten ensi keväänä kannattaa käydä sieltä kurkkimassa paikkakuntia ja ajankohtia.