lauantai 14. syyskuuta 2019

Kesäretki suolle

Mietin tuossa heinäkuun alkupuolella suota pitkin pitkospuita tallustellessani, että taitaakin olla ensimmäinen kerta, kun sellaisella luontoreitillä olen, jossa on laajemman suoalueen ylittämistä. Olenhan minä luonnossa liikkunut koko ikäni, mutta ei ole ainakaan muistini mukaan koskaan tullut osuttua yhtään aavammalle suolle. Sellaisia pienempiä metsäsoita on toki joskus tullut ylitettyä.

Hillat alkoivat jo olla kypsään päin ja ajatuksissa kävi, että pitäisikö palata hiukka myöhemmin takaisin ja käydä poimimassa marjoja talteen, mutta jäi sitten käymättä. Arvelin, että saattaisi todennäköisesti tulla turha reissu, koska tiedän kyseisen suon olevan sen verran monella paikallisella tiedossa, etteivät hillat takuulla jää keräämättä, ja meiltä sinne kuitenkin tulee jo jonkun verran matkaa. Eihän yrittänyttä toki laiteta, mutta jätinpä nyt kuitenkin tällä kertaa väliin.


Metsässä vikisi hyttysiä koko ajan ympärillä, vaikka reippaasti yritin kävellä, ja pysähtyessäni ne vasta ihan mahdottomiksi ryhtyivätkin, mutta heti suon alkaessa vikinä hiljeni ja saimme koirien kanssa kävellä rauhassa. Hyttyset jäivät metsänpuolelle. Enpä ollut koskaan tullut ajatelleeksi, että hyttyset eivät viihtyisi aukeammilla soilla, joten oli todella mieluinen yllätys saada suurimmalta osin hyttysvapaa reissu.

Muutoinkin suomaisemassa kulkeminen oli mukavaa vaihtelua, vaikka sinänsähän siellä kyllä yksitoikkoisemman näköistä onkin kuin metsissä. Pitkän sateettoman jakson jälkeen suolla oli niin kuivaa, että ilman pitkospuitakin olisi pärjännyt, mutta sadekeli varmasti nopsaan muuttaa tilanteen. Käärmeidenpelossa käskin koirienkin lähinnä pysytellä vain pitkospuilla, joista näki pitkästi eteenpäin vapaan reitin. Yhtäkään jalatonta otusta ei onneksi nähty, joskin mennen tullen kuului jotain rapinaa eräässä tietyssä kohtaa, mutta rapinan aiheuttaja jäi mysteeriksi.



Joidenkin lintulajien tunnistaminen on minulle osittain paikka- ja vuodenaikasidonnaista sen mukaan, missä ja koska niitä useimmiten näkee. Keltasirkut tunnistan talvella kertavilkaisusta, mutta kesäisin täytyy hetkisen pohtia, että kyllä tuo keltasirkku taitaa olla. Kurkia näin kerran jonossa kävelemässä ison tien yli pitkällä metsätaipaleella ja ensimmäinen ajatukseni oli, että strutseja. No samantien kyllä aivot sanoivat, että ei todellakaan ole mitään strutseja vaan kurkia, mutta sen ensimmäisen sekunnin verran hämäsi havaintopaikka ja liikkumistyyli, koska kurkia yleensä näkee vain pelloilla seisoskelemassa.

Sama kävi tällä suoreissulla kuovin kanssa. Ihastelin, että mikäs isohko lintu se siellä lentelee ja kaarroksien jälkeen laskeutuu suolle. Jonkin aikaa piti tuijottaa, että tutulta kyllä näyttää, mutta mikäs se tämä lintu onkaan, kunnes koin valaistumisen ja tunnistin linnun kuoviksi. Oli omituista nähdä kuovi ihan jossain muualla kuin pellolla, mutta toisaalta oli hienoa päästä näkemään se luonnollisessa elinympäristössään eikä ihmisen muokkaamalla maalla.


Osa reitistä kiersi järvenrantaa pitkin päätyen laavulle niemenkärkeen. Meillä ei ollut eväitä mukana, mutta huilattiin hetki ennen paluumatkan alkamista. Ajatuksena oli vähän käyttää koirat uimassa sopivasta kohtaa rantaa, mutta koko matkalla ei oikein sellaista paikkaa vastaan tullut, mistä olisin omani kehdannut veteen kehoittaa. Täällä laavullakin ranta oli sen verran kivikkoinen, ettei houkutellut laittaa koiria sinne liukastelemaan. Västäräkkejä sen sijaan oli useampikin rantakivien päällä pyrstöjään keikuttelemassa.

Tänään oli tarkoitus lähteä Mestan kanssa monta viikkoa suunnitellulle vaellukselle Salamajärven kansallispuistoon, mutta toisin kävi. Jo aamulla herätessä otsaa ja poskia kuumotti, joka minulla on aina merkki siitä, että päivän mittaan alkaa lämpö nousta ylöspäin. Pakkasin kuitenkin kamat ja koiran autoon ja lähdin matkaan toivoen, että olo siitä vielä helpottuisi buranan alkaessa vaikuttamaan, mutta mitä pidemmälle ajoin, sitä huonommaksi olo kävi ja lopulta oli tunnustettava itselleen, että en taida olla vaelluskunnossa ja käännyttävä takaisin kotiin. Harmitti, kelikin olisi aivan täydellinen, mutta vielä enemmän olisi harmittanut olla keskellä korpea kuumeen noustessa ja olon heikentyessä entisestään, siinä ei enää olisi vaellusta loppuun kävelty.


2 kommenttia:

  1. Suot ovat karulla tavalla kauniita! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just jotain sellaista, ei paljon nähtävää, mutta kuitenkin niin paljon nähtävää! :)

      Poista