torstai 29. marraskuuta 2012

Ihmetyksen aiheita

" Siis miksen saa ottaa tätä keppiä mukaan sisälle?"

"Ai eikö pöydän alla saakaan odottaa putoavia ruokapaloja?"

"Oliko muka sisällä riehuminen kiellettyä?"

"Kyllä mä tänne ennen mahduin..."

maanantai 26. marraskuuta 2012

Karkkipäivä

Leikittäiskö karkkipäivää?

Leikittäis vaan. Tää tulis kans syömään Pringlesejä, mut se oiski syönyt jo koko putkilon tyhjäks.

Tää sanois, että "anteeksi", ja kävis hakees kaapista vähän lisää herkkuja.

Sieltä löytyis pussillinen houkuttelevantuoksuisia pullia...

...ja tää ottais niistä yhden itselleen...

...ja antais sen sitten hyvitykseksi syödä kaikki loput.

Nää löytäis myös megapussin Raffeleita ja ekaks ois tän vuoro ahmia.

Se sais syödä sit pohjalliset.

Se ei tykkäis poppareista, niin tää sais syödä niitä vaan yksin.

Se ehdottais vielä Dumlejenkin suussa sulattelua ja tää ois samaa mieltä.

Se ois ahminut jo niin paljon kaikkii karkkei, että sille tulis jo vähän huono olo. Tää vielä jaksais syödä Dumle-pussin tyhjäks.

Lopulta sillä alkais vatsassa kiertää ja ois pakko rynnätä veskiin pöntön äärelle.

Sillä ois vieläki maha niin kipee, että tää joutuis putsata pöntön sen puolesta ja tää ei kyllä yhtään tykkäis siitä hommasta.

Tai kuule Allu, mitä jos sittenkin vaan järsittäis näitä luita. Mä en haluaiskaan joutua pesemään vessaa.


Ps. Tarina on kuvitteellinen, kuvat lavastettuja ja muutamaa murusta enempää ei ko. herkkuja koirien suuhun päätynyt. Oikeasti me ei yhtään tykätä siitä, että koirille syötetään kaikkia ihmisten herkkuja, ja pyritäänkin saamaan ainakin näille omille terveellistä ravintoa suuhun.


LEIKITTÄISKÖ-SARJA

lauantai 24. marraskuuta 2012

Ompeluksia

Ompelukoneeni kävi etukäteisjoululahjana huollossa (se on katkonut neuloja tuntemattomasta syystä ja seissyt sen vuoksi telakalla kuukausia), toivottavasti se toimisi moitteetta taas pitkään. Ainakin sain kaksi ikuisuuden kesken ollutta työtä valmiiksi.

Vanhoja pyyhkeitä olen ennenkin palonut tilkuiksi ja ommellut sitten uudelleen kasaan kaksipuoleisesti, ovat siten nätempiä ja kätevämpiä kuivattelualustoja märille/kuraisille koirille. Tämän yksilön sijoituspaikka on auto, Lumes testaili molemmat puolet kuvia varten sisällä.



Lumes on saanut uuden huomioliivin jo aikapäiviä sitten, nyt Allukin sai vihdoin omansa. Ohje muuten täysin identtinen Lumeksen huomioliivin kanssa, mutta pikalukon sijaan kiinnitys on vanhan aivankaulanauhan "klipsulla".

Sovitus rintaosan lyhennystä varten.

Klipsun vastakappale (joku rinkula vanhasta käsilaukun hihnasta) on kiinnitetty rintaosan ylijäämäpalan reunusnauhalla.

Valmiina pimeyteen!

maanantai 19. marraskuuta 2012

Ympyrä on sulkeutunut

Reilu viikko sitten kisattiin Lumeksen kanssa viimeistä kertaa agilityssa. Lahjattomat treenaa, eiks niin, koska meidän edellinen käynti agiesteillä on se edellinen agikisa, jossa oltiin 21. lokakuuta eli kolme viikkoa sitten. Kepeillä treenaamattomuus kyllä näkyikin, ei Lumesta tarvitse ikinä ohjata pujotteluun tuolleen vierestä käsin sörkkimällä vaan se hakeutuu niille erinomaisesti itse, mutta nyt se vaikeasta tulokulmasta ja reilusta vauhdista ei oikeaan aloitukseen pystynyt keskittymään.

Treeneissä olen aika usein käyttänyt loppupalkkaa, mutta silloinkin vain max muutaman esteen sarjoille sellaisessa muodossa, että reitti selkeästi ohjautuu kohti palkkaa. Kisoissa en ole koskaan käyttänyt loppupalkkaa, koska ei Lumes olisi sitä pitkän radan aikana enää edes muistanut ja hyöty, jos sellaista edes olisi tullut, olisi ollut ihan minimaalinen. Koska viime kisoissa Lumes innostui hakutreenien tyyliin haukuttamisesta, ajattelin viimeisten kisojen kunniaksi kokeilla loppupalkkaakin (makaroonilaatikkoa rasiassa). Haukutin Lumesta rasialle lähtöpaikan vieressä ja vietiin rasia sitten yhdessä radan loppuun seinän vierelle ja korostin selkeästi Lumekselle, että täällä se sun ruokas on, mutta etpäs saa. Hakutreenit on selkeesti auttanut Lumesta ajatusten kohdistamisessa, koska se haukkui just sitä samaa haukkua palkalta lähtiessä, kuin hakutreeneissä. (Normaalisti se siis ei hauku agilityn aloituksessakaan.)

No olin vielä ensimmäiselle radalle mennessä kuitenkin skeptinen sen suhteen, että niinköhän tuo yhtään vauhtia lisää tuo ja tuskinpa muistaa koko hommaa ja suunnittelin sijoittumiseni normaaliin malliin (eli juostaan Lumeksen kanssa samaa matkaa ja silleen kaikki on sujunut ennenkin hyvin). Vaan koirapa yllätti menohaluillaan ja se sitten kostautui, kun kaariputkella jäin odottelemaan Lumesta (koska aina teen niin) enkä mennyt jo edelle sille seuraavalle putkelle (koska ei oo ennenkään tarvinnut), ja kun Lumes menikin sitten normaalia kovempaa, niin enpä pysynyt perässä ja putkea seuraavan hypyn ohjaus myöhästyi, josta koko loppuradan pakka meni sekaisin (eli tiedän kaikki virheet, mitä tein...) koiran suunnatessa kohti ruokarasiaansa, jonne sitten lopulta vapautin sen, kun se oli niin ihanan iloinen.

Toiselle radalle olin varautunut palkallamenohalukkuuteen (varsinkin kun sillä ekalla radalla sinne pääsi omasta aloitteestaan) pyrkimällä olemaan sinne suuntaan Lumeksen edessä ja se toimi hyvin, koira oli vauhdikas ja meni minne pitikin (renkaalta tosin se melkein lähti sinne palkalle, mutta korjasi tosi kivasti), tosin A-este oli sitten liiankin vauhdikas (ei se ikinä ennen oo tolleen lentänyt sen harjan yli) ja säikähdin kovasti, kun Lumeksella petti siitä lennosta laskeutuessaan takajalat alta. Katsoin kuitenkin, että kun jalat nous ylös ja koira näytti normaalilta, niin jatketaan pari estettä ja jos vähänkin näyttää, että sittenkin sattui, niin jätetään rata kesken. Lumeksesta ei kuitenkaan huomannut mitään kummaa ja se on kumminkin sillä tavalla viisas, että ei kyllä tee mitään, jos ei huvita tai onnistu (verrattuna näihin "agikiihkoilijakoiriin", jotka suorittais rataa vaikka jalka poikki), niin uskalsin suorittaa radan loppuun. Kävin vielä radan jälkeen sivummalla ravauttamassa Lumesta, että näkyykö liikkeissä mitään kummaa, mutta ihan normaali oli. Käväistään kuitenkin hierojalla tässä aika pian ja muuallakin, jos alkaa näyttää, että sittenkin jossain on kipeää.

Molempien ratojen keppivirheet mua harmittaa. Ekalla sössin ne itse menemällä turhaan törkkäämään käsiäni sinne väliin, vaikka en koskaan tee niin, ja toisella Lumes ei sit (mahdollisesti ekan radan sössimisestä johtuen) osunut siihen ekaan väliin ja jouduin korjaamaan. Taas olis ollut 0-rata muuten... Mut vauhtiin olen tosi tyytyväinen, keinut oli paaaljon paremmat kuin aikoihin, käännökset ihan näppäriä, yks onnistunut takaaleikkauskin tuli vahingossa, A+putki houtukset meni oikein jne. nyt oli paljon positiivisia asioita.

Molemmista radoista jäi niin hyvä mieli, että harmittaa jättää agissa kisaaminen tähän just nyt, kun alkais näyttää siltä, että ihan oikeesti sekä voitais ehtiä ihanneaikoihin että selviytyvä vauhdikkaastikin virheettömästi. Agility vaan on siitä tyhmä laji verrattuna muihin lajeihin, että siinä ei riitä pari kisakäyntiä vuodessa vaan täytyy käydä kisoissa jatkuvasti, joka on tosi raskasta. Liian raskasta.

Mutta ekalta radalta siis hylätty koiran lähtiessä suorittamaan kuvittelemaansa loppusuoraa (tosi ihanastihan se hyppi siinä matkansa varrella eikä juossut vaan suoraan sinne palkalle helpointa reittiä) ja toiselta radalta kepeiltä vitonen (ja ilman sitä sekä A:n lentoa oltais selvitty ilman muutaman sekunnin yliaikaakin), sij. 13/35.

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Liebster Blog

Saatiin tämmöinen palkintohaaste Särkyneenpyörän sisarukset-blogista, jonka ihminen ja toinen koira ollaan aikanaan hakutreenien yhteydessä tavattu (ja ehkä taas ens kesänä nähdään samoissa merkeissä). Kiitosta vaan ja kiva kun kelpaa. :)


"Kyseessä on Liebster-palkinto, jonka ajatuksena on saada huomiota blogeille, joilla on alle 200 seuraajaa. Liebster tarkoittaa rakkain tai rakastettu, mutta voi tarkoittaa myös suosikkia.

Varsinaista hommaahan tässä ei ole, vaan säännöt kuuluvat näin:

1. Kiita antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi haasteen sinulle.
2.Valitse viisi blogia (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
3. Toivo, että ihmiset, kelle jätit palkinnon, antavat sen eteenpäin heidän viidelle suosikkiblogilleen."

Laitellaas sitten palkinto kiertämään toisillekin (edes vähän omille sukua oleville) suomenlapinkoirille, joiden blogeja tulee seurailtua eli Lumeksen serkkutytöille Saivalle & Kuuralle, Lupulle, jonka kanssa sekä Allulla että Lumeksella löytyy yhteisiä sukulaisia kuudennesta sukupolvesta eteenpäin, Röllille, jonka kanssa Lumeksella on yhteisiä sukulaisia viidennestä sukupolvesta eteenpäin ja Allulla kuudennesta, ja Hettalle, jonka kanssa molemmille on kuudennesta sukupolvesta eteenpäin yhteistä sukua.

Sitten vain lappalaisenergia kiertämään. :)



torstai 15. marraskuuta 2012

Tosi helppo huomioliivi koiralle


Vanhassa blogissa kyseltiin tämän kirjoituksen kadonneiden kuvien perään, joten julkaisenpa sen täällä uudelleen aiheen ollessa tähän vuodenaikaan ajankohtainen.

------------------------------------------

Kun kaupoissa myytävät koirien huomioliivit eivät miellytä (niissä on ihan liian vähän pinta-alaa sekä ihan liian vähän heijastimia) ja varsinkin kun niillä siitä huolimatta on ihan sikana hintaa, jäi ainoaksi vaihtoehdoksi tehdä mieleiset huomioliivit itse.

Ensimmäiseen huomioliivitekeleeseen ostin kankaan ja heijastinnauhat kangaskaupasta, sovittelin koiran päälle, leikkasin mittoihin ja ompelin. Aivan käypä siitä tuli ja olikin Allulla monen monta vuotta.



Syksyllä 2009 tuli ajankohtaiseksi Lumeksenkin saada oma huomioliivi, joten ostin kirpparilta lasten huomioliivin ja modasin siitä koiralle sopivan.




Nyt ovat nuo molemmat aikansa eläneet ja koirien oli aika saada uudet huomioliivit, mutta kaupoissa kiertely tuotti yhtä tyhjän tuloksen kuin aina aiemminkin, joten sain taas tarttua saksiin, neulaan ja lankaan.

Ostin yhden aikuisten huomioliivin (koko L-XL) ja leikkasin sen kahtia, yhdestä aikuisten omasta tulee siis kaksi liiviä koirille.



Sovitin toista puoliskaa koirille ja huomasin liivin etuosan tulevan etujalkojen eteen, joten leikkasin molemmin puolin halkion, joka mahdollistaa etujalkojen rajoittamattomat liikkeet.




Ompelutaidoton ihminen voikin sitten todeta liivin olevan tässä vaiheessa valmis ja varmistaa liivin päälläpysyminen käyttämällä ulkoillessa liivin päällä valjaita tai sitomalla liivin mahan ympäri narulla kiinni.



Ompelutaitoiset voivat jatkaa sovittamalla liiviä koiralle ja miettimällä sen pohjalta, onko kaula-aukon pienennykselle tarvetta. Meillä oli, joten ompelin etuosan hieman lyhyemmäksi ja leikkasin ylimääräisen osan pois.



Ylijääneen palasen leikkasin kahtia, käänsin ne pitkittäin puoliksi ja ompelin kiinni, jolloin niistä tuli huolitellut ja kapeammat. Nämä pitkulat pääsivät toimittamaan liivin kiinnityksen virkaa, joten sujautin ne pikalukon molemmin puolin. Myös tarrakiinnitys olisi käypä, mutta niillä on taipumus menettää tehoaan ajan myötä, joten pikalukko siinä suhteessa on toimivampi (ja niitä kaapeistani löytyi valmiiksi, tarranauhaa ei).




Lopuksi huolitellaan liivin leikatut kohdat ja ommellaan pistolukolliset kappaleet sopiviin kohtiin.



Aiempiin huomioliiveihin olen kirjoittanut kaulakappaleeseen kestotussilla puhelinnumeroni. Näihin uusiin olisi vielä aikomus ommella selkäosaan erillinen, pieni kankaanpala, johon numeroni voi kirjoittaa (ei sillä, että koirani karkailisivat, mutta parempi vara kuin vahinko).



Valmista tuli, nyt kelpaa taas ulkoilla!




Samaan tyylin itsetehty huomioliivi Allulle: Ompeluksia

tiistai 13. marraskuuta 2012

Kanituksia

Välistä kanienkin elämää kuvina, Nafta on siis leikattu leijonaharjas/kääpiöluppauros ja Neiti on Seinäjoen eläinsuojeluyhdistyksen kiinni loukuttama (oli joku päästänyt vähän useammankin kanin vapaaksi pärjäämään kaupungissa keskenään) sekarotunaaras. Mulla on aiemmin kanit saaneet elää lähes vapaana häkin toimiessa lähinnä wc- (niillä on vessalaatikko samaan tapaan kuin kissoilla) ja ruokintapaikkana, mutta Neidin tultua vapautta joutui rajoittamaan huomatessani sen olevan vähän liian ahkeraa sorttia. Kumpikaan aiemmista (Sepi & Belle) kaneistani Nafta mukaanlukien ei ole käyttänyt hampaitaan mihinkään muuhun kuin ruokaan, oksiin ja pahvilaatikoihin, mutta Neiti nakertaa vähän muutakin. Tämän nakertelun vuoksi Naftakin joutui luopumaan vapaasta elämästään ja asustelee Neidin kanssa kaksikerroksisessa häkissä, josta pääsevät sitten valvottuna muuallekin jaloittelemaan.

Nafta häkkien välitasolla.

Neiti samaisella välitasolla.

Minne vain kani voi ahtautua, sieltä Neidin löytää...

Neidin nökötys.

"Porkkanaa? Salaattia? Pellettejä? Näkkileipää?"

Ihan päätöntä menoa...

Salaattipallo - jottei syöminen kävisi liian helpoksi...

Naftan ilme kertoo kaiken sen mielipiteestä asiaan...

perjantai 9. marraskuuta 2012

Kysymyksiä ja niiden vastauksia

Lupun emäntä kyseli meiltä muutaman kysymyksen:

1. Miksi päädyit juuri tähän rotuun? 2. Entä miksi juuri kyseinen yksilö?

Allu: Olin käynyt koiraleirillä suomenpystykorvamme kanssa ja innostuin tokosta ja agilitysta. Mukaan leirille tarvittavan näyttelyhäkin sain lainaan lapinkoirakasvattajalta, jonka luona käydessä tykästyin lapinkoiriin (ei ne ollutkaan sellaisia tylsimyksiä, kuin olin kuvitellut) ja ajattelin niiden sopivan pystykorvaa paremmin agiin ja tokoon. Kasvattajalla oli puolivuotias pentu jo melkein jäämässä heille itselleen, sillä muuta kuin "taviskotikoirakotia" ei ollut sille löytynyt, mutta myivät sitten minulle (koska lupasin käyttää edes jonkun kerran näyttelyissä).

Lumes: Pitkällisten pohdintojen jälkeen päädyin ottamaan toisen lapinkoiran (vaihtoehtona oli saksanpaimenkoira, mutta pidättäydyin sitten helpommassa rodussa) ja yhtä pitkällisten pohdintojen jälkeen päädyin kasvattajaan, jonka nartulle sitten kuitenkin tuli juoksu ja pennut liian myöhään omiin aikatauluihini nähden (pentu oli pakko saada viimeistään kesällä, sillä syksyllä sen tuli jo pystyä olla omillaan eli ilman vahtimista töissäni mukana). Yhdellä aikaisemmin katsomallani kasvattajalla, jolla pennut taas olivat syntyneen liian aikaisin aikatauluihini nähden, oli yksi pentu palautunut allergian (ihan todellisen, ei keksityn) vuoksi ja siten se sittenkin sopi aikatauluihini ja tuli meille.

3. Miten keksit koirasi nimen?

Allun kutsumanimi tulee sen virallisesti nimestä Aladin, Lumes taas tuli mieleeni ihan muuten vain.

4. Jos joskus ottaisit jonkun muun rotuisen koiran, mihin ehkä päätyisit?

Aktiivista harrastuskoiraa halutessani saksanpaimenkoiraan, "muuten vain koiraa" halutessani johon pienehköön seurakoirarotuun (cavalier miellyttäisi, mikäli rotu olisi terveempi).

5. Onko koirallasi jotain epäkoiramaisia tapoja?

En nyt yhtäkkiä kyllä keksi.

6. Milloin koirasi sai sinut viimeksi nauramaan? Mitä tapahtui?

Lumes on sellainen hassuttelija, että sille saa nauraa joka päivä (esim. matolla piehtarointi on aina yhtä hauskaa). Allu taas on aina ihan samanlainen, eikä keksi mitään juttuja.

7. Mikä on pahin tuho, jonka koirasi on saanut aikaan?

Allu repi ulko-oven ikkunan kehyksiä ja ovilistoja ollessaan kipeä (virtsakiteitä), mutta sitä ei sairaanaolon vuoksi periaatteessa lasketa, eikä muita tuhoja Allu sitten olekaan koskaan tehnyt, joten vanhuusiällä ruuan varastamiset on ainoat. Lumeskaan ei ole tehnyt mitään sen kummempia tuhoja, muovisangon kahvan pureskelu taitaa olla sen tuhoisin työ.

8. Mikä on koirasi lempipaikka kotona?

Lattialla keittiönpöydän/sohvan/sängyn vieressä.

9. Lempikuva/lempikuvat koirastasi?

Tuo blogin ylätunnisteessa keskellä oleva skeittilautakuva on yksi lemppareistani.


sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Hornerin syndrooma, alilämpöä ja "muuta kivaa"

Allu on näyttänyt ihan hyvältä viime aikoina, niin hyvältä kuin nyt sen tilassa oleva sen ikäinen koira voi näyttää. Ulkona Allu on iloinen ja aktiivisempi kuin sisällä, jossa sen ainoa ajatus on ruoka. Joko saisi ruokaa? Jaa menetkö laittamaan ruokaa? Olisikohan tuolla ruokaa? Eikö täällä koskaan saa ruokaa? Metsäretkiä ollaan tehtykin nyt lähes joka päivä valoisaan aikaan, pimeällä pysyttelen mieluummin katuvalojen loisteessa.


Jottei elämä kävisi liian helpoksi, huomattiin keskiviikkoiltana Allun toisessa silmässä jotain outoa. Se oli pienemmällä auki kuin toinen ja vilkkuluomi oli tullut osittain silmän päälle. Perjantaina käytiin näyttäytymässä lääkärillä, jossa edellämainittujen asioiden syyksi havaittiin silmän painuminen sisälle kalloon päin. Normaalisti silmäluomet ja vilkkuluomi pysyvät oikeilla paikoillaan, mutta silmän painuessa sisäänpäin, luomienkin asento muuttuu. Eläinlääkäri epäili syyksi hornerin syndroomaa, josta Golden Ringin sivuilla kerrotaan näin:

"Varsinkin keski-ikäisiä ja vanhoja kultaisianoutajia vaivaava syndroomaa esiintyy rodussa. Sairaudessa sympaattinen hermo (aivosta silmään) vaurioituu jostain syystä (esim. virukset, trauma, keskikorvantulehdus) tai sairaus voi olla idiopaattinen (syytä ei tiedetä) ja aiheuttaa silmän työntymistä syvemmälle kuopassaan, pienentyneen pupillin, roikkuvan yläluomen ja esille tulevan kolmannen luomen, vilkkuluomen.
Eläinlääkäri varmistaa myös, ettei ole kysymys silmän keskikalvon tulehduksesta (uveitis), jossa on samoja oireita. Spontaaniin parantumiseen menee keskimäärin 16 viikkoa, idiopaattiseen syndroomaan ei ole hoitoa. Syy kannattaa kuitenkin selvittää."

Allulle ei ole sattunut mitään onnettomuutta, jossa olisi saanut päähänsä kolhun, joten aiheuttaja ei ole trauma. Korvat olivat puhtaat ja terveet, joten korvatulehduskaan ei ole Allulle tätä aiheuttanut, myöskään silmätulehdusta ei ollut. Jollei silmä palaudu normaalille paikalleen itsekseen, tai menee huonommaksi, voidaan kokeilla antibioottikuuria (vaikka nyt ei tulehdusta näkynytkään) tai kortisonia (joka tosin sivuoireineen saattaa olla jo liian voimakasta hoitoa Allulle).

Verikokeitakin otettiin ihan muuten vaan, jotta näkee mahdolliset muutokset kuukauden takaisiin Oulussa otettuihin. Vähän huolestuttavaa oli osan laskusuuntautuneisuus, tulevalla viikolla käydäänkin sitten vielä kontrolloimassa niitä.
  • WBC (leukosyytit-valkosolut) Oulussa 5,3 Nyt 3,8 Normaaliraja 6-12
  • LYM (lymfosyytit) Oulussa 0,4 Nyt 0,6 Normaaliraja 1-3,6
  • RBC (punasolut) Oulussa 5,84 Nyt 4,65 Normaaliraja 5,50-8,50
  • HCT (hematokriitti) Oulussa 41,1 Nyt 34 Normaaliraja 44-57
Koirien verijuttujen selityksiä täällä

Ja ei tämäkään vielä tässä, sillä Allu on ollut myös hieman alilämpöinen 37,4-37,8 (normaali 38,1), jonka on huomannut varsinkin viileistä korvankärjistä (ovat normaalisti hyvin lämpimät).

Lääkäri sanoi, että ei olisi yhtään liian aikaista luovuttaa tässä vaiheessa. Tuskinpa Allun tila ainakaan enää paremmaksi muuttuu. Mä en halua ihan vielä päästää irti, mutta jos jotain isompaa vielä tulee, kipuilut lisääntyy tmv. niin sitten on aika. En halua kärsivää koiraa pitää (toisin kuin monet valitettavasti). Rakkautta on päästää ajoissa irti.


Silmät keskiviikkoiltana

Silmät tänään, eivät näytä onneksi Allua vaivaavan.

Onni on oma kaveri.

Leikitin Allua hanskallani ja otettuani sen pois, haukuttiin hauhauhau.

Hanskaa retuuttaessa oltiin niin iloista, että!

Hanskoilla leikkiminen on Allun yksinoikeus, Lumekselle niitä ei anneta.

Rakas Allupallu

Kotia kohti jolkotellen

Sen mä oon Allulle luvannut, että jos loppu tulee harkitusti, niin edellisenä päivänä (viikkona) saa syödä kaikkia kiellettyjä herkkuja massun (ei liian) täyteen. On se sen ansainnut. Mutta sitä ennen nautitaan vielä yhteisistä päivistä ja syödään tylsää kuivaruokaa ja maissinaksuja. Ehkä tää tästä...