En ole tainnut heinäkuisesta Piritta Pärssisen tokokoulutuspäivästä kirjoittaa silloin sen kummempaa, kuin mitä Määräyksiä korkeammalta taholta-jutussa kirjoitin (ja jätän siinä kertomani asiat nyt tästä pois), joten korjataanpas viimeinkin tämä tilanne. Kuvat viime kesäisistä normitreeneistä, on se kiva, että Nikken emäntä jaksaa kanniskella mun kameraa.
En ollut siis tuolloin varautunut osallistumaan koulutukseen, olin kuvauksen ohessa vain suunnitellut tekeväni jotain pientä Lumeksen kanssa, jonka vuoksi nameja oli mukana. Treenikassi siten oli luonnollisesti kotona eikä mukana, mutta onneksi perusvarasto löytyy aina autostakin, joskin jouduin siis tarvikkeiden puolesta siten hieman soveltamaan. Valmiiksi mietittynä ei ollut myöskään asioita, joihin tahtoisin uutta näkökulmaa, mutta tuli sitä jotain keksittyä.
Pk-tottiksessa noudon hyppyeste on kaikille metrin korkuinen ja se tuntuu hurjalta koiralle, jonka säkäkorkeus on vain puolet siitä. Olen koettanut rakentaa Lumekselle hyppyyn suurta intoa, jotta sen motivaatio kantaisi yli pk-hypystäkin. Kokeilimme sitä ensin siten, kuin olen itsekseni harjoitellut, eli heitin Lumekselle lelun hypyn yli ja se sai sännätä hypäten lelun perään. Tämä sujui Lumekselta reippaasti ja Pipa kehoitti innostamaan Lumesta hyppäämään takaisinkin lelun kanssa (jotta oppisi tulemaan takaisinkin, kuten noudossa, joskin Lumes sinänsä jo hyppynoudon osaa). Paluuhyppy kera lelun oli kuitenkin Lumekselle ihan outo juttu, koska tavallisesti lelun kanssa saa lähteä juoksemaan tai sillä muuten leikitään, mutta lelun saannin jälkeen ei kuitenkaan tule enää uutta toimintakehoitusta perään. Kyllähän se Lumes sitten takaisinkin päin hyppäsi, mutta ihan ihmeissään oli ja lelukin tähän tarkoitukseen vääränlainen, koska roikkui sen verran pitkällä, että kolahti esteeseen. Tämän tyylinen harjoitus on hyvä varsinkin niille koirille, joista kapula ei ole niin kiva juttu, jolloin lelun kanssa liike saadaan opetettua koiralle mukavammin. Sainkin siitä ajatuksen alkaa panostamaan paluuhypyn suorittamista vielä mukavammaksi kuin menohyppyä, sillä suuren kapulan kanssa palatessa täytyy koiran todella haluta hypätäkin. (Ja tämä on toiminut erittäin hyvin, Lumeksella on suuri kiire palauttaa kapula ja samalla hyppää jo 70cm esteen.)
Hyppyyn liittyen kerroin Lumeksen oudoksuvan erikoisia hyppyesteitä. Tavallinen lautaeste on Lumekselle ihan ok, mutta kerran kesäisissä treeneissä laitoimme laudat vinoon, jolloin niiden väleihin jäi suuria rakoja. Lumes suhtautui siihen hyvin varovaisin hypyin ja sitä piti pari kertaa palautella mukavaksi jutuksi normaalilla lautojen asettelulla. Tähän neuvoksi sain tehdä erilaisia peiteviritelmiä hypylle, eli naamioida sitä joka kerralla erilaiseksi esimerkiksi kankailla, pressuilla, muovipusseilla yms. kunnes esteen ulkomuodolla ei ole Lumekselle enää merkitystä. Näin olemme sitten tehneetkin ja hyvin on koira yli hyppinyt.
Äärimmäisen ihmisrakkaana koirana Lumes haluaisi käydä moikkailemassa kaikki tutut ja tuntemattomat ihmiset (ja koirat), mitä treeni- ja kisapaikoilla tavataan. Olen kiinnittänyt asiaan huomiota heti pennusta asti, joten käskyn alaisena, työskennellessään ja leikkiessään Lumes keskittyy hyvin eikä häiriinny, mutta vapaalla (ollessaan narussa ja esim. kokeissa liikkeiden välit, lenkkeillessämme se ei ihmisistä piittaa), pitäisi päästä jokaisen vieraan luo. Tähän asti olin kiertänyt ongelman käskyttämällä Lumesta silloinkin, kun emme tehneet mitään, tai pitämällä sen kytkettynä lyhyessä narussa kiinni. Pipalla oli tähän selkeä ratkaisu; ohjaajan tulee olla vapaallakin kiinnostavampi ja palkitsevampi kohde kuin niiden koiran mielestä ihanien muiden ihmisten. Kokeilin kuljeskella Lumes vapana Pipan ja Nikken emännän välissä palkaten sitä ennenkuin ehtii kiinnostua heistä. Näin en joutunut kieltämään Lumesta (ainakaan kovin montaa kertaa) ja toisaalta se sai vahvistusta kanssani muuten vain kulkemiseen. Teetätin Lumeksella myös väliin pieniä tehtäviä (jätin istumaan ja hain kapulan, hyppyesteen ohi kävellessä annoin luvan hyppyyn, veimme kapulan esteen viereen, pyysin hakemaan lelun yms.) Pipan ohjeiden mukaisesti ajatuksena pitää Lumeksen mielenkiintoa yllä, eli vaikka tuntuu tylsältä, niin yhtäkkiä voikin tapahtua jotain kivaa minun taholtani, joten tekemisiäni kannattaa seurailla. Tämä todella toimii, joten jos vain ottaisin näitä "hengailuharjoituksia" useammin mukaan treenisuunnitelmiin, niin kohta minullakin olisi koira, joka tuijottaa aina vain minua (hah, toivossa on hyvä elää...).
Puolituntisen loppuun otettiin Lumekselle vielä pk-tottiksen eteenlähetys, jossa koiran tulee juosta suoraan eteenpäin, kunnes ohjaaja huutaa perään maahanmenokäskyn. Olen tehnyt näitä Lumeksen kanssa erikseen, eteenmenoa kentällä jalkapallon avulla (video täällä) ja vauhdista maahanmenoa metsälenkeillä Lumeksen porhaltaessa täyttä laukkaa ohitseni. Kokeilimme Pipan kanssa tätä siten, että hän vei jalkapallon kentän laitaan Lumeksen katsellessa, mutta käänsin ihan hetkiseksi Lumeksen pois päin ja sitten takaisin ja lähetin eteen - ja Lumeshan juoksi pallolle kovaa. Uusinta samalla lailla, mutta kääntäessäni Lumeksen poispäin, Pipa ottikin pallon selkänsä taakse. Lähetyksen jälkeen Lumes juoksi jälleen täysillä kohti palloa (tai siis kohtaa, jossa luuli sen olevan), mutta nyt huusinkin sille maahanmenokäskyn perään. Ensimmäiseen Lumes ei reagoinut, mutta toisesta heti perään meni maahan, jolloin Pipa heitti sille pallon. Tämä toistettiin ja Lumes meni maahan heti ensimmäisestä käskystä, ja sen jälkeen otettiin vielä yksi suora juoksu pallolle. Lisää harjoitusta vain, niin Lumes oppii siitä täydestä vauhdistaankin olemaan sen verta kuulolla, että hoksaa reagoida, jos satun jotain perään huutelemaan.
Meidän osaltamme koulutus oli siis antoisa ja sain juuri sen, mitä halusinkin (meidän toko avo1:stä ei olisi ilman tätä koulutusta, syy selviää siitä alun linkistä). Suosittelen erilaisiin koulutuksiin osallistumista kaikille kehittymishaluisille koirakoille, aina niistä jotain oppii!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti