Aaveaisti ja tylsää seuraa

Mestalla on pieni erikoisuus käytöksessään, joka silloin tällöin esiin tulee. Ei päivittäin, ei viikottain, ei aina edes kuukausittain, mutta välillä. Se alkoi jo viime kesänä pienenä pentuna, Mesta sai yhtäkkiä sätkyn hypäten pystyyn kesken leppoisan lepäilyn ja jää seisomaan jäykistyneenä, karvat pystyssä muristen, tiettyyn suuntaan tuijottaen ja pienen hetken jälkeen käy tuijotuksensa suunnassa tekemässä tarkastus-/varmistuskierroksen, että onko mitään tai ketään. Allu ja Lumes eivät koskaan ole reagoineet suuremmin näihin Mestan sätkyihin eivätkä huomanneet mitään aihetta murinoihin, ja Lumeskin, joka muuten on kova vahtimaan, ihan ihmettelee näitä Mestan yhtäkkisiä "kohtauksia". Ollaankin naurettu, että Mesta varmaan näkee kummituksia. Kasvattajaa konsultoin siltä varalta, jos tässä voisi olla jotain aivoperäistä ongelmaa taustalla, mutta ei kuulemma kuulosta miltään sellaiselta, joten mörkölinjalla mennään.

Lumes nauttii (nyt jo sulaneista) lumista.

Mesta jahtaa Lumesta luunpala suussaan, eipähän pääse tarraamaan kiinni.

Jos vähän leikittäisiinkin, Mesta vasemmalla, Lumes oikealla.

Hankeen heitettyjä muroja syömässä, Mesta puuhkahäntänsä ja -housujensa kanssa oikealla.

Ja tässä Mesta vasemmalla.

 Mestan lumikivaa.

Ja vähän nassukuvaa Mestasta.

Lumes pureksii luunpalasta, joka Mestan mielestä on Mestan, ja siten Mestalla on hirmu vaikeeta odotella aloillaan, kun tahtois vaan hyökätä ryöväämään luunsa takaisin, joten odottaa syöksähdysvalmiina vapautuskäskyä. Siitä tuo ilme.

Olen joutunut vähän pyörtämään periaatteistani Mestan kanssa. Sehän on ollut yksinolot omassa aitauksessaan ja Lumes vapaana muualla asunnossa, jotta yksinolot ovat rauhallisia, sisäsiisteys varmistuu eivätkä koirat tule riippuvaisiksi toistensa seurasta. Olisin halunnut jatkaa niiden erilläänpitämistä yksinolojen kanssa, koska se vain on monin syin paljon kätevämpää kuin antaa niiden olla yhdessä. Muutama viikko sitten kuitenkin luovutin, sillä ei Mesta ei koskaan tullut samalla lailla sinuiksi eristettynä (verkko välissä) olemisen kanssa kuin mitä Lumes on aina ollut. Pelkäsin riehuntoja ja asunnon sekaisin laittamista riehumisten seurauksena, mutta mitä vielä, turha pelko. Lumes on sisäistänyt niin hyvin yksinolojen rauhallisuuden, että se nukkuu vain kangashäkissään eikä osallistu mihinkään Mestan yrityksiin, joten Mestakin on sitten ollut vain nukkumassa, vaikka olisi koko huusholli käytössä ranttaliksi laittamista varten. On mukava tulla kotiin, kun vastassa ovat rauhalliset, venyttelevät koirat, jotka käyvät hillityn tervehtimisen jälkeen takaisin makoilemaan. Vasta oltuani hetken kotona, tervehdin niitä kunnolla niin, että käyvät vähän villeiksi ja pääsevät ulos. Lumes on juuri sopivaa seuraa Mestalle.