Läpimurtoja

Viime viikko oli aika edistyksekäs. Hakutreeneissä Lumes tuli ensimmäistä kertaa kertaa takaisin (kun ei siis maalimiestä etsintäkierroksella löytynyt) ilman, että sitä tarvitsi ensimmäistäkään kertaa kutsua. Sehän on siis erittäin motivoitunut ja sinnikäs etsijä ja kun ensimmäisenä treenivuotena ei hoksannut harjoitella luoksetuloa hakutreeneissä, niin sille kehittyi aika vahvaksi ajatus, että niin kauan etsitään, kunnes löydetään. Nyt se on pitkään tullut kyllä jo takaisin luokseni päin, jos ei maalimiestä löydy, mutta silti ollut etsintäfiiliksissä ja tehnyt mieli jatkaa itse matkaa ja kutsuttaessa vasta tullut luokse asti. Viimeksi se tosiaan ihan oma-aloitteisesti tuli luokseni perille asti "Hei, tässä mä nyt oon, ei löytynyt ketään!", eli kyllä pitkään jatkuva opetus alkaa tuottaa siinäkin tulosta. Treenikavereiden mielestä mulla tosin alkaa olla Lumekselle jo liiankin hyvät herkut mukana, kun se noin vaan kutsumatta luokse tulee (ei siis todellakaan tyypillistä haku-Lumeksen käytöstä). Kieltämättä tuli kyllä itsellekin sellainen fiilis, että vaikka tätähän mä olen halunnut, niin kuitenkaan se ei tuntunut niin hyvältä kuin olisi voinut kuvitella, ja että mä sittenkin ehkä mielummin haluan takaisin sen sitkeän Lumeksen, joka etsii ja etsii ja jota saa sen muutaman kerran ainakin huikkia takaisin päin, jos ei ketään tunnu löytyvän. Sellaisena hakukoirana Lumes on omimmillaan, en sittenkään halua siltä ihan täsmällistä tottelevaisuutta, vaikka sekin nyt nähtävästi mahdollista on saada aikaan myös haussa.

Ja sitten se tottiksen hyppynouto. En edelleenkään ota mitään paineita siitä, että Lumeksen pitäisi suorittaa se kokeissa, ja jos se kiertää, niin eipä se mitään. Olen kuitenkin miettinyt, että ei se pois ole, jos nyt sittenkin koitetaan harjoitella sitä metrin hyppyä vielä, että jos sen saisi onnistumaan. Lautaestemallisen metrin hypyn Lumes hyppää useimmiten ihan mielellään ja nätisti menee yli, jonka vuoksi niin harmittaakin, etten siellä kokeissa viimeksi tajunnut pyytää sitä hyppäämään. Useinhan kokeissa hypyt on vanerisia ja ne näyttävät omaankin silmään aina lautaesteitä korkeammilta, joten eipä ihme, että niissä Lumekselle tulee paljon helpommin epäröinti. Viime viikolla Lumes kuitenkin hyppäsi vanerisen 90cm mennen ja vielä kapulan (750g) kanssa takaisin tullen, mahtis Luntsi-Puntsi, ei edes epäröinyt! Tuo viimeinen kymmensenttinen tuntuu kuitenkin olevan se kynnyskysymys, 90cm on vielä ihan ok, mutta se kokonainen metri jotenkin liikaa, varsinkin näissä vaneriesteissä. Tulipa Lumeksen kuitenkin hypättyä myös se, joskin liitohypyn sijaan Lumes ponnisti suoraan ylöspäin, mutta oli kyllä Lumekselta jonkinasteinen itsensäylitys, kun rohkeni yli asti. Aiemmin tosiaan suostunut vain niistä lautaisista hyppäämään metrin, ja huomattavasti paremmalla tyylilläkin kyllä kuin mitä tuosta vanerisesta nyt. Itseluottamustahan se tarvitsisi, ja se taas tulee onnistumisien kautta, joihin taas tarvitsisi paljon noita korkeita hyppyjä vaneriesteillä, mutta se ei taas ole (varsinkaan tuolla hyppytekniikalla) fysiikalle terveellistä.

A-estenouto on nyt niin hyvässä kondiksessa kuin vain olla voi. Pk-tottiksen koesääntöjen mukaanhan noudoissa koiran pitäisi tulla kapulan kanssa ensin eteen istumaan ja siitä kapulan luovutuksen jälkeen siirtyä vasta sivulle perusasentoon, mutta Lumes on opetettu tuomaan kapula suoraan sivulle.

Mesta suoritti noudon 750g kapulalla äänettömästi, vauhdikkaasti, määrätietoisesti ja ilman saalisloikkaa kapulalle, harmittaa niin paljon, ettei se tullut videolle... Ennen noutoa leikitin liiat energiat pois tyylillä, jossa Mesta saa vähän riehua ja josta tiedän sen mielen hieman rauhoittuvan (vaikka leikki ei rauhoittavalta näytäkään). Leikin sekaan muutama pikainen kuunteluharjoitus maahan-, istu- ja seiso-käskyjen muodossa.

Lopuksi päästettiin Lumes mukaan leikkimään. Onneksi mulla ei ole kuin näin pieniä koiria, 40kg eri suuntiin, tosissaan kiskovaa voimaa on ihan riittävästi...

Niin ja sivuhuomautuksena vielä, että olen joskus (ehkä kerran kaksi) kuullut valituksia siitä, että tekemäni jauhelihapihvit ovat muodoltaan epämääräisiä. Tein sitten eilen piparimuottia apuna käyttäen sydämenmuotoisia pihvejä (ja vielä ihan hatustaheitetyllä ohjeella: 400g jauhelihaa, 2dl kaurahiutaleita, vajaa desi maitoa, 2 kananmunaa, suolaa) - en kuullut ainuttakaan valitusta, en muodosta, en koostumuksesta enkä mausta. Oli kyllä sen verran vaivalloista se sydämiksi muotoilu, että en taida kuitenkaan ihan tavaksi ottaa, ellen nyt koirille innostu leipomaan...