lauantai 30. tammikuuta 2016

WWF - tukea luonnonsuojeluun

Tiikerijuttujen tiimoilta löysin itseni myös WWF:n nettisivuilta. WWF (Maailman luonnonsäätiö) tekee monipuolista luonnonsuojelutyötä ympäri maailman, myös täällä Suomessa mm. saimaannorppien ja metsien parissa. Lähes puolet WWF Suomen rahoituksesta tulee yksityishenkilöiltä ja ajattelinkin ensin lahjoittaa tiikereiden suojeluun rahaa myös heidän kauttaan. Suoran rahalahjoituksen sijaan päädyin kuitenkin sivuilla seikkaillessani tukemaan toimintaa nettikauppaostosten kautta.

Koirilta oli jo jonkun aikaa puuttunut riippuheijastimet, kun menevät aina jossain vaiheessa rikki pannoissa heiluessaan. Tämä vajaus ratkaistiin söpöillä pandaheijastimilla, jotka kiinnitän koirien remmeihin aina pimeällä tehtävien lenkkien ajaksi. Kiiltelevät muuten komeasti autonvaloissa!


Olen jo vuosia ollut ärsyyntynyt kauppojen muovisten hedelmäpussien käyttöön ja yrittänyt lieventää tätä ärsytystä (joka tulee muovipussien tuhlauksesta) pakkaamalla samaan pussiin useammanlaisia hedelmiä (eri hedelmät toki erikseen punniten). Yhtä kauan on ollut mielessä tekaista kestopussi hedelmäostoksille, mutta enpä ole saanut aikaiseksi. Nyt niitä löytyy kaksin kappalein (eikä pari lisäyksilöäkään haittaisi) eivätkä hedelmäostokset ärsytä enää yhtään, päinvastoin!


Oikeastaan emme olisi tarvinneet uutta vilttiä, mutta jotenkin vain oli pakko lisätä tämä fleecepeittokin ostoskoriin... Hieman kyllä tätä ostaessani ajattelin, että kun toisesta autostamme puuttuu lämmittelyviltti (aivan ihana heittää se kylmässä autossa jalkojen päälle lämmittämään ja ilman penkinlämmitintä olevassa myös pitää pehvansa alla) niin tämä sopisi hyvin siihen tehtävään. Enpä vain tiedä, raaskinko tätä enää autoon hylätä, kun se sopii niin hyvin yhteiskuvaankin Mestan kanssa, ehkä vien autoon jonkun vanhemman yksilön. Nämä ovat muuten vielä tänään ja huomenna tarjouksessa -30% koodilla wwfpeitto (jos summa ei korjaannu heti ostoskoriin, niin sivun päivittäminen auttaa).

Fleece ei kylläkään ole kovin ympäristöystävällinen materiaali. Siitä (kuten ilmeisesti osasta muitakin keinokuituja) irtoaa pesussa mikromuovia, joka solahtaa vedenpuhdistamoistakin läpi ja pääsee siten suoraan vesistöihin. Mikromuoveista on tulossa yksi lisäongelma merissä ja niiden myös pelätään päätyvän ravintokiertoon, kun pieneliöt syövät niitä, suuremmat eliöt pieneliöitä jne. ja muovi kulkee koko ajan mukana... WWF:llä on aiemmin ollut enemmänkin "arveluttavista" materiaaleista tehtyjä tuotteita tukimyynnissään, mutta ovat nyt uudistaneet tuotevalikoimaa ja mm. vaatteet ja kangaskassit ovat luomupuuvillaa, kestopussit ja patakintaat kierrätysmateriaaleja ja puiset pelit FSC-merkittyä puuta ympäristöystävällisin maalein. Fleecepeitto on vanhan varaston tuote, jonka poistoa tammikuun alennuskampanjalla on ilmeisesti tarkoitus nopeuttaa. Kuvan antamasta harhavaikutelmasta poiketen peitto ei meillä ole tulossa koirien käyttöön, joten se pysyy pitkään puhtaana ja käyttökelpoisena ilman pesujakin minimoiden mikromuovien levityksen.


Olen koko viime vuoden vähän kuumeillut itselleni aikuisten värityskirjaa (Salainen puutarha/ Lumottu metsä) ja vähältä piti, etten toivonut joululahjaksi sellaista. Kysymykseksi jäi kuitenkin se, että millä ajalla niitä kirjoja alkaisin värittelemään, jonka vuoksi hankkimatta ja toivomatta on jäänyt. WWF-tuotteita katsellessa tuli kuitenkin mieleen yksi paikka, jossa värityskirja voisi olla tarpeen, miehen harrastuksissa mukanaolo... Kirjat ja muu lukeminen on vähän hankalia, kun niihin pitäisi pystyä keskittyä edes muutaman minuutin kerrallaan, mutta värittämisessä ei haittaa, vaikka katse ja ajatukset harhailisivat vähän väliä muuallakin. Tämä värityskirja on tosin suunnattu lapsille eikä aikuisille, joten kuviot ovat aikuisten kirjoja yksinkertaisemmat, mutta on näitä nyt huomattavasti perinteisiä lasten värityskirjoja mukavampi väritellä. Vielä pitäisi uudet, monisävyisemmät puuvärit vain hommata kaveriksi.

2 kommenttia:

  1. Kankaiset hedelmäpussit on ihan uusi juttu ja menee kyllä itselläkin ostoslistalle. Näppärät! Tähän mennessä on tullut hyödynnettyä kauppojen biopusseja(joita ei valitettavasti joka kaupassa ole), jotka myöhemmin päätyvät tähteistä/kuorista täyttyneinä biojäteastiaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä on kyllä kätevät! Joissain kaupoissakin on hedelmäosastoilla ilmeisesti myytävänä, mutta omiin silmiin ei ole koskaan sattunut. Ja vaikka nämä muutaman euron maksaa, niin eipä se tunnu missään, jos näitä sitten pystyy käyttämään vuoden tai vaikka useammankin samoja. Aiemmin yritin säästää muovipussien käytössä pakkaamalla eri hedelmiä samaan pussiin ja lätkimällä vain jokaiselle omat tarrat.

      Poista