sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Satumetsä

# kevätkalenteri

"Kehu itseäsi"

Olen lähes pari vuotta ajanut ainoastaan automaattivaihteisilla autoilla, mutta eilen jouduin yllättäen manuaalivaihteisen menopelin kuljettajaksi. Muutaman parkkipaikalla tehdyn vaihteidenvaihdon harjoitusringin jälkeen lähdettiin maantielle ja ajohan sujui kuin tanssi!

#

Olen koirien kanssa ulkoillessa jatkanut poluilta poikkeamista uusien, kivojen paikkojen löytämiseksi metsästä. Siihen onkin riittänyt pienimmillään vain 20-50 metrin poikkeama normaalisti kulkemiltamme reiteiltä, jolloin onkin jo miltein totaalisen erilaista kuin niissä polkujen varsilla.






Kerran löydettiin aivan ihana, lähes satumainen paikka, jossa pienellä mielikuvituksenkäytöllä olisi melkein saattanut nähdä metsäkeijujen liikkuvan ja puheensorinan kantautuvan kotikoloista





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti