tiistai 12. heinäkuuta 2016

Sinne ja takaisin - geokoirat

Leirireissuun oli yhdistettävä tietenkin myös hiukan geokätköilyä! Kotikontujen purkeilla voipi pistäytyä koska vain, mutta pidemmälle mennessä täytyy aina hyödyntää myös vieraiden maisemien kätkötarjontaa. Lumes pääsi jo leirillä esittelemään kätkönlöytämistaitojaan ja kotimatkalla hauskuus jatkui. Kotimatka olikin koirista paljon hauskempi kuin menomatka, koska kotimatka suoritettiin useamman pysähdyksen taktiikalla geokätköjä kartalta bongaillessa. Aika alkumatkasta jo parkkeerattiinkin auto ensimmäisen kerran tiensivuun ja lähdin koirien kanssa metsäkävelylle. Löydettiin aivan ihastuttava kätkö ja olisin ottanut siitä kuvan, jonka johdosta tuli pieni ongelma, koska olin miehen puhelimella suunnistamassa enkä osaa täysin käyttää sitä. Käskin koirat jäämään kätkölle, juoksin itse muutaman kymmenen metriä takaisin tielle laitattamaan miehellä kameran päälle, juoksin takaisin kätkölle ja koirat kiltisti siellä odottivat aloillaan. Se on muuten hauska, miten koiristakin on kiva välillä löytää jotain erilaisia kätköjä eikä vain sitä pelkkää tavispurkkia, ja tavislinnunpönttökätköihin verrattuna tässä vielä ovi aukesi ja sisälläkin oli vielä jotain kiinnostavaa katseltavaa ja nuuskittavaa!




Suomen maantieteellisen keskipisteen merkkipatsaallakin piipahdettiin. Tarjoilu vain oli harvinaisen kehnoa, kun picnic-eväitä ei millään ilmestynyt paikalle, vaikka herrasväki miten penkeillään pönötti. Masentuuhan siitä jäyhempikin tyyppi, saati sitten pieni lapinkoirapoika... Ihan vierestä löytyi myös Kairanmaatalo ja Pentti Haanpään (kirjailija) muistopatsas.




Tämä reissu olikin kätköjen osalta ihan superisti koirien mieleen - ei vain automatkaa tauottavien jaloittelujen vuoksi vaan kätköjen laadun vuoksi. Löydettiin nimittäin koirien kätköpurkkirakkaus! Pöntön suuaukosta oli työnnetty vinkulelulinnun pää sisään ja pehva jätetty ulos. Lumes ilmeisesti osaa lukea, koska linnussa luki "purista" ja Lumeshan alkoi sitä kuonollaan tökkiä ja kuului vain viik viik viik, jolloin Mestakin innostui ja tuli tarkastamaan tilanteen viik viik viik. Sen verran asiamies Lumes kuitenkin on, että muisti myös sen, että kätkössä kuuluu aina olla myös purkki ja siitä purkista saa ruokaa. Lumeshan siis edelleen elää siinä harhaluulossa, että kätköistä löytyy ruokaa, vaikka se ruokapalkka aina tuleekin minulta. Vinguttamisen jälkeen se siis alkoi katsella, että missähän kohtaa kätköä se purkki oikein on.


Oliko ensin kana?

Vai muna? Kas siinäpä pulma.

Äänet päälle. :)

Pururadallakin käytiin juoksemassa ja niin kovasti juostiinkin (vaikka kuvassa ei kyllä siltä näytä), että meinattiin ihan juosta kätköstä ohi, kun radalta pitikin poiketa vielä sisemmäs metsään. Sieltä sisemmältä metsää löytyi laavu ja sen laavun alta Lumes löysi kätköpurkin ja sen kätköpurkin sisältä emäntä löysi lokivihkon, johon nimmarinsa piirteli. Lumes sai nameja palkaksi löydöstään ja koska Mestakin halusi nameja, niin se alkoi taiteilla laavun reunalla "kato minäkin oon taitava" ja sai sitten sekin nameja. Kaikilla hyvä mieli.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti