Lisää koiramagneetteja...

Jääkaapin piti täyttyä lapinkoirista, mutta se uhkaa täyttyä ihan muilla roduilla. Lyhytkarvaisia koiria on vain niin paljon kivempi leikata irti kuin pitkäkarvaisia, joissa joutuu siksakkaamaan saksilla ihan liikaa. Yleensä tykkään, ettei jääkaapissa ole kiinni juuri mitään, mutta toisaalta aika hauskalta se näyttää näin monen toisiinsa värillisesti sointuvan koirankin täyttämänä. Taidan kuitenkin siitä huolimatta pysyä alkuperäisessä suunnitelmassa jakaa "väärät rodut" eteenpäin ja jokunen lapinkoirakin (leikkaamisen ärsyttävyydestä huolimatta) täytynee uudelleensijoitettavaksi vielä tehdä. Noin muuten näitä on niin kiva ja nopsa tehdä, että jos en pidä itseäni kurissa, niin kohta mulla oikeasti on jääkaappi sekalaisia rotuja täynnä enkä tiedä, mitä ihmettä niillä kaikilla oikein teen...

Käytiin muuten taas tuossa yksi viikko geokätkövaelluksella. Se olikin vähän jännittävä reitti, kun kätköjen kuvauksissa lukee, että reitti erittäin vaikeakulkuinen ja ilman gps:ää eksyy, niin koko ajan oli mielessä, että jos kännykkä tilttaa tai akku loppuu taitaitai, niin sinne jäädään...

Alla olevassa kuvassa heinikon ja metsän välissä näkyy vähäsen järveä. Vesijuova heinikon keskellä on pitkospuinen polku. Vettä oli pitkospuiden päällä sellainen sentti pari, kunnes astuit päälle, niin vedenkorkeus kaksin kolminkertaistui. Eikä ollut edes pelkkää vettä, sellaista mutalillusuovesisekoitusta se oli. No mutta, tän kätkövaelluksen nimikin kyllä oli geokätköt ilman polkua...

Kätköreitti kiersi usean metsäjärven rantoja pitkin. Yhden järven rannalla monessa kohtaa oli useita valtavan suuria järvi?simpukoita avattuina ja sisältä tyhjinä. Itsekseen ne tuskin rannalle kävelevät, joten asialla lienee jokin eläin (eläinhän se ihminenkin on, mutta näiden kohdalla lienee ehkä kyse jostain nelijalkaisesta). Piisami? Saukko? Joku muu? Yhden simpukan, tai siis sen kuoren, simpukkahan on se eläin siellä kuoren sisällä, otin mukaan. En edes tiennyt (noloa tunnustaa), että suomessakin on näin suuria simpukoita, merenrannoilta on joskus löytynyt ihan pieniä.

Uusia yllätyksiä odotti edessäpäin. Myllättyä maata. Ensin kävi mielessä karhu, sitten muistin joskus lukeneeni kaurispukkien pemuuttavan sarvilla maata, kolmantena villisikojen tonkimisinto, mutta yhteistuumin päädyttiin turvallisimpaan vaihtoehtoon eri kaurispukkiin. Karhuista ja villisioista ei koskaan tiedä, mutta eiköhän vihainen kaurispukki olisi päälle tulematta, jos koirat käskisi haukkumaan hulluna vieressä ja peräännyttäisiin takavasemmalle tai -oikealle. Pitäisikin muistaa tämä kuva laittaa jonnekin facebookin luontoryhmään, niin saisi oikean myllääjäeläimen tunnistettua.

Ensimmäisellä kätkövaelluksella nähtiin joutsenia, seuraavalla metsoja (ihan koirien edestä lähtivät, onneksi jälleen jäivät vain seisomaan aloilleen ja katsomaan perään) ja tällä kertaa koskeloita? tai jotain muita vähän pidempikaulaisia vesilintuja, vaikka eipä niillä koskeloillakaan kovin pitkä kaula ole. Se vain oli ainoa tuntomerkki, joka mieleen jäi lentävät linnut nähdessä, että pitkähkö kaula. Jotain sorsan kokoluokkaa suunnilleen kuitenkin, mutta ei mikään sorsa. Silkkiuikku sopisi, tai kuikka, tai... Koskelo vain oli ensimmäinen ei sorsan nimi, joka mieleen tuli. Iso meteli niistä kuului, kun rantavesikosta lähtivät. En ensin nähnyt, mistä ääni tulee ja säikähdin rytinää, kätkökaveri säikähti minun säikähtämistäni ja sitten vasta huomasi linnut...