Uroskoiran jalostukseenkäyttösuunnitelma

Selailin tekstiluonnoksiani, niitä on kertynyt aika paljon, ja tämä pomppasi silmille reilun vuoden takaa. En muista, miksi jätin sen silloin julkaisematta, ehkä en vain uskaltanut. Lisäsin nyt pari uutta kappaletta loppuun, muuten tämä on lähes sama kuin miten sen tuolloin aiemmin kirjoitin. Omia pohdintoja, ei haudanvakavaa. :)

Vuosina 2003-2013 syntyneistä lapinkoirauroksista on lisääntynyt 740, nartuilla vastaava luku 1390. Narttuja on pakko käyttää jalostukseen määrällisesti enemmän kuin uroksia, koska samalla nartulla ei voi teettää loputtomiin pentuja. Toisin on urosten laita, lisää pentuja, lisää pentuja, lisää pentuja... Vaikka geneettisen monipuolisuuden kannalta olisi parempi, että uroksiakin käytettäisiin laajemmin jalostukseen - eli siis vähemmän pentueita per uros (se sama max viisi riittäisi uroksillekin, mikä nartuilla on), jolloin useampi eri koira pääsisi jatkamaan sukua, olettaen tietysti, että on luonteeltaan ja terveydeltään kelvollinen. Nyt tilastosuhde on se, että eri uroksia on pentupuuhissa puolet vähemmän kuin narttuja.

Vuosina 2003-2013 syntyneistä lapinkoirauroksista vähintään viisi pentuetta on 113 koiralla, joka on 15% koko ikäluokan isäkoirista. Vähintään kuuden pentueen isäkoiria on 74 (10%), seitsemän pentueen 51, kahdeksan pentueen 37, yhdeksän pentueen 32 ja näistä koirista jopa 25 on vähintään kymmenen pentueen isä. Tämän ikäluokan "huippulukemiin" yltää uros, jolla on 33 pentuetta (179 pentua). Saman ikäluokan kultaistennoutajien "pukkiuros" on saanut alulle 39 pentuetta (222 pentua). Jos nämä lukemat kuulostavat suurilta, voidaan ottaa vielä yksi esimerkki suomenajokoirista, jossa tällä samalla kymmenen vuoden aikarajauksella 73 pentuetta (441 pentua) on erään uroksen "saavutus".

Uroskoiran omistaminen on helppo keino tienata rahaa, kunhan vain saa sille rakennettua myyvän imagon. Jos ajokoiranpentu vaikka maksaisi 600e ja astutuspalkkio uroksen omistajalle olisi 10% per pentu ja pentuja tällä eräällä uroksella riitti tosiaan sen 441kpl, joten omistaja olisi saanut astutuspalkkioina rahaa 26460e. Tosin vielä koiriakin enemmän ihmettelen hevospuolen kasvatustoimintaa, jossa jalostusorien pitäminen on nimenomaan bisnestä ja sitä hienompaa, mitä enemmän jälkeläisiä orilla on. Jos uroskoiralla on sata jälkeläistä, niin pentueiden emoja on kuitenkin "vain" noin 10-20, mutta kun hevosorilla on sata jälkeläistä (uskokaa pois, näitä löytyy Suomestakin), niin niitä astuttuja tammojakin on se sama sata - onko siinä rodun kannalta mitään järkeä? Mielestäni ei...

Jokaisella uroskoiranomistajalla, joka suunnittelee koiransa antamista jalostukseen, pitäisi olla mietittynä sille omalle urokselleen jalostukseenkäyttösuunnitelma. Kyllähän se imartelee, kun joku sitä omaa urosta kyselee, mutta joku mietintä siinäkin pitäisi pitää mukana, että antaako vai eikö anna ja kenelle antaa ja kenelle ei anna. Koska kaikilla kasvattajillakaan ei se mietintä aina pysy mukana (viitaten mm. näiden ns. matador-urosten käyttäjiin), on rotujen tulevaisuudesta osavastuu myös niillä urosten omistajilla. Mutta kun... Mutta kun... Mutta kun...

Jotta ei mennä liikaa yleistämään, niin tietenkin myös uroskoirien omistajissa, ihan kuin nartulleen pentuja suunnittelevissakin, on runsaasti myös tätä määräpuolta ajattelevia ihmisiä. Ja joskus voi olla niinkin, että se viiden pentueen isä vain olisi sille omallekin nartulle kaikin puolin sopivin. Toisinaan taas kuulee kasvattajien harmittelevan myös päinvastaisia tilanteita, eli että ovat löytäneet mielenkiintoisen uroksen, mutta omistaja ei syystä tai toisesta halua antaa urostaan yhtään kenellekään jalostuskäyttöön, vaikka luvattaisiin kuuta taivaalta siitä hyvästä. Terveystarkastusten teettäminenkään ei kaikkia kiinnosta, tosin lapinkoirilla on nykyään poikkeuslupamahdollisuus käyttää vanhempaa urosta ilman pevisa-tutkimuksia.

Itse urostenomistajana olen lähtenyt liikkeelle siitä ajatuksesta, että jos kasvattaisin lapinkoiria, niin millaisia lapinkoiria haluaisin kasvattaa. Ensinnäkin (näin vahvasti liioitelluin ilmaisun) mielestäni lapinkoira ei ole kääpiökoira eikä welsh corgi, sen tulee olla keskikokoinen (ok, nartut saa toki olla vähän uroksia pienempiä) ja suht korkeajalkainen, hieman korkeuttaan pidempi. Turkin osalta ei liioittelua puoleen eikä toiseen, eli ei mitään muhkua, mutta kuitenkin rodunomaisen "pörrö" ja itsekseen kunnossapysyvä, ei takkuuntuvaa ja/tai kaikki risut/lumet keräävää höttöä. Ehdottomasti luonteeltaan iloisia, avoimia ja sosiaalisia, hyvällä ruokahalulla varustettuja, reippaita jokapaikanhöyliä. Kasvatustyöhön käytettävät koirat laajasti terveystutkittuja, jotta ei pidetä päätä pensaassa ajatellen kaiken olevan hyvin, vaan voidaan tiedostaa mahdolliset terveysriskit.

Monet kasvattajat kirjoittavat kotisivuillaan, että teettävät vain sellaisia pentueita, joista olisivat valmiita jättämään itselleenkin pennun. Tämä on mielestäni hassu ilmaisu, koska eikö sen pitäisi olla itsestäänselvyys, sillä kasvatustyötä nimenomaan tehdään myös itselleen ja joka pentueesta pitäisi jonkun koiran jatkaa sukua (olettaen tietty, että luonne ja terveys täsmää) juuri sille kasvattajalleen, jotta kasvatustyöllä on jatkumo ja päämäärä. Jos pentuja teettää vain myyntiin eikä oman kasvatustyönsä jatkoksi, niin silloinhan se on vain pentujen teettämistä, ei pitkäjänteistä kasvattamista. Jos teettää nartullaan kolme pentuetta ja vain yhdestä pentueesta jättää yhden pennun jalostuskäyttöön itselle, niin sitten sitä "on vähän pakko käyttää", vaikka sattuisi kasvamaan vähän huonompikin yksilö. Jos sen sijaan olisi niistä kaikista kolmesta pentueesta jättänyt yhden pennun, olisi valinnanvaraa kasvatuksen jatkolle. Tämä pohdinta siis sen takia, että itse uroskoiran omistajanakin ajattelen sillä tavoin, että annan urostani vain sellaiselle nartulle, että jos olisin itse pentua vailla, voisin kyseisestä yhdistelmästä hyvillä mielin ottaa koiran.

Tiedetään. Kuten lähes kaikissa muissakin asioissa elämässä, myös koirien kasvatuksessa on tehtävä kompromisseja. Täytyy päättää ne asiat, joista haluaa pitää kiinni ja ne asiat, joista voi joustaa, ja ne toki voivat vielä vähän vaihdella yhdistelmästä toiseen. Täydellisiä koiria ei ole, muutoinhan kasvatus olisikin helppoa. Itsekin viime kesänä lupasin Mestan yhdelle nartulle, vaikka itse en olisi pentua kyseisestä yhdistelmästä ottanut. Homma oli muuten ihan ok, jos narttu olisi käytetty uusimassa silmä-&polvitarkit, mutta se oli pienikokoinen ja koska Mestakin voisi vielä parisenttiä korkeampi olla, niin pentueessa oli "riski" hyvästi alle 50 senttisiin uroksiinkin, ja koska itse haluan harrastaa myös palveluskoiralajeja (ja agilitya), lapinkoirilla tarvitaan sopivan luonteen lisäksi jokainen mahdollinen sentti korkeuttakin. Tämän kokoasian annoin anteeksi, koska en itse ollut ottamassa pentua, joten sillä ei ollut siinä kohtaa väliä, ja kasvattaja oli hyvin perustellut, miksi Mestaa halusi. En ole aiemmin tästä maininnut, koska ei pentuja, ei kerrottavaa, kasvattaja päätti syystä x tai y käyttääkin jotain muuta urosta. Ihan vapaasti toki, kyllä Mesta ehtii lisääntyä myöhemminkin, jos terveenä ja elossa pysyy (sitähän ei koskaan tiedä, jos jotain sattuu).

Sen, mitä olen omien urosteni kohdalla näitä "kelle annan, kelle en" pohdintoja joutunut miettimään, niin ei se aina helppoa ole. Mestan ollessa vasta parivuotias oli toki vaivatonta sanoa kaikille, että se on vielä liian nuori lisääntymään, mutta nyt molempien koirien ollessa kunnolla aikuisia joutuu jo enemmän ajatella asiaa ja pohtia ihan itselleenkin perusteluja myöntävän vai kieltävän vastauksen puolesta. Ehkäjottakoskakunjosvaikka...