lauantai 2. joulukuuta 2017

Temppu päivässä jouluun asti - jalkojen välistä pujottelu

1.12. Ympäri pyöriminen (kanitemppu)

Ohjaajan jalkojen välistä pujottelu on varmaan jo yksi perinteisimmistä tempuista. Se on helppo opettaa ohjaamalla koira namin avulla ensin yhden kerran jalkojen välistä ja palkka, sitten parin askeleen verran jalkojen välistä (tähän vaiheeseen voi kannattaa ottaa nami molempiin käsiin sujuvan namiohjaamisen aikaansaamiseksi) ja palkka, sitten kolmen jne. Koiran hoksatessa ideaa käsiapuja vähennetään, nami jätetään kädestä pois ja liitetään käskysanaa mukaan. Moni koira oppii tämän tempun nopeasti, mutta mikäli koira arastelee jalkojen välistä kulkemista, edetään hitaammassa tahdissa luoden koiralle luottamusta ja varmuutta siihen, että tämä on ihan kiva juttu.

Mesta ei yksittäisenä temppuna välttämättä tarvitsisi jokaiselle askeleelle uutta kehoitusta pujotteluun, meillä käskysana on loogisesti "jalka", mutta olen alkanut käyttämään sillä enemmän käskytystä sen vuoksi, että se tietää saman tempun jatkuvan edelleen. Koiratanssissa kun eri temppuja tehdään perä perään ja pujottelusta pitääkin sitten yhtäkkiä vaihtaa seuraamiseen, pyörimiseen, kohteelle etenemiseen tai johonkin muuhun tehtävään, niin on Mestalle huomattavasti selkeämpää, että kerron sille koko ajan, mitä tehdään.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti