Kevään ekat

Eilen oli kevään ekat hakutreenit ja samalle päivälle sattui myös kevään tähän asti lämpimin päivä. Näkyy se kesä oikeasti olevan tulossa, vaikka minulle ja koirille riittäisi kyllä ihan hyvin sellaiset max +15 asteen lämpötilat kesälläkin. Ei olla mitään auringonpalvojia. Meidän pieni hakuporukkakin on muuten viime syksystä lähtien alkanut lämpenemään ja kasvanut vähän suuremmaksi hakuporukaksi ja jouduttiin nyt tekemään jo rajoitusta kerralla treeneissä olevien määrään, ettei ole kaikki kahdeksan koiraa samana iltana treenattavana. Ihanaa kyllä, että näin monia tämä laji kiinnostaa! Treenien järkkääminenkin on helpompaa, kun ei treenit kaadu heti siihen, jos yksi ei pääse tulemaan, kun suuremmasta porukasta nyt aina löytyy se vähintään kolme-neljä, joille aina joku päivä sopii.

Vähän outo olo on ollut siitä, etten ole käynyt niissä toisissa hakutreeneissä nyt ollenkaan. Tuntuu, kuin jotain puuttuisi, kun kuitenkin niin monta vuotta kulki siinäkin porukassa, että siitä tuli aika iso osa sulanmaan aikaista elämää. Muutenkin on ollut ihan omituista, kun ei tarvitse joka, eikä edes joka toinenkaan päivä lähteä minnekään koirien kanssa vaan saa ihan vaan olla kotona. En ole vuosiin tottunut tällaiseen määrään vapaa-aikaa ja varsinkin liian paljon treenatun viime vuoden jälkeen tuntuu siltä, että en enää nykyään tee yhtään mitään, vaikka teenkin. Tällaista se on varmaan se niin sanottu normaali elämä, ei kiire minnekään.

Mesta kyllä yli puolen vuoden talvitauonkin jälkeen muisti, mihin treeneihin tultiin, ja kiskoi ihan entiseen tapaan omalla vuorollamme hakualuetta kohti kävellessä. Sillähän on hakutreeneissä aina valjaat juurikin sen takia, ettei tarvitse yhtään intoa rajoitella. Kyllähän sen toki voisi pitää pannassakin ja opettaa "hillitse intoasi, hakutreeneissä ei enää saakaan vetää", mutta ei kiinnosta, ei minua eikä koiraa. :D Pk-liivin (tuo oranssi härpäke) puen Mestalle aina vähäsen ennen etsintäalueen alkua ja siinä vaiheessa myös haukutan sitä, vaikka ei kyllä tarvitse edes haukuttaa, koska Mesta tietää, että liivinpukukohdassa haukutaan, niin se haukkuu kyllä ihan käskemättäkin. Ja haukkui eilenkin, ei ollut tämäkään kohta siltä unohtunut.

Mestan ohjelmassa oli viisi etsittävää henkilöä. Ensin vasemmalla 30-40 metrin syvyydessä (eli etäisyys koiran lähetyspaikasta piilossa olijan luo) mättäällä istuva maalimies, jolle Mestan piti haukkua niin kauan, että minä saavun paikalle. Mestalla ei koskaan ennen ole tainnut ollut tuolla tavalla selvästi näkyvillä ja pystyssä asennossa olevaa etsittävää, mutta kokeiltiinpa nyt sekin, kun tämä etsittävä ei taipunut yhtään huomaamattomampaan asentoon. Laitoin vielä siihen tuon pitkän haukkumisenkin ennen palkkaamista, että koetellaan nyt koiraa kunnolla heti kevään ekojen treenien kunniaksi. Ihan hyvä veto, Mesta oli nimittäin kovastikin intopiukeena ja olisi haukkunut vaikka kuinka kauan - ja hitsiläinen, miten superhyperhuippuinnoissaan se oli palkkanameista. Ei tarvinnut todellakaan arvailla, tykkääkö koira tästä lajista vai ei...

Seuraava etsittävä oli oikealla puolella 50 metrin syvyydessä  ja olin ohjeistanut, että pitää mennä metsäojan toiselle puolelle piiloon, koska haluan, että Mesta joutuu hypätä ojan yli löydön tehdäkseen. Palkata saisi heti, kun Mesta vain alkaa haukkumaan. Tältä puolelta tuli hyvä tuuli ja Mesta oli piiloutunutta haukkumassa nopsemmin kuin olin arvellutkaan. Kolmas etsittävä oli jälleen vasemmalla puolella, mutta nyt 50m syvyydessä. Haasteena oli 40m kohdin kulkeva koneura, joka helposti kääntää koiran reitin uran suuntaan ja niin kävi Mestallekin kaksi kertaa, kunnes kolmannella etsimään lähetyksellä se lopulta juoksi koneurasta yli ja löysi piiloutuneen.

Etsinnät jatkuivat alueen oikealle puolelle, jossa piti jonkun olla piilossa jälleen 50m syvyydessä ja ojan toisella puolen. Kävipä vain niin köpelösti, että piiloutunut oli eksynyt reitiltä eikä löytänyt sitä ennalta merkattua piilopaikkaa vaan oli harhautunut 100 metrin syvyyteen asti seuratessaan väärän ojan vierustaa. Tuuli liikutti kuitenkin hajuja niin hyvin, että Mesta löysi tämänkin (kerrankin oikeasti eksyksissä olevan) tyypin ja oli sinne asti päästäkseen joutunut ylittämään yhden ohjan sijaan kaksi ojaa. Ihan kelpo suoritus. Viides maalimies oli vielä vasemmalla ja tällä kertaa vain 10m syvyydellä, mutta Mesta jarrutti juoksunsa ihmisentuoksun saavuttaessa nenän ja niin tämä viimeinenkin Mestalta piiloutuja tuli löydetyksi. Mestalla oli kivaa, mutta vähän sille tuli lääh, kun tässä yhtäkkisen yllättävän lämpimässä kelissä piti juostakin vähän suunniteltua enemmän.

Niin ja muuten yksi positiivinen juttu vielä - autoissa haukkui väliin kolmekin koiraa hetkisen aikaa (kaksi niistä tuntui keskustelevan keskenään, ensin pienempi haukkui muutaman sanasen ja sitten toisesta autosta isompi vastasi aina muutaman sanasen), mutta en ainakaan ollut kuulevinani, että Mesta olisi haukkunut, vaikka yllykettä riitti. Tai sitten en vain kuullut, mikä sekin on ihan positiivista, koska mikään ei ole niin ärsyttävää kuin oma koira räköttää autossa.