Onko teillä verta?

Olen jo vuosia sitten ollut kiinnostunut verijäljestä eli mejästä eli metsästyskoirien jäljestämiskokeesta, jonka tarkoitus on testata koiran kykyä jäljittää haavoittunutta riistaeläintä. Siinä lajissa kokeisiin osallistuminen on vain joko hyvin työlästä (osallistujat tekevät jäljet toisilleen ja toimivat tekemällään jäljellä oppaana) tai kallista (kokeen järjestäjät ovat tehneet jäljen ja ovat oppaina, koemaksu jopa 120e). Viime vuonna keväänkorvalla, kun käytiin Lumeksen kanssa rallytokokisoissa ja se oli yhdeksäs virallinen laji, jonka kisoihin Lumes osallistui, aloin miettiä, mikä olisi se Lumeksen kymmenes kisalaji, ja vähän päädyin ajatuksissani kuitenkin tähän mejään sen kokeisiin liittyvästä vaivannäöstä/kalleudesta huolimatta.

Nyt huhtikuun alussa näin myynti-ilmoituksen ilmakuivatuista hirven-, peuran- ja kauriinsorkista 5e/kpl + postikulut. Laitoin tilauksen heti menemään yhdestä hirven- ja yhdestä kauriinsorkasta. Eipä muuten ole koirat tainneet edes mistään namipaketeista olla yhtä innoissaan kuin mitä olivat tätä sorkkalähetystä avatessani. Ja miten polleina ne juoksivat ympäri pihaa, kun kumpainenkin sai sorkan suuhunsa! Sorkkien saavuttua piti lähteä toki kauppaan ostamaan sitä vertakin, jolla jälki tehdään. Tiesin, että kaupoissa myydään naudanverta, mutta en tiennyt, miltä osastolta sitä etsiä, koska eipä ole aiemmin ollut tarvetta, kun ei mitään verilettujakaan ole koskaan tehty. Niinpä marssin kauppaan nro1 ja kysyin ensimmäiseltä näkemältäni myyjältä "Onko teillä verta?" Myyjä pyysi toistamaan kysymyksen ja sen jälkeen vastasi, että heillä ei ole sitä ollenkaan. Muutaman päivän päästä menin  kauppaan nro2 ja sama kysymys "Onko teillä verta?" Ei löytynyt sieltäkään sillä hetkellä hyllystä, mutta laittoivat heti tilaukseen ja viimeistään viikon päästä pitäisi tulla ruokalasti, jossa veret olisivat mukana. Enpä sitten jaksanut kuitenkaan odottaa sinne viikon päähän, joten seuraavana päivänä käväisin vielä kaupassa nro3 ja nyt osasin jo mennä pakastekaappeja silmäilemään ja sieltähän se veripullo löytyi.

Kotona pullo sai heti jäädä huoneenlämpöön sulamaan ja seuraavana päivänä tein omaan pihaan Lumekselle ihan lyhyen testijäljen, joka sai vanheta muutaman tunnin. Lumes haisteli alkumakauksen (vähän potkittu sammalta ja veri kaadettu veretyssieneen siinä kohdalla) hyvin tarkasti ja sitten vain lähti seuraamaan jälkeä. Sorkan löytyminen jäljen lopusta oli iloinen yllätys! Alla videolla tämä Lumeksen ensimmäinen kerta verijäljellä.

Maltoin mieleni viikon verran ja tein sitten Lumekselle toisen verijäljen, jolla oli pituutta noin 50m ja jälki sisälsi yhden kulman. Oli ihana nähdä, miten iloisesti Lumes jäljesti. Se selvästi muisti viikontakaisen ekakerran ja oli ihan hirveän mielissään, häntäkin heilui hyväntuulisena koko jäljestyksen ajan. Lumes selvitti kulmankin oikein näppärästi ja jäljen loppupäästä löytyi jälleen hirvensorkka, jonka Lumes nappasi tyytyväisenä suuhunsa. Itsekin vähän petrasin jäljentekoa, tällä kertaa nimittäin olin muistanut kastella veretyssienen (superlonin palanen) ensin vedellä, jolloin veri imeytyi siihen huomattavasti paremmin kuin ensimmäisellä kerralla, jolloin vesikastelu oli unohtunut ja kuiva sieni hulautti veret vain pois päältään. Lisäksi vaihdoin lyhyen remmin kolmen metrin naruun, jotta Lumes saa paremmin liikkumavapautta. Tämäkin jälki oli muutaman tunnin vanha Lumeksen suorittaessa sen ja lisäksi viimeinen, mikä mahtuu meidän pihaan. Tähän loppui oman metsän koko ja täytyy alkaa kysellä lupia muiden maille.

Monena päivänä kävi mielessä, että pitäisi soitella paikallisiin metsästysseuroihin ja kysyä heidän kantansa verijäljen tekoon, mutta jäi vain tekemättä, vaikka yhteystietojakin jo kyllä etsin. Eilen tein kuitenkin Lumekselle kolmannen verijäljen, kun hoksasin, että pystyn laittamaan aloituspaikan (josta potkitaan vähän sitä maata) meidän pihametsän puolelle ja siitä suoraan jatkumaan hiekkatienylityksen kautta vieressä olevaan pieneen metsäpalaseen. Tämän jäljen pituudeksi tuli noin 100m, pidemmän tehdäkseen olisi pitänyt tehdä asvalttitienkin ylitys ja sitä en pitänyt hyvänä ideana. Jälki oli suora (ei kuitenkaan täysin suoraviivainen), mutta sisälsi alun tienylityksen lisäksi myös kaksi kapean polun ylitystä ja yhden leveän polun ylityksen.

Jälki vanheni yön yli noin yhdeksän tuntia ja aamulla vein ensin taas hirvensorkan toista kautta jäljen loppuun ja sitten hain Lumeksen hommiin. Lumes oli jälleen liikkeellä hyvin iloisella asenteella, joka on tosi kiva nähdä, koska ihmisjäljellä se on ollut koulutusvirheen (jälkikurssilla ohjeistettiin tekemään jälkeä syömispakon kautta, joka ei todellakaan sopinut Lumekselle) seurauksena totinen. Korkealla nenällä Lumes tätä verijälkeä ajaa, mutta minä en ala sen työntekoon puuttumaan vaan nautiskelen sen hyväntuulisesta jälkityöskentelystä. Tien- ja polkujen ylitykset sujuivat Lumekselta ongelmitta ja muutenkin se seurasi jälkeä ihan siellä, missä jälki menikin. Sorkkaa se ei halunnut jäädä syömään jäljen päähän vaan halusi sen kanssa omaan pihaan, jonne juoksikin sitten sorkkaa pontevasti kantaen. Tulevalla viikolla pitäisi nyt ottaa luuri kouraan ja kysellä niitä lupia jäljentekoon johonkin muualle metsään, jotta saisi seuraavasta jäljestä vähintään 300 metrin mittaisen ja yhden välimakuuksenkin siihen tehtyä. Lisäksi taidan vaihtaa sen kolmimetrisen narun ihan seitsemän metrin liinaan, niin saa Lumes kunnon työskentelyrauhan.

Otettuani hirvensorkan pois Lumekselta, olen antanut sille vähäksi aikaa tilalle kauriinsorkan. Harmittaa, etten tilannut noita kauriinsorkkia useampaakin kappaletta, sillä ne ovat kooltaan tosi näppäriä ihan treenilelun virkaakin toimittamaan ja kumpikin koira palkkaantuisi ihan täysin sorkkaleikillä. (Josta tuli mieleen, että pitäisikin kuvata videota Mestan sorkkahepuleista.) Täytyy koettaa muistaa vuoden päästä keväällä tehdä isompaa tilausta, jos näitä ilmakuivattuja sorkkia vielä silloinkin tulee myyntiin.