torstai 14. kesäkuuta 2018

Yhden ilmeen koira

Kun koirista ottaa lähinaamakuvia, Mestalla on aina vain se yksi ja sama ilme, jota sitä on todella vaikea saada vaihtamaan. Joskus yritän ohjeistaa/kannustaa Mestaa vähän erilaiseen ilmeeseen, mutta silloin Mesta yleensä vain tympääntyy minun säätämiseen eikä sen jälkeen näytä enää edes tätä yhtä nättinaamaposeeraustaan, joten olen tyytynyt osaani ja annan Mestan olla yhdeen ilmeen koirana - taito se on sekin.




Lumeksesta sen sijaan on lähes mahdotonta ottaa kuvia, joissa sillä olisi sama ilme koko ajan. Se tuo tosin omat haasteensa kuvaamiseen, kun kameran tarkennus ei pysy samaan tahtiin perässä, mutta onpahan kuitenkin joku ilo räpsiä monta kuvaa peräkkäin, kun kahta samanlaista ei tule. Lumes on aina ollut vähän tällainen fiilistelijä.







tiistai 12. kesäkuuta 2018

Alku aina...

Jatketaas historiankirjoituksia ajasta ensimmäisen, oman autoni kanssa. Tempun hankinnasta (linkki) olen kirjoitellut muutama vuosi sitten, joten onkin jo korkea aika kertoa, miten yhteinen elomme alkoi sujumaan.

22.9.2005 Aamulla lähdin töihin Tempulla. Tai siis yritin lähteä, ja lopulta kyllä lähdinkin, mutta ei siitä hommasta aluksi meinannut tulla yhtään mitään. Temppu ei millään pysynyt käynnissä. Heti tuli mieleen, että mitä se nyt oikein temputtaa, minähän teen kaiken oikein. Ja niin teinkin, vaan en tarpeeksi hyvin, vaikka oikein olikin. Tempun kytkin on niin jäykkä, ettei toista (eikä se haittaa, saa ollakin, sen ansiostahan sitä ei ensimmäinen katsoja ollut ostanut ja se säästyi minulle). Minä painoin kytkimen pohjaan ja käynnistelin autoa, mutta se vain sammui. Ja sammui ja sammui ja sammui. Sammui kuin saunalyhty. Ei tuu, ei mee, ei tutise. Vihdoin sitten Temppu pysyi sen verran pienen hetkisen edes hyrinöissä, että ehdin vaihdetta peruutukselle laittaa. No, auto sammui ja vaihde sanoi rumasti. Siinä vaiheessa tuli mieleeni, että kytkin ei taida ollakaan ihan paikoillaan asti ja kun sen sinne sain polkaistua, niin johan lähti Temppu komeasti liikkeelle ilman mitään muuta mielessään.

Töistä sain lähdettyä hyvin, tosin seuraavalla etapilla parkkeeratessa huomasin, että käsijarru oli (taas) jäänyt päälle. Sinänsä ihmeellistä. Miten auto voi liikkua käsijarrun ollessa päällä, koska eikö käsijarrun tehtävä juuri ole estää liikkuminen? Seuraavasta paikasta lähtiessäni olin kovin ylpeä, sillä sain Tempun peruutettua toisten autojen välistä ihan ilman kolhuja tai muutakaan mielipahaa. Että kun tunsin itseni taitavaksi!

Tulihan niitä ongelmiakin jälleen, kun toista kertaa elämässäni olin tankkaamassa autoa ja ensimmäistä kertaa asialla yksin. Jätän ensin Tempun parkkiin ja käyn lukemassa automaatin ohjeet. Ei vaikuta ylivoimaisen vaikealta. Palaan takaisin Tempun luo ja valmistaudun lähtöön. Tempulla taisi olla kova nälkä, kun ei meinannut taas käynnissä pysyä. Vihdoin se onnistuu, mutta mitä näenkään - joku röyhkimys ajaa juuri sille tankille, jolle ajattelin Tempun kanssa hurauttaa. Odotan. Odotan. Mies tuntuu kokeilevan jokaista hallussaan olevaa korttia automaattiin. Päätän kokeilla sitten toista tankkauspuolta ja Temppu osuukin hienosti kohdilleen. Teen tarvittavat korttihommelit ja aloitan ruuanjakelun Tempulle.

Mutta mitäs mitäs, mitään ei tule! Tuijotan näyttöä, jossa pitäisi vilistä litrat ja eurot. Hinta: 0,20€. Mikäs tässä nyt mättää. Saan jollain ihmeen konstilla edes kolmisen litraa ainetta Tempun sisään, mutta olin kyllä ajatellut antaa sille hieman enemmänkin nesteytystä. Yritän ja yritän, kahva pohjassa ja eri kohdissa tankin suuta. Ei onnaa. Huikkaan apuun jonkun kauppaan menossa olevan miehen, joka ensimmäisenä epäilee tankin olevan jo täynnä. Mutta kun ei se ole! Mies kokeilee itse tankkaussysteemiä Tempulle ja kas kummaa, bensaa tulee niin että lorisee. Vaihdetaan kahvaa ja kokeilen itse, mutta ei tipu, ei lirise litraakaan. Mies kokeilee uudelleen ja taas bensaa tulee kuin vettä vaan. Totean, ettei se taida vain haluta toimia minulla. Mies toteaa, että samallahan hän nyt tankkaa tässä loppuun, että sitä vartenhan miehet ovat, auttamiseen. Se on oikeaa puhetta. Kiittelen kovasti avusta ja lähden matkaan Tempulla, joka tällä kertaa ei temppuile laisinkaan.

maanantai 11. kesäkuuta 2018

Koiratanssivalion oheistilpehöörit

Kai se oli jo aika ottaa Lumeksesta koiratanssivaliokuvat, kun valioitumisesta on jo hyvästi puolisen vuotta aikaa, jos lasketaan näyttelytuloksesta, ja vielä enemmän aikaa, jos lasketaan kolmannesta tanssisertistä. Oheishärpäkkeinä kuvissa on rotuyhdistyksen lahjoittama valiolautanen (ihan kiva muistaminen valiokoiralle), kalliilla Showlinkistä ostettu koiratanssin htm-valioruusuke (pitäähän sellainen nyt olla...), kalliilla Omakoirasta tilattu valiodiplomi (pitäähän sellainenkin olla...) ja superhyper kallista shampanjaa (sitä nyt ainakin pitää olla...). Nyt, kun kuvat on saatu otettua eikä rekvisiittoja tarvitse enää varjella, taidetaan Lumeksen kanssa illanratoksi kilistellä valiolasilliset kuplivaa.





sunnuntai 10. kesäkuuta 2018

Kammi-kylä

Törmäsin keväällä Facebookin uutisvirrassani lehtijuttuun Kauhajoen Nummijärvellä olevasta Kammi-kylästä. Paikka vaikutti mielenkiintoiselta ja lisätietoa googletellessani vahvistui ajatus, että sinne pitäisi mennä käymään. Paikka löytyy muutaman mutkan takaa Jokelantieltä, jonne kannattaa tulosuunnasta riippumatta kääntyä Nummijärventieltä, ei Sarantieltä, mikäli haluaa välttää pidemmän matkan ajamista hiekkatiellä. Kammi-kylän pieni parkkipaikka on merkattu tien varteen teeman mukaisella kyltillä, kannattaa ajella rauhallisesti ja vilkuilla ympärilleen, jottei se jää huomaamatta. Kammi-kylä on aina avoin ja siihen saa vapaasti käydä tutustumassa, esittelykierrokset, saunomiset ja muut tilaisuudet on varattava kyläyhdistykseltä.

Kammi-kylän sisäänkäynti

Kaiffari-niminen hahmo tervehtii Kammi-kylään tulijoita.

Kammi-kylä on rakennettu suolle ja sinne kuljetaan pitkospuita pitkin muutama sata metriä. Nyt sateiden puutteessa oli suo tosin niin kuivunut, että perille asti olisi päässyt vaikka pikkukengillä pitkospuiden vierustaakin kulkien. Kylän on rakentanut paikallinen ideanikkari ja tästä taidonnäytteestään hän on saanut Suomen Valkoisen Ruusun I luokan kultakoristeisen mitalin puusepäntyöstä. Mielikuvitus ja luovuus ovat kyllä kukkineet kädentaitojen lisänä paikkaa rakentaessa, niin täynnä pieniä, tarkoin harkittuja yksityiskohtiakin se on. Kammi-kylä on ehdottomasti tutustumisen arvoinen paikka, lisäbonuksena sieltä tietyn lajin harrastajille löytyy myös geokätkö, joka osaltaan tuo paikkaa tutuksi myös niille, jotka eivät sinne muuten eksyisi.

Turvekammi

Turvekammi

Paikanpäällä minua harmitti, että olin etukäteen netistä katsellut Kammi-kylästä niin paljon kuvia ja löytänyt jopa videomateriaaliakin. Tuntui jotenkin omituisen lattealta olla itse siellä, kun oli ammattilaisten ottamien kuvien ja videoiden perusteella luonut tietyn mielikuvan paikasta eikä se ollutkaan sitten jotenkin niin hohdokasta enää omin silmin todeta, millaista siellä on. Olisin nauttinut vierailusta enemmän, mikäli minulla ei olisi ollut mitään ennakko-odotuksia. Tätä ei pidä ymmärtää väärin, että olisin pettynyt paikkaan, olin pettynyt nimenomaan omaan ennakkoasenteeseeni, jota ilman Kammi-kylä olisi tuntunut enemmän elämykselliseltä. Nyt olin jo nähnyt kaiken etukäteen ja tässä tapauksessa se ei ollutkaan hyvä juttu. Ehkä oma osansa oli myös kuivuudella, jonka vuoksi maisemassa ei ollut niin vahvaa soista tunnelmaa.

Savukammi

Näkymää savukammin parvekkeelta

En tiedä, miten suosittu kohde Kammi-kylä on, mutta ennakkoon toivoin, että saisimme vierailla siellä oman porukan rauhassa. Parkkipaikalla oli kuitenkin tullessamme jo kolme muuta autoa ja ehdinkin huokaista pettymyksestä. Saimme kuitenkin saapua hiljaiseen ja tyhjään kylään, sillä yhden auton väki poistui paikalta juuri meidän ollessa lähtövalmiita ja niiden kahden muun auton kyytiläisiä emme nähneet missään, heidän retkeilynsä oli parkkipaikkavalinnasta huolimatta tainnut suuntautua johonkin toisaalle. Matkalla Kauhajoelle aiheuttivat edessäpäin näkyvät tummat pilvet meille huolta, mutta muutaman pisaran vain Kammi-kylän kohdilla ripautti ja muuten saimme nauttia poutapilvisestä säästä.

Nevansaarta ympäröi uimakierros, johon rannalta meni portaat.

Julumetun tupa

Kammi-kylän rakennuksia ovat Julumetun tupa (juhlatilat), turvekammi (kaksi saunaa) ja savukammi (savusauna), joiden lisäksi löytyvät astioidenpesukatos, puuliiveri sekä puucee. Piipahdimme päärakennusten sisällä tutustumassa tiloihin ja Julumetun tuvan totesimme erinomaiseksi paikaksi evästelyyn. Yleensä meillä on retkeillessä ollut nuotiolla paistettavaa syömistä ja täältäkin löytyy nuotiopaikka Nevansaaren keskeltä. Päädyimme tällä kertaa kuitenkin muihin eväisiin metsäpalovaroitusten ollessa voimassa ja oikeastaan se olikin aika onnekas sattuma, sillä Julumetun tuvan sali (joka kuvien näkymästä poiketen oli todella valoisa) oli oikein hieno paikka piknikille ja meillä oli mukavaa herkutellessamme pannareilla hillon kera, patongeilla erilaisine päällisineen, muffinsseilla, kekseillä, vaahtokarkeilla ja monenlaisella mehulla. Nuorimmalle retkeilijälle kaiken kruunasi hälle yllätykseksi ostamani karkkipitsa, jonka ansiosta hymy taisi olla leveä kotiin asti.

Julumetun tupa

 Julumetun tuvan salin erkkeri