Paimentava vesipeto

Inspiroiduin extempore käymään Mestan kanssa lammaspaimennusta harjoittelemassa pitkästä aikaa. Ne kaksi aiempaa kertaa lampailla Mesta on juossut koko ajan rinkiä lampaiden ympäri (paitsi portille päin mennessä se pysyi niiden edellä estämässä, etteivät juokse portista ulos ja oli myös nätisti paikoillaan vahtimassa lampaita laidunnuksessa ja avonaisessa "häkissä") eikä se yhtään kuunnellut paimensauvaa eikä suullisia käskyjäni yrityksenä kertoa, miten meidän ihmisten ajatus paimennuksen kulusta menee. Kerroin näistä meidän aiemmista harjoituksista ja sainkin nyt selkeät ohjeet, miten minun tulee toimia, jotta koira ymmärtää, mitä siltä halutaan.

Oltiin sekä minä että lammastilallinen molemmat hyvin yllättyneitä, kun Mesta olikin sitten ihan eri koira kuin kertomuksissani. En sitten tiedä, vaikuttiko siihen koiran kasvaminen aikuiseksi, lisävuodet muissa harrastuksissa, silmäongelman (syvyysnäkö puuttuu oikeasta silmästä) tuoma heiluvan liikkeen varominen, minun uudenlainen asenteeni vai mikä, mutta heti alusta alkaen Mesta ei yhtään kaahottanut, se pysyi lampaiden takana, oli tosi herkkä paimensauvalle, kuunteli kaikkia ohjeitani ja keskittyi. Tauon jälkeen Mesta alkoi jopa itsenäisesti peilata omaa sijoittumistaan lampaisiin minun sijaintiini nähden. Minun siis vaihtaessani kulkusuuntaa lampaiden edeltä niiden taakse, lähti Mestakin kiertämään lampaita sinne toiselle puolelle vaihtaen siis takapaikkansa lampaiden eteen. Tässä asetelmassa kun sitten lähdin kulkemaan vastakkaiseen suuntaan kuin äsken, olinkin minä lauman etummaisena ja Mesta toi lampaita perässäni, ja taas minun vaihtaessani suuntaa ja siirtyessä lampaiden toiselle puolelle, Mesta seurasi esimerkkiä ja sekin kiersi toiselle puolelle, jolloin lampaat pysyivät koko ajan minun ja Mestan välissä. Mesta saikin kovasti kehuja laumanlukutaidostaan, halusta pitää koko lauma kasassa, sopivasta etäisyydestä lampaisiin ja korrektista käytöksestä lampaita kohtaan.

Tässä tuli huomattua myös sen ero, miten paljon henkisesti raskaampaa Mestalle oli, kun se oikeasti työskenteli eikä vain juossut lampaita ympäri. Nyt sen oli pakko käyttää koko ajan aivojaan ja se oli ihan puhki jo lyhyemmistäkin paimennuspätkistä, kun sitä juoksemista se sen sijaan silloin ennen jaksoi ja jaksoi ja jaksoi... Itseluottamuskaan ei ollut yhtä suurta kuin aiemmilla kerroilla, jolloin Mestalle ei tullut mielenkään, etteivätkö lampaat liikkuisi sinne, minne hän halusi. Nyt Mesta pariin kertaan haki jopa mukana kulkeneelta lammastilalliselta apuja turhaumaansa, kun ei joka kerralla saanutkaan lampaita liikkeelle. Hirveän mielissään Mesta kyllä edelleenkin paimentamisesta oli! Minäkin innostuin paimennuksesta, taas. Niin on käynyt joka kerta ennenkin, kun on paimentamassa oltu, mutta sitten se on kuitenkin vaan jäänyt, kun paimennuspaikat ovat olleet kaukana ja on ollut  muita harrastuksia, jotka vie ajan ja rahat.

Kotimatkalla ajellessani kyllä mietiskelin myös sellaista, miten helpottava tunne oli, kun lammastilan pihasta pois kurvattiin, niin sai unohtaa koko homman eikä tarvi siihen palata, kunnes taas joskus mennään seuraavan kerran. Kun taas vertaa muihin meidän harrastuksiin, joissa on koko ajan treenaamis-, edistymis-, kisaosallistumis- ja tulospaineita, niin miten hienoa se vaan oli olla läsnä hetkessä ja siinä kaikki, ei mitään enempää. Olenkin alkanut nauttia tästä rennosti ottamisesta, ei tarvi mennä minnekään, ei tarvi suunnitella mitään, ei mee kaikki illat treeneissä, saa vaan olla kotona ja koirien kanssa. Tähänhän voisi melkein tottua, ja sitten kuitenkin toisaalta jollain tapaa jopa kauhistuttaa ajatus siitä, ettei enää treenattaisi tavoitteellisesti, käytäisi kisoissa ja saataisi tuloksia. Ehkäpä viime vuoden loppuunpalamisen ja tämän vuoden laiskottelun väliltä voisin löytää jonkinlaisen kultaisen keskitien, jota pitkin olisi miellyttävä jatkaa koirien kanssa matkaa eteenpäin.

Paimentamisen lisäksi Mesta on ihan hiljan yllättänyt minut yhdessä toisessakin asiassa. Sehän ei ole koskaan suostunut uimasilleen, vaikka olen yrittänyt houkutella. Nyt, kun kevään kahden koirauimalakäynnin jäljiltä (joista ensimmäinen kerta oli Mestalle järkytys, toinen jo ihan ok) kävin ensimmäistä kertaa kokeilemassa Mestan tämän kesäistä luonnonvesifiilistä, niin se fiilishän oli uudestaan!