tiistai 31. heinäkuuta 2018

Busy Buddy tug-a-jug


Harvoin olen rompetoreilta tehnyt löytöjä, mutta joskus sitä osuu oikeaan paikkaan oikeaan aikaan. Sunnuntaina kävi näin ja tein yli 40 euron ostokset kolmella eurolla. Mukaan tarttui pari koirien aktivointilelua sekä aktivointipeli, hinta vain euron kipale. Näiden tavaroiden taakse kätkeytyi kylläkin surullinen tarina, kun myyjä kertoi oman koiransa kuolleen eikä hän ole pystynyt enää hankkimaan uutta, kun lemmikin kuolema oli niin raskasta hänelle. Koiransa oli kuulemma tykännyt kovasti puuhailla näiden lelujen parissa, joten hän toivoi, että niistä olisi jonkun toisenkin koiralle vielä iloa. Kerroin, että meillä varmasti pääsevät käyttöön, ja koirat olivatkin odotetusti hyvin ilahtuneita, kun saivat yksinolon päätteeksi tuliaisia reissunpäältä!

Ensimmäisenä testiin pääsi köydellä ja kumisella nystyräpallopäällä varustettu violetti pullo, jonka kyljessä olevien Busy Buddy-tekstien googletuksella kyseisen kapistuksen nimeksi selvisi tug-a-jug. Meidän yksilö taitaa olla kokoa S, joka tuntuu oikein passelilta Lumeksen ja Mestan käyttöön. Koirille pullo kelpasi leluksi ihan sellaisenaankin ja kumpikin vuorollaan kanteli sitä polleana ympäri asuntoa. Toinen samaiselta rompetorilta ostamani aktivointilelu Kong goodie bone jäi kiinnostuksessa 0-10 tug-a-jugille. Pullo tosiaan meni koirille ihan täydestä pelkkänä tavislelunakin, mutta pitihän sinne niitä namejakin sisälle laittaa, jotta saisin koirien mielipiteen siitä aktivointileluna. Kaapista löytyi vanha pussinpohjallinen toissakeväänä nameiksi ostamaani pentujen kuivaruokaa, jonka nappulakoko näytti olevan juuri täydellinen tähän pullo-köysi-härpäkkeeseen, ja täyttäminen sujui helposti pullon aukipyöritettävän pohjan kautta.

Päättelin lelun idean olevan, että köyttä kiskomalla nameja saadaan ulos pullosta ja kumpikin koira ihastui totaalisesti tähän leikkiin. Ne ovat tottuneet siihen, että aktivointileluja käytetään vuorotellen ja aina väliin joutuu itse olla se odotusvuorossa oleva, mutta tämän pullon kanssa kumpikaan ei millään malttanut odottaa sivussa pientä hetkeä kauempaa vaan oltiin tunkemassa takaisin apajille. Sinänsä omituista, koska namitkin olivat tosiaan pieniä, kuivia nappuloita, eivätkä herkullista, keitettyä kananlihaa tai Naturis-pötköä. Namien sijaan koirat koukuttuivatkin leikin ideaan, eli kiskotaan köyttä, nami tipahtaa, kiskotaan köyttä, nami tipahtaa... Lopulta suostuin myönnytykseen ja molemmat pääsivät pelaamaan yhtä aikaa, ensin yksi vetää köydestä ja sillä välin, kun se etsii pudonneita nameja maasta, saa toinen vetää köydestä ja sillä välin, kun se etsii pudonneita nameja maasta, saa taas ensimmäinen vetää uudelleen köydestä jne. Koirat olivat erittäin tyytyväisiä tähän ratkaisuun.




Vaikka koirat olivat kovasti tyytyväisiä niille tarjoamaani uuteen aktivointileikkiin, mietin silti, ettei lelua kyllä oikeasti voi olla tarkoitettu näin käytettäväksi. Onhan se nyt vähän hassua, että ihmisen täytyy pitää koko ajan lelua ilmassa pullonsuu alaviistossa ja työntää ulosvedetty köydenosa pullon sisään takaisin uudestaan ja uudestaan. Pullosta ei kuitenkaan tullut ulos namin namia, kun kokeilin antaa sitä koirille lattialle yksinään askarreltavaksi, joten päädyin tekemään uuden googletuksen selvittäen valmistajan lelulle ajatteleman käyttötyylin. Teksteistä kävi ilmi, että köydellä ei olekaan muuta tehtävää kuin olla koiralle mielenkiintoinen lisä leluun sekä estää nameja tulemasta ulos liian helposti, jolloin koiralle vierähtää lelun parissa kauemmin aikaa. Vilkaisin muutaman tug-a-jug aiheisen videonkin ja niissä koirat käyttivät sitä aktivointipallon ja muiden vastaavien tapaan, eli kierittelivät pitkin lattiaa, kanniskelivat, tiputtelivat ynnä muilla tavoin vekslasivat ja saivat nameja tulemaan pullosta ulos.

Yhdellä videolla mainittiin, että pullo olisi hyvä täyttää vähintään puolilleen asti, jotta nameja tulee ulos sen verran, että koiran kiinnostus säilyy. Käytetyt namit, tai kuivaruokaa se niissäkin taisi olla, näyttivät myös olevan suhteessa pulloon vieläkin pienempiä kuin nämä minun käyttämäni, joten luonnollisesti tulevat silloin helpommin ulos. Kokeilin laittaa pulloon enemmän nappuloita ja annoin toistamiseen koirille lattiatestiin. Mesta jaksoi värkätä sen kanssa kauan ja parin minuutin välein sai yhden nappulan tulemaan pullosta ulos. Lumekselta loppui värkkäysinto lyhyeen, kun ei sapuskaa tullut, ja se vaihtoi pelkkään köydenkiskomiseen, jonka luonnollisesti juuri oli oppinut tyhjäystyyliksi minun pidellessä pulloa, ja kun ei yksikseen saanut herkkuja ulos silläkään keinolla, alkoi jäyhää köyttä katki. Tässä vaiheessa minun oli keskeytettävä puuha, jottei lelu rikkoudu.

Loppukaneettina siis sanottakoon, että tämä tug-a-jug on varsin monipuolinen aktivointilelu koirille. Sen kanssa voi puuhata sekä koira ja omistaja yhdessä (näkisin tämän vahvistavan omistajan hyödyllisyyttä ja mielenkiintoa koiran silmissä, olemaan apuna esineiden suuhun ottamisen opettelussa, vahvistavan vetoleikkejä) että koira yksikseen (jolloin namien kannattaa olla hyvin pieniä suhteessa pullon kokoon, ellei kyseessä ole sinnikäs kaveri). Omilleni se kelpaa myös leluleluna ja voipi sitä käyttää myös rasioiden, namidamien yms. tapaan sellaisena namipiilona, että sisään laitetaan jokin suurempi herkkupala, jonka omistaja pohjan avaamalla antaa koiralle esimerkiksi jonkin suoritetun tehtävän jälkeen (itse jo näen sen hakutreeneissä koiran palkitsemiseen käytettäväksi). Jossain videossa pulloa heitettiin koiralle nurmella, joten se jonkin verran ilmeisesti kestää heittojakin, ja kevyenä kapistuksena se varmasti myös kelluisi vedessä. Ei yhtään turha yhden euron ostos!


sunnuntai 29. heinäkuuta 2018

Perutut lomasuunnitelmat

Mestan kasvattaja järjestää joka vuosi Pellon Saajomannussa pari paimennusleiriä kasvateilleen, talvella poropaimennusta ja kesällä lammaspaimennusta. Ei olla aikaisempina vuosia päästy lähtemään, mutta monesti olen kyllä ajatellut, että olisi mukava siellä käydä ja tehdä siihen päälle samalla vielä yleistäkin lapinlomareissua. Tänä kesänä tuntui palavan monta vihreää valoa lapinmatkalle, joten ilmoitin meidät mukaan kolmen päivän paimennusmaratonille. Muutama viikko tästä jouduin käyttämään Lumesta lääkärillä ja sen jäljiltä laskeskella rahavarantojani uudelleen, jonka seurauksena peruin meidän osalta kaksi paimennuspäivää, mutta oltiin menossa kuitenkin edes sille yhdelle. Lumeksen keuhko-oireilun lisänä tulleet rasituksen- ja kuumuudensietokyvyn heikkeneminen alkoivat kuitenkin olla sen verran voimakasta, että lopulta jouduin perua sen meidän ainokaisenkin paimennuspäivän ja samalla koko lapinreissun. Sääennusteen nimittäin näyttäessä näiden kovien helteiden jatkuvan, en uskalla enkä pysty lähteä monen sadan kilometrin reissuun koiran kanssa, joka ei kestä oikein ollenkaan kuumaa. 

Jatketaan ihmisvoimin sitten sellaisten lomapuuhien parissa, joiden ajaksi voi koirat jättää ilmalämpöpumpun viilentämään kotiin, ja täytyy järjestää koirillekin jotain kivaa tekemistä, kun alkaa tämä löhöily jo käydä työstä. Mesta varsinkin on niin onnellinen, kun pääsee välillä edes vähän tekemään pieniä tokotreenipätkiä tai vaikka vaan ulos leikkimään leluilla, että näkee sen kyllä kaipaavan aktiivisempaa elämää, vaikka sen rennoista loikoiluista voisi päätellä ihan toista. Onneksi alkavan viikon loppupuolelle on luvattu lämpötilojen laskevan sinne +20 asteen tietämille, niin pystyy taas pitkästä aikaa aktivoitumaan ihan eri tavalla. Ihan mieluusti sitä kävisi lenkkeilemässä vaikka kaatosateessa näiden helteiden jälkeen. Eikä me tosin olla ainoita, joiden lomasuunnitelmiin nämä helteet ovat vaikuttaneet. Eräs tuttavapariskunta, joka oli lähdössä lapinreissulle ihan vain ihmisten kesken, jättivät hekin kesämatkansa tekemättä ja meinasit syksymmällä ottaa uuden yrityksen. Saas nähdä, miten pitkälle meidän uusi yritys menee, toivottavasti ei sentään yhtä monen vuoden päähän kuin mitä tätä oli odotettu.




torstai 26. heinäkuuta 2018

Toko - tunnistusnouto

Olen kirjoitellut tokosta viimeksi maaliskuun 2017 loppupuolella ja sekin kirjoitus oli otsikolla Tokomotivaation mäenlasku (linkki). Ei olla siis tosiaan puoleentoista vuoteen uhrattu ajatustakaan tokolle. Sinänsähän tuo oli aika tyhmä ajankohta lopettaa tokoilu, kun Mesta olisi ollut (jo edeltävät reilu puoli vuotta) kisavalmis voittajaluokkaan, mutta aina ei vain pysty tekemään pelkkiä fiksuja päätöksiä. Nyt tokomotivaatio on yllättäen alkanut nostelemaan päätään, joskin syy siihen on hieman kurja - ostin muutaman muovikartion, kevyen rimaesteen, ohjatun noudon kapuloita ja lisää tunnistusnoudon kapuloita eräältä tuttavalta hänen myydessä pois tokokamppeitaan koiransa sairauden estäessä harrastuksen jatkamisen. Tosin lukiessani nyt kertauksen vuoksi tokon voittajaluokan säännöt läpi, muistin, mikä yksintreenaamisen lisäksi oli se toinen juttu, joka tokossa silloin ärsytti, kun sen lopetin - toko on hitonmoista pilkunviilausta, jossa ainoa, mikä kelpaa, on täydellisyys, ja kaikki muu on pelkkää sitä haisevaa, ruskeaa mönjää. Kuten joku joskus hyvin vertaili, palveluskoirakokeiden tottelevaisuusosuudessa halutaan antaa koirakolle pisteitä, tottelevaisuuskokeissa halutaan ottaa koirakolta pisteitä pois. Saas nähdä, lopahtaako tokoinnostukseni ennen kuin päästään edes kunnolla vauhtiin...

Kolme sangollista tunnarikapuloita, luulisi riittävän ahkeraankin treenaamiseen. Tai sitten vaan maalaan niistä tonttu-ukkoja...

Aloitettiin uudet tokoilut Mestan kanssa tunnistusnoudon, jota tunnariksikin kutsutaan, muistelulla. Siinähän siis koiran pitää samanlaisten kapuloiden (oikeammin ne kyllä ovat pikkupalikoita) seasta tunnistaa ohjaajansa kädessä ollut ja tuoda se. Ajattelin tehdä tunnarin pikakelauksella alkeista asti ja ensimmäisenä tehtiin kolmet treenit pihanreunusheinikkoon piilotetun kapulan etsimistä, sillä tavoin ihan alunperinkin tunnarin opetuksen aloitin. Ensimmäisellä kerralla Mesta oli ihan pihalla ja jouduin useamman kerran näyttämään sille kapulan piilotuksen heinikkoon, mutta kun se viimein tajusi homman, sujui kapulan etsintä kuin leikki. Toisella kertaa riitti kapulan piilotuksen näyttäminen kaksi kertaa, sen jälkeen Mesta jo muistikin jutun juonen, ja kolmannella kerralla se tiesi jo heti kerrasta, mitä ollaan tekemässä. Luovutusasennon kapulan kanssa vaadin heti siitä ekasta treenistä alkaen. Minulla on tunnarissa periaate, että en kehu koiraa oikean kapulan ottamisesta, vaan hiljaisuus ja luovutusasentoon pääseminen on merkki oikeasta, jonka jälkeen toki on palkkauksen vuoro. Jos Mesta joskus sattuisi ottamaan väärän kapulan, se noteerattaisiin neutraalilla hupsista-kommentilla, pyytämällä kapulan irroituksen kesken matkan ja uusimalla liikkeen.
Mistä löydän mä kapulan, onko oikea mulle hän...

...annan emännän selvittää, mikä käteensä jää.

Neljänsissä tunnaritreeneissä siirryin seuraavaan vaiheeseen. Muuten sama kuin edelleä, mutta etukäteen kippasin Mestan matkanvarrelle kasan kapuloita suoraan kapuloiden säilytyssangosta (jottei niissä ole minun tuoksua ainakaan voimakkaana) ja sen etsittävän, minun kädessä olleen piilotin edelleen heinikkoon Mestan nähden (kokeissakin koira saa nähdä kapuloiden viennin, siellä ne toki ovat vierekkäin). Tässä ei mitään ongelmaa, Mesta ylitti häiriökapulat vilkaisemattakaan niiden suuntaan ja kävi etsimässä ja löytämässä kapulan heinikosta. Tällä systeemillä jatketaan vielä parit treenit vahvistaen nenänkäyttöä oikean kapulan etsimisessä ja sen jälkeen testataan, josko treeniä pystyy jälleen vaikeuttamaan asteen verran. Mikäli takapakkia ei tule, tunnarin pitäisi olla jälleen kokeenomaisessa kunnossa parin viikon sisään.

A Ostanko grillipihdit, joilla siirrellä niitä kapuloita, joihin ei saa jäädä minun hajua? B Jatkanko epäsopivilla apuvälineillä säätämistä? C Jatkanko miehen hyppyyttämistä?

maanantai 23. heinäkuuta 2018

Lukukoiraoppilas

Olen jo pitkään ollut kiinnostunut erilaisista eläinavusteisista toiminnoista koirien kanssa, mutta kuluneiden vuosien aikana ei vain jotenkin koskaan ole ollut aikaa perehtyä asiaan sen enempää. Nyt pitäessämme laiskotteluvuotta harrastuksista kalenteri huutaa tyhjyyttään ja itselläkin olisi energiaa keskittyä johonkin uuteen. Niinpä sitten ilmoittauduin mukaan Kennelliiton kaverikoirakurssille, kun meidän suunnilla satuttiin sellainen järjestämään. Mestan ilmoitin kurssin jälkeiselle koirien testipäivälle. Olisin muuten ottanut kyllä Lumeksenkin testiin mukaan, mutta sillä on sitä vahtitaipumusta, joten en viitsisi kuitenkaan viedä sitä mihinkään virallisiin lukuhetkiin jos sattuisikin joskus kuulumaan joku sellainen ääni, joka Lumeksen mielestä vaatisi vahtihaukahduksen ja siten ikävästi keskeyttäisi lukijan.

Kurssi alkoi teoriapäivällä, jossa käytiin läpi Kennelliiton organisaatiota sekä monipuolisesti lukukoiratoimintaan liittyviä asioita niin koiranohjaajan, koiran, lukijan kuin lukupaikankin osalta. Itse tykkäsin, oli hyvä tietopläjäys. Lukukoirahomman ideahan on se, että lukija lukee kirjaa (tai lehteä tai jotain) ääneen lukukoiralle, jonka tehtävänä on kuunnella lukijaa ja olla hetkessä läsnä. Koiralle lukeminen on innostavampaa kuin ääneen yksikseen tai toiselle henkilölle lukeminen, koiran läsnäolo myös tutkitusti rentouttaa ja lievittää stressiä. Koira ei myöskään arvostele eikä huomauttele virheistä, hitaudesta tai epäröinnistä, jonka vuoksi koiralle lukeminen sopii erinomaisesti lukemaan opetteleville. Lukukoiria käy eniten vieraina kirjastoissa ja kouluissa, mutta jonkin verran myös "erikoisemmissa" kohteissa kuten vanhainkodeissa. Kennelliiton lukukoiratoiminta on vapaaehtoistyötä, josta ei saa ottaa vastaan korvausta eikä sitä saa toteuttaa palkatulla työajalla. Eli meidän kannalta ihan sama homma kuin muutkin harrastukset.

Lukukoirakurssi on ilmainen (ja sisälsi myös välipalaa ja naposteltavaa, lurpsis) ja teoriapäivään voi hyvin osallistua myös ihan vain mielenkiinnosta eikä se edellytä lukukoirakelpoisen koiran omistamista. Mestakin tykkää lapsista ja on tutuissa paikoissa oikein kainalokaveri, mutta ei minulla ollut aavistustakaan siitä, läpäisisikö se kuitenkaan testiä. Teoriapäivän päätteeksi käytiin läpi koirien testauksen käytännön asiat, joista tärkein oli se, että testiin tullessa pitää olla näyttää pieni videopätkä testattavasta koirasta vieraiden lasten kanssa. Lukukoirille lukijat ovat suurimmalta osin lapsia, jolloin on tärkeää, että koira käyttäytyy heitä kohtaan ystävällisesti ja tottuneesti. Minäkin kävin Mestan kanssa varta vasten yhden tuttuni luona, jotta sain kuvattua Mestaa sellaisten lastensa kanssa, joita Mesta ei ollut koskaan ennen nähnyt.

Testissä mukana oli kurssinvetäjä sekä kolme lukukoiranohjaaja, joista yksi esitti lapsi-lukijaa ja toinen häiriöhenkilöä. Aluksi koira sai vapaana tutustua testitilaan ja ihmisiin, katsottiin video koirasta lasten kanssa ja vähän juteltiin. Sen jälkeen minä ja Mesta mentiin testitilaan tehtyyn lukusoppeen, asettauduttiin sopivaksi katsomiimme asemiin ja kerrottuani olevani valmis, "lapsi" tuli kirjan kanssa paikalle. Lukuhetken aikana lukija välillä silitteli koiraa, kosketteli tassuja yms. mitä voisi lasten ajatella tekevän. Lisäksi toisaalla huoneessa tekaistiin muutamia sellaisia kovia/erikoisia ääniä aikaiseksi, mitä vaikkapa kirjastoissa voisi kuulua, ja häiriöhenkilön tulo paikalle piti selvitellä. Lukuhetki kesti muutaman minuutin ja koko sen ajan kurssinvetäjä tarkkaili tilannetta sermien yli.

Välissä koiran sai viedä autoon ja sitten tulla itse takaisin kuuntelemaan arvio, joka meidän kohdalla oli se, että Mesta on hyväksytty lukukoiraksi. Mesta oli melko eloisa lukuhetken aikana, mutta tärkeintä kuulemma oli se, että koira käyttäytyi ystävällisesti, ei aristellut mitään tilanteita ja että itse osasin lukea koiraa ja tulkita sen oloa ja toimintaa. Toisin kuin joskus virheellisesti näkee mainostettavan, lukukoirakurssilla ei kouluteta koiria lukukoiriksi, ainoastaan testataan niiden soveltuvuus ko hommaan ja sen jälkeen jää koiranomistajan vastuulle alkaa joko harjoittelemaan lukukoiratoimintaa käytännössä tai todeta, ettei se testin läpäisystä huolimatta olekaan oma juttu.


Halusin Mestan kanssa aloitella lukukoirahommia hiljalleen ja käytiin nyt kesällä vain yksi lukukeikka tekemässä kirjastossa ja syksyllä sitten jatketaan. Lukuaikaa per lukija on aina 15min ja maksimiaika yhdelle koiralle kuuntelijana on 2h, mutta uudelle lukukoiralle suositellaan alkuun vain kahta lukijaa ja siitä vähitellen nostamaan määrää sen verran kuin koira tuntuu kuunnella jaksavan. Kävin ensin tutustumassa kirjastoon yksin ja valittiin henkilökunnan kanssa sopiva lukupaikka ja puheltiin käytännöistä, sen jälkeen kävin vielä yhden kerran Mestan kanssa harjoittelemassa rauhoittumista ko lukupaikassa kirjaston ollessa suljettuna.

Lukukoirailun Mesta aloitti vaatimattomasti yhdellä, mutta sitäkin aktiivisemmalla lukijalla, joka oli jo etukäteen piirtänyt meille kuvan minusta ja Mestasta lenkillä ja valinnut monen monta Puppe-kirjaa (minun lapsuudensuosikkejani) luettavaksi, koska hän oli ajatellut, että koira tykkäisi kuunnella koira-kirjoja. Lukuhetken alkuun hän levitti kaikki Puppe-kirjat lattialle ja halusi Mestan aina valitsevan, mikä kirja seuraavaksi luetaan. No, mikäs siinä. Sanoin aina Mestalle "Valitse kirja, joka luetaan seuraavaksi, ja käy sen viereen maahan." Sana "maahan" nyt sattuu olemaan käsky mennä maahan makaamaan, joten lukijan yllätykseksi Mesta todellakin valitsi hänelle luettavan kirjan uudelleen ja uudelleen menemällä sen viereen maahan. Minun yllätyksekseni Mesta oli paaaaljon rauhallisempi kuin testissä (tosin minäkin olin testin ja kirjastoon tutustumiskäynnin ansiosta paljon asiallisempi itsekin), makasi nätisti aloillaan vähitellen hivuttautuen lähemmäksi lukijaa ja eräänkin Puppe-kirjan tullessa päätökseen oli jopa leväyttänyt kyljelleen makaamaan ja sulkenut silmänsä kuin olisi nukahtamassa iltasatuun. Viimeisenkin Puppe-kirjan oltua luettuna, seurasi pieni rapsutteluhetki ja vähän täytyi Mestaa hillitä, ettei aivan tunge lattialla istuneen lukijan syliin asti. Hyvä mieli näkyi jäävän niin lukijalle ja Mestalle kuin minullekin, oli mukavaa!

sunnuntai 15. heinäkuuta 2018

Laiskuuden huippu



Olen tänä vuonna, ja varsinkin nyt kesällä, ollut niin laiska koirien kanssa, että vaikka katson aikaa taaksepäin hamaan menneisyyteen, niin on vaikea löytää aikaa, jolloin olen ollut näin saamaton ja laiska, kuin mitä nyt olen. Me ei tehdä mitään, ei yhtään mitään. Viikkoja kestävillä helteillä on toki isokin osa asiaan ja se on jättänyt listoilta pois ne vähätkin treenit ja jutut, mitä olisi ollut suunnitelmissa. Toisaalta oli onni, ettei meillä tälle vuotta ollut kerrassaan mitään harrastesuunnitelmia, koska näiden helteiden kanssa ei todellakaan tee mieli odotuttaa koiria autossa ja juoksuttaa niitä treeneissä. Nyt, kun ei ole mikään pakko tehdä mitään, niin me ei todellakaan olla tehty yhtään mitään. Ollaan vaan, vaikka tylsäksi sekin jo käy, mutta on se tylsyyskin sentään parempi olotila kuin lämpöhalvaus.




Muutaman kerran ollaan käyty uimassa. Tai siis koirat ovat käyneet uimassa, minä en. Kummallakin on muuten hyvä uintitekniikka, ei ole mitään räpiköintiä takamus uppeluksissa ja etuosa pystyssä kauhoen, vaan tasapainoisesti uivat menemään selkä suorana vedenpinnalla. Olen suunnitellut sup-laudan vuokraamista ja koirien uittamista vähän pidempääkin matkaa kuin lelua hakemaan ja takaisin, mutta ensin pitäisi ostaa koirille pelastusliivi enkä ole saanut aikaiseksi/piheys on iskenyt. Sitä paitsi soutuveneen vuokraaminen olisi moninkerroin halvempaa kuin sup-laudan vuokraaminen, mutta sup-lautaulu tuntuu paljon kivemmalta koirien uittamiseen kuin soutuveneily. Laudalla olisi enemmän samassa tasossa koirien kanssa, kun ei ole veneen laitoja välissä. 



Helmikuun lopulla esittelemäni sukkadami toimii muuten oivallisesti myös vesileluna, hyvä heittää ja hyvin kelluu. Ensimmäisellä uintikerralla mukana oli sininen sukkadami, mutta se väri erottui huonosti vedestä, joten tekaisin uiskenteluja varten uuden punaisen, joka oli paljon helpompi havaita kauempaakin. Se huono puoli näissä on, että vettähän se imee ja paljon, mutta mitäpä muutakaan voisi kuvitella sukasta, jonka sisällä on sukka, jonka sisällä on sukkia... Tuotekehittelyä muuten olen tehnyt sen verran, että osaan näistä sukkaleluista olen laittanut sisälle lahjapaperikaapin kätköistä löytynyttä sellofaania, joka koirien mielestä rapisee mukavasti lelua pureskellessa.