tiistai 31. heinäkuuta 2018

Busy Buddy tug-a-jug


Harvoin olen rompetoreilta tehnyt löytöjä, mutta joskus sitä osuu oikeaan paikkaan oikeaan aikaan. Sunnuntaina kävi näin ja tein yli 40 euron ostokset kolmella eurolla. Mukaan tarttui pari koirien aktivointilelua sekä aktivointipeli, hinta vain euron kipale. Näiden tavaroiden taakse kätkeytyi kylläkin surullinen tarina, kun myyjä kertoi oman koiransa kuolleen eikä hän ole pystynyt enää hankkimaan uutta, kun lemmikin kuolema oli niin raskasta hänelle. Koiransa oli kuulemma tykännyt kovasti puuhailla näiden lelujen parissa, joten hän toivoi, että niistä olisi jonkun toisenkin koiralle vielä iloa. Kerroin, että meillä varmasti pääsevät käyttöön, ja koirat olivatkin odotetusti hyvin ilahtuneita, kun saivat yksinolon päätteeksi tuliaisia reissunpäältä!

Ensimmäisenä testiin pääsi köydellä ja kumisella nystyräpallopäällä varustettu violetti pullo, jonka kyljessä olevien Busy Buddy-tekstien googletuksella kyseisen kapistuksen nimeksi selvisi tug-a-jug. Meidän yksilö taitaa olla kokoa S, joka tuntuu oikein passelilta Lumeksen ja Mestan käyttöön. Koirille pullo kelpasi leluksi ihan sellaisenaankin ja kumpikin vuorollaan kanteli sitä polleana ympäri asuntoa. Toinen samaiselta rompetorilta ostamani aktivointilelu Kong goodie bone jäi kiinnostuksessa 0-10 tug-a-jugille. Pullo tosiaan meni koirille ihan täydestä pelkkänä tavislelunakin, mutta pitihän sinne niitä namejakin sisälle laittaa, jotta saisin koirien mielipiteen siitä aktivointileluna. Kaapista löytyi vanha pussinpohjallinen toissakeväänä nameiksi ostamaani pentujen kuivaruokaa, jonka nappulakoko näytti olevan juuri täydellinen tähän pullo-köysi-härpäkkeeseen, ja täyttäminen sujui helposti pullon aukipyöritettävän pohjan kautta.

Päättelin lelun idean olevan, että köyttä kiskomalla nameja saadaan ulos pullosta ja kumpikin koira ihastui totaalisesti tähän leikkiin. Ne ovat tottuneet siihen, että aktivointileluja käytetään vuorotellen ja aina väliin joutuu itse olla se odotusvuorossa oleva, mutta tämän pullon kanssa kumpikaan ei millään malttanut odottaa sivussa pientä hetkeä kauempaa vaan oltiin tunkemassa takaisin apajille. Sinänsä omituista, koska namitkin olivat tosiaan pieniä, kuivia nappuloita, eivätkä herkullista, keitettyä kananlihaa tai Naturis-pötköä. Namien sijaan koirat koukuttuivatkin leikin ideaan, eli kiskotaan köyttä, nami tipahtaa, kiskotaan köyttä, nami tipahtaa... Lopulta suostuin myönnytykseen ja molemmat pääsivät pelaamaan yhtä aikaa, ensin yksi vetää köydestä ja sillä välin, kun se etsii pudonneita nameja maasta, saa toinen vetää köydestä ja sillä välin, kun se etsii pudonneita nameja maasta, saa taas ensimmäinen vetää uudelleen köydestä jne. Koirat olivat erittäin tyytyväisiä tähän ratkaisuun.




Vaikka koirat olivat kovasti tyytyväisiä niille tarjoamaani uuteen aktivointileikkiin, mietin silti, ettei lelua kyllä oikeasti voi olla tarkoitettu näin käytettäväksi. Onhan se nyt vähän hassua, että ihmisen täytyy pitää koko ajan lelua ilmassa pullonsuu alaviistossa ja työntää ulosvedetty köydenosa pullon sisään takaisin uudestaan ja uudestaan. Pullosta ei kuitenkaan tullut ulos namin namia, kun kokeilin antaa sitä koirille lattialle yksinään askarreltavaksi, joten päädyin tekemään uuden googletuksen selvittäen valmistajan lelulle ajatteleman käyttötyylin. Teksteistä kävi ilmi, että köydellä ei olekaan muuta tehtävää kuin olla koiralle mielenkiintoinen lisä leluun sekä estää nameja tulemasta ulos liian helposti, jolloin koiralle vierähtää lelun parissa kauemmin aikaa. Vilkaisin muutaman tug-a-jug aiheisen videonkin ja niissä koirat käyttivät sitä aktivointipallon ja muiden vastaavien tapaan, eli kierittelivät pitkin lattiaa, kanniskelivat, tiputtelivat ynnä muilla tavoin vekslasivat ja saivat nameja tulemaan pullosta ulos.

Yhdellä videolla mainittiin, että pullo olisi hyvä täyttää vähintään puolilleen asti, jotta nameja tulee ulos sen verran, että koiran kiinnostus säilyy. Käytetyt namit, tai kuivaruokaa se niissäkin taisi olla, näyttivät myös olevan suhteessa pulloon vieläkin pienempiä kuin nämä minun käyttämäni, joten luonnollisesti tulevat silloin helpommin ulos. Kokeilin laittaa pulloon enemmän nappuloita ja annoin toistamiseen koirille lattiatestiin. Mesta jaksoi värkätä sen kanssa kauan ja parin minuutin välein sai yhden nappulan tulemaan pullosta ulos. Lumekselta loppui värkkäysinto lyhyeen, kun ei sapuskaa tullut, ja se vaihtoi pelkkään köydenkiskomiseen, jonka luonnollisesti juuri oli oppinut tyhjäystyyliksi minun pidellessä pulloa, ja kun ei yksikseen saanut herkkuja ulos silläkään keinolla, alkoi jäyhää köyttä katki. Tässä vaiheessa minun oli keskeytettävä puuha, jottei lelu rikkoudu.

Loppukaneettina siis sanottakoon, että tämä tug-a-jug on varsin monipuolinen aktivointilelu koirille. Sen kanssa voi puuhata sekä koira ja omistaja yhdessä (näkisin tämän vahvistavan omistajan hyödyllisyyttä ja mielenkiintoa koiran silmissä, olemaan apuna esineiden suuhun ottamisen opettelussa, vahvistavan vetoleikkejä) että koira yksikseen (jolloin namien kannattaa olla hyvin pieniä suhteessa pullon kokoon, ellei kyseessä ole sinnikäs kaveri). Omilleni se kelpaa myös leluleluna ja voipi sitä käyttää myös rasioiden, namidamien yms. tapaan sellaisena namipiilona, että sisään laitetaan jokin suurempi herkkupala, jonka omistaja pohjan avaamalla antaa koiralle esimerkiksi jonkin suoritetun tehtävän jälkeen (itse jo näen sen hakutreeneissä koiran palkitsemiseen käytettäväksi). Jossain videossa pulloa heitettiin koiralle nurmella, joten se jonkin verran ilmeisesti kestää heittojakin, ja kevyenä kapistuksena se varmasti myös kelluisi vedessä. Ei yhtään turha yhden euron ostos!


2 kommenttia:

  1. Lucy rakastaa tuota pulloa! Olen joskus antanut sille ruuankin pullosta, koska sen ruokanappulat ovat juuri sopivankokoisia, että ne mahtuvat pullosta ulos. Lucy heiluttaa köyttä edes takaisin matolla paikallaan olevassa pullossa ja nappulat lentelevät. Roni ei ole oppinut samanlaista, tehokasta edestakaisin veivausliikettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lucy-neitihän se nokkela on! Saas nähdä, kehittyvätkö nämä omat pojat, kun lelu ehtii olla käytössä vähän pidemmän aikaa.

      Poista