perjantai 31. elokuuta 2018

Pelekääkkö nää polliisia

Olipa poliiseilla tutkaaja hyvin piilossa. Mitään en huomannut, kunnes näkyi jo levikkeellä auto ja sinipukuinen viisomassa tiensivuun ihan autonsa perään. Aattelin, ettei tää nyt ihan normi ajokortti ja rekisteriote-ratsialta vaikuta, kun niissä on yleensä useampia tyyppejä, että mitähän ne nyt musta haluaa, kun tietääkseni kaiken pitäisi olla kunnossa enkä tietääkseni ole itsekään tyhmäillyt.

Avasin ikkunan ja poliisi toteaa: "Ajoit vähän liian lujaa." (Näytän kai hämmästyneeltä, kun tulee jatkoa:) "Taisit itsekin huomata." 
Minä: "Ajoinko?" (Ja mietin, että miten pienestä ylinopeudesta ne oikein pysäyttää, saattoihan se olla 102 tai 103, vai että onko muka vaihtunut tää tie 80 rajoitukseen ja ajoin vähän enemmänkin ylinopeutta, kun en kyllä huomannut.)

Poliisi: "Satasen alueella 130."
Minä: "En kyllä oikeesti huomannut." (Ja mietin järkyttyneenä, että miten on mahdollista, että ajoin noin kovaa. Olinhan mä ajatuksissani, mutta en nyt ihan heti huomaamattani 130 nopeutta silti ajaisi, ja mielestäni mulla oli vakionopeudensäädinkin päällä, että oonko muka painanut kaasua vaan siitä huolimatta, ja kun oli vielä ihan tyhjä tiekin edessä, etten ees ohittanut ketään, vaikka en kyllä silloinkaan muista noin paljon ylinopeutta ajaneeni. Ja vielä järkyttyneempi, kuin siitä, että olisin vahingossa ajanut noin kovaa, olin siitä, että mitä jos en ookaan, ja ne väittää, että oon, ja saan hirveet sanktiot teosta, jota en oo tehnyt.)

No sit poliisin radiopuhelimesta alkaa kuulua puhetta ja poliisi vastailee siihen: "Niin se ei ollutkaan tämä ensimmäinen auto? Sieltäkö tulee vielä toinenkin hopeinen farmariauto? Okei, mepä pysäytetään sitten oikea auto." Jonka jälkeen toteaa mulle: "Siellä tuleekin vielä toinen hopeinen farmari, se oli ajanut ylinopeutta, sinä voit jatkaa matkaa".

Järkytys vaihtuu helpotukseen. Huh huh! Ja kun lähdin, niin näkyi peilistä, että siellä viisotaan toiselle hopeiselle farmariautolle.


lauantai 11. elokuuta 2018

Takkupesäke

Minulla on tänä kesänä ollut huono koiranomistaja-fiilis useammastakin eri syystä. Yksi näistä syistä on takkupesäkkeeksi muuttunut Mesta. Minähän olen maailman laiskin koirienharjaaja ja oikeanlaatuinen lapinkoiranturkki on laiskan harjaajan pelastus. Lumes ei ole koskaan takkuuntunut uimisesta, joten ei minulle tullut mieleenkään, että Mestalle alkaisi uimaharrastus takkuja keräämään, mutta näin pääsi käymään. Kesäkuun lopulla oli Mestan ensimmäinen uinti luonnonvesissä, sitä ennenhän sillä on uimahistoriaa vain kevättalvelta kaksi koirauimalassa käyntiä. Koskaan aikaisempina kesinä Mesta ei ole suostunut uimasilleen, vähäsen vain kahlaillut, mutta pari uimalakäyntiä muutti asian. Koska tämä kesä tosiaan on Mestan ensimmäinen uimakesä, en osaa sanoa, onko kastroinnilla ollut vaikutusta turkin laatuun ja sitä myötä takkuuntumiseen vai takkuuntuisiko turkki siltikin, jos Mestaa ei olisi kastroitu. Joillain koirillahan se vaikuttaa paljonkin turkinlaatuun, mutta nyt minulla ei ole vertailukohdetta aiheeseen Mestan kanssa.

Mesta on käynyt uimassa sellaiset pari kertaa viikossa. Ihan joka kerralla en ole jaksanut föönata sitä ollenkaan ja niillä kerroilla, kun olen föönannut, olen tehnyt sen vain hitaimmin kuivuviin kohtiin eli housuihin, kylkiin, hännänjuureen selänpäältä ja rintaan. Pieni hiustenkuivaajaparkani on ollut hätää kärsimässä. Sitä ei ole tehty tällaisiin isompiin urakoihin ja olenkin joutunut jakamaan kuivaukset kahteen tai kolmeen osaan ja antaa föönin huilata välissä. Tyhmältä se kyllä tuntui hellepäivinä kuivata koiraa kuumaa ilmaa puhaltavalla hiustenkuivaajalla. Pitäisi olla sellainen malli, johon saa viileäpuhalluksenkin, joka se taas tuntui talvipakkasella tyhmältä kuivata koiraa uimalassa viileällä kuivurilla ja sitten viedä koira vielä kylmään autoon, että päästään lähtemään kotiin. Uimalassa tosin kyllä oli toinen laite, joka taisi lämpöpuhalluksella kuivata, mutta enhän minä sitä silloin huomannut käyttää. Kylpytakit on olleet myös päällä, yksi heti autossa ja se on kotona vaihdettu kuivaan, paitsi jos Lumeskin on ollut mukana, niin sitten ei ole riittänyt enää vaihtaria vaan molemmilla ollut automatkan ajan.


Oltiin pitkästi heinäkuulla, kun huomasin takkuja Mestalla. Niitä on housuissa ja vatsassa ja kyljissä ja sisä- ja ulkoreisissä ja olikohan vielä muuallakin. Osa oli ehtinyt takuista jo huopaantumisvaiheen alkamiseen asti ja saksia on saanut käyttää selvittelyssä apuna. Ihan surutta olen leikkonut huopaantuneita takkuja auki, minä en niitä jaksa alkaa selvittelemään eikä tuollaisessa pörröturkissa edes näy pienet saksimiset ollenkaan. Kivempi kaikille niin päin. Nyt olen koittanut harjata Mestaa ihan ennaltaehkäisevästi kerran viikkoon jos ei enää pääsisi takkuuntumaan. Aina olen ihmetellyt ihmisiä, jotka päästävät koiransa takkuuntumaan, mutta nähtävästi siihen ei aina tarvita tarkoituksellisuutta vaan se voi tulla yllätyksenä. Olenhan minäkin Mestaa silitellyt kyljistä ja ulkoreisistä nyt ainakin, mutta yhtään ei ole turkin pintaan tuntunut, että pohjavilla on sikin sokin sekaisin.

Siitä olen kyllä ollut iloinen, että on tullut koirat opetettua harjaamiseenkin, vaikka sitä niin harvoin harrastankaan ja pentuaikoina en sitäkään vähää. Valitettavan paljon Facebookin lapinkoiraryhmissä ihmiset kertoilevat koirista, jotka eivät oikein anna harjata itseään ollenkaan, tai eivät anna harjata jotain tiettyä osaa, kuten housuja ja häntää. Tai, kuten jotkut käyttävät ilmaisua, koira ei pidä siitä eivätkä viitsi sitten kiusata sitä. Pari vuotta sitten kirjoittelinkin (linkki) Vallu-lapinkoirasta, joka kävi minulla hoidossa ja otin projektiksi harjata sen kokonaan läpi hoidossaolon aikana. Valluhan nosti huulta ja näykkäili ilmaa, kun sen häntää harjasi. En tiedä, olisiko näykännyt käteen asti, jos olisin jatkanut harjaamista ilman turvatoimia. Kuonokopan puutteessa sidoin sen kuonon kevyesti kiinni aina pariksi minuutiksi kerrallaan häntää harjatessani, jotta minun ei tarvinnut miettiä, pureeko se minua vai ei, vaan sain rennosti keskittyä harjaamiseen. Namipalkkiotkin oli toki tarjolla sen parin minuutin välein. Kotiinlähtiessään Vallu oli parempi harjattava kuin omat koirani eikä ikävän paikan harjaamista huomannut siitä enää muusta kuin pienestä silmäkulman mulkaisusta.


perjantai 3. elokuuta 2018

Tuunattu treeniliivi ja tuunatut tokokapulat

Sain jouluna eräänä lahjaksi tekstiilitusseja. Tai olin siis toivonut lahjaksi tekstiilitusseja, mutta sainkin jotain ihme graffiti-tusseja, joiden ohjeissa luki, että niitä voi käyttää myös tekstiileihin, joten ovat siis myös tekstiilitusseja. Sellainen ero näissä oli pelkkiin tekstiilitusseihin, tai ainakin niihin tekstiilitusseihin, mitä minä olen ennen käyttänyt, että näillä graffiti-tusseilla tehtyjä piirroksia ei tarvitse kuivumisen jälkeen silittää kankaaseen kiinni vaan ne kuivuvat vedenpitäviksi. Ihan loogista sinänsä, koska milläpä kuumentaisit kaduille tehtyjä graffiti-teoksia, ellet sitten kanna mukanasi akkukäyttöistä hiustenkuivaajaa tai kuumailmapuhallinta. Minulla oli jo valmiina ajatus, että piirtelisin tyynyliinaan kivoja kuvia, ja mitäpäs sitä muuta piirreeltiin kuin lapinkoirankuvia. Tyynyliinan alkaessa täyttyä lapinkoirankuvista, kävi mielessä, että harmihan se on näitä kuvia tyynyliinassa piilotella ja haluaisinkin ne johonkin mielekkäämpään käyttöön. Viime kesänä lätkäisin yhden kuvista treeniliivini selkämykseen ja tähän mennessä hakutreeneissä metsässä kiitävä Mesta on siellä ihan hyvin pysynyt ja pesussakin kestänyt. Minun piirustustaidoillani ei parempaan pystytä, mutta itse tykkään ja muusta ei väliä.


Viime viikolla kerroin (linkki) tokotreeni-innostukseni palailleen ainakin joksikin aikaa ja ostaneeni/saaneeni eräältä tokoharrastuksen lopettaneelta tuttavaltani muutamia tokotarvikkeita. Ohjatun noudon kapuloissa oli tuttavani nimi kirjoitettuna ja ensin ajattelin, että eipä tuo haittaa, vaikka onkin, olkoot. Seuraavaksi ajattelin, että ehkä ne kapulan laipat voisi maalata jollain kivalla värillä, onhan sitä myynnissäkin sellaisia ohjatun noudon kapuloita, joissa on värikkäät laipat. Kolmantena ajatuksena tuli mieleen, että pystyisiköhän tekstikohtien päälle maalata lapinkoirankuvia. Tuumasta toimeen ja kokeilemaan, onnistuihan se. Ja siinä, kun vähän innostuin, niin maalasin sitten lapinkoiria jokaisen kapulan kumpaankin laippaan, vaikka nimeä ei ihan jokaisessa ollutkaan. Kuvien sijoittelun ja muodon määräsi laipoissa olevien tekstien sijainti ja koko. Minun taidoillani ei edelleenkään parempaan jälkeen pysty, mutta itseäni miellyttääkseni nämä tehty onkin ja se tehtävä on onnistuneesti suoritettu. Nyt on pakko ainakin noutoja harjoitella, että kapulat pääsevät käyttöön.




Ennen maalausoperaatiota ehdittiin muistella ohjattua noutoa kahdesti. Piirsin pikaisen kaavion siitä, mikä ohjatun noudon idea on, että pääsee juttuun mukaan nekin, jotka eivät tokoa harrasta. :) Koira seisoo kuvan koira-kohdassa omistajaan päin kääntyneenä ja se omistajan käskystä + käsimerkistä hakee joko vasemman tai oikean puoleisen kapulan, keskimmäistä ei koskaan haeta. Kokeissa kapulat vie paikoilleen liikkeenohjaaja ja koira on katsomassa kapuloiden vientiä omistajansa vierellä. Kapuloiden ollessa paikoillaan, koira viedään koira-kohtaan, omistaja palaa omalle paikalleen ja ohjaa koiran noutoon. 

Liikkeenohjaaja vie aina ensimmäisenä sen kapulan, joka koiran tulee noutaa, ja tämän vuoksi olen harjoitellut nyt Mestan kanssa sillä tavoin, että jätän sen istumaan omistaja-kohtaan ja vien vain yhden kapulan, jotta se muistaisi keskittyä siihen ensimmäisenä vietyyn ja että sitä pääsee noutamaan. Hyvin Mesta on muistanut jutun juonen ja selvinnyt jopa Lumeksen aiheuttamista häiriöistä (treenaan aina koiria niin, että molemmat ovat paikalla ja joskus niistä on toisilleen enemmän häiriötä, joskus vähemmän), joista pahin sattui tänään, kun Lumes päätti lähteä noutoon yhtä aika Mestan kanssa ja Mesta ehti kapulaan kiinni vain sekunti ennen Lumesta. Hienosti se kuitenkin muisti lähteä tuomaan kapulaa vielä minullekin, vaikka olikin häpeninkiä. En ole koskaan koirien treeneissä vältellyt (turvallisia) häiriöitä vaan ollut sitä mieltä, että parempi vain oppia niihin heti. Lumes on myös hyvä kateus-kortti, antaa sen välillä hakea vähän kapulaa, niin johan tulee Mestaan taas vauhtia! Lumes tykkää ihan hirmusti tehdä noutojuttuja ja kun Mestalle lentää lelu palkaksi ja kapula jää maahan, Lumes käy aina sieppaamassa sen itselleen, kulkee pitkin pihaa kapula suussaan (ja minun pitää ihastella, miten hieno kapula sillä onkaan) ja lopulta käy maate vahtimaan kapulaa.




keskiviikko 1. elokuuta 2018

Mysteeri nimeltään Kong Classic

Olen koko kevään ja kesän harmitellut, ettei minulla ole koirille sitä perus-Kongia, johon saa ruokaa laitettua sisälle. Aktivointipalloa ja -kuutiota olen käyttänyt kuivaruuan syöttämiseen, mutta nyt molempien ollessa raakaruualla, ei pyöriteltävät systeemit oikein toimi, ja kuitenkin olisi kiva tarjota ruokaa jostain muualtakin kuin vain ruokakupista. No, voisihan niitä lihaklönttejä toki piilotella pitkin pihaa, mutta se ei poista sitä ongelmaa, että haluaisin kuitenkin jonkun aktivointilelun, jota käyttää raakaruuan kanssa. Tai kyllähän meillä yksi sellainen onkin, mutta siinä on lelun molemmissa päissä sen verran isot reiät, että ruoka on melkeinpä pakko jäädyttää sisälle, ettei se valahda heti ulos, ja vaikka joka paikkaa nettiä hehkutetaan, että joo, jäädytetään ruokaa koirille kesät talvet, niin minä nyt haluan syöttää sen niille sulana. Jo ihan senkin takia, että raakaruoka on jo kertaalleen pakastettua, vaikka uudellenpakastus sulatuksen jälkeen nyt ei koirille mitään vatsavaivaa välttämättä tuottaisikaan.

Eilen kuitenkin päätin ottaa kaapista esille sen sinisen aktivointilelun, jossa on molemmissa päissä isohkot reiät, ja kokeilla sinne sitä raakaruokaa sulana. Hämmästykseni oli suuri, kun kaapinoven avatessani löysin sieltä myös juuri sellaisen perus-Kongin, minkä puuttumista meidän leluvalikoimasta olin harmitellut. Ei mitään muistikuvaa, koska muka olen sellaisen ostanut ja mistä, mutta ilmeisesti olen, kun se siellä kaapissa olla möllötti. Kasasin syliini muutaman aktivointileluista, Kong mukaanlukien, ja kävin kysymässä vielä mieheltäkin, että mitkä näistä leluista tunnistaa, ja kaikki muut oli nähnyt paitsi ei Kongia. Minulla on kyllä ihan totaalinen black out tuon Kongin kohdalla, koska en todellakaan ollenkaan muistanut sen olemassaoloa, vaikka pinnassa olevien karvojen perusteella sitä on joskus hankinnan jälkeen kyllä käytettykin. Kokeilinpa vielä tehdä tähän blogiinikin haun kong-sanalla, koska outoa olisi, jos en olisi siitä oston ja ekan käytön jälkeen mitään kertonut, mutta eipä tiennyt bloginikaan mitään asiasta. Koska meillä nyt kuitenkin siis näköjään on  XXL koon Kong Classic, niin pitihän se heti laittaa iltaruokatestiin. Muussasin haarukalla Lumeksen lihapullat mössöksi ja sitten tungin Kongin mössöä täyteen ja näillä eväillä Lumeksen iltaruokailu kesti puolisen tuntia. Olihan se mielissään, kun sai puuhastella.



Sininen ruokalelu sai tällä kertaa jäädä kaappiin, kun päätin testata keksi-kongiksi nimeämääni lelua raakaruuan syöttöön Mestalle. Lelu ei oikeasti ole merkiltään Kong, siinä lukee yhdessä kohtaa planet pet, mutta en muista enää sen myyntinimeä (tämä lelu on ollut meillä jo kaaaauan) eikä googlekaan osaa auttaa asiassa. Tämä on siitä vähän tyhmä lelu, kuten muutkin vastaavat (esim. Kong goodie bone), että sakarallisiin koloihin laitetut namit saa joko liian helposti pois tai sitten niitä ei saa ollenkaan pois. Tunkiessani koloihin samaisia lihapullia kuin Lumeksellekin Kongiin, olin varautunut siihen, että sinne jäävät ja Mesta ei saa niitä nuoltua pois. Yllätyksekseni tämä lelu sakarakoloineen toimi hyvin lihamössön kanssa ja sain täyttää kolot pullilla uudelleen ja uudelleen. Se oli nyt vähän ärsyttävää, kun vain kuusi pullaa mahtui kerralla, mutta eipä siitä nyt iso vaiva ollut laitella lisää. Kaikkine uudelleentäyttöineen Mestalla meni tässä ruokailuissa suunnilleen se sama puolisen tuntia kuin Lumeksellakin.



Kun kerran vauhtiin päästiin, niin tarjoilin koirille tänään aamuruuat samoista vermeistä. Jätin ne vähäksi aikaa keskenään pihalle ja vilkuilin ikkunasta väliin, että ovat edelleen asemissaan. Tuskinpa mihinkään olisivat häipyneetkään ruokiensa parista, kun ilman niitäkin pysyvät kyllä pihassa. Ulko-ovelle sisäänpääsyä odottamaan ne yleensä tulevat aika pian, jos jätän ne keskenään ulos. Nyt eivät tosin paljoa piitanneet minun poistumisestani, kun oli tärkeämpääkin tekemistä. Sitä voisi muuten ajatella, että koirat paljon mielummin hotkaisisivat ruokansa suoraan kupista, mutta kun katselee niitä puuhastelemassa ja näkemässä vaivaa ruokansa eteen, niin kyllä ne oikeasti nauttii siitä eikä tarvisi koskaan saada syömisiään kupista tarjoiltuna. Kaneille ja hiirillehän minä olen jo vuosia viskannut ruuat pitkin poikin niiden asumusta/huonetta, jotta saavat toteuttaa luontaista käyttäytymistään ja etsiä ruokansa. Ei ne mitään ruokakuppeja tarvitse, ihmisistä vain on niin kiva syöttää eläimetkin samalla tyylillä kuin itsekin syö.

Punaisten ruokajakelijoiden tyhjettyä, koirat kävivät tsekkaamassa toistensa omat, kuten tekevät ruokakipoillakin. Kongi oli Mestasta hirmu kiva myös ruuasta tyhjättynä ja touhusi sen kanssa hyvän aikaa. Meinasipa Mesta minulle jopa vähän murista, kun tullessaan minulle Kongia esittelemään, laitoin käteni sen kuonolle. Mestallahan on pennusta asti ollut resurssiaggressiivisuuden tyyppistä käytöstä, mutta se ei ilmene siltä poisottaessa esim. luita, vaan koiraan koskiessa, kun sillä on jotain hyvää, kuten luita. Tämä saatiin pentuna hyvin pois olemalla piittaamatta murinoista (käsi pysyi niin kauan koiran päällä, kunnes murina lakkasi ja koira rentoutui), mutta aina väliin se muistuttaa piilevästä olemassaolostaan ja varmaan melko nopeasti vahvistuisi, mikäli alkaisi väistämään (eli antamaan periksi) Mestan muristessa. Tämän vuoksi toisinaan tarkoituksella laitan käden sellaiseen kohtaan Mestaa, josta se voisi alkaa murisemaan, jotta pysyn kärryillä sen käytöksestä ja Mestakin muistaa, että murinat on höpöhommaa. Leikkimurinat onkin sitten ihan asia erikseen, sitä Mesta tekee paljon, mutta leikkisän murinan äänensävy on aivan erilainen ja se on helppo erottaa tosimurinasta.