Takkupesäke

Minulla on tänä kesänä ollut huono koiranomistaja-fiilis useammastakin eri syystä. Yksi näistä syistä on takkupesäkkeeksi muuttunut Mesta. Minähän olen maailman laiskin koirienharjaaja ja oikeanlaatuinen lapinkoiranturkki on laiskan harjaajan pelastus. Lumes ei ole koskaan takkuuntunut uimisesta, joten ei minulle tullut mieleenkään, että Mestalle alkaisi uimaharrastus takkuja keräämään, mutta näin pääsi käymään. Kesäkuun lopulla oli Mestan ensimmäinen uinti luonnonvesissä, sitä ennenhän sillä on uimahistoriaa vain kevättalvelta kaksi koirauimalassa käyntiä. Koskaan aikaisempina kesinä Mesta ei ole suostunut uimasilleen, vähäsen vain kahlaillut, mutta pari uimalakäyntiä muutti asian. Koska tämä kesä tosiaan on Mestan ensimmäinen uimakesä, en osaa sanoa, onko kastroinnilla ollut vaikutusta turkin laatuun ja sitä myötä takkuuntumiseen vai takkuuntuisiko turkki siltikin, jos Mestaa ei olisi kastroitu. Joillain koirillahan se vaikuttaa paljonkin turkinlaatuun, mutta nyt minulla ei ole vertailukohdetta aiheeseen Mestan kanssa.

Mesta on käynyt uimassa sellaiset pari kertaa viikossa. Ihan joka kerralla en ole jaksanut föönata sitä ollenkaan ja niillä kerroilla, kun olen föönannut, olen tehnyt sen vain hitaimmin kuivuviin kohtiin eli housuihin, kylkiin, hännänjuureen selänpäältä ja rintaan. Pieni hiustenkuivaajaparkani on ollut hätää kärsimässä. Sitä ei ole tehty tällaisiin isompiin urakoihin ja olenkin joutunut jakamaan kuivaukset kahteen tai kolmeen osaan ja antaa föönin huilata välissä. Tyhmältä se kyllä tuntui hellepäivinä kuivata koiraa kuumaa ilmaa puhaltavalla hiustenkuivaajalla. Pitäisi olla sellainen malli, johon saa viileäpuhalluksenkin, joka se taas tuntui talvipakkasella tyhmältä kuivata koiraa uimalassa viileällä kuivurilla ja sitten viedä koira vielä kylmään autoon, että päästään lähtemään kotiin. Uimalassa tosin kyllä oli toinen laite, joka taisi lämpöpuhalluksella kuivata, mutta enhän minä sitä silloin huomannut käyttää. Kylpytakit on olleet myös päällä, yksi heti autossa ja se on kotona vaihdettu kuivaan, paitsi jos Lumeskin on ollut mukana, niin sitten ei ole riittänyt enää vaihtaria vaan molemmilla ollut automatkan ajan.

Oltiin pitkästi heinäkuulla, kun huomasin takkuja Mestalla. Niitä on housuissa ja vatsassa ja kyljissä ja sisä- ja ulkoreisissä ja olikohan vielä muuallakin. Osa oli ehtinyt takuista jo huopaantumisvaiheen alkamiseen asti ja saksia on saanut käyttää selvittelyssä apuna. Ihan surutta olen leikkonut huopaantuneita takkuja auki, minä en niitä jaksa alkaa selvittelemään eikä tuollaisessa pörröturkissa edes näy pienet saksimiset ollenkaan. Kivempi kaikille niin päin. Nyt olen koittanut harjata Mestaa ihan ennaltaehkäisevästi kerran viikkoon jos ei enää pääsisi takkuuntumaan. Aina olen ihmetellyt ihmisiä, jotka päästävät koiransa takkuuntumaan, mutta nähtävästi siihen ei aina tarvita tarkoituksellisuutta vaan se voi tulla yllätyksenä. Olenhan minäkin Mestaa silitellyt kyljistä ja ulkoreisistä nyt ainakin, mutta yhtään ei ole turkin pintaan tuntunut, että pohjavilla on sikin sokin sekaisin.

Siitä olen kyllä ollut iloinen, että on tullut koirat opetettua harjaamiseenkin, vaikka sitä niin harvoin harrastankaan ja pentuaikoina en sitäkään vähää. Valitettavan paljon Facebookin lapinkoiraryhmissä ihmiset kertoilevat koirista, jotka eivät oikein anna harjata itseään ollenkaan, tai eivät anna harjata jotain tiettyä osaa, kuten housuja ja häntää. Tai, kuten jotkut käyttävät ilmaisua, koira ei pidä siitä eivätkä viitsi sitten kiusata sitä. Pari vuotta sitten kirjoittelinkin (linkki) Vallu-lapinkoirasta, joka kävi minulla hoidossa ja otin projektiksi harjata sen kokonaan läpi hoidossaolon aikana. Valluhan nosti huulta ja näykkäili ilmaa, kun sen häntää harjasi. En tiedä, olisiko näykännyt käteen asti, jos olisin jatkanut harjaamista ilman turvatoimia. Kuonokopan puutteessa sidoin sen kuonon kevyesti kiinni aina pariksi minuutiksi kerrallaan häntää harjatessani, jotta minun ei tarvinnut miettiä, pureeko se minua vai ei, vaan sain rennosti keskittyä harjaamiseen. Namipalkkiotkin oli toki tarjolla sen parin minuutin välein. Kotiinlähtiessään Vallu oli parempi harjattava kuin omat koirani eikä ikävän paikan harjaamista huomannut siitä enää muusta kuin pienestä silmäkulman mulkaisusta.