tiistai 2. lokakuuta 2018

Ajatuksia paimennuksesta

Kesäkuun lopulla kerroin (linkki) siitä, miten olimme Mestan kanssa extempore keksineet lähteä paimennusta testaamaan, kun muista harrastuksista on pidellyt taukoa. Mesta oli sillä ensimmäisellä kerralla aivan loistava - intoa riitti, mutta se oli hallinnassa, ja tasapainottaminen (koira pysyy vastakkaisella puolella lampaita kuin ihminen) toimi, sekä Mesta piti huolen siitä, että kaikki lampaat pysyvät matkassa mukana. Kiinnostuin hommasta sen verran paljon, että ostin heti viiden kerran paimennuskortin, jotta päästään jatkamaan hyvää alkua pidemmällekin.

Ei mennyt pitkään, kun oltiin jälleen lammastilalla harjoituksissa. Pysyteltiin tälläkin kertaa isossa pyöröaitauksessa, mutta rauhallisten pässien sijaan paimennettavina oli sekalainen lauma uuhia karitsoineen. Tehtiin samanlaisia harjoituksia kuin ensimmäiselläkin kerralla eli kierrettiin aitausta reunaa pitkin, vaihdettiin suuntaan, kierrettiin reunaa pitkin, vaihdettiin suuntaan jne. Mesta oli aivan ilmiömäinen. Lähes mykistyin siitä, miten taitavasti se kiersi laumaa sekä ohjeitteni mukaan että sopiviin kohtiin oma-aloitteisestikin, piti lauman tasapainossa ja kaikki yksilöt mukana, kuunteli ohjeitani ja oli kaikin puolin aivan super. Tämä huima keskittyminen työskentelyyn oli ilmeisen väsyttävää henkisesti, koska pienen tauon jälkeen uudella vuorollaan ei Mesta kyennyt enää samanlaiseen huippusuoritukseen vaan tuli liian lähelle lampaita, kiersi huonommin ja lauma vähän hajoili.


Kolmannella kerralla meitä odotti yllätys. Lampuri oli koiransa kanssa koonnut isompaan harjoitteluaitaukseen peräti sata lammasta ja kysyi, että halutaanko Mestan kanssa ne kaikki vai vaan osa laumasta. En minä tiennyt mikä meidän taidoille olisi realistista, mutta jos kerran lampurin mielestä me Mestan kanssa pärjättäisiin sadankin lampaan kanssa, niin voisihan sitä sitten kokeilla. Niin me Mestan kanssa pyöriteltiin aituussa sitä valtavaa lössiä. Minulla oli kovasti hakemista koiran ohjaamisessa, liikkeellä pysymisessä ja oikeastaan vähän kaikessa. Mesta piti kyllä ihan kohtuullisesti huolta kaikkien lampaiden kasassa pysymisestä ja jopa kiersikin koko lauman taakse, vaikka lampaita tosiaan olikin moninkertainen määrä kahteen aiempaan paimennuskertaan verrattuna. Ihan kuuliaisimmalla päällä Mesta ei ollut, kun se taisi tuumata, että minä en sille mitään voi näin monen lampaan takaa, joten ihan sama, vaikka ei tottelekaan jokaista maahanmeno- ja pysäytyskäskyä. Pari kertaa viskasin "paimensauvan" koiran eteen, kun se jätti käskyn tottelematta, ja sen jälkeen alkoi kuuliaisuus palailla. Paimennushan on sillä tavalla erilaista kuin muut harrasteet koirien kanssa, että tämä ei ole pelkkää hupia, koska harrastusvälineenä on toiset eläimet, jonka vuoksi on sekä turvallisuus- että eettisyyskysymys, että koira noudattaa saamiaan käskyjä eikä tee vain omiaan.

Seuraavaksi sitten siirrettiinkin lampaat laitumen puolelle, pidettiin pieni levähdystauko ja alettiin kuljetella jättiläislaumaa tehden jättiläiskahdeksikkoa, jossa tuli vuoronperään suoraa kuljetusta ja lauman kääntämistä. Minulle annettiin tärkeimmäksi ohjeeksi, että niin kauan, kuin lampaat liikkuvat, minäkään en saa pysähtyä, koska muuten lampaat porhaltavat ohitseni ja lauman hallussaolo loppuu siihen. Pidin tämän neuvon mielessäni ja jotenkin olin seesteisempi kuin siinä harjoitusaitauksessa, vaikka isolla laitumella lampaat sitten karkaavat kauas, jos karkuun pääsevät. Mestallakin oli ihan toisenlainen työasenne kuin harjoitteluaitauksessa, se totteli jokaisen käskyn - välillä jopa yli 50m päästä - ja oli rauhallisempi sekä huolellisempi. Pari kertaa kahdeksikko kierrettyämme vietiin lampaat aidanviertä pitkin portille ja ohjattiin ne portista taaimmaiselle laitumelle, jonne saivat jäädä laiduntamaan.

Ihan mahtava tunne, kun saatiin liikutettua ja pidettyä hallussa noin isoa laumaa! Nämä oli vielä tosi herkkiä lampaita, jotka alkoivat heti valua mun ohi, jos koira antoi liikaa painetta, joten olen tosi tyytyväinen, että saatiin pääosin pidettyä tilanne rauhallisena. Kotona vielä lampurin ottamalta videolta (josta alla oleva kuvakin on napsaistu) työskentelyä katsellessani nousi mieleen, että tämä ei ole leikkiä, tämä on ihan kuin oltaisiin oikeasti töissä. Enää ei tämän jälkeen tule muutaman lampaan pyörittelystä samaa vau-fiilistä kuin ennen, sillä tämä koko lauman handlaaminen vaan kertakaikkiaan oli uskomaton tunne ja kokemus.

Meillä oli heti seuraavalle päivälle varattuna uusi paimennus ja lampaat olivat odottamassa meitä siellä takalaitumella, johon olimme ne Mestan kanssa edellisenä päivänä jättäneet. Lampurin koira (hitsi se muuten on makee) kävi keräämässä ne samat sata lammasta kasaan ja toi ne meidän luokse, jotta pääsimme aloittamaan vielä astetta (tai muutamaakin) vaikeamman harjoituksen kuin mitä se kahdeksikon kierto oli ollut. Sen takalaitumen läpi meni monta, ehkä noin 150m pitkää ojaa pitkittäin (alla kuvassa mustat, paksut viivat) ja paimennettiin lammaslaumaa siksakkia sarkoja ees taas ja lopuksi vielä vähän reunaa takaisinpäin (musta, ohut viiva).

Ensimmäisen sakaran päässä oltiin juuri ehditty kääntyä takaisin päin, kun muutama lammas keksikin lähteä juoksemaan sarkaa perälle asti (valkoinen viiva), koska käännöksessä olin sijoittanut Mestan ojan toiselle puolelle seuraavalla sarkalle lampaiden loppupuolen viereen enkä suoraan lampaiden perään. Kuvittelin, että päästäisiin näin helpommalla, koska lampaat huomioivat koiran kauempaakin, mutta takaviistossa ollut koira ei sitten riittänytkään ja pian meni koko loppulaumakin niiden muutaman perässä, kun en oikein tiennyt, mitä siinä olisi pitänyt tehdä. Siitä tulikin sitten suunniteltua pidempi sarkakävely, kun jouduttiin Mestan kanssa hakea lampaat sieltä sarkan perältä takaisin. Kiltisti ne sitten kulkivat oikeaan suuntaan, kun koirakin oli oikeassa paikassa.

Toiselle sarkalle saatiin lampaat hyvin käännettyä, mutta kun puolivälissä sarkaa yritettiin kääntää ne takaisin tulosuuntaan, bongasivat lampaat neljännellä sarkalla olevan kallio/puusaarekkeen (harmaa ympyrä) ja hyppelivät ensin yhden ojan yli ja perään seuraavankin ojan yli mennen saarekkeen taakse. Apua, mitäs nyt, oli ainoa ajatukseni, ja lampuri (joka on koko ajan katsellut meitä lähtöpaikalta) huikkaa, että haet lampaat takaisin siihen kohtaan, josta ne karkasi. No, eihän siinä tosiaan muu auttanut kuin lähteä Mestankin kanssa hyppimään ojien yli ja hakemaan lampaita takaisin kakkossarakkeelle. Mesta kiersi saarekkeen vastakkaiselta puolelta lampaille ja heti lampaiden alkaessa liikkua, minä lähdin kakkossarkaa kohden, lampaat tulivat perässä ja Mesta piti perää.

Joskus oppiminen tapahtuu kantapään kautta, niin meilläkin tällä kertaa, sillä näiden kahden oho hups-tilanteen jälkeen lampaat eivät enää päässeet meiltä karkuun, vaikka yritystä niillä kyllä olikin. Jätettiin kolme keskimmäistä sarkaa väliin, koska lampailla oli kova veto (halu mennä) sinne saarekkeelle eikä ollut järkevää alkaa ehdoin tahdoin tekemään tästä harjoituksesta vieläkin vaikeampaa kuin mitä se jo muutenkin oli. Saatiin lampaat hyvin kuljetettua reunaa pitkin toiseksi viimeisen sarkan eteen, mutta siinä jouduttiinkin oikein kunnolla töihin. Lampaat eivät olisi halunneet tulla sille sarkalle vaan yrittivät vuoron perään mennä edelliseen ja viimeiseen ja velloivat siinä sarkan alussa ees taas. Mesta joutui kahdesti käymään kummallakin puolella kääntämässä lampaita, kunnes ne viimein lähtivät etenemään oikeaa sarkaa minun kanssani. Sarkaa edetessä osa lampaista alkoi näyttää siltä, että suunnittelivat lähtöä saareketta kohden, mutta onneksi huomasin sen ajoissa ja sain Mestan sille puolelle estämään aikeet. Tämän jälkeen lauman kääntäminenkin onnistui hyvin.

Viimeisen sarkan kuljetus onnistui ilman kommervenkkejä, mutta lopussa reunaa pitkin takaisinpäin kuljetuksessa lampaat lähtivät etenemään reipasta vauhtia ja olivat jo jättämässä minut oman onneni nojaan, mutta sain Mestan kiertämään niiden eteen pysäyttämään lauman ja olikin muuten todella hieno kaari näin ison lauman ympäri! Tähän onnistuneeseen kohtaan oli hyvä lopettaa harjoitus, joten kävelin Mestan luokse lampaiden eteen ja lähdettiin siitä sitten yhdessä pois, lampaat saivat jäädä vapaalle ja ne pikkuhiljaa valuivat syömäpuuhiin.

Käytiin lampurin kanssa vielä läpi treenin kulkua ja hän kertoi miettineensä, että pitäisikö minulle huudella ohjeita joihinkin kohtiin, mutta oli kuitenkin tyytynyt olemaan hiljaa, koska hienosti Mestan kanssa selvitimme monta hankalaa kohtaa. Hän myös ajatteli, että opin itse paremmin ottamaan tilanteita haltuun, kun joudun miettiä, mitä niissä pitäisi tehdä, eikä niin, että hän antaisi ohjeita koko ajan. Kerroin kieltämättä väliin kaivanneeni jotain korvanappia, josta ohjeita ladeltaisiin, mutta kuitenkin homman edetessä tulleeni itsekin siihen tulokseen, että miten hirveän opettavaista se oikeasti oli joutua itse huomioimaan itseään ja koiraa ja lampaita ja aluetta ja päättämään, mitä missäkin tiukassa paikassa tehdä - ja miten palkitsevaa, kun onnistuu siinä! Ja esimerkiksi lampaidenlukutaitoa ei kyllä opi mitenkään muuten kuin vain itse niitä lampaita tarkkailemalla ja sen mukaan toimimalla.

Aika makeeta, että Mesta on ollut vasta neljä kertaa paimenessa ja niistä kahdella jälkimmäisellä jo ollaan handlattu tämmöisiä hommia jättilauman kanssa. Ja se, että meihin luotetaan niin paljon, että ehdotetaan tällaisten juttujen kokeilua. Miten pätevä paimenkoira Mesta onkaan!


Olin jo ensimmäisestä kerrasta alkaen puhunut siitä, että minua kiinnostaisi Mestan kanssa käydä perinteisen paimennuksen esikokeessa. Niinpä viidennellä paimennuskerralla harjoiteltiin ja läpikäytiin osaa kokeessa olevista tehtävistä. Isossa harjoitusaitauksessa otettiin kymmenen?kahdenkymmenen? erittäin herkän lampaan laumalla pätkiä laidunnuksesta, lampaiden pysäyttämisestä, portille kuljettamisesta ja häkistä pois otosta. Joka kohdassa sain pitkän litanian todella selkeitä ohjeita, miten toimia missäkin tilanteessa ja "muista varsinkin nämä" asioita käskettiin erityisesti painamaan mieleen.

Viiden kerran kortti loppui tähän, mutta ostin vielä yhden irrallisen paimennuskerran, jotta päästään kokeilemaan ihan kokonainen esikoerata läpi siltä varalta, jos sattuisi niin hyvä tuuri, että Mestan kanssa tälle syksyä mahduttaisiin johonkin kokeeseen mukaan. Harjoitusrata oli seuraavanlainen: Lampaat pois häkistä ja häkin portti kiinni, jonka jälkeen kuljetus kuusiaidan reunaa pitkin kivelle asti. Kivi kierretään ympäri ja käännytään viistosti takaisin päin kohti vastakkaista laitumen aitaa ja kuljetaan aidan viertä takaisin päin, kunnes käännytään laidunnusaluetta kohden ja kiven linjalla on kuviteltu tie, jota ennen lampaat tulee pysäyttää. Pysäytyksen jälkeen lampaat pitää saada laidunnusalueen merkkien sisään ja pysymään siellä hetkisen aikaa, vaikka minä ja koira otamme niihin vähän etäisyyttä. Laidunnuksen jälkeen lampaat viedään takaisin häkkiin.


Esikokeessa lampaita tulee olla vähintään kymmenkunta, mutta meille oli tähän harjoitukseen valikoitu vain neljän yksilön porukka, jotta haastetta olisi enemmän (ja siten oikea koe tuntuisi helpommalta). Suurempi määrä lampaitahan yleensä pysyy kasassa paremmin kuin pienempi määrä lampaita, jotka helposti sinkoutuvat omille teilleen laumassa pysymisen vetovoiman jäädessä vähäiseksi. Nyt vaikeutta lisäsi vielä tämän laitumen, jossa harjoitus tehtiin, molemmin puolin olevat toiset aitaukset, joissa oli suurempi määrä lampaita ja näin ollen tämä meillä paimennettavana oleva pässinelikko tunsi suurta vetoa (menohalua) näiden toisten lampaiden luokse.

Mesta nosti (eli meni häkkiin ja reunaa pitkin kulkien painosti) sujuvasti lampaat pois häkistä ja peräännyin itse sen verran laitumen aitaa kohden, että lampaat tulivat kunnolla pois portin edestä, jonka jälkeen annoin Mestalle luvan tulla häkistä pois ja sijoitin sen lampaiden eteen pitämään ne aloillaan, jotta itse pääsin sulkemaan häkin portin. Tämän jälkeen Mesta sai laittaa lampaat liikkeelle ja lähdimme kuusiaidan reunaa pitkin kuljettelemaan lampaita minä edellä, lampaat seuraavana ja Mesta aktiivisena peränpitäjänä. Lampaat suunnittelivat muutamaan kertaan kuusien toiselle puolelle aidan vierustalle livahtamista, mutta Mesta sai estettyä jokaisen karkaussuunnitelman ja lampaat joutuivat tyytymään minun ja koiran määräämään reittiin.

Kuljettuamme kiven ympäri, lampaiden vetosuunta vaihtui ja ne yrittivät monta kertaa päästä edessä olevalle toisia lampaita sisältävälle aitaukselle. Mesta sai tehdä ihan kunnolla töitä ja pistää tassua toisen eteen pitääkseen nelikon hallinnassaan, kun vuoron perään jokainen pässi meinasi livahtaa omille teilleen. Onneksi muistin itse vain jatkaa kävelyä, niin päästiin lopulta siitäkin vetokohdasta ohi ja lampaat rauhoittuvat. Minä olin ihan hengästynyt, vaikka Mesta se olikin tehnyt kaiken työn ja vieläpä ihailtavan oma-aloitteisestikin. Ei olisi pelkillä minun käskytyksilläni enää olleet lampaat siellä, missä piti.

Kuvitteellisen tien kohdassa pyysin Mestan luokseni lampaiden eteen, jotta saatiin ne pysäytettyä. Tämän pysähdyksenhän pitää kokeessa nimenomaan tapahtua koiran työskentelyn seurauksena, ei niin, että ihminen omalla liikkeellään tai liikkumattomuudellaan saa lampaat pysähtymään. Lampaiden oltua hetkisen pysähdyksissä, ohjasin Mestan kiertämään niiden taakse ja lähdettiin laidunnusaluetta kohden. Tässä kohdin unohdin saamani ohjeet, että laidunnusalueelle siirtämisen kannattaisi tapahtua hyvin rauhallisesti, jotta lampaat pystyvät rauhoittumaan ja siten pysyvät paremmin suht aloillaan. Tultiinkin siis laidunnukseen liian korkeassa vireessä ja vartioimispaikkakin olisi kannattanut valita enemmän vetosuuntaan (toisten lampaiden aitausta kohden) päin, mutta en nyt kyllä yhtään muista, että jouduttiinko käydä palauttamassa lampaita takaisin merkatun alueen sisään vai pysyikö ne siellä kuitenkin. Lopuksi koottiin lampaat takaisin häkkiä päin kulkemaan ja Mesta piti niitä aloillaan, että sain portin avattua, jonka jälkeen liikutti nelikon häkkiin, suljin portin ja se oli siinä.


Olen näiden paimennuskertojen aikana tullut kaiken muun lisäksi pohtineeksi myös omaa ajatusmaailmaani suhteessa paimennukseen, paimennuskoulutukseen, paimennuksessa käytettäviin lampaisiin, ideaaliin paimennustyyliin jne. Samoin kuin kaikessa muussakin koirankoulutuksessa, myös paimennuksessa on erilaisia ideologioita ja tyylisuuntia, joista täytyy löytää omansa.

Ehkä ensimmäinen ajatuksista oli se, miten paljon hyötyä on ollut Mestan harrastuspohjasta monien muiden lajien parista. Se on jo valmiiksi kuuliainen, osaa soveltaa oppimaansa ja moni muualta tuttu käsky toimii erinomaisesti paimennuksessa. Esimerkiksi lammaslauman kiertämiseen käytän sille käskyä "taakse" ja heti ensi kerrasta alkaen se toimi, vaikka ainoa kierto, minkä Mesta ennakkoon käskystä osasi, on tokossa merkinkierto ja siihenkin oli muistaakseni käskysanana "merkki". Koiratanssiin olen hieman harjoitellut hidasta kävelyä kosketuskepin avulla, mutta sama hidas kävely toimii loistavasti lampaiden takana kulkevallekin Mestalle annettuna. Samoin peruutus on aivan mainio taito, sillä pysähtymiskäskyä voimakkaampana liikkeenä se toimii niissäkin tilanteissa, joissa pelkkä seis-käsky ei riitä. Maahanmenosta, paikallaolosta, luoksetulosta yms. taidoista puhumattakaan. Muusta harrastustaustasta johtuen minua myös viehättää eniten yhtä keskittynyt ja intensiivinen koira paimentamassa kuin vaikkapa sitten tokossa, agilityssa tai hakumetsässäkin. Tiedostan, etten lapinkoirasta saa kelpietä tai bordercollieta (enkä haluakaan), mutta tykkään siitä, miten aktiivinen ja tarvittaessa vauhdikas Mesta on paimentaessaankin, ja haluan vahvistaa niitä ominaisuuksia.

Välillä olen ollut vähän kauhistunut siitä, miten herkkiä nämä lampaat tuolla ovat ja ajatellut, että olisi kyllä helpompaa käydä paimentamassa jotain rauhallisempia lampaita. Viimeistään viimeisen kerran päätteeksi kuitenkin vahvistui ajatus siitä, miten oikeastaan onkin paljon mukavampi saada harjoitella ns. vaikeilla lampailla ja kun niiden kanssa oppii pärjäämään, niin pärjää varmasti rauhallisempienkin kanssa. Nämä ovatkin olleet hirveän opettavaiset kuusi kertaa sekä minulle että Mestalle. Olen oppinut lampaista ja paimennuksesta paljon enemmän kuin vuosia sitten niillä aiemmilla kerroilla, kun ollaan Lumeksen ja Allun kanssa käyty toisaalla paimennusharjoituksissa, toki tähän on vaikuttanut sekin, että lampuri todella kivasti kertoilee asioita ja väliin meillä on ollut pitkiäkin keskusteluja paimennuksesta ja lampaista.

Oikeilla paimenillahan perinteisesti on mukanaan koukkupäinen paimensauva - tai ainakin tällaisen mielikuvan jostain olen päähäni saanut - ja minäkin pidin viidellä ensimmäisellä kerralla kädessäni aurauskeppiä, joka on paimennusharjoituksissa yleinen paimensauvan korvike pituutensa ja keveytensä ansiosta. Paimensauva on tavallaan kädenjatke, jolla ohjata koiraa ja toisinaan vähän lampaitakin. Minä en kokenut sen käyttöä luontevaksi, koska olen tottunut käyttämään käsimerkkejä Mestalle ja sitten huidoin sauvan kanssa käsimerkkien tilalta ja Mesta ei tajunnut yhtään mitään, joten jouduin kuitenkin toisella kädellä näyttää niitä käsimerkkejäkin. Kuudennella kerralla eli esikoeharjoituksessa jätin sauvan pois ja kokeilin, miten homma toimisi ilman sitä - oli heti paljon helpompi olla, kun ei tarvinnut miettiä sauvankäyttöä, ja myös jotenkin siistimpi olo ohjauksen suhteen. Ihailenkin lampurin eleetöntä koiranohjausta ja haluaisin pyrkiä samaan, että pelkät suulliset käskyt riittävät eikä tarvita sauvoja eikä edes niitä käsiäkään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti