sunnuntai 18. marraskuuta 2018

Heräteostoksena koiranreppu

Sattui tuossa alkusyksystä paikallisen koirakerhon facebook-ryhmässä silmään myynti-ilmoitus koiranrepusta. Minua kyllä ärsyttää ilmoitukset, joissa ei heti voida kertoa kaikkia tarpeellisia tietoja ihan hinnasta alkaen, mutta tällä kertaa nyt laitoin yv:tä, kuten oli pyydetty ja kyselin lisätietoja ja -kuvia. Ei minulla kyllä sinänsä mitään varsinaista tarvetta ole kyseiselle tuotteelle, mutta jos halvalla saa, niin tyhmähän sitä on, jos ei osta? Terveisin nimimerkki aiempaakin kokemusta aiheesta on... (linkki)

Tyhjä reppu selkään ei aiheuttanut kummassakaan koirassa minkäänlaista oudoksumisen reaktiota. Eihän se tyhjänä juuri valjaita kummempi olekaan. Repun ostamisen aikoihin polveni vaivasi vielä niin paljon, että pystyin tehdä koirien kanssa vain ihan lyhyitä käpsyttelyitä, joten ajattelin repun täytettynä tarjoavan vähän lisätyötä Mestalle. Laitoin ensialkuun repun molemmin puolin noin 250g painoa ja siitä parin viikon päästä lisäsin painoa niin, että yhteensä täytettä oli 800g ja sillä mennään edelleenkin. Reppu on Mestalla selässä sekä remmilenkeillä että vapaana lenkkeillessä eikä tuo vajaan kilon painokaan juuri sen vauhtia hidasta. Pimeällä reppu toimii samalla myös heijastinliivien korvikkeena, sillä siinä on erinomaisesti hohtavat heijastinteret.

Reppu pysyy hyvin suorassa, vaikka Mesta se selässään vapaana juoksentelee, kurvailee, kiipeilee ja välillä makoileekin. Remmilenkeillä sen sijaan on vähän ongelmaa, koska laittaessani Mestalle pannan ja remmin, puolikireällä oleva remmi vähitellen vääntää reppua hieman vinoon osuessaan laukkuosan alareunaan/kylkeen. Kytkiessäni remmin repussa olevaan D-lenkkiin, valjaat kyllä pysyvät suorassa, mutta Mesta taas käyttäytyy siten, kuin sille valjaissa käyttäytyminen on opetettu, eli vetää, enkä halua poisopettaa valjaissa vetämistä.



Suositus koiranrepun täyttämisestä vaihtelee lähteestä (ja koiran kunnosta) riippuen noin 10-30% koiran painosta ja Mestalle tämä tarkoittaisi 1,8-5,4 kg verran. Itsestäni se nykyinen 800g painokin tuntuu jo hurjalta, kun reppua kädessä puntaroi ja kuvittelee sen Mestan selkään, joten en kyllä taitaisi millään raaskia laittaa sinne lisää painoa moninkertaista määrää. Ostamani reppu on kyllä laukuiltaan niin pienikin, ettei sinne esimerkiksi kuivaruokaa montaa kiloa edes mahtuisi, vaan sellaista määrää varten pitäisi ostaa rinkka-mallinen koiranreppu, joissa on suurempi tilavuus. Toki reput ovat tarkoitettu vaelluskäyttöön, jolloin kulku on rauhallista, ja taakkakin vähitellen kevenee, kun repun sisältöä syödään (useinhan siellä pidetään nimenomaan koiran omat sapuskat), mutta siitäkin huolimatta monen kilon painot tuntuvat kovin suurilta.

Itse suunnittelin jo ensi kevään geokätköilyretkille pakkaavani Mestan kannettavaksi omat evääni, niin ei tarvisi oman selkärepun kanssa väsätä, tai vaihtoehtoisesti kuumana päivänä laittaa sinne koirien varajuomat. Pitäisikin niitä lituskoja juomapulloja ostaa sitä varten. Repussa olisi myös kätevä kannattaa kännykkää, kameraa ja avaimia kesällä, kun kaikista omista vaatteista ei sopivia taskuja, tai taskuja ylipäätäänkään, niille löydy.

Omat koirat alkavat olla tämän M-koon ylärajoilla, mutta lyhennysvaraa kiinnityshihnoissa on runsaasti. Laukkuosien materiaalista ei ainakaan pieni sade ole mennyt läpi, siitä plussaa. Siinä käytössä, mihin laukku on valmistettu, se varmaan tulee kestämään oikein mallikkaasti, mutta vähän isomman, käytöstavattoman koiran hallintavälineeksi tai pelastusta tarvitsevan koiran avuksi siitä ei välttämättä ole. D-lenkin ompeleet ja selkäosan verkkomateriaali antavat periksi. Ai mistäkö tiedän? No testailin vähän ja kun yritin kahvasta nostaa Mestaa ylös, kuului rats ja kun kiskoin D-lenkkiä väärään suuntaan, kuului rits. Pitää vähän paikkailla.






tiistai 13. marraskuuta 2018

Hormoniturkki vie hermot

Kerroin elokuun puolivälissä siitä, miten Mesta on huomaamattani muuttunut takkupesäkkeeksi luonnonvesissä uimisen seurauksena (linkki). Ero luonnonvesiuintien ja koirauimalauintien välillä tulee siitä, että uimalassa uinnin päätteeksi föönataan ja puunataan koira puolikuivaksi, luonnonvesiuintien päätteeksi heitän kylpytakin niskaan ja kuivakoot keskenään, joillain kerroilla olen hitaimmin kuivuvia paikkoja vähäsen föönaillut. Pohdin myös sitä, että olisiko kastrointi voinut aiheuttaa tämän uimatakkuuntumisen, mutta toisaalta minulla ei ollut kokemusta Mestasta uimassa ennen kastrointia, koska viime kesä oli ensimmäinen, jolloin se kävi uimassa.

Tämä kesäinen uimistakkuongelma olisi vielä ollut ihan ok jatkossakin, mutta näyttää pahasti siltä, että kyseessä nimenomaan on kastroinnin ja sitä seuranneen hormonituotannon muutoksen aiheuttama hormonihirviöturkki. Takkuuntuminen ei nimittäin loppunut uimakauden loputtua vaan turkki takkuaa ja takkuaa ja takkuaa aina kostuessaan ja mitäpä muutakaan tämä syksy on ollut kuin kosteaa ja kosteaa ja kosteaa. En ehdi harjata Mestaa samaa tahtia kuin uusia takkuja tulee, ja toisaalta kun ne takut tulevat ulkoillessa mahanalusen ja jalkakarvojen kastuttua, niin märkää ja likaista turkkia ei voi edes oikein harjata, vaan pitäisi käyttää koira pesulla, föönauksessa ja sitten harjailla puhdas ja kuiva turkki, jolloin takkuja ei tule. Ihan kauhea homma ottaen huomioon, että yksi syy rotuvalintaani on turkinhoidon helppous.

Oikeanlaisessa lapinkoiran turkissa ei lumi paakkunnu eikä turkki takkuunnu, ja kuratkin varisee kuivuessaan itsekseen pois. Näin Mestallakin ennen pääpiirteittäin oli. Mutta mitäpä tekee Mestan hormoniturkki takkuuntumisen lisäksi? No tietenkin imaisee kaikki kurat sisäänsä, joten enää ei voi jättää kuraista koiraa eteiseen kuivumaan vaan on pakko käyttää se suihkun kautta. Jos olisin tiennyt, että turkista tulee kastroinnin myötä näin kauhean työläs, olisin miettinyt leikkauttamista muutaman kerran enemmän. Allu-vainaallahan ei turkki kastroinnin jälkeenkään kyllä ollut mistään kauhugalleriasta, pituutta vain tuli vähän lisää ja lumi alkoi tarttua tassuihin, mutta siinä se, mutta toisin on nyt Mestan laita. Alan ymmärtää isääni, joka aina sanoo, että kyllä hän Vallua (isän lapinkoira, kastroitu sekin) harjaa, vaikka aina tavatessamme löydänkin siitä takkuja.

Jos joku vähemmän kaunis päivä blogiini ilmestyy kuvia klaniksi ajellusta lapinkoirasta, tiedätte, mistä on kyse...






maanantai 12. marraskuuta 2018

Se tunne...

... kun olet polkupyöräilemässä ja oikealla puolellasi hölköttelee lapinkoira, ihan kuten pitääkin, mutta yhtäkkiä huomaat, että vasemmalla puolellasi rinnalla juoksee rottweiler... Onneksi oltiin pyöräilemässä eikä kävelyllä, joten vauhtia oli reippaasti, ja onneksi oli pyörä koirien välissä. Onneksi myös kyseessä oli kevyestä ulkomuodosta päätellen nuori yksilö, joka kiristäessäni vauhtia ja karjaistessani äkäisesti kahteen kertaan perätysten sen ensimmäisen lauseen, mikä mieleeni tuli - oikein fiksu "Mene hel...tiin siitä!" - rotikka luovutti ja kääntyi takaisin omaan pihaansa. Saattoihan se olla ihan kilttikin koira, mutta eipä tee irtokoirien kanssa mieli alkaa testailemaan, oli rotu mikä tahansa, ja tulee sitä epätoivottua hässäkkää siitäkin kiltistäkin koirasta. Mesta ei perinteiseen tyyliinsä oikein edes ehtinyt huomaamaan tilanteessa mitään epätavallista, kunhan jolkotteli menemään.


tiistai 6. marraskuuta 2018

Talvi yllätti autoilijat

Ostin loppukesästä uudet kesärenkaat (linkki) ja alkusyksystä vielä uudet talvirenkaatkin, oi tätä rahanmenon ihanuutta! Toivottavasti tässä nyt olisi rengastarpeet täytetty seuraaviksi muutamaksi vuodeksi, ettei tarvitse ihan heti olla uudestaan samalla asialla. Toisin kuin uutisotsikoiden mukaan monille muille oli (jälleen kerran) käynyt, meitä ei talvi päässyt yllättämään - kiitos ahkeran nelijalkaisen apulaiseni - vaan kesärenkaat tuli vieritettyä säilöön ja nastarenkaat vaihdettua alle juuri sopivasti muutama päivä ennen liukkaita kelejä.




maanantai 5. marraskuuta 2018

Alla vaahterapuun

Olen jo vuosia toivonut meidän pihalle kasvamaan vaahteraa. Tiedossa on ollut paikkakin, josta saisi vaahterantaimen kaivaa ylös ja istuttaa omaan pihaan, mutta aina se on laiskuuttaan jäänyt. Menneenä kesänä valittelin asiaa Nikken ja Pojun emännälle, joka kauppasi minulle lepäntaimia kentältään, ja kerroin huolivani paljon mielummin vaahteraa, jos sellaista vain löytyisi. Sattumaa vai ei, mutta samana iltana silmiini osui kotipihastamme pienenpieni vaahterantaimi, toiselta puolelta pihaa toinenkin ja seuraavana päivänä löytyi vielä pari taimea lisää. Ai, että odotan niiden kasvua suuriksi ja kauniiksi! Vaahteranomistajien kokemukseen perustuvan tiedon mukaan ne kuulemma eivät kyllä pidemmän päälle enää hivele mieltä, kun suurien lehtien haravoinnissa on suuri työ, mutta olkoot se sen ajan murhe. Nyt ilakoin söpöistä pikkuvaahteroistani ja toivon niiden selviävän kunnialla talvesta, jotta voin taas kevään ja kesän tullen ihastella niiden kasvua.


Tänä syksynä on kyllä ollut harvinaisen kaunis ruska ja moni niistäkin kasveista, jotka yleensä vain ruskettavat lehtensä syksyn tullen, ovat olleet kauniin keltaisina ja punaisina. Niinpä meillä onkin ollut pihassa monenlaista väriloistoa ja erityisen koreaksi tälle syksyä laittoi itsensä kirsikkapuu, jonka lehdet aivan hohtivat kullankeltaisina. Marjojakin se teki jo muutaman enemmän kuin viime vuonna, joka oli ensimmäinen kerta tässä kahdeksan vuoden aikana, kun siihen ylipäätään edes jokunen marja tuli. Kukkinut se kyllä on joka kesä aivan ihanasti. Kirsikkapuun vieressä kasvava, ja vähän jo sen allekin levinnyt, tuoksuvatukkakin voisi kuulemma tehdä myös marjoja, mutta meillä niitä ei vielä ole näkynyt, vaikka kukkiaan se aina kesäisin esitteleekin. 





Myös metsässä on ollut syysvärien loistokkuutta ja onneksi olen siellä edes sen vähän pystynyt kulkemaan hetkellisestä värienkirjosta nauttimassa - ja välillä vähän koiriakin kameran eteen asettelemassa. Saas nähdä, tuleeko tuohon lähimetsään taas talveksi metsäpeuroja asustelemaan. Lumeen jäävistä jäljistä niiden läsnäolon lähinnä huomaa, mutta viime keväänä päästiin näkemään lauma alle 50 metrin päästä. Minä en tosin olisi mitään huomannut, niin hyvin peurat maastoutuivat harvaankin mäntymetsikköön, mutta onneksi Lumes havainnoi ympäristöään tarkemmin kuin minä ja Mesta, joka sekin huomasi peurat vasta Lumeksen pysähdyttyä, haukahdettua yhden kerran ja alettua tuijottamaan metsään. Tulipahan samalla todettua kumpikin koira myös metsäpeuravapaiksi, hievahtamatta seisoivat paikoillaan ja tuijottivat peuroja, mutta eivät tehneet elettäkään lähteäkseen peurojen luo tai niiden perään, kun hetkisen vastatuijoteltuaan ne lähtivät etenemään meistä pois päin.




sunnuntai 4. marraskuuta 2018

Koirien kehonhallintakoulutus


Tekstejä sarjassamme "olisiko kannattanut kirjoittaa jo puoli vuotta sitten, kun vielä muistaakin jotain..." Olin nimittäin kevättalvella sekä Mestan että Lumeksen kanssa koirien kehonhallintakoulutuksessa, jossa tehtiin harjoituksia dobo-palloilla ja tasapainotyynyillä, ja oli tarkoitus silloin heti pian siitä kirjailla tänne asioita ylös. Jotenkin se sitten vain jäi, vaikka kuvasin koirista kotona videoitakin selostuksien tueksi, ja nyt en enää sitten muista lähellekkään kaikkea sitä tietoa, mitä kyseisissä koulutuksissa kerrottiin. Eipä se auta muu kuin olla tyytyminen näihin pieniin muistinrippeisiin - sanonta tyhmästä päästä kärsimisestä taipuu minun kohdallani hyvin myös laiskasta päästä kärsimiseen. Sinänsä mitään uutta ja mullistavaa koulutus ei tuonut minulle eikä koirille, sillä olen koirien kanssa vuosien varrella tehnyt kotosalla monenlaista kehonhallintatreeniä ja pallojumpatkin olivat tuttuja. Toisaalta lähinnä treeni-inspiraatiota lähdinkin hakemaan ja se tavoite kyllä täyttyi erinomaisesti, sillä ollaan koulutusten jälkeen jumppailtu paljon aiempaa ahkerammin.

Ensimmäisenä tuli puheeksi ihmisille suunnattujen jumppapallojen ja koirille suunnattujen dobo-pallojen eroavaisuudet. Jumppapalloissa yleisin muoto on nimensäkin mukaisesti pallo, mutta dobo-pallot ovat nimestään poiketen soikioita - tai mikä se kolmiuloitteisen soikion nimi onkaan, kun pallohan on vähän kuin kolmiulotteinen ympyrä. Soikio muoto on koirien kanssa kahdella tapaa palloa parempi: soikion pitkulaisemman muodon ansiosta koira mahtuu seisomaan siinä helpommin ja luonnollisemmassa asennossa kuin pallon päällä ja lisäksi soikio on paremmin hallittavissa, sillä se ei pyöri joka suuntaan toisin kuin pallot tekevät, ja dobo-pallon kapean pään saa myös tuettua omien jalkojen väliin pitämään sen paikoillaan. Toinen ero tulee valmistusmateriaalista, joka dobo-palloissa on suunniteltu vahvemmaksi kestämään koirien kynsien aiheuttama rasitus, ja mikäli reikä kuitenkin sattuisi tulemaan, niin dobo-pallosta ilma tyhjenee pihalle hitaammin eikä se ole siis kertarysäyksellä tyhjä, kuten useimmat jumppapallot. Mikäli näistä treeneistä innostuisi, kouluttaja suositteli hankkimaan dobo-pallon (niistä löytyy sopivat koot kaikenlaisille koirille), mutta ei kuitenkaan pienten ja pienehköjen keskikokoisten koirien kohdalla tyrmännyt ajatusta jumppapallolla harjoittelustakaan.

Minähän olen koirillekin jo useamman vuoden käyttänyt ihan tuota tavan jumppapalloa ja tähän asti se on ehjänä kestänyt nuo 16-18kg painoiset kaverit kynsineen. Aiemmin se on tosin ollut käytössä vain harvakseltaan ja vasta tämän koulutuksessa käymisen inspiroimana olet alkanut aktiivisemmin teettämään koirilla palloharjoituksia, mutta ihan pienestä (ja väliin vähän suuremmastakin) tassuttelusta ei tosiaan sekään puhjennut ole - ainakaan vielä. Alunperin jumppapallo toki on hankittu ihan ihmiskäyttöön, mutta alkuinnostuksen jälkeen se jäi nurkkiin pyörimään, kuten varmaan monella muullakin, kunnes jossakin vaiheessa tulin kokeilleeksi sitä koirille ja ne tykkäsivät kovasti. Pitkään olen suunnitellut ompelevani sille päällisen, mutta koska toteutus aina vain venyy ja venyy, niin saa nähdä, kumpi toteutuu aiemmin - päällisen ompelu jumppapalloon vai oikean dobo-pallon hankinta.


Harjoitukset dobo-pallolla ja tasapainotyynyllä (tästä kelpaa kouluttajan mukaan myös ihmisversio hyvin) vaikuttavat erityisesti koiran syviin lihaksiin, jotka normaalissa liikunnassa jäävät helposti vähälle käytölle. Kehonhallintajumppailun alkuun olisikin aina hyvä lämmitellä/jäähdytellä koiran lihaksistoa noin parinkymmenen minuutin kävelyllä käymisellä ja sen lisäksi muutamalla pienellä venytyksellä, ja nämä toistetaan myös harjoitusten päätteeksi vastakkaisessa järjestyksessä. Näiden tarkoitus on ennaltaehkäistä harjoitusten mahdollisesti aiheuttamia venähdyksiä ja lihaskireyksiä sekä auttaa lihaksia palautumaan rasituksen jälkeen.

Ennen liikunnallisia suorituksia tehtävillä venytyksillä aktivoidaan koiran lihaksia, jonka vuoksi ne suoritetaan lyhyinä poiketen tavallisista, pitkäkestoisemmista venytyksistä, joiden on tarkoitus rentouttaa. Yhteistä molemmille venyttelytyyleille on se, että venytyksiä ei saa tehdä väkisin vaan sen tulee olla koiralle mieluinen tilanne. Tämän vuoksi kaikki koulutuksessa läpikäymämme venytykset olivatkin sellaisia, joissa koira itse suorittaa venytyksen ja sitä vain namin avulla ohjataan kääntämään päätään ja vartaloaan sellaiseen suuntaan, jossa venytys saadaan aikaiseksi. Koirat oppivat venytyksiin vähitellen, joten ensimmäisillä venytyskerroilla ei kannata vielä välttämättä odottaa täydellisiä venytyssuorituksia.


Videokooste koulutuksissa opetetuista venytyksistä

Venytysten jälkeen päästiin itse asiaan ja jokaiselle koiralle valittiin sopivan kokoinen dobo-pallo. Kokosuositus on koiran säkäkorkeus + vähintään 10 (paitsi pitkärunkoisille koirille + 20), joten Lumeksen ja Mestan jumppailuun valikoitui siten dobo-pallo kooltaan 65. Vaikka äkkiseltään ajattelisi, että kokonumerointi on yhtä kuin täytetyn dobo-pallon korkeus, niin näin ei ollut, vaan numerointiin on jokin muu logiikka.

Ensimmäinen ohje dobo-pallon kanssa toimimiseen oli se, että koira ei saa päästä hyppäämään pallon päälle ilman, että pallosta pidetään kiinni, koska muutoin pallo liikkuu koiran alta pois ja voi käydä huonosti. Aloitteleville koirille ja omistajille, sekä tiettyihin harjoituksiin, suositeltiin tukemaan pallo omien jalkojen ja seinän väliin, jolloin pallo pysyy tanakasti paikoillaan. Tämä oli hyvä vinkki meillekin kotipuuhasteluun jumppapallon kanssa, miten en olekaan näin yksinkertaista ideaa itse tajunnut. Dobo-palloa pystyy soikean muodon ansiosta pitämään aloillaan myös pelkästään kapeasta päästä jalkojen väliin puristettuna ja tällöin siihen tulee hieman enemmän haastetta koiralle, koska löysemmin tuettu pallo on pinnastaan elävämpi ja siten sen päällä tasapainossa pysymiseen tarvitaan enemmän lihastyötä.

Mesta hyppäsi näppärästi suoraan pallon päälle ja sitten alettiin jumppaamaan. Istu - maahan - istu - maahan, seiso - maahan - seiso - maahan, istu - pyydä (ns. pupuasento) - istu - pyydä, anna tassu - anna toinen  - anna tassu - anna toinen, pyörähdys ympäri vasempaan - pyörähdys ympäri oikeaan jne. Sinänsähän kyseessä ovat ihan yksinkertaiset liikkeet, mutta tehokkaaksi lihasjumpaksi ne tekee juuri se, että asentovaihtoja ym. tehdään jalkojen alla vellovan pallon päällä, jolloin lihaksisto joutuu koko ajan olemaan monipuolisesti aktivoitunut. Välillä vaihdettiin takajalat maahan ja etujalat olivat pallon päällä ja siinä tehtiin sivuttain liikkumista palloa ympäri, ja sitten toisin päin, että etujalat maassa ja takajalat pallolla ja sama liikkumis homma. Mesta suoriutui näppärästi kaikista tehtävistä ja kouluttaja joutuikin keksimään meille muutamaan kertaan lisäharjoituksia. Kaivattua haastetta tarjosikin lopuksi tehty kokeilu, jossa Mesta seisoi pallon päällä, minä peruutin Mestan pääpuolen edellä kehumassa ja kouluttaja pyöritti palloa hitaasti eteenpäin, jolloin Mesta joutui ottamaan korjaavia askeleita sitä mukaa, kun palloa pyöriteltiin. Tämän harjoittelua olisi ollut hauska jatkaa kotonakin, mutta jumppapallolla se ei onnistu.

Koska koulutukseen ei voinut samalla kertaa osallistua kahden koiran kanssa, kävin Lumeksen kanssa sitten toisella kertaa testailemassa dobo-pallolla tehtäviä harjoituksia. Muutenhan siellä tuli itselle kaikki samat asiat kertauksena, mutta Lumeksen ollessa yhtä taitava pallojumppailija kuin Mestakin, kouluttaja ehdotti kokeiltavaksi pallon päällä tehtävää rentoutumista kylkimakuulla. Vaikka Lumes osaa käskystä mennä kyljelleen, se ei ymmärtänyt ollenkaan, että pallonkin päällä pystyisi tekemään siten. Tämän harjoituksen tekeminen onnistuu myös jumppapallolla, joten se lähtikin heti treenilistalle molempien koirien kanssa.



Dobo-pallojen lisäksi tehtiin harjoituksia tasapainotyynyillä, joka on ilmatäytteinen, epävakaa, pyöreä tyyny samantapaista materiaalia kuin dobo-pallotkin. Vaikka meillä ei kotona tasapainotyynyä olekaan, tassukohdetyöskentely oli molemmille koirille tuttua kotitreeneistä muilla alustoilla, tasapainotyyny vain laittaa lihakset paremmin töihin. Harjoitukset tasapainotyynyillä aloitettiin seisomisella koiran etujalat tyynyllä ja siinä pysymistä niin, että takajalat kiertää tyynyä ympäri ja etujalat tepsuttelee tyynyllä. Tämä oli Mestalle helppoa, joten seuraavaksi kouluttaja ohjeisti tekemään samaa vastakkaisena eli takajalat tyynyllä ja etujalat kiertävät tyynyä ympäri takajalkojen tepsutellessa tyynyssä. Takajalkojen handlaaminen joka askeleen mukana vellovan tasapainotyynyn päällä vaatikin jo keskittymistä. Tehtiin myös seiso-istu-seiso ja seiso-maahan-seiso vaihtoja takajalat tyynyllä ja tasapaino riitti vielä pyytämis-asentoonkin. Lumes selvisi omalla koulutuskerrallaan vielä Mestaakin sujuvammin näistä tasapainotyynytreeneistä ja saatiin jatkovinkiksi, että tyynyjä voi käyttää myös kahta kerrallaan niin, etujalat ovat toisella tyynyllä ja takajalat toisella, jolloin siinä tulee tasapainottelua koko kroppaan.

Nameja näissä kehonhallintaharjoituksissa kuluu aivan hirveästi ja koulutukseenkin oli ohjeistettu ottamaan niitä mukaan hyvin runsaasti. Sama sääntö kyllä pätee periaatteessa kaikkeen treenaamiseen, että parempi ottaa aina nameja mukaan niin paljon, ettei varmasti lopu kesken. Se on tympeä tilanne, kun treenit vielä jatkuisivat, mutta namit loppuvat, ja vaikka omat koiranikin palkkaantuvat kyllä myös leluleikeistä, niin moneen kohtaan namit vain sopivat paremmin koulutustilanteen kannalta. Näissä kehonhallintakoulutuksissa ei toki pidetty koiria koko tunnin mittaista koulutusta pallojen ja tyynyjen päällä tasapainoilemassa vaan muutamia taukoja piti pitää jokaisen koiran kanssa ja aluksi vielä vei aikaa kouluttajan selityksetkin. Olisivatkohan omat koirani olleet suunnilleen puolet ajasta jumppaamassa ja toisen puolen lepäilemässä.

Vaikka kehonhallintaharjoituksista ensisijaisesti puhutaan juuri koiran kehotietoisuuden lisäämisenä ja syvien lihasten kehittämisenä, tarjoavat ne koirille myös aivojumppaa ja keskittymistreeniä, sillä koheltamalla ei kohteiden päällä pysy. Siinä tulee vähän kuin hoidettua kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja omatkin koirani, jotka ovat kuitenkin tottuneet sekä yhteistreeneihin toisten koirien kanssa sekä jumppailuun ja temppuiluun, olivat näiden kehonhallintakoulutusten jälkeen selvästi myös henkisesti väsyneitä. Suosittelen lämpimästi testaamaan tämänkin "lajin", plussana se, että näitä harjoituksia voi tosiaan helposti tehdä myös kotosalla osin sovelletuin välineinkin.





Pikkupätkät Mestan kotityynyjumppailusta