tiistai 17. marraskuuta 2015

Creepy olo

Meillä on rutiinina, että kun koirat jää yksin kotiin, molemmat saa ruokaa kippoihinsa "lohturuuaksi". Lumeksen ruuat on aina keittiössä, Mestan omat ruokailuhuoneessa ja kumpikin tietää omien kippojensa paikan. Toisinaan laitan nää yksinjäämisruuat jo puolta tuntia ennen lähtöä, toisinaan taas vasta ihan muutamaa minuuttia ennen, ja koirat ilman mitään käskytyksiä odottelevat kuuliaisesti omilla paikoillaan siihen asti, että ovelta huikkaan niille luvat syödä.

Tuossa yhtenä päivänä muutama viikko sitten olin taas tutun kaavan mukaan laittanut koirille ruuat kippoihin, jonka jälkeen kävin ruokkimassa kanit pikkueläinten huoneessa (kaneilla ja hiirillä on oma huone). Tullessani takaisin, kuulin keittiöstä Lumeksen kipolta syömisääniä, ihan kuin viimeisiä ruokia kaluttaisiin hotkien kipon reunoja vasten. Ennenkuulumatonta, ikinä eivät ole ilman lupaa alkaneet syödä, vaikka missä päin taloa kävisin ja miten kauan viipyisin.

Valmistauduin vahvaan torumiseen, mutta kumpikin koira makasikin ruokailuhuoneen matolla normaalin ja odottelevan näköisinä ihan kuten kuuluukin. Syömisäänet keittiössä jatkuivat. Hitaasti kelasin ajatuksiani läpi - jos kerran molemmat koirat on aloillaan makaamassa, kuka tai mikä syö keittiössä Lumeksen ruokia? Kolmatta koiraa ei meillä ole, tai ei ainakaan pitäisi olla, ja saa olla kyllä aika helkutin iso hiiri tai rotta, että sen ruokailuista kuuluisi noin vahva ääni... Iho kananlihalla ja hyyyvin hiiitaasti astelin keittiön oviaukon reunalle ja kurkkasin ruokakipolle päin, ei ketään, ruuat koskemattomina kupissa. Äänikin oli lakannut.

Jos uskoisin kummituksiin, aaveisiin, henkiin, mihin lie, olisin ihan varma, että Allu siellä tietenkin syömässä kävi. Mutta jos uskoisin, niin silti miettisin, että miksi vasta nyt, kahden vuoden jälkeen? Vai juuriko siksi, tarkistuskäynti ja viimeiset jäähyväiset, lokakuussahan se kaksi vuotta Allun poismenosta täyteen tuli. Jos en uskoisi kummituksiin, aaveisin, henkiin, mihin lie, päättelisin äänen sittenkin tulleen kanien ruokailutouhuista, vaikkakin kanit asustavat ihan vastakkaisessa suunnassa keittiöön nähden ja vaikka ne joskus metelöivät kovasti, niin juuri tuollaista ääntä en muista koskaan aiemmin kuulleeni. Vaikka toisaalta, kyllähän se Mestakin täällä jotain kummallista havaitsi silloin ensimmäisenä vuotenaan...


4 kommenttia:

  1. Eikös se olekin olemassa tarina nelisilmäisistä lapinkoirista? Koiralla, jolla on pilkut silmien yläpuolella, näkee alisen ja henkimaailman väkeä. Passaisi siis ainakin Mestaan tämä kuvaus ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, niinpä muuten saattaakin olla! :)

      Poista
  2. Kyllä se Allu oli <3 :)
    Se on ihmeellistä miten toisinaan on ihan varma jostain mitä ei voi järjellä selittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mäkin haluan uskoa. :) Kippo oli vielä just siinä paikassa, jossa Allulla ennen...

      Poista