Voihan pentu

Lumes tuli meille aikanaan silloin kun tuli sen vuoksi, että olisi jo valmiina uusi koira olemassa, kun Allusta aika jättää. Eipä vain ole edelleenkään se aika jättänyt, kun Lumes on jo neljä vuotta saanut yhdessä Allun kanssa elellä. Tässä ajassa on vain käynyt siten, että on tullut totuttua kahteen koiraan ja se määrä pitäisi olla jatkossakin sitten, kun Allusta aika jättää, vaikka alunperin olen ajatellut yhden koiran olevan juuri se sopiva määrä, niin nyt ei voisi oikein kuvitella elämää vain yhden koiran kanssa ja onhan koirillekin mukavempaa, että on kaveri samasta lajista.

Uuden koiran ottoa ei vaan voi oikein mitenkään suunnitella, koska ei yhtään tiedä, jaksaako Allu olla kanssamme vielä kuukauden, puoli vuotta vai enemmänkin, jos ei vointi huonone. Sehän on tietenkin ollut todella mukavaa, että Allu on elellyt paljon pidempään kuin monessa vaiheessa olisi voinut olettaa, en halua Allusta luopua, mutta jossakin pisteessä niinkin vain käy. Olen miettinyt kovasti jo kauan kauan, että ottaisiko sitten taas uuden lapinkoiran vai ottaisiko sitä enemmän pk-lajeihin suunnatun rodun, joista olen enemmän miettinyt kultaisianoutajia ja saksanpaimenkoiria. Nyt ihan viikon parin sisään ovat ajatukset selkiytyneet rodunvalinnan osalta ja kyllä meidän talous edelleen lapinkoirissa pysyttelee, ellei nyt jotain täydellistä koiraa yhtäkkiä jostain muusta rodusta ilmesty kotia vailla olevaksi. Lapinkoira nyt vaan sopii täydellisesti meidän elämään kaikilta osin ja kuten viimeistään Lumeksen kanssa on tullut huomattua, ne ovat myös varsin monipuolisia ja päteviä harrastuskoiria.

Tästä päästäänkin siihen, että olen jo viime syksystä asti vähän salaa haaveillut eräästä lapinkoirauroksesta siinä mielessä, että on mukavan ja pätevän, vähän Lumeksen oloinen koira. Helmikuun lopussa sitten paljastuikin, että kevätpentuja olisi tälle urokselle tulossa, eikä emäehdokaskaan kuulostanut yhtään hullummalta. Pentueeseen syntyikin useampi uros ja juuri hiljan kuulin, että varsinkin yksi niistä olisi oikein näpsäkän oloinen. Pennut olisivat luovutusiässäkin juuri kesälomani kynnyksellä ja muutenkin kaikki niin kohdillaan, että tyhmää olisi olla ottamatta pentua just siitä yhdistelmästä.

On vain kaksi isoa muttaa, kolme koiraa tuntuu hankalalta + Allu olisi kyllä ansainnut rauhalliset viimeiset eläkepäivänsä, miten pitkään tai lyhyeen sitten jatkuvatkaan. Hyviä puolia löytyy kyllä pitkä litania, mutta liekö ne kuitenkaan menevät noiden muttien yli. Jos pentue olisi vasta ensi keväänä, olisin todennäköisesti ensimmäisenä kysymässä varauslistalle pääsyä, mutta nyt en osaa päättää, pystynkö ottamaan vai en. Jos olisin "tartu hetkeen-ihminen", olisin jo tarttunut tilaisuuteen, mutta koska olen miettijä-ihminen, niin haluan olla varma, että on oikea päätös ottaa pentu ja sitä miettiessä taitavat pennut jo löytää kodit muualta. Ja toisaalta olen näköjään tällainen yli-ikäisten jämäpentujen keräilijä, joten kai sitä senkin puolesta pitää odottaa kesäkuun puolelle asti ja jos vielä silloinkin on sopiva pentu vapaana, niin sitten se varmaan on mulle tarkoitettu, ja jos ei ole, niin se on vaan sitten voi voi.

Pah, tätä valintojen vaikeutta.