Minikätkövaellus

Käytiin keväällä kiertämässä kymmenen kilometriä luontopolkua geokätköjä (43kpl) etsien. Reittiä jäi vielä noin 15km kävelemättä, joten nyt jatkettiin, mutta huomattavasti lyhyemmällä pätkällä, vain reilu neljä kilometriä taivallettiin ja kätköjä matkanvarrelle osui 23kpl. Kolmisen tuntia meillä meni, tuntui todella helpolta siihen kevään kahdeksaan tuntiin verrattuna. Oli vähän sellainen olo, että mitä, nytkö se jo loppui, olisihan tässä pidemmästikin jaksanut.

Viimeksi koirat olivat kiinni koko reissun, nyt olivat vapaina koko reissun. Oon välillä miettinyt, että onkohan Lumes kipeä, kun se tuossa lähimetsässä alkaa aina loppumatkasta himmailemaan ja sitä pitää huikkia mukaan. Nyt voin sanoa, että ei todellakaan oo - oli meinaan sellaista menoa retkellä, että huhheijaa. Se on vain tämä lähimetsä, kun loppumatkasta se aina tietää, että jaha, kotiin päin menossa, tylsää. Retkellä ei yhtään hyytynyt ja himmaillut, kun ei mikään suunta ollut kotiin. Pulikointipaikkoja oli koirille taas mukavasti ja Lumes nautiskeli myös runsaasta puolukkasadosta.

Jännitin etukäteen, että kuinkahan hirveästi tuossa metsässä on hirvikärpäsiä ja tälläydyin monenmoista suojaa täyteen. Housujen lahkeet tyylikkäästi sukkien sisällä, vaikka enemmän tämä keino taitaa olla punkkeihin kuin hirvareihin, mutta parempi vara kuin varinko. Valkoinen paita päällä, sen alla poolokauluspaita ja kaulan ympäri vetäisin jossain faceryhmässä nähdyn vinkin ilmastointiteipistä nurinpäin. Ei toiminut kyllä yhtään, oli rutussakin aika nopeasti. Päässä "pipohuivi" ja kaikki hiukset sen sisällä. Hiukset ja kasvot kyllästetty pikiöljyn ja rypsiölyn fifti-fifti seoksella. Puoliväliin päästiin ilman ainuttakaan hirvikärpäshavaintoa, eikä kyllä mitään muitakaan öttiäisiä ollut mikäli ristihämähäkkejä jättiverkkoineen ei lasketa. Loppumatkasta tuli muutama näköhavainto hirvareista ja kotimatkalla autossa kaivoin hiuksista neljä kömpijää. Vähällä päästiin.

Polku oli todella hyvin merkitty keltaisilla (ja osin myös sinisillä) nauhoilla, jotka näkyivät molempiin suuntiin. Ei päässyt käymään samalla tavoin kuin toissa kesänä eksyessämme siskoni kanssa eräälle toiselle luontopolulle, kun sen merkit näkyivät vain tekijöiden suunnittelemaan kiertosuuntaan ja me kävelimme sitä nurinpäin. Polkuja risteili sinne ja tänne, mutta ei ollut mitään tietoa, mihin niistä haaroista olisi pitänyt kääntyä. Kevään kätköreissulle siltoja mahtui monta, olihan reittikin toki pidempi, nyt mentiin yli kahdesta sillasta. Ensimmäinen oli huopapeitteinen ja näytti kovin pehmeältä kulkea, mutta olikin oikein tukeva ja hyvä kävellä. Kaiteeseen en tosin olisi luottanut. Toinen silta lautoineen antoi heti luotettavan vaikutelman ja sitä kulkiessani mietinkin, että tällä luontopolkureitistöllä on kyllä kaikki sillat niin hyviä kulkea, kun samassa yksi lauta risahti jalkani alla katki. Onneksi laudat olivat sen verran kapeita, että ei jalka hulahtanut  rakoon.

Nelisenkymmentä kätköä jäi vielä etsimättä. Käymme ne syksyn aikana läpi kahdessa erässä, koska puolet matkasta on raskaskulkuista umpimetsää, jossa kulkemiseen aikaa todennäköisesti menee jopa tuplasti polkuihin verrattuna. Siellä ei vain parane kännykän nettiyhteyden pettää eikä kaverin gepsin tiltata, koska ilman gps:sää siellä kätköjen tekijän mukaan eksyy...