168+13+94=HK3 275p.

Olin toivonut, että Mestan ei tarvitsisi kovin lämpimässä kelissä juosta läpi 3-luokan hakukoerataa. Ei sillä, että marraskuussa erityisen lämpimiä päiviä muutenkaan olisi, mutta ainakin sain, mitä toivoin, kun lämpimän syksyn päätteeksi koepäivän aamuna ulkomittari näytti kylmyyttä -13°C... Tarkenin kuitenkin suhteellisen hyvin sen noin viiden tunnin pakkasoleskelun, kun vetäisin kotona jalkaan toppahousujen alle kolmet pitkikset + villasäärystimet + koirankarvavuoratut villasukat ja vielä väljät, vanhat talvikengät tallusteluun. Toppatakin alla lämpöä oli pitämässä kaksi pitkähihaista aluspaitaa + villapaita + treenitakki + käsissä kahdet lapaset, päässä pipo ja huppu vielä yllä. Olin kyllä onnellinen hyvästä pukeutumisestani! Mestaa ei onneksi palella edes kylmässä maassa makoilu, rotuvalinnan (harvoja?) hyötyjä.

Ei ehkä katseenkestävää, mutta kukapa sinne kenkien sisään katselisikaan - pääasia, että tarkenee!

Pakkasin illalla kaiken valmiiksi siten, että aamulla aikaisin kokeeseen herätessä ei tarvinnut kuin ulkoiluttaa koirat, lämmittää glögi, ottaa kamppeet mukaan ja lähteä. Onneksi pakkasin illalla, koska molemmat vara pk-liivit (maastolajeissa pakko olla koiralla päällä) olivat lukko-osasta rikki, vaikka en tiennyt kummankaan olevan rikki... Siitä sitten pikaista patenttiratkaisua peliin, onneksi kokeessa kuitenkin se päälle laitettu ainoa ehjä pk-liivi myös pysyi Mestan päällä eikä kadonnut metsään, joten varaliivin lukkovirityksen toimivuutta tositilanteessa ei tarvinnut testailla.

Ollessamme puolen kilometrin päässä koepaikalta, saan puhelun, jossa kysellään, olenko tulossa kokeeseen. Kello oli vähäsen yli 8.30 ja luulin olevani vain pari minuuttia myöhässä toivotusta ilmoittautumisajasta kokeen alkaessa sitten klo 9.00. Nyt tätä kirjoittaessani piti käydä oikein sähköpostista katsomassa, että mitä siinä Tervetuloa kokeeseen-viestissä oli kellonajoista sanottu - ja hups keikkaa, koe alkaa 8.30, ilmoittaudu siihen mennessä, jotta päästään heti aloittamaan. Olisipa ollut noloa tulla poistetuksi kokeesta myöhästymisen takia. Ei kannattaisi lukea, mitä kuvittelee, vaan ymmärtää, mitä lukee...

Kokeessa oli yhdeksän koirakkoa ja ajansäästämisen vuoksi arvostelut oli jaettu kahdelle tuomarille. 1- ja 2-luokan koirakot jäivät tekemään ensin tottikset, sitten esineruutuun ja viimeisenä hakuun, 3-luokka lähti ensin hakuun, sitten esineruutuun ja viimeisenä tottikseen. Voittajaluokan koiria oli neljä ja arvoin meille viimeisen suoritusvuoronumeron. Metsätiellä ooteltiin ehkä parisen tuntia? omaa vuoroamme. Ihan normaali autossaodotteluaika hakutreeneissäkin, tosin treeneissä ei ihmiset seurustele autojen vieressä vaan kaikki siellä metsässä. Hakukokeet on siitä mukavalla tavalla poikkeavia luonteeltaan esim. tokoon ja agilityyn verrattuna, että osallistujat lähes poikkeuksetta seurustelevat keskenään. Aika tylsä siellä maastossa olisikin vuoroaan odotella yksin autoon lukittautuneena, mukavammin kuluu toisten kanssa jutellessa. Nytkin saatiin hyvät, (tietenkin koira-aiheiset) keskustelut aikaan ihan toisilleen vieraiden ihmisten kesken.

Kävelytin Mestaa vähäsen ennen meidän vuoroa. Oli innokas ja se ois ollut jo hajuvanan mukana menossa koealueelle. Mesta kertoi myös ihan itse olevansa haukkuilmaiseva koira, sen verran railakkaalla ääntelyllä kohdattiin tuomari ja muu ratahenkilöstö metsässä. Vouvouvou... Alla olevassa piirroksessa on kokeen hakurata. Pystysuora viiva on 300 metriä pitkä keskilinja, jota pitkin käveltiin ja koira lähettiin etsimään molemmin puolin. 100m ja 200m on oikeastikin merkattu keskilinjalle numeroin, mutta 300m merkki puuttuu. Jos astut yli 300 metristä, suoritus päättyy siihen. Pitää siis itse osata arvioida, että koska ollaan lähestymässä radan loppua. Vaakasuora viiva on vain näyttämään, että etsintäalue jatkuu 50 metriä metsään keskilinjan (joka oli polku) molemmin puolin. Hymynaamoin on merkattu maalimiesten sijainnit noin suunnilleen sen, mitä siinä kokeen keskellä ehkä etäisyyksistä tajusin.

Laitoin Mestan etsimään ensin vasemmalta, sitten oikealta, josta ensimmäinen maalimies sitten löytyikin. Juostessani Mestaa ja maalimiestä kohti ihailin, miten hyvin Mesta haukkuu! Ihan tosi hyvin! Perille päästyäni toimin, kuten niissä vipoissa treeneissä ennen koetta mun käskettiin toimia, eli ei mitään hellyttelypuhetta voianteeksimestakultapienikunjoudunpyytämäänsutkeskenilmaisunvierelleetkäsaaeesmitäänpalkkaasiitä (mä siis oikeasti puhun sille tuohon tyyliin....) vaan selkeä käsky sivulle. Ja katos, mun koira tulee vierelle, pysyy melkein istumassakin siinä, mutta käväisee tervehtimässä roskiksesta poiskömpivän maalimiehen (näin saa sääntöjenkin mukaan kyllä tehdä) ja tulee yhdellä (vai kahdella) käskyllä takaisikin vierelle.

Seuraavaa maalimiestä ei sitten löydykään vähään aikaan. Mesta on silti edelleen reipas, haukkuu jokaisessa lähetyksessä (treeneissä se kyllä taitaa olla hiljaa?) ja lähti mielellään etsimään. Pari vähän lyhyempää kierrosta se tekee, mutta en välitä siitä. En muista oliko se tällä välillä vai vasta toisen maalimiehen löytymisen jälkeen, kun Mesta tekee sen saman, mitä niissä viime treeneissä, että juoksee vaan muutaman metrin ja pysähtyy. Muistaakseni kutsuin vain Mestan takaisin ja lähetin vähän eri kohdasta uudestaan ja meni sitten hyvin. Ja yhdellä lähetyksellä Mesta taisi juosta vain jonkun 15 metriä alueelle ja kääntyi sitten tulemaan takaisin mun luo (en muista, onko ikinä treeneissä noin lyhyeen jättänyt) ja minä iloisesti lässyttän sille jotain tyyliin "voi sua höpsöläistä, olipa hassua" tjsp. Oikein ihailin itseäni, miten ystävällisenä, kannustavana ja positiivisena pysyin sekä omissa ajatuksissani (kyllä, siinä keskilinjaa kulkiessani ehdin koiran ohjaamiselta ajatella, että vautsi, osaanpa mä olla tyyni ja pirtsakka, tän olon kun sais treeneihinkin, niin ois huippua) että Mestaa kohtaan, vaikka sen työskentely ei joka lähetyksellä niin hyvää ollutkaan.

Tämän vuoden ainoa hakutreenikuva? Kaveri näppäsi syyskuussa.

Oltiin edetty rataa eteenpäin ehkä jotain 150 metriä? vähän yli? ja Mesta oli vasemmalta palaamassa takaisin mun luo, kun jossain 20m? ennen keskilinjaa Mesta nostaa nokkansa pystyyn ja lähtee takaisin syvemmälle aluetta sekä samalla aluetta eteenpäin. Ja mä kun oon aina valittanut, ettei se takas tullessa ajattele muuta kuin takaisin tulemista ja nyt se kokeessa menee ja saa hajun just siinä tilanteessa, vautsi Mesta! Aika kauas se juoksi ja hetken siinä sai odotella, mitä tuleman pitää, mutta jännityksen tiivistyttyä alkaa lopulta sieltä jostain kaukaa kuulua haukku. Ja haukkuu hienosti! Ja tulee vierelle hienosti! Ja pysyy vierellä, vaikka maalimies kapuaa laatikosta ulos!

Mestasta alkaa jo enemmän näkyä, että on joutunut etsiä paljon löytämättä ketään ja löydötkin jääneet ilman palkkaa. Silti se muistaakseni vieläkin lähtöhaukkuu ja liikkuu ihan hyvin alueella. 2-luokan kokeessa käytin melkein joka lähetyksessä sille virittelysanoja (hermostuksissani varmuuden vuoksi), nyt en tainnut kuin pariin lähetykseen sanoa ensin "onko ihminen" ja vasta sen jälkeen etsintäkäskyn "missä ukko". Ainoaltakaan pistolta (eli etsintäkierrokselta) en huikkinut Mestaa takaisin vaan odottelin ihan hiljaa keskilinjalla sitä takaisin ja niin se vain aina tuli ja homma oli oikein sujuvaa.

Mentyämme jonkin verran 200 metrin merkistä ohi, pelkäsin joka askeleella tuomarin sanovan, että nyt 300m ylittyi ja suoritus loppui tähän, vaikka järkevästi ajateltuna ei voitu olla edes lähelläkään vielä radan loppua. Jossain 230m?250m? tienoilla tuli mieleen kysyä, että mitä kello näyttää, pitääkö alkaa kiirehtiä vai saadaanko edetä rauhassa. 3-luokassa etsintäaikaa on 20 minuuttia ja suoritus loppuu, jos aika loppuu. Radan loppumisen lisäksi tuli hätäännys, että aikakin loppuu enkä voi madella enää ja sitten astun yli rajasta. 10min40s. Mitä!?! Ollaan vasta puolivälissä aikaa? Valtava helpotuksen huokaus, ei mitään kiirettä! Siinä samassa alkaa kuulua Mestan haukku. Se löysi kolmannen maalimiehen! Me selvittiin läpi voittajaluokan hakuradasta! Huh, mikä fiilis! Ja Mesta haukkui taas oikein pätevästi, tulee heti käskystä vierelle ja pysyy siinä maalimiehen noustessa ylös. Siis vau, me todellakin tehtiin se!

Treenikaverin kännyräpsy meistä hakuradan lopussa, minä kuuntelen tuomaria, Mesta kiehnää ja häärää.

Esineruutuun päästiin tunnin? odottelun jälkeen. Ei ollut meidän juttu tällä kertaa. Olen koko syksyn kiertänyt Mestan tallaustenjäljestysongelmaa jättämällä ruudun tallaamatta ja se on toiminut hyvin, mutta nyt jäisessä kasvillisuudessa ja pienessä lumessa tallaukset näkyivät niin selvästi, että Mesta jäi niihin ihan jumiin. Ärsytti oma tyhmyyteni ja olin tyytymätön koiraan, vaikka oikeasti olin vihainen itselleni. Mutta Mesta pieni pelastava enkeli toi kuin toikin silti edes yhden esineen, vaikka oli jonkun verran paineistunutkin, kun tajusi itsekin, ettei homma mennyt ihan kuten piti (vaikka mä olin kyllä tosi kannustava ja pidin hermoni kasassa).

Siirryttiin tottiskentälle. Voittajaluokan neljästä koirasta kolme jatkoi, joten tottisparit kierrettiin kolmen ryhmässä. Mesta joutui eka paikallaoloon, sit lepovuoroon ja vimppana varsinaisiin liikkeisiin. Tokoringistä poistippumisen (oltiin se maksimiaika kaksi vuotta) jälkeen paikallaolotreenit on jääneet tosi vähiin ja piilopaikallaolot on vielä vähemmässä. Piti vähän pikakelata paikkistreenejä, kun kerta tuli kokeeseen ilmoittauduttua. 1- ja 2-luokissa ohjaaja on siis näkyvillä paikallaolossa, 3-luokassa piilossa. Kaverin kanssa käytiin kahdesti yhdessä kentällä eikä oikein lupaavalta tuntunut Mestan makoilu. Kyllä se pysyi, mutta ihan hirveen levoton ja hirvee vinkuna. Aattelin toivorikkaana, että jos se treeneissä pysyy, kun kaveri hihkuu ja palkkaa omaa koiraansa ja toisella kertaa huuteli Lumekselle kovaan ääneen "syömään", niin ehkä se pysyy kokeessakin, jossa meno on sentään vähän hillitympää. Ja pysyi se, olipa jopa aika levollinen.

Tauolle, jäävät testiin ja hömpsöteltiin. Suorituspaikalle mennessä unohdan, että kokeessa Mestaa saa kehua, mutta ei koskea, koska koskemisesta se alkaa odottaa palkkaa ja hyvä fiilis katkeaa. Silitin sitä vähän, huomaan virheeni ja vähän ärsyynnyn itseeni, käsken päälle hyppivän Mestan takas istumaan. Seuraaminen -heti ekasta askeleesta Mesta menee väljäksi, edistää eikä ole lopulta edes vieressä enää. Ei oo koskaan tehnyt noin, en tiiä antaako lisäkäskyä vai ei. Siinä tulee sitten laukauksetkin ja niitten jälkeen annan lisäkäskyn, koska muuten koko seuruuliikkee lakkaa tähän. Mesta palaa vierelle ja suorittaa koko loppu seuraaminen todella hyvin. Liikkeestä istuminen - taas se väljähtää ja on jotenkin paineessa, mitä ihmettä? Ehdin antaa istumiskäskyn ennen kuin ihan katoaa sivulta, istuu nopsaan. Juoksusta maahanmeno ja luoksetulo - tosi hyvät! Juoksusta seisomaan jääminen ja luoksetulo - pari askelta otti mun perään, ei muuta huomautettavaa. Tasamaanouto (2kg kapula) - vaihtaa ennen eteentuloa raville, muuten tosi hyvä! Hyppynouto (este 1m kapula 650g) - ihan paras! A-estenouto (kapula 650g) - tosi hyvä! Eteenlähetys - lähtee kuin ohjus suoraan, kentän päässä on isoja, jäätyneitä vesilammikoita ja kuullessaan käskyn "maahan", sattuu olemaan juuri lammikon päällä ja jarrutus luistaa, jää hämillään seisomaan pitävälle maalle, lisäkäskyllä maahan.

Saankohan itse korjata tuohon kakkoseen yhden koukeron lisää... Koulutustunnuksena kyllä lukee ihan oikein 3.

Tässä kokeessa kaikista ihaninta oli se, että kaikki meidän vakihakutreeniryhmästä oli paikalla, myös se kesällä poismuuttanut, jonka edelleen lasken kuuluvan meidän ryhmään. (Ja muissa osallistujissa ja työntekijöissä oli myös paljon tuttuja/toisinaan meidän kanssa treenaavia, että vain pari tais puuttua.) Tää oli paras paikka ja hetki ja seura onnistua! Oon saanut niin paljon kannustusta, tukea, apua, eteenpäin potkimista ja ennenkaikkea meihin on uskottu ja luotettu, että oli aivan parasta saada jakaa tämä huikea saavutus heti paikanpäällä niiden ihmisten kanssa, ketkä meidän matkalla on alusta asti olleet mukana. Me ei Mestan kanssa oltaisi mitään ilman heitä.

Voittajalle viisi kiloa ruokaa, nam!