Olen ollut jo toista viikkoa kesälomalla ja pikkuhiljaa yrittänyt tehdä tässä kotosalla muutakin kuin laiskotella. Ruohonleikkaaja oli valittanut, että koivuista ja syreenipensaasta alaoksat häiritsevät työskentelyä ja ne pitäisi poistaa, joten tulipa sitä sitten tartuttua sahaan melkein parinkymmenen oksan katkomiseen. Mesta oli heti apuna oksien siirtelyssä, Lumeskin vähän yritti, mutta Mesta oli sitä mieltä, että saa ihan yksinkin tämän homman hoidettua, joten Lumes antoi sitten Mestan pitää tunkkinsa. Kanit ja hiiretkin saivat maistiaisia koivuista ja vaikka koivu ei niiden herkkupuu olekaan, niin kyllä sitä jonkun verran alas laski.
Pihatöiden keskellä täytyy aina tietenkin tehdä myös jotain oikeasti hyödyllistä, kuten esimerkiksi käskyttää koirat kottikärryillä kuljetettaviksi. Täytyyhän sitä väliin olla vähän epätasapainoisempaakin kyyditettävää.
Oltuani pelastuskoirien rauniokeessa töissä, vahvistui ajatukseni siitä, että Lumes ja Mesta voisivat agility-, toko-, ja palveluskoirana olon lisäksi ehkäpä olla myös pelastuskoiria. Usein agilitytreenien yhteydessä koirat käyvät testailemassa Nikken ja Pojun pihamaalla olevaa "rauniokasaa", jossa on hauska mennä yhdestä aukosta sisään ja tulla toisesta ulos. Alkuviikosta kävin itsekseni ihan oikealla raunioradalla Lumeksen kanssa harjoittelemassa piiloja, eli Lumes jäi odottamaan jonkin matkan päähän, kömmin piilopaikkaan, kutsuin Lumesta, kannustin sitä haukkumaan (ei joka piilolle aloittanut oma-aloitteisesti, kun tämä oli sille uusi juttu) ja palkkasin sitten. Nopsaan Lumes pääsi homman jujusta selville ja se mielellään liikkui ja haukuskeli myös siinä oudommassa ympäristössä eikä alaspäin haukkuminen "putoamispiiloissakaan" ollut ongelma.
Mesta on koko viime kesän ja talven katsellut pienemmissä ja suuremmissa vesistöissä kahlailevaa Lumesta vähän kuin hullua eikä puhettakaan, että olisi itse mennyt mukaan. Tänä kesänä sen on ollut pakko, koska eihän Mesta voi antaa Lumeksen hakea veteen heitettyä keppiä vaan välttämättömyys rynniä sinne itse. Huomattuaan, ettei se vesi nyt niin kummallinen juttu olekaan, menee ihan mielellään muutenkin vain kahlailemaan.
Seuraava paljastuikin sitten lempparijutukseni pihatöissä; sammaloituneiden/nurmikoituneiden käytävälaattojen uudelleenesiintuonti. Laatoista ei ollut näkyvillä kuin enää yksi muutaman sentin pala, jonka päältä sammalruohokerrosta poistaessani huomasin sen yhden laatan vieressä olevan toisenkin ja pensassaksien kärjellä maata koputellessa paljastui laattoja pitkä rivi. Taitaa niitä piilotettuja kivilaattoja vielä lisääkin löytyä.
Uusissa maisemissakin on ehditty käymään ja myös tallustelemaan ensimmäisen kuvan etualalla näkyvien nokkospuskien läpi rakennuksen katolle, joka myös oli täynnä nokkospuskia lähes koko kuvassa näkymättömältä pituudeltaan. Ohikulkija saattoi ehkä ihmetellä, että hulluja on monenlaisia... Koivukujan päähän olisi mieli tehnyt ajella katsomaan, josko sieltäkin löytyisi jotain kaunista, mutta tämä oli sen verran mystinen paikka, että katsomatta jäi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti