Lumes ja Mesta ovat molemmat saaneet pentuina aika samanlaisen opetuksen siitä, miten suhtaudutaan ulkoillessa näkyviin muihin eläimiin ja ihmisiin. En ole ollenkaan lähtenyt kieltämislinjalle enkä edes pyrkinyt kääntämään niiden huomiota pois kohteista. Olen hyväksyvällä äänellä todennut "Sehän on kissa. Hyvä poika. -antanut namia- Kissa siellä kävelee. -antanut namia- Hienosti, tule mennään. -antanut namia-" Kissan tilalle voi vaihtaa myös jäniksen, koppakuoriaisen, hevosen, lehmän jne.
Ajatuksena on ollut, että koira oppisi suhtautumaan näihiin kaikkiin otuksiin vähän sellaiseen toteavaan tyyliin "jaha, jänis loikkii" ja heti sen jälkeen unohtamaan koko asian ja jatkamaan muita puuhia. Mielestäni koira saa huomioida ympäristöään, se saa katsoa ja maltillisesti reagoida huomatessaan eläimen/ihmisen, mutta sen tulee pysyä rauhallisena ja olla menemättä havaitsemansa kohteen luo.
Ulkoilen paljon metsissä koirat vapaina. Lumeksen ollessa Mestaa useamman vuoden vanhempi, on Lumeksen eteen toki ehtinyt sattunut paljon enemmän houkuttelevia tilaisuuksiakin. Tosin Lumes ei ole sellainen koira, joka sortuu kiusauksiin, se nimittäin ei ole koskaan lähtenyt ihmisten, koirien tai minkään muunkaan eläimen luo tai perään. Tai no, okei, ihan pikkupentuna oltuaan meillä vasta pari päivää, se kerran juoksaisi kymmenisen metriä pienen linnun perään, mutta ehkä sitä ei lasketa.
Mesta ei vielä ole ihan satavarma. Ei se tarkoituksella ja ajatuksella lähde minkään perään, mutta jalat voi viedä nopeammin kuin aivot ajattelevat. Kerran kotona oltiin lähdössä lenkille ja päästin koirat edelläni pihaan irti, kuten ne aina pääsevät. Lumes meni naapurintontin rajalle, se tykkää usein hengailla siellä muuta pihaa alemassa tilassa. Mesta jäi keskelle pihaa odottamaan jotain toimintaa. Itse kävelin rauhallisesti keskipihan suuntaan remmien kanssa. Yhtäkkiä naapuritontilta päin singahtaa kissa aivan täydellä vauhdilla, suhahtaa Mestan vierestä ohi tielle ja Mesta mitään ajattelematta lähtee perään. Lähtee sen kaksi laukka-askelta, jotka ehtii ottaa, ennen MESTA-karjaisuani, pysähtyy niille sijoilleen, kääntyy minuun päin ja on vähän hämmästynyt, että oho, hups, eihän mun noin pitänyt tehdä, enhän mä oo edes kiinnostunut kissoista... Siinä vaiheessa Lumes, jota (se usein meidän pihassa hengaava naapurin) kissa ilmeisesti oli säikähtänyt, kävelee rauhaksiin paikalle.
Samainen kissa on joskus hengannut meidän pihametsikössä, kun olen treenannut Lumeksen kanssa esine-etsintää. En antanut treenien häiriintyä kissasta vaan vein esineen, hain koiran, lähetin etsimään, koira etsii, huomaa kissan, pysähtyy, jatkaa etsimistä, etsii lähempää kissaa, kissa häipyy, koira pysähtyy, jatkaa etsimistä, löytää ja tuo. Muita ihan lähietäisyyden kohtaamisia on mm. pururadalla kerran Lumeksen juostessa eellä, se mutkassa pysähtyi ja haukahti, jolloin kutsuin sen luo. Mutkassa oli ollut toinen koira, joka onneksi oli yhtä kuuliainen ja palasi sekin ulkoiluttajansa luo. Sen kerran jälkeen en ole koirien antanut edeltä mennä mutkiin saakka vaan haluan ensin itse nähdä, onko muita ulkoilijoita vai ei. Joku vuosi se kuitenkin vähän unohtui ja sitten metsäpolun mutkassa olikin marjanpoimija, mutta Lumekselta vain sama reaktio kuin koirankin kanssa ja tuli sitten heti luokseni.
Viime loppukesänä/alkusyksynä oma kulkemiseni säikäytti varvikossa oleskelleen metso- tai teerinaaraan, joka lähti isolla ryminällä lentoon ja meni metrin parin päästä takanani tulleesta Lumeksesta. Lumes pysähtyi ja vain pää kääntyi linnun reitin mukana. Harmillista oli, että metsolla/teerellä oli poikaset siinä samassa varvikossa, ja kun jatkoin kulkua, nekin säikähtivät minua ja lähtivät lentoon... Edelleenkään ei Lumes reagoinut niihin kuin katsomalla perään. Mestalla oli hieman hidas sytytys, se kulki edelläni eikä oikein edes huomannut, että mitään erikoista tapahtuu.
Se koppelo oli näääin suuri ja lensi näääin läheltä minua...
Meidän lähimetsässä kulkee luonnoneläinten, ihmisten ja koirien lisäksi myös hevosia ratsastajineen. On itselleni mukavaa ja koirien kannalta aivan mahtavaa, että voin luottaa niihin ja siten suoda niille hallitun vapauden ja monipuolisen liikunnan. Vielä ei ole kertaakaan tarvinnut pelätä, että koirat karkaisivat omille teilleen tai muiden kulkijoiden luo. Tämän vuoksi en myöskään pode huonoa omatuntoa siitä, että periaatteessa se koirien irtipito on kiellettyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti