Rohkea rokan syö - ja geokätköt löytää

Jo viime kesänä katselin kovastikin sillä silmällä erästä luontopolun kiertävää geokätkötrailia. Koko traililla, mukaanlukien pienet harppaukset trailin sivussa oleville kätköille, on pituutta noin 25km. Minulla ei oikein ole sellaista geokätköilevää tuttavaa, kenen kanssa näin pitkää kätköilyreissua lähtisi tekemään, joten se vähän sitten vaan jäi, kun yksinkään ei tee mieli näin pitkää matkaa tarpoa. Muutama viikko sitten päätin ylittää itseni ja laitoin erääseen pienenpieneen facebookin geokätköily-ryhmään viestiä, että tarvisin tuonne trailille seuraa. Niin vain rohkeus kannatti ja löysin kätköilevän seuralaisen kiertämään näin ensialkuun 10km pätkän tuota trailia.

Lahon kannon sisällä oli ikäänkuin puisia, ulkoa läpi iskettyjä nauloja. Vanhoja oksankohtia/ötökkätunneleita kenties? 

Aika-arvio tähän reissuun oli noin kuutisen tuntia, mutta oltiin sovittu, että kuljetaan mielummin rauhallista tahtia kuin kiirehtien, kun päivästäkin oli tulossa kovin lämmin (ennuste +21C). Kaikkiaan meillä loppuviimeinen meni tuon osatrailin kiertämiseen kahdeksan tuntia, vaikka ihan niin pitkältä ei ajankulu kyllä siinä kulkiessa tuntunutkaan. Seuralaisenikin osoittautui mukavaksi - se jännitysmomenttihan tähän sisältyi, että kun täysin tuntemattoman ihmisen kanssa lähtee matkaan, niin kemiat ei välttämättä kohtaa. Meillä tosiaan onneksi sujui matkanteko hyvin yhdessä.

Jälkikäteen laskeskelin, että jo pelkästään 43 kätkön löytämisissä kului aikaa vähintään 3,5h, jos arvioi keskimäärin 5min/kätkö. Lisäksi pidettiin muutama pieni lepohetki/evästauko, yhteensä ainakin puolisen tuntia. Itse matkantekoa oli siis reilut kolme tuntia, mikä ei vaihtelevassa metsämaastossa mikään älyhuono tahti ole. Vielä enemmänkin olisi saanut aikaa kulumaan, mikä olisin jäänyt valokuvailemaan jokaista hienoa kohtaa reitillä, nyt otin vain pikaräpsyjä kulkiessa.

Joki ja joessa pieni saari, jossa yksi kätköistä oli. Kuvan oikeassa alakulmassa näkyvää puunrunkoa pitkin itse itseni taiteilin saarelle, koirat saivat kahlata joesta yli.

Alueella oli useita pieniä, kauniita järviä. Muita vesilintuja kuin muutama joutsen ja pari sorsaa ei kuitenkaan näkynyt.

Luontopolun varrella oli tasaisin väliajoin taukotupia ja nuotiopaikkoja, kunnoltaan vaihtelevia. Taukotuvat olivat ihanan viileitä! Koirien onneksi polku oli paikoin vetinen ja poikkesi monesti joen/puron viereen, joten koirat saivat viilennystä ja nesteytystä niin ulkoisesti kuin sisäisestikin. Lumes kävi pitkästä aikaa pari kertaa ihan uimasillaankin nautiskelemassa, Mesta tyytyi kahlailuihin.

Tämä kämppä oli suunnattu erityisesti yöpymistä varten, sieltä löytyi pitkät ja leveät nukkumalaverit.

Tämän mökin paikalla on ollut 1800-luvun lopulla metsänvartijanaisen mökki, pikkuruinen navetta, lato ja perunamaa.

Metsänvartijan mökkiä sisältä.

Tämä taisi olla levähdyspaikoista viimeinen. Oli aivan joenreunassa kiinni, vaikka jokea ei kuvassa näykään.

Olin varannut itselle juotavaa mukaan 1,5l ja koirille 0,5l. Ihan liian vähän, tosin itselleni olisi riittänyt enemmän, jos en olisi joutunut jakamaan osaa omasta vedestäni koirillekin. Vaikka koirat joivat luonnonvesistäkin, niille ehti tulla väliin jano kuivempien polkujen aikana ja jouduin juottamaan niitä, ja kun joivat oman vetensä loppuun, niin pakkohan niille oli antaa omastanikin.

Sama joki kiemurteli monessa kohtaa aina hetkisen luontopolun vierellä.

Ainakin äkkiseltään muistellen tämä on suurin näkemäni elävä kääpä, ainakin 20cm leveimmältä kohdalta.

"Tuulenpesä" kuusessa.

Kiemurtelevasta joesta ja yhtälailla kiemurtelevasta polusta johtuen joenylityksiä oli runsaasti, joten siltoja ylitettiin monenlaista pientä ja vähän suurempaakin. Koirat eivät silloista olleet moksiskaan, yli vaan! Aurinkolaseista Mesta sen sijaan kylläkin oli moksis, mitä se "moksis" sitten tarkoittaakaan. Ei pysynyt minuuttiakaan sillä rillit päässä, kun heittäytyi kyljelleen ja piehtaroi lasit pois naamaltaan. Jossain kohtaa sitten luovutin, kun koko ajan niitä vain sai olla laittamassa sille uudestaan ja uudestaan. Toivottavasti pigmenttikasvu ei räjähdä nyt tämän vuoksi... Yleensä Mesta on kyllä pitänyt laseja hyvin ja muutaman kerran lenkin aikana vain tarvitsee niitä korjailla takaisin asentoon.

Tämä silta oli pisin ja korkeimmalla joen kulkiessa pienessä rotkossa.

Lyhemmät sillat olivat tällaisia lankkurivejä ja hyvinpä nekin ajoivat asiansa.

Koirat olivat koko retken remmeissä kiinni. Näin lämpimällä kelillä ja näin monituntisella kulkemisella niille tuli ihan riittävän lämmin pelkästä kävelystäkin. Fyysisestihän ne eivät toki lainkaan väsyneet, Lumeskin alkoi puolenvälin jälkeen sen sijaan vähän kyllästyä jatkuvaan pysähtelyyn ja tarjosi haukahtelua, kaivamista, Mestan leikittämistä, kerjäämistä, remmin kiskomista, repusta roikkuvan takkini hihan repimistä jne. Käytöksen perusteella olisi luullut Lumeksen olevan se nuorempi koira ja Mestan se vanhempi ja viisaampi. Mestahan tosin on aina ollut Lumesta rauhallisempi ja rauhoittunut heti sekin aloilleen, jos minäkin pysähdyn.

Näitä ikivanhoja, tai sinnepäin, puita kuvatessa oli pakko päästää koirat hetkeksi vapaalle poseeraamaan.

Oli tosi kiva reissu! Seuraavaa trailipäivää ei saatu ihan heti perään sovittua, joten saattaapi olla, että seuraavalla kerralla saadaan jo ötököistäkin seuraa. Nyt oli siinäkin mielessä oikein mukava kiertää, kun ei ollut ötökän ötökkää pörräämässä tai inisemässä ympärillä.