Mopopoika pulassa

Meidän lähimetsässä on useita pieniä ja vähän suurempia kuoppia, halkaisijaltaan ehkä sellaisia parista metristä reiluun kymmeneen metriin ja syvyydeltään puolesta metristä pariin metriin. Paria sellaista suurempaa kuoppaa jotkut ihmiset käyttävän risujen dumppauspaikkana ja toisen kuopan pohjilta risujen alta löytyy myös puhkiruostuneita metallikamppeita. Noin viikko takaperin mennessäni jälleen kerran koirien kanssa metsään, koirat alkavat tuijottaa polkua suoraan eteenpäin ja katsellessani, että onko sieltä joku ihminen tulossa vai mitä, huomaan metsän alkupäässä olevassa risukuopassa valkoisen jutun liikkuvan ylös ja alas. Kävellessämme eteenpäin, hahmotan valkoisen jutun olevan ihmisen pää ja tuumin, että taasko siellä joku risuja kuoppaan heittelee. Seuraavaksi kuopan suunnilta alkaa kuulua moottorin ääntä ja pienen hetken luulen sitä asiayhteyden vuoksi moottorisahaksi, kunnes tunnistan äänen mopon pärinäksi.

Tilanne näyttää siltä, että mopo olisi jäänyt jumiin kuopassa olevaan risukasaan. Käyn pienen sisäisen keskustelun itseni kanssa siitä, kävelenkö heti kuopalle tarjoamaan mopoilijalle apua, vai kierränkö pienen kierroksen ja palatessani valitsen kuopan vierestä menevän polun. Jälkimmäinen vaihtoehto voitti, koska ajattelin mopon juuttumisen olevan kuitenkin sen verran nolo tilanne, että ehkä siitä haluaa yrittää selviytyä itse eikä joutua jonkun random lenkkeilijän auttamaksi.

Metsäkierroksemme supistuu suunniteltuakin lyhyemmäksi, kun huomaan edestäpäin olevan jonkun tulossa kohti kahden isohkon koiran kanssa, enkä näe varmaksi, ovatko koirat flekseissä vai irti. En halua ottaa riskiä hallitsemattomasta kohtaamisesta, joten käännyn koirieni kanssa lyhemmälle kierrokselle ja muutaman minuutin kuluttua saavumme kuopalle, jossa mopopoika vaikuttaa edelleen pulassa olevalta. Meidät havaittuaan poika päästää äänekkään ähkäisyn, jonka tulkitsen teinikielellä tarkoittavan "voisitko auttaa minua, moponi on jäänyt kiinni tähän risukkoon". Kysäisen kuitenkin varmistukseksi, että tarvitseeko hän apua, ja saan vastaukseksi, että no oikeastaan joo.

Jätin koirat polulle istumaan paikoilleen, ja onneksi polveni oli jo sen verran paremmassa kunnossa, että pystyin laskeutumaan kuoppaan risukasan päälle. Ehdotin, että yrittäisimme yhdessä työntää mopoa eteenpäin, mutta eihän se liikkunut mihinkään. Ehdin jo ajatella, että on nyt siinäkin, että tarjoudun auttamaan ja sitten siitä ei ole edes mitään hyötyä, kunnes huomaan, että mopon takarenkaan painuminen risujen sekaan ei olekaan ongelma vaan matka tyssäsi eturenkaan törmäämiseen risujen alta nousevaan maan reunaan. Seuraavaksi siis poika nostaa mopoaan etuosasta eteenpäin ja minä takaosasta - ja olipa muuten kyllä niin painava mopo, ettei ihme, että kuski ei saanut sitä yksin risukasasta pois. Isäni ohje moottoripyöräilyyn onkin aina ollut, ettei koskaan pidä hankkia niin painavaa moottoripyörää, etteikö sitä kaatuessa jaksaisi yksin nostaa ylös. Sama ohje näköjään soveltuu mopoiluunkin.

No poika oli itsevarma, että kyllä hän nyt tästä vain hyppää selkään ja kaasuttelee pois, kun pahimmasta kohdasta päästiin, mutta eipäs mopo liikkunut vieläkään omin voimin. Autoin työntämään mopon kokonaan risukosta pois, ojensin pojalle kypärän, jonka oli ennen meidän tuloa paikalle riisunut päästään, poika hyppäsi moponsa selkään, iski kypärän päähänsä ja päräytti menemään. Päättelin lopun hiljaisuuden tarkoittavan teinikielellä "kiitos avusta".