Suomen
Newfoundlandinkoirayhdistyksen vuosittainen vesipelastusleiri
järjestettiin Keuruulla 17-19 kesäkuuta 2011 ja lukuisten nöffien
lisäksi osallistujina nähtiin myös muutamia noutajia,
saksanpaimenkoira ja villakoira. Itse olin leirillä mukana suomenlapinkoirieni Allun ja Lumeksen kanssa, jotka otettiin järjestäjien taholta
kiitettävän hyvin vastaan, vaikka epäröinkin ”vääränrotuisten”
kanssa osallistumista. Leiripaikkana toiminut Camping Nyyssänniemi
sopi loistavasti tämänkaltaiselle tapahtumalle, siellä oli hyvä
ranta, majoituspaikkoja sekä riittävästi tilaa ympärillä.
Leiritunnelmaa meinasi hieman latistaa viikonlopulle luvattu
sateinen ilma, mutta onneksi sääennusteet eivät aina pidä
paikkaansa ja sadepilvet kiersivät suurimmalta osin Nyyssänniemestä
ohi.
Leiri
alkoi perjantai-iltana ilmoittautumisilla, vepenäytöksellä ja
ensimmäisillä treeneillä. Olisimme mielellämme olleet paikalla jo
tuolloin, mutta joutuessani olemaan perjantain vielä töissä,
hyppäsimme mukaan remmiin vasta lauantaiaamusta lähestulkoon
aurinkoisessa säässä. Koirien ohjaajia oli kehoitettu pukeutumaan
likaantumista, kastumista ja repeytymistä kestäviin vaatteisiin,
joista tosin näkyi monenlaisia variaatioita pikkukengistä ja
sortseista kahluusaappaisiin. Itse olin varustautunut vedenpitävin
ulkoiluhousuin ja kumisaappain, jotka jalassa ei tosin kovin syvälle
järveen kahlattu. Litimärän koiran kuivaamiseen olin varannut
useita pyyhkeitä sekä erittäin kätevän, froteisen koirien
kylpytakin. Harjoitukset alkoivat aamulla porrastetusti klo 9-11 ja
koirakot oli jaettu tasoryhmiin, meidän porukkamme aamutehtävänä
oli hukkuvan pelastaminen.
HUKKUVAN
PELASTAMINEN
Pelastettava henkilö pudottautuu veneestä 30 metrin poijun kohdalla veteen. Venettä ajetaan eteenpäin vielä noin 10 m. Ajanotto alkaa, kun pelastettava henkilö pudottautuu veteen. Pelastettava henkilö loiskuttelee pelästyneesti merkkipoijun linjalla, mutta ei pidä kiinni merkkipoijusta. Pelastettava ei saa kutsua koiraa, eikä käyttää käskysanoja. Koiran on joko tartuttava pelastettavan kädessä olevaan ”kädenjatkeeseen” tai pelastettava tarttuu koiran päällä oleviin valjaisiin. Koira kuljettaa pelastettavan rantaan. Ajanotto päättyy, kun koiran säkä ylittää maalilinjan. Liikkeen ohjeaika neljä (4) minuuttia.
Pelastettava henkilö pudottautuu veneestä 30 metrin poijun kohdalla veteen. Venettä ajetaan eteenpäin vielä noin 10 m. Ajanotto alkaa, kun pelastettava henkilö pudottautuu veteen. Pelastettava henkilö loiskuttelee pelästyneesti merkkipoijun linjalla, mutta ei pidä kiinni merkkipoijusta. Pelastettava ei saa kutsua koiraa, eikä käyttää käskysanoja. Koiran on joko tartuttava pelastettavan kädessä olevaan ”kädenjatkeeseen” tai pelastettava tarttuu koiran päällä oleviin valjaisiin. Koira kuljettaa pelastettavan rantaan. Ajanotto päättyy, kun koiran säkä ylittää maalilinjan. Liikkeen ohjeaika neljä (4) minuuttia.
Ryhmämme
koostui kuudesta alkeistason koirasta, joskin hajontaa osaamisessa
oli runsaasti koirien muusta koulutustasosta johtuen. Hukkuvan
pelastus dami-kädenjatkeella on esimerkiksi periaatteessa noutoliike
koiran käydessä hakemassa damin, jonka mukana pelastettavakin
rannalle saadaan. Näin ollen noutamisen jo taitaville koirille
suoritus on huomattavasti helpompi sisäistää kuin sellaisten,
joiden kanssa täytyy lähteä liikkeelle ihan perusteista alkaen. Lumeksen kanssa olen kotirannoilla harjoitellut
vedestä noutamista, ja kun vieraat ihmisetkin ovat yksi parhaista
asioista, mitä Lumes tietää, pystyimme sen kanssa aloittamaan
suoraan kokonaisesta liikkeestä muutaman metrin matkalla.
Päivätauon
koittaessa kävimme ruokailemassa sekä tutustumassa koirien kanssa
Keuruun kaupunkiin, josta iltapäiväksi palailimme takaisin ryhmämme
ollessa veneennoudon treenailuvuorossa.
VENEEN
NOUTO
Ennen varsinaisen liikkeen alkua vene ajetaan 30 m poijulle. Koira lähetetään maalilinjan takaa, ylituomarin ilmoittamasta paikasta. Koiran tulee hinata vene rantaan. Veneeseen on kiinnitetty noin kolmen (3) metrin vetoköysi. Veneessä on kaikilla koirilla sama määrä henkilöitä, kuitenkin vähintään kaksi (2). Vetoköysi annetaan koiralle palkintotuomarin merkistä. Liikkeen ohjeaika neljä (4) minuuttia.
Ennen varsinaisen liikkeen alkua vene ajetaan 30 m poijulle. Koira lähetetään maalilinjan takaa, ylituomarin ilmoittamasta paikasta. Koiran tulee hinata vene rantaan. Veneeseen on kiinnitetty noin kolmen (3) metrin vetoköysi. Veneessä on kaikilla koirilla sama määrä henkilöitä, kuitenkin vähintään kaksi (2). Vetoköysi annetaan koiralle palkintotuomarin merkistä. Liikkeen ohjeaika neljä (4) minuuttia.
Vepe-harrastuksen
aloittamista helpottaa, jos koira jo valmiiksi pitää esineiden
kantamisesta ja nauttii taisteluleikeistä leluilla, sillä
esimerkiksi vähemmän fyysistä voimaa omaavilla koirilla veneen
hinaaminen rannalle ilman taistelutahdon tuomaa sinnikkyyttä voi
käydä raskaaksi. Vesilajin ollessa kyseessä, koiran tulisi
mielellään olla uimataitoinen ja -haluinen, tai ylinpäänsä
vesi-intoinen. Mitään pakollisia lähtötasovaatimuksia ei vepessä
kuitenkaan sosiaalisen luonteen lisäksi ole. Leirillä lähdettiinkin
joidenkin koirien kanssa liikkeelle houkuttelusta köyden ottamiseen,
ohjaajalleen tuomiseen ja uimasilleen menemiseen, toisilla taas
perusteet olivat jo hallussa ja ne koirat pienen köysileikkituokion
jälkeen lähetettiin suoraan veneelle köydenhakuun. Tämä tekikin
muiden koirakoiden seuraamisesta mielenkiintoista, kaikilla oli
hieman eri lähtökohdat ja toisistaan poikkeavat luonteet, joten
jokaiselle pidettiin omanlaisensa treenihetket ja niistä sai
mukavasti laajennusta omiin rotu- ja opetusnäkemyksiinsä.
Lumeksella ei vesityöskentelyssä ollut vielä riittävästi
intoa/taistelutahtoa, jotta se olisi suorilta vetänyt veneen
perässään rantaan, joten se sai hakea pelkän irrallisen köyden
veneeltä.
Nöffileirillä
kun oltiin, tuli siinä samalla pakostakin kiinnitettyä huomiota
niihin moniin isoihin ja mustiin (ja ruskeisiin). Mainitsemisen arvoinen seikka oli
näiden lempeiden jättiläisten mallikelpoinen käytös, yhteenkään
huonosti käyttäytyvään yksilöön en törmännyt. Ne odottivat
myös omistajiaan valtavan hienosti yksinään puihin kytkettyinä,
ainuttakaan narussa riuhtovaa koiraa ei näkynyt ja haukahduksiakin
kuului vain pari. Ehkä niinkin suurten koirien kanssa panostetaan
heti pennusta asti käytöstapoihin ihan eri tehokkuudella kuin
tälläisten pienempien. Riehuvaa nöffiä eivät taitaisikaan
mitkään narut tai omistajan voimat pidellä, toisin kuin on
lappalaiskoirien laita. Eikä sitäkään voi kieltää, että
ovathan ne sykähdyttävän komeita koiria, joista lisäksi moni
toimi vepeilyissä todella hienosti!
Illalle
oli järjestettynä vepeluento ja muuta nöffimäistä ohjelmaa,
järvellä risteilevälle Elias Lönnrot-siipirataslaivan kyydillekin
haikailimme, mutta totesimme kuitenkin parhaaksi palailla
majapaikkaamme, sillä leiriviikonloppumme oli yhdistetty ystäväni
luona kyläilemiseen.
Sunnuntai
valkeni harmaana ja sateisena. Kasseista kaivettiin sadevaatteet
esiin eikä kukaan jättänyt treenejä välistä sääolosuhteiden
vuoksi. Eikä se sadekaan kauaa jaksanut, ennen puoltapäivää
paistoi jo jälleen aurinko, sitä ennen kuitenkin ryhmällämme oli
esineen vientiä.
ESINEEN
VIENTI 30 m
Ennen varsinaisen liikkeen alkua vene ajetaan 30 m poijulle. Koira lähetetään maalilinjan takaa, ylituomarin ilmoittamasta paikasta. Suoritus ja ajanotto alkavat ylituomarin merkistä, jonka jälkeen vientiesine annetaan koiralle. Vientiesine on ohjaajan oma ja sen on oltava ylituomarin hyväksymä. Vientiesinettä ei saa heittää veteen tai maahan, josta koira ottaa sen. Ajanotto pysähtyy, kun veneessä oleva ohjaaja saa esineen. Liikkeen ohjeaika neljä (4) minuuttia.
Ennen varsinaisen liikkeen alkua vene ajetaan 30 m poijulle. Koira lähetetään maalilinjan takaa, ylituomarin ilmoittamasta paikasta. Suoritus ja ajanotto alkavat ylituomarin merkistä, jonka jälkeen vientiesine annetaan koiralle. Vientiesine on ohjaajan oma ja sen on oltava ylituomarin hyväksymä. Vientiesinettä ei saa heittää veteen tai maahan, josta koira ottaa sen. Ajanotto pysähtyy, kun veneessä oleva ohjaaja saa esineen. Liikkeen ohjeaika neljä (4) minuuttia.
Monille
vepekoiranohjaajille eniten opetuksellista päänvaivaa tuottava
liike on esineen vienti, sillä ohjaajasta pois päin suuntautuva
vienti tuntuu olevan monelle koiralle luontaisenvastaista, yleensä
kun kaikki toiminnot tapahtuvat ohjaajan päin. Alokasluokassa tämän
hankaluuden pystyy vielä kiertämään sillä, että ohjaaja onkin
itse veneessä, mutta viimeistään avoimeen luokkaan tähdätessä
on koiran opittava viemään esine myös vieraalle henkilölle. Lumes
kylläkin yllätti hoksaamalla heti, mistä on kysymys. Jos kerta
jollain vieraalla on pihviä ja sitä pihviä saa viemällä damin
sille vieraalle, ja mitä nopeammin vie sitä nopeammin saa pihviä,
niin ei sitä nyt niin mahatäysiä olla, etteikö lisäravinto
kiinnostaisi!
Perjantain
treeneissä, joista siis olimme jääneet paitsi, oli otettu uimista
veneeltä rantaan, ja kun ohjaaja kysyi, jotta haluaisinko kokeilla
esineen viennin lisäksi vielä jotain muuta veneliikettä, ehdotin
sitä uintia.
UINTI
50 m
Koira lähtee veneestä, joka on kiinnitetty 50 m merkkipoijuun. Koiran tulee ylittää maalilinja merkkipaalujen sisältä. Ajanotto alkaa ylituomarin merkistä ja se päättyy kun koiran säkä ylittää maalilinjan. Liikkeen ohjeaika neljä (4) minuuttia.
Koira lähtee veneestä, joka on kiinnitetty 50 m merkkipoijuun. Koiran tulee ylittää maalilinja merkkipaalujen sisältä. Ajanotto alkaa ylituomarin merkistä ja se päättyy kun koiran säkä ylittää maalilinjan. Liikkeen ohjeaika neljä (4) minuuttia.
Rohkeille
ja uteliaille koirille ei veneeseen hyppääminen tuottanut
vaikeuksia ja kaikki jäivätkin sinne tyytyväisinä omistajansa,
tai kuten Lumes, kouluttajan kanssa. Sen sijaan hyppy veneestä
veteen oli useammalle oudoksumisen paikka, johon niitä täytyi
runsaasti kannustaa. Lumes ponkaisi ensimmäisellä kerralla veneestä
reippaasti, mutta kun jalat eivät ottaneetkaan pohjaan, vaan koko
koira yllättäen pulahtikin ensin pinnan alle, se alkoi epäröidä
hyppäämistä. Uusilla hypyillä lähempänä rantaa Lumes pääsi
säikähdyksestään yli ja sille suositeltiin jatkossa
pelastusliivejä avuksi hypyistä pinnalla pysymiseen. Toisilla
koirilla on hyppytyyli luonnostaan sellainen, että ne jäävät
suoraan pinnalle, mutta onneksi moni ensin uppeluksiin meneväkin
oppii sen jossain vaiheessa.
Kaikkien
ihmetykseksi ja säikähdykseksi paikalle aamupäivällä kesken
treenailujen ilmestyivät poliisit ajaen rantaan johtavalle tielle,
jonne meistäkin moni oli autonsa parkkeerannut vastoin
ajokieltomerkkiä. Poliisit pysähtyivät suoraan näköyhteyteen
rannalle istuskellen autossaan ainakin vartin verran ympärilleen
katsellen. Meistä leireilijöistä ei kukaan tohtinut mennä
kysymään, millä asialla ovat, eivätkä toisaalta kyllä
poliisitkaan autostaan poistuneet mitään ilmoittamaan tai
kyselemään. Päädyimme siihen, että olivat partiokierroksellaan ja jostain kuulleet leiristä käyden hiljaisella hetkellä
mielenkiinnosta vilkaisemassa, tai sitten jotain muuta, mutta joka
tapauksessa kaikki huokaisivat helpotuksesta, kun partioauto lopulta
paikalta poistui.
Iltapäivän
kuivarastilla istuskeltiin aurinkoisella nurmella ja puhuttiin
koirankoulutuksen teoriaa, jokainen sai myös tehdä haluamiaan
kuivanmaanharjoituksia tai kysellä kouluttajalta apuja johonkin
muuhun koirankoulutukselliseen asiaan. Parin päivän touhujen
jälkeen olisi luullut, että kotiinviemisinä on väsynyt koira,
mutta kestustelutilaisuuden aikanakin Lumeksella kävi vielä aika
pitkäksi ja se olisi kovasti halunnut paneutua kuopankaivuuseen,
eikä muutamasta ottamastamme esineen viennistä pitenevällä
matkalla todellakaan vauhtia puuttunut. Persoonaeroja toki nämäkin,
leirillä katselijan roolissa ollut vanhempi koirani Allu makoili
edelleen rauhallisen tarkkaavaisena aloillaan, kuten oli koko
viikonlopun ajankin tehnyt. Ja kuten totutusti asioiden laita on,
kaikki hyvä loppuu aikanaan ja niin kävi nytkin. Haikein mielin
jouduimme lähtemään takaisin oman kodin suuntaan, mutta hyvin
onnistuneesta leiristä jäi onneksi muisteltavaa pitkäksi aikaa.
Tunnelma oli ollut oikein mukava ja rento, kouluttajat iloisia ja
osaavia sekä ryhmäjärjestelyt toimivia. Suosittelen!
Liikkeiden
kuvaukset lainattu Suomen Newfoundlandinkoirayhdistyksen sivuilta.
Vau! Uiva lappalainen ei ole ihan tavallinen, vaikka olen kuullut että niitäkin on. Wiima ui oma-aloitteisesti ja paljon pentukesänään - ehkä siksi, että sillä oli koko kesän kaverina uimista rakastava labbis :)
VastaaPoistaMutta kun se sitten kasvoi ja kypsyi talven aikana, oli neiti seuraavaan kesään päästessä päättänyt, että kahluusyvyys riittää. Eikä se enää ui, ellei ole pakko. Joskaan en ole myöskään rohkaisuut sitä siihen, eli tilanne voisi olla toinen, jos olisin tullut keksineeksi sen kanssa paljon sellaista kivaa puuhaa rannalla, joka vaatii uimista. Olen kuitenkin ollut osin tyytyväinen siihen, ettei siitä ole tullut intohimoista uimaria, kun kesällä voisi turkin kanssa tulla ongelmia mökkirannalla, jos ei ehdi kuivua välillä. Plus se himputin sinilevä, joka pitää välillä koirat ja ihmiset loitolla vedestä :( onneksi sitä on meillä päin harvoin niin pahaksi kiusaksi asti.
Lumes kyllä tosiaan tykkää kovasti vedestä ja kahlailee sekä hiukkasen ui hyvin mielellään, mutta meidän vepeura tyssäsi siihen, että siinä pitäisi uida niin kaus rannasta ja Lumes viihtyy uimassakin vain rantavedessä. Mestalla oli veden kanssa vähän päin vastoin kuin Wiimalla - pentukesänä se katsoi veteen menevää Lumesta kuin hullua, mutta viime kesänä oli jo sitten itsekin mukana. :)
Poista