Perinteisen paimennuksen esikoe

Pikaisille lukijoille tiivistelmä aiheesta Facebook-päivitystäni lainaten ja lisähuomiona, että tämä koe on siis ollut ennen kuin lensin alas hevosen selästä (linkki) ja loukkasin polveni.

"Kyllä tuli taas mietittyä, että onko tässä koetavoitteellisessa koiraharrastuksessa mitään järkeä ajankäytöllisesti ja rahankäytöllisesti. En päässyt itseni kanssa yksimielisyyteen. Illalla klo 20.30 sain paikan seuraavalle päivälle perinteisen paimennuksen esikokeeseen Mestan kanssa. Aamulla lähdettiin klo 8.30 ja oltiin kotona klo 00.15. Tuosta ajasta autolla ajamista 9h, oli pikkasen liikaa yhdelle ihmiselle. Kivana lisäbonuksena taukoa pitäessä kamera tippui asvaltille ja oli sen jälkeen entinen kamera. Suunnittelin jo face-päivitystä "Olipa paska ja *itun kallis reissu, mutta tulipahan tehtyä." siltä varalta, että Mestalla ei mene edes koe läpi.

Onneksi mun kultamuru tietää, milloin kannattaa näyttää parastaan ja paimensi itselleen koulutustunnuksen PAIM-E. Tuomari sanoi, ettei ole vielä ikinä nähnyt esikokeessa näin tottelevaista koiraa ja hän on sentään nähnyt yli sata koiraa (vai oliko että satoja koiria, jompi kumpi). Me on treenattu todella herkillä lampailla, ja kun tuomari vielä varoitteli, että hän ei halua nähdä koiran toiminnan takia ryntaileviä lampaita ja että lampaat voi lähteä karkuun tässä ja ne voi lähteä karkuun tässä ja kun lampaiden omistaja vielä lisäksi kertoili, että kyllä heidän lampaat jekkuja osaa keksiä, ja myös jos ne tuumaa koiran olevan epäasillinen, niin ne voi jäkittää vaan paikoilleen tai sanoa moro ja lähteä menemään omin luvin, ja että ne päättää jo heti ihmisenkin nähdessään, voiko siihen luottaa vai ei, niin olin aivan ylivarovainen Mestan kanssa ja tein kaiken niin varman päälle kuin vain pystyin. Pisteitä 80/100, joista -17 ohjaajavirheitä ja -3 koiran virheitä, jotka johtui ohjaajavirheistä.

Hauska sattuma muuten, että samassa esikokeessa oli myös Mestan puolisisarus. Harmi, etten huomannut sitä paikanpäällä, vaikka tunnistin kyllä kennelnimen, mutta en yhdistänyt sitä tähän sukulaisuuteen, kunnes vasta kotona, kun koiranetistä vilkaisin ja tajusin, että ei hitsi, täähän oli just se pentue, jossa on Mestan kanssa sama isä. Ei kyllä lähisukulaisiksi koiria tunnistanut, olivat aivan eri puusta veistetyt."

Mesta ja sup-lautailupaikan lampaita

Ja sitten täyspituisen version pariin... Olin tosiaan yrittänyt saada paikkaa jo pariinkin esikokeeseen, mutta molemmat olivat ehtineet tulla jo täyteen eikä peruutuspaikkojakaan ollut vapautunut. Soitellessani tänne iltakasilta jälki-ilmoittautumista mahdollisen peruutuspaikan sattuessa osalle, ei puheluuni edes vastattu ja olin ihan varma, että koe on täynnä, joten eivät viitsi edes vastata enää, vaikka soittoaika olikin. Puolen tunnin päästä puhelimeni kuitenkin pärähti soimaan ja ilmoittautumisten vastaanottaja siellä soitteli minulle takaisin ja kerrottuani asiani, sain kuulla, että oikeastaan kokeeseen kyllä mahtuisi vielä yksi koira. En ollut laisinkaan varma, oliko hyvä idea ilmoittaa Mesta kokeeseen ja vielä totaalisen vieraaseen paikkaan, mutta se oli nyt tehty ja seuraavana aamuna puoli ysiltä startattiin matkaan. Olin tarkistanut reitin koepaikalle ennakkoon Google Mapsista auton navigaattorin tueksi, joka toisinaan keksii mitä ihmeellisimpiä reittejä sen järkevimmän ja simppelimmän sijaan. Tällä kertaa navin reittivalinta kyllä osui yksiin sen ennakolta katsomani kanssa, joskin se saattoi johtua vain siitä, että laitoin sen päälle vasta jossain kohdin matkaa, joten typerimmät reittivalinnat ehkä olivat jo poissulkeutuneet sillä.

Viitasaarella pysähdyttiin tienvarsilevikkeelle, jossa näytti olevan koirien kävelyttämiseen sopivaa maastoa. Ihan lyhyen kävelymatkan päästä löytyikin aivan ihana järvi, joka jälkikäteen kotona tehdyn googletuksen myötä paljastui 30km pituisen Kolima-järven Hukkananlahdeksi. Kovin pitkää matkaa ei ajeltu eteenpäin, kun Keiteleellä jo pysähdyttiin tien vieressä olevaan Lossisaaren matkailukeskukseen, jonka kahvila-ravintolassa ajattelin käväistä vessassa. Huomioni kiinnittyi parkkipaikalta poluille viisoviin kyltteihin ja koska olin varannut matkantekoon runsaasti aikaa, päätin käydä uudelleen koirien kanssa kävelemässä ja tsekkaamassa, millaiset ulkoilupaikat täältä löytyy. Juuri ennen opastekylttejä kaivoin kameran taskusta, jotta näpsäisisin kuvan Lumeksesta kylteillä ja voisin sitten vaikka täälläkin esitellä, että miten kiva taukopaikka tämä koirien kanssa oli. No, siinäpä sitten lipsahti kamera kädestä, putosi asvalttiin (20cm päässä olisi ollut jo ruohoa), zoom/objektiivi/mikälie sai muutaman kolhun ja vääntyi vinoon eikä kameralla sen jälkeen enää kuvia oteltu... Kyllä pisti vihaksi. Olin niin harmissani, että kiva kävely koirien kanssa typistyi 30 metriin ja senkin vain äkäilin ääneen koko ajan, vaikka eipä se koirien vika ollut, että kamera ei kädessäni pysynyt. Vein koirat autoon ja ajattelin sitten käydä edes siellä vessassa, mutta eipä näkynyt toilettiakaan, vaikka kävelin rakennuksen läpi. Vielä vihaisempana palasin autolle ja ajettiin yhtä soittoa perille, joskin mitä edemmäs matka taittui, sitä vähemmän kamera minua enää harmitti ja pyytelin jo koiriltakin anteeksi, että olin ollut niin äkäinen. Viimeisten kilometrien aikana viimeistäänkin hyvä mieli palaili, sillä pari viimeistä tietä perille olivat vähintäänkin mielenkiintoiset. Lyhyitä, mutta äkkijyrkkiä mäkiä ylös-alas-ylös-alas-mutka-ylös-mutka-alas-mutka-mutka-ylös-alas jne. Välillä olin kauhuissani ja välillä ihan että vau.

Hukkananlahti

Ja hitsit, mikä maalaisidylli perillä odottikaan, aivan ihana! Kävin ilmoittautumassa ja täyttämässä papereita ja täältä viimein löytyi se vessakin, siitä taitaakin olla vuosia ja vuosia aikaa, kun on viimeksi puuceessä tullut käytyä. Meitä osallistujia oli yksi 3-luokassa kisaava, yksi 1-luokassa kisaava ja sitten muistaakseni viisi esikokeeseen osallistuvaa. Onnistuin arpomaan meille esikoelaisista lähtönumeron yksi ja toivoin, että se olisi hyvä merkki, koska siinä epävirallisessakin kokeessa (linkki) oltiin oltu ensimmäisiä. Koko koetilaisuus kuitenkin aloitettiin ylemmistä luokista ja 3-luokan koiranohjaajan käydessä kisarataa tuomarin kanssa läpi, lähdin minä koirien kanssa tielle jaloittelemaan.

3-luokan suoritus alkoi sillä, että koira kävi hakemassa ison lammaslauman laitumelta ja se kuljetettiin varikolle, jossa ohjaaja lajitteli lampaat karsinoihin ja jätti vapaiksi vain sen määrän lampaita, joka ohjeeksi oli annettu, ja niistä lampaista vielä osa piti merkitä laittamalla muovinauha kaulaan. Tilan omistajakin oli katsomossa ja kertoili meille muille kaikenlaisia vinkkejä tuohon lampaiden erotteluun ja merkkaamiseen, jos joskus mekin sinne asti kisoissa pääsisimme. Lampaiden käytöstä koiraa kohtaan kannattaa esimerkiksi tarkkailla eikä jättää vapaiksi sellaisia lampaita, jotka uhittelevat koiralle jo tässä vaiheessa, koska se voi vaikeuttaa sitten seuraavia osuuksia, kun mukana on lampaita, joita homma ei tällä kertaa huvita. Koska vapaaksi jääviä lampaita pitää olla tietty määrä, mutta laskuissa voi mennä helposti sekaisin, ei lampaita kannata laskea 1,2,3,4 jne tyyliin vaan värien mukaan 3 ruskeaa, 4 valkoista, 2 mustaa jne. jolloin on paljon helpompi pysyä laskuissa mukana lampaiden liikkuessa ja vaihdellessa paikkaakin. Ja merkintänauhat kannattaa solmia kunnolla, muuten ne voivat pudota pois lampaiden kaulasta, kun paimennusta jatketaan ja lampaat lähtevät liikkeelle.

1-luokan koiran suorituksesta tilanomistaja nosti esille sen, miten rauhallisen, lähes vetämättömän oloiselta koira ulospäin vaikutti, mutta silti lampaiden silmissä koirassa oli voimaa ja lampaat menivät just niin kuin koira niitä ohjasi, ja tarvittaessa koira vielä muutamaan kertaan terästäytyi ja vähän hyppäsi lammasta kohden, niin viimeistään lähtivät liikkeelle. Rännissä, joka on sellainen tosi kapea läpikulkupaikka, josta lampaat pitää laittaa kävelemään läpi, koira teki kuulemma viisaasti, kun ei koko ajan ollut siellä viimeisten lampaiden perässä vaan kävi välillä haukkumassa rännin reunalla siellä välikössä oleville lampaille, että menkää jo, ja sitten taas palasi perään. Tässä idea oli se, että ei ole hyötyä painostaa jonon viimeisenä olevia lampaita menemään eteenpäin, jos ne eivät pysty menemään, kun siellä jonon keskivaiheilla jotkut jumittavat, niin silloin pitää saada ne jumittajat ensin liikkumaan, että loppupään lampaatkin pääsevät liikkeelle.

Tähän asti minua ei vielä ollut jännittänyt sen suuremmin, mutta kun tilan omistaja alkoi kertoilla lampaidensa tekemistä jekuista, alkoi jännistystä kasaantumaan. Joskus lampaat kuulemma voivat jämähtää vain paikoilleen syömään eivätkä korvaansa lotkauta koiralle, jolloin koiranohjaaja joutuu esimerkiksi käsivoimin viemään lampaat yksi kerrallaan takaisin häkkiin. Lampaat myös tarkkailevat koiran ja ohjaajan välistä yhteistyötä ja jos katsovat ohjaajan ihan lepsuksi tapaukseksi, eivät välttämättä sen vuoksi lähde ollenkaan mukana kulkemaan. Mielestään epäasiallisiksi katsomilleen koirille lampaat saattavat kääntää pääpuolensa ja jopa alkaa puskemaan koiraa, tai toisena vaihtoehtona lähteä porukalla juoksemaan kohti horisonttia. Toisinaan kuulemma käy niinkin, että jonkun koiran ja lampaan kemiat eivät vain syystä tai toisesta kohtaa. Tärkeimmäksi vaiheeksi nimettiin se, kun lampaat näkevät koiran ja ohjaajan ensimmäisen kerran ja jo siinä kohdin voi lampaille nousta joko luottamus tai epäluottamus koiraa ja/tai ohjaajaa kohtaan.

Esikokeen rata noin suunnilleen ja meidän kulkema reitti

Paimennuskokeissa tuomari kävelee osallistujien kanssa radan läpi samalla kertoen kaikki tehtävät, mitä tulee suorittaa ja missä kohtaa, millaista työskentelyä haluaa nähdä, mitkä ovat mahdollisesti vaikeimmat kohdat, vastaa osallistujien kysymyksiin jne. Meitä varoiteltiin siitä, että lampaat saattavat karata varsinkin takalaitumella, jossa laidunnusosio on, koska siellä päin jossain oli vielä toinenkin laidun, jossa on muita lampaita, sekä takaisin etulaitumelle siirryttäessä, koska varikolla olevat muut lampaat vetävät niitä puoleensa. Minua huolestutti kaikista eniten lopussa oleva lampaiden laittaminen takaisin häkkiin, koska näin jo silmissäni kauhukuvia siitä, että miten lampaat jämähtävät syömään heinää eivätkä liiku senttiäkään, ja minulla ei ole minkäänlaista kokemusta lampaiden käsittelystä, joten olisin ihan pulassa, jos minun pitäisi itse niitä alkaa häkkiin siirtämään. Ilman varoittelua lampaiden kaikista tempuista ja karkauspaikoista, olisin suorittanut radan Mestan kanssa hieman toisella tyylillä, mutta nyt olin aivan paniikissa siitä, että lampaat joko huitelevat vain menemään tai sitten eivät liiku mihinkään, joten päätin taktiikaksi mahdollisimman eleettömän ja rauhallisen suorituksen, jossa ei yhtään stressata lampaita liikaa, jos ne sitten tykkäisivät meistä ja olisivat kiltisti.

En ole koskaan namittanut Mestaa paimennuksissa, koska olen joskus kuullut, että namit eivät paimennukseen kuulu, mutta siellä harjoituskokeessa tuli mieleen, että alkuräkötyksiä pitävä Mesta voisi rauhoittua sillä, jos sitä namittaisi ennen kuin aloitetaan työt. Hakiessani Mestan, namitin sitä koko matkan autolta katsomoon, jossa vielä laitoin sen makuulle ja rapsuttelin sitä rauhalliseksi. Mesta ei haukkunut yhtään. Aina ennen olen mennyt aitaukseen Mesta remmin päässä edellä kulkien, mutta nyt laitoin sen kulkemaan selän takana, jotta lampaat eivät katsoisi minua löperöksi omistajaksi koiran saapuessa paikalle ensimmäiseksi, ja jotta Mesta pysyisi myös hiljaa. Lampaiden pois ottamiseen häkistä oli annettu kaksi vaihtoehtoa; koiran voi jättää häkin taakse, jos arvelee sen henkisen voiman riittävän lampaiden liikkeelle saamiseen sieltä käsin, tai sitten laittaa koiran häkkiin sisälle painostamaan lampaat ulos. Harjoituskokeessa olin harmitellut, että koira piti jättää häkin ulkopuolelle, mutta nyt olin vain tyytyväinen, että oltiin päästy kokeilemaan sitä, koska sen ansiosta päädyin täälläkin siihen vaihtoehtoon. Irrotin remmin ja pannan, vein Mestan häkin taakse makuulle, kiersin itse portille ja avasin sen, jolloin lampaat rauhallisesti tulivat sieltä ulos.

Kuvittelin laittaneeni portin kiinni, kun kaikki lampaat olivat tulleet häkistä ulos, mutta kuulemma olinkin jättänyt sen auki, joten siitä tuli heti pistevähennyksiä. Ilmeisesti olin tässäkin kohtaa jo ollut niin jännityksessä ja luullut lampaiden karkaavan, joten olin unohtanut portin sulkemisen ja heti vain pyytänyt Mestaa kiertämään häkin oikealta puolelta lampaiden perään ja lähtenyt itse kävelemään. Suuntasin alkuun kohti ensimmäistä läpikulkuporttia ja sen jälkeen kohti seuraavaa porttia lähes jatkuvasti Mestaa hidastamaan pyytäen, vaikka se jo valmiiksikin käveli tosi nätisti perässä ja lampaat olivat rauhallisia. Matka takalaitumen portille sujui oikein hienosti ja pyysin Mestan maahan ennen kuin avasin portin. Pelkäsin lampaiden tekevän sen tuomarin varoittaman karkaamisen takalaitumelle siirryttäessä, joten jätin Mestan odottamaan paikoilleen siksi aikaa, kunnes pääsin lampaiden kanssa takalaitumen puolelle vasempaan etunurkkaan, jolloin vasta annoin Mestalle luvan jatkaa matkaa varovasti eli kävellen ja jätin sen pitämään lampaita nurkassa sillä välin, kun suljin portin

Portin sulkemisen jälkeen seisoin vain hetkisen paikoillani ja hengittelin sisään-ulos yrittäen saada itseäni vähän rauhoittumaan ja toimintakykyiseksi suorituksen jatkamista varten. Olin niin jännityksen paineissa, etten pysty edes kuvailla sitä, pulssi huiteli varmaan ties missä. Hengähdyshetken jälkeen vaihdoin Mestan paikkaa lampaiden edestä niiden portin puoleiselle sivulle ja lähdin kävelemään laidunnusalueelle ja koska lampaat seurasivat perässä, käskin Mestan pysyä paikoillaan, jotta lampaat eivät varmasti nyt yhtään villiintyisi, kuten paimennustreenien rataharjoituksessa oli käynyt. Lampaiden ollessa laidunnusalueella, seison hetken paikoillani varmistaen niiden rauhallisuuden, jonka jälkeen hiljakseen astelin merkkien ulkopuolelle lampaiden jäädessä syömään ruohoa. Pyysin Mestaa vähän lähemmäs varovasti, käskin sen makuulle ja menin itse noin 10 metrin päähän koiran taakse. Lampaat pysyivät hyvin syömässä ja tuomarin annettua luvan jatkaa, vein Mestan laidunnusalueen oikeaan reunaan makuulle, kävelin lampaiden luo ja siitä kohti samaa nurkkaa, johon tullessakin oli lampaat koottu. Koska lampaille riitti koirapaineeksi sivulla makaava koira, en laittanut Mestaa kiertämään lauman taakse, kun siinä olisi riskinä ollut rivakka liikkeellelähtö ja tuomari oli nimenomaan painottanut, että hän ei halua nähdä yhtään ryntäileviä lampaita. Pyysin Mestan liikkeelle sitten vasta siinä vaiheessa, kun tarvitsin sen ajamaan lampaita portista takaisin etulaitumelle. Tässä meinasi tulla pieni hässäkkä syystä, jota en enää muista (joku oma virheeni se oli) ja lampaat olivat lähdössä takalaitumen perälle, mutta Mesta pysäytti ne hyvin ja saatiin lampaat takaisin nurkkaan, josta tehtiin uusi, hallittu lähtö.

Portista etulaitumelle palaaminen oli se paikka, josta eniten varoitettiin lampaiden omille teilleen lähtemisen suhteen, joten toimin tässäkin ylivarovaisesti käskien Mestan heti seisahtumaan aloilleen, kun lampaat lähtivät liikkeelle ja kuljin lampaiden edellä suoraan heti portin viereiseen nurkkaan toivoen lampaiden seuraavan perässä, jonka ne onneksi tekivätkin. Vasta lampaiden ollessa nurkassa, kutsuin Mestan portin tälle puolen ja ohjasin sen sopivaan kohtaan pitämään lauma nurkassa, jotta saan portin suljettua. Tämän jälkeen piti taas hengitellä ja kasailla omia aivojaan kasaan hetken aikaa... Lähtö liikkeelle sujui hyvin, mutta sitten tuli taas joku pieni hässäkkä, enkä senkään syytä muista (pitäisi kai kirjoitella koemuistiinpanot heti tuoreeltaan eikä vasta viikkojen päästä) ja lampaat jo kääntyivät varikkoa päin, mutta onneksi Mesta ehti eteen ennen kuin lampaat laittoivat juoksuksi. Siitä kuljeteltiin hetken matkaa lampaita, kunnes rännin ojanpuoleisella linjalla piti tehdä pysäytys kuvitteellisen tien eteen. Tämä sujui tosi hyvin, Mesta tuli heti pyynnöstä lauman eteen ja lampaat pysähtyivät. En lampaiden ryntäämään lähtemisen pelossa uskaltanut pyytää Mestaa kiertämään takaisin lauman taakse, kun lähdimme uudestaan liikkeelle, joten testasin, tulisivatko lampaat maassa makaavan Mestan vierestä ohi, jos minä vain lähtisin kävelemään. En ollut kovin toiveikas, että tulisivat, mutta ilmeisesti veto varikolla olevien lampaiden luokse sai ne tulemaan koiran ohitse, kun ihminen meni edellä. Kutsuin Mestan liikkeelle, kun viimeinenkin lammas oli mennyt sen ohitse, ja Mesta piti hyvin laumaa kasassa lopun kuljetuksen.

Lopuksi oli enää jäljellä se pelkäämäni takaisinhäkitys. Tarkoituksenani oli jättää lampaat häkin eteen odottamaan portinavausta (tuomari oli sulkenut sen alussa minun jätettyä portin auki) ja Mestan siihen meidän väliin vahtimaan, mutta lampailla oli niin kova tahto varikkolampaiden luo, että ehtivät livahtaa varikon ja häkin väliin ennen kuin sain Mestan eteen. Ohjasin Mestan kiertämään häkin toiselta puolelta lampaita vastaan ennen kuin ne levähtävät sinne varikon taakse sikin sokin ja onneksi Mesta oli hyvin kuusalla ja kävi pysäyttämässä lampaat. Tässä kohtaa minulla loppui henkinen kantti. Minun olisi pitänyt pyytää Mestaa tuomaan lampaat takaisin häkin eteen ja olisi pitänyt jättää Mesta siihen pitämään lampaat, kun minä avaan portin, mutta en jaksanut. En halunnut selvitä enää yhdestäkään hässäkästä vaan ainoastaan saada lampaat vain sinne häkkiin takaisin, jotta koe olisi sitten ohi. Mesta pysyi varikon ja häkin välissä lampaiden edessä, avasin häkin portin vasten lampaiden naamoja enkä hetkeäkään uskonut, että yksikään lammas menisi häkkiin portin ja minut kiertämällä ja kääntyisi sen jälkeen itsenäisesti häkkiin, kun eivät ne aina mene sinne, vaikka olisi ihan suorakin linja häkin sisään ja portti toisella laitaa estämässä ohikulkua ja koira kulkee perässä painostamassa. Ilmeisesti oltiin kuitenkin Mestan kanssa tehty jotain oikein, koska lampaat olivat niin luottavaisia ja sopuisia, että tip tap marssivat vuoron perään kiltisti häkkiin, vaikka niillä olisi ollut täysi vapaus karata vaikka minne. Suljin portin, kutsuin Mestan luokse, kehuin sitä vuolaasti ja olin niiiin helpottunut siitä, että rata oli nyt suoritettu, lampaat eivät karanneet minnekään ja saatiin ne vielä takaisin häkkiinkin.

Arvostelun tuomari aloitti puheella siitä, miten tottelevainen koira Mesta on. Hän ei ole koskaan nähnyt koiraa, joka paimennuksessa ottaa vastaan niin paljon komentoja kuin mitä minä Mestalle annoin ja silti vain jatkaa innokkaana hommia, kun muut koirat olisivat jo aikoja sitten sanoneet, että paimenna ihminen keskenäsi, kun kerran tiedät kaiken paremmin, ja häipyneet paikalta. Tottelevaisuuskehujen jälkeen kyllä tuli se mutta - näissä paimennuskokeissa haluttaisiin nimenomaan nähdä koiran luontaista työskentelyä, ei ohjattua toimintaa, ja että Mestalla oli kyllä homma niin hyvin hallussa, ettei minun olisi tarvinnut sitä jatkuvasti kontrolloida vaan antaa koiran rauhassa tehdä töitä. Tuomari kommentoi myös sitä, että koira työskenteli kaiken muun ajan keskittyneesti ja täysin hiljaa, paitsi kun olin jättänyt sen paikoilleen makaamaan, jolloin koiralla ei ollut mitään muuta mahdollisuutta vaikuttaa lampaisiin kuin haukkuminen.

Häkkityöskentelystä saatiin pisteitä 14/20, 3 pistettä lähti pois häkistä poisoton ohjaajan virheistä (portti jäi auki ja sitä myöten myös koiralta tekemättä lampaiden vahtiminen portin sulkemisen aikana) ja toiset 3 takaisin häkityksen kommervenkeistä. Kuljetuksesta ja ohjaamisesta pisteitä tuli 15/20, turha käskytys ja ohjaajan hätääntyminen vähensivät pisteitä. Laidunnuksessa onnistuttiin 17/20 pisteen verran pistevähennyksen tullessa siitä, kun olin jättänyt Mestan lauman sivuun makaamaan ja se joutui sieltä haukkumaan lauman liikkeelle. Pysäytyksestä täysi 10/10. Suorituksen laatupisteet olivat 24/30 ja tämä jakautui osiin käskyt 7/10 (turhasta käskytyksestä lähti tässäkin kohtaa pisteitä), tottelevaisuus 7/10 (koiralle lateli niin paljon käskyjä, että osa niistä meni väkisinkin vähän ohi), aktiivisuus 10/10. Kokonaispisteet näin ollen 80/100, suoritusaika 12min (maksimi 20min), ja esikoe läpäisty arvosanalla erittäin hyvä.

Koepäivä oli kyllä kaikkinensa oikein mukava ja itsestään, koirastaan, lampaista ja paimennuksesta tuli opittua niin paljon uutta, että pureskeltavaa riittää hetkeksi aikaa, eikä mitään muuta jäänyt hampaankoloon kuin omat törttöilyt. :D Mikäli perinteisen paimennuksen kokeiden kulku ja perusperiaatteet kiinnostavat tarkemmin, voi kurkata kokeen laji- ja arvosteluohjeita (linkki).