Viimeksi tokotreeneissä toisten kanssa jutellessa tuli ohimennen puheeksi yleistys lappalaiskoirista kovina haukkujina. Todellisuudessa roduista kyllä löytyy juu niitä haukkuherkkiäkin yksilöitä, mutta niiden lisäksi myös "syntymähiljaisia" ja vielä kaikkea siltä väliltä. Ja yllätys yllätys, tämäkin on niitä asioita joihin voi ihan itse koulutuksella vaikuttaa (joko vähentävästi tai lisäävästi), eri asia sitten, osaavatko kaikki lappaiskoirien omistajat opettaa koiriaan olemaan hiljaa, vaikka haluaisivatkin... Itse en kuuntele koiriltani yhtään turhaa haukkumista ja se on niille pennusta asti tehty selväksi, mutta jälkikäteen tuota treenien keskustelua miettiessäni tuli mieleen, että treenikavereiden mielestä Mesta saattaa ollakin juuri sellainen ärsyttävä räköttäjä...
Mestahan periaatteessa on hyvin hiljainen koira näin yleisesti ottaen, mutta tilanteissa, joissa asian sallin, se on aika äänekäs. Treenatessa Mesta murisee paljon, ei vihaisuuttaan vaan lelujen kanssa mahtaillessaan ja vetoleikeissä. Lelua lähikontaktissa esitellessään siltä tulee murinan lisäksi kaikenlaista örinää, urinaa, korinaa, ujellusta jne. Mesta on myös taitava haukkumaan lelu suussaan ja tekee sitä mm. halutessaan haastaa yhteistä leikkiämme jatkumaan. Mestan ollessa pentu, aikomukseni oli karsia siltä kaikki ääntely pois, mutta nämä tietyt jutut vain niin kuuluvat sen persoonaan ja se palkkaantuu leluista paremmin saadessaan pitää äänen mukana, joten en ole puuttunut asiaan. Ja nämä murinat ja lelun kanssa haukkumiset on mun mielestä vaan söpöä ja hassua ja hauskaa. Mesta ei olisi Mesta ilman monipuolista ääniskaalansa.
Leikkimiseen liittyvän ääntelyn lisäksi Mestasta irtoaa ääntä muuallakin kohtaa treenejä. Se kulkee hallilla vapaamuotoisesti mukanani ja siinä kulkiessaan välillä kääntyilee minun suuntaani ja varsinkin treenien alussa intohaukahtelee, jotta mitäs seuraavaksi tehtäisiin tai että pääsisikö jo vaikka ruutuun. Syöttäessäni sille nameja se saattaa haukahduksella komentaa ripeyttämään namien antamisen tahtia. Lisäksi toisinaan ihan tarkoituksella haukutan sitä ja palkkaan haukkumisesta, haukkuminen kun nostaa virettä.
Uskallan antaa Mestan treeneissä olla palkkausten ja liikkeiden välien aikana äänekäs, koska nämä ovat sellaista ääntelyä, jotka se kyllä käskystä lopettaa ja ovat siis loppuviimein minun kontrollissani. Sille ei ns. jää päälle haukkuminen tai muu, vaan hiljenee samantien, jos käsky siihen käy. Varsinkin näin talviaikaan hallitreeneissä, kun tila on ulkokenttiä rajallisempi ja silti usein treenaamme kaikki yhdessä sikin sokin, pidän tarvittaessa Mestan leikin hiljaisena mm. jonkin toisen koiran suorittaman tunnistusnoutoliikkeen ajan.
Voisi ajatella, että kun treeneissä Mesta saa ison osan olla äänekäs, sitä tulisi kokeissakin esiin, mutta näin ei kuitenkaan ole tapahtunut. Eihän Mesta treeneissäkään ääntele liikkeissä, ja kun kokeissa on vain niitä liikkeitä ja liikkeiden välitkin kuljetaan käskyn alla, ei ole treenien tapaista kohtaa, jossa alkaa haukkua, murista tmv. Onhan Mestalla toki aiemmin ollut sitä ääntelyä (vinkumista) liikkeissä, mutta se ei ole sinänsä yhteydessä tähän, että sallin tietyn ääntelyn, mutta en toista. Vinkuminen on liittynyt tarkoituksella aikaansaatuun, pennusta asti rakennettuun, treenitilanteista automaattisesti nousevaan korkeaan vireeseen ja koiran kykenemättömyyteen pitää koko pakettia kasassa. Osansa on siinäkin, että itse tajusin asian liian myöhään, jonka vuoksi oli huomattavasti suurempi työ saada vinkuminen pois kuin jos olisin alusta asti osannut tehdä asiat niin, että koira oppii pitämään äänen sisällään.
Loppusyksystä 2014 vinkuminen oli pahimmillaan, kun vauhdikkaista, paljon leikkiä sisältävistä ulkotreeneistä siirryttiin rauhallisempaan ja keskittyneempään työskentelyyn sisätreeneihin. Nuorten koirien tokoringin valintakokeen Mesta vinkui läpi alusta loppuun, kun halusin sen olevan innokkaimmillaan enkä siksi tehnyt sen kanssa juoksuleikkejä ennen suoritusta (päästiin kyllä rinkiin vinkumallakin). Talven 2014/2015 lähinnä ennaltaehkäisin vinkumista leikittämällä aina hetken ennen treenaamisen aloittamista (vire laskee vähän -> ei vinkumista) ja muutaman kerran tehtiin sitä, että tiputtelen nameja lattialle, päästin Mestan syömään ja sen syötyä namit tehtiin joku pieni liike (namien syöminen ja haistelu rauhoittaa -> ei vinkumista). Alokasluokan tokokoe mentiin tuolla leikkityylillä ja suorituksissa oli täysin hiljainen koira.
Huhtikuulla 2015 sain käsiini ihan uuden, koiran omaa tajuamista aktivoivan keinon vinkumisen poistoon ja kirjoittelin siitä toukokuulla otsikolla
Vinkuminen off!. Ihan lyhyesti kerrottuna idea oli se, että Mesta ei päässyt tekemään yhtään mitään niin kauan, kun pieninkin iih-ääni kuuluu ja odotin koira perusasennossa niin kauan, että se pystyi lähteä seuraamiseen täysin hiljaa ilman ainuttakaan äännähdystä. Tämä tyyli sopi ja toimi Mestalle täydellisesti. Paikallaoloon sitä ei vielä ihan suoraan voi viedä (jonka vuoksi viikko sitten käymässämme avoimen luokan tokokokeessa pientä juttua namilla tein ennen kehää), mutta kaikki muu onnistuu innokkaimmillaankin ilman vinkunaa. Loppuviimein hiljentymisen aikaansaava keino oli siis hyvinkin yksinkertainen ja helppo, kunhan vain itse muisti koko ajan pitää kriteeristä (täydellinen hiljaisuus) kiinni ja olla kärsivällinen sitä hiljentymistä odottaessa.
Meidän alkukesän tokotreenit menivät pitkälti vain hiljentymistä odottaessa, varsinkin tajutessani, että Mestan väärä mielentila alkaa jo autosta, jossa sielläkin se vinkuu. Koskaan se ei ole vinkumalla päässyt autosta pois, mutta hiljaiseksi komentaminen ei auta oppimaan hiljaiseksi eikä muuta mielentilaa, joka aiheuttaa vinkumisen. Niinpä aloitettiin oikeasti vinkumattomuus autosta poispääsyn kriteeriksi. Voin kertoa, ettei aina ollut iloisin mieli ensin odottaa puoli tuntia auton vieressä, että koira lopettaa vinkumisen ja voin ottaa sen sieltä kentälle, ja heti päästyään pois autosta alkaa vinkuminen uudestaan ja odotan kymmenen minuuttia koira perusasennossa, että se lopettaa vinkumisen ja voidaan treenata jotain sellaistakin juttua, jota varten treeneihin mentiin.
Joskus tuli sanottua Mestalle vähän rumastikin, kun se autossa vaan vinkuu, vinkuu ja vinkuu eikä lopeta (kuin pariksi sekunniksi, joka ei riitä), vaikka odotan, odotan ja odotan. Ja autapa armias, jos otin Lumeksen pois autosta ja sitten odotin, että Mesta lopettaa vinkumisen, joo saatiin todellakin odottaa! Hakutreeneissä jouduin tekemään myönnytyksen ja mennä vanhalla kaavalla komentamalla olemaan hiljaa ja ottaa sitten ulos, koska ei niissä treeneissä kenelläkään ole aikaa alkaa odottamaan tuntia, että saan edes koira ulos autosta... Mutta niin vain sinnikkyys palkittiin tässäkin ja Mesta osaa asettaa itsensä oikeaan tunnetilaan autosta poistumista varten, ja se tunnetila on parempi myös itse treenejä varten. Lokakuulla 2015 kirjoittelinkin aiheesta
Ylistyslaulu hiljaisuudelle tähän autossa hiljaa olemiseen liittyen. Nyt talven aikana on tullut hieman takapakkia, kun en kylmässä jaksa odottaa koiraa hiljaiseksi, mutta kunhan kevät taas lämpenee, niin alkaa uudelleen nollatoleranssi tässäkin.
