Olen monesti viime vuosien aikana maininnut yrityksestäni vähentää kirjojeni määrää. Aluksi se tuntui etenevän huonosti eikä tyhjää tilaa näyttänyt tulevan ollenkaan, vaikka kiikutin kirjoja vähän väliä kirjastoon saa ottaa-hyllylle. Ahkera karsiminen alkaa kuitenkin vihdoinkin tuottamaan tulosta ja olen saanut yhden hyllylevyn verran tilaa esiin. Hommaa on hidastanut huono tapani hankkia uusia kirjoja samaisesta kirjaston saa ottaa-hyllystä sekä kirjakaupasta, jonne jostain käsittämättömästä syystä aina välillä menen, vaikka olenkin päättänyt, että mitään en tarvitse.
Olen kyllä tämän suhteen saanut kovetettua itseäni ja esimerkiksi viime vuoden kirjaston poistomyynneistä taisin ostaa vain yhden kirjan (ja jätin ostamatta - ja myöhemmin jopa ilmaiseksi ottamatta - monta kirjaa, jotka olisin halunnut, mutta joita en vaan oikeasti tarvi) ja kun viimeksi kävin kirjakaupassa sen takia, koska KAIKKI kirjat olivat -50% yhden illan ajan, niin puolen tunnin kierroksen jälkeen lähdin kotiin ainoastaan neljän kirjan kanssa, vaikka etukäteen pelkäsin paljon pahempaa. Lisäksi pyrin siihen, etteivät kaikki uudetkaan kirjat jää minulle olemaan, vaan luettuani laitan ne eteenpäin - ja oikeastaan noista ostoksistakin yksi kirja on sellainen, joka korvaa vähintää yhden, ehkä useammankin minulla jo samasta aiheesta olevan kirjan, joten voin antaa ne pois.
Vein taas tuossa noin parisen viikkoa sitten vajaat kymmenen kirjaa tuonne kirjaston saa ottaa-hyllyyn ja yksi näistä viemistäni kirjoista oli melko suurikokoinen intiaanikirja, jonka olen joskus ostanut jostain alesta enkä muuta kuin selannut läpi. Jäin samalla selailemaan muita kyseisessä hyllyssä olevia kirjoja (huom! en ottanut mitään!) ja eräs kirjastosta pois lähtevä nainen pysähtyi kohdalleni kysyen, että ovatko nämä palautuskirjoja. Kerroin kyseessä olevan saa ottaa-hylly, johon voi tuoda omia tarpeettomia kirjoja sekä ottaa toisten tuomia kirjoja. Naisen huomio kiinnittyi juuri tuomaani intiaanikirjaan, joka muita kirjoja suurempana erottui selvästi hyllystä, ja hän otti sen käteensä todeten jotain mahtavasta intiaanikirjasta, ja kysyi, että näitäkö siis saa ottaa ihan ilmaiseksi tästä. Vahvistin asian. Nainen pyöritteli kirjaa kädessään ja kertoi, että hän on lapsesta asti haaveillut olevansa intiaani, ja toisteli, miten mahtava tuo kirja on. Sitten hän sujautti kirjan kainaloonsa, sanoi ottavansa sen ja poistu kirjasto hymy huulillaan - ja hymy tarttui minuun, sillä mikä sen mukavampaa, kun nähdä oman tekonsa tuottavan toisille iloa.
Kirjojen lisäksi olen läpikäynyt lehtilaatikoitani ja selannut kriittisellä silmällä läpi kymmenisen vuosikertaa Lapinkoira-lehtiä sekä muutamia Palveluskoirat-lehtiä ja pari muuta. Lehtilaatikko keveni parillakymmenellä lehdellä, jotka annan nekin eteenpäin. Paperinkeräykseen en millään viitsi laittaa hyviä lehtiä, mutta ehkä niiden artikkeleista on vielä iloa joillekin toisille, kuten vanhoista kirjoistanikin.
