perjantai 31. toukokuuta 2019

Se tunne, kun yhteistyö koiran kanssa sujuu kuin tanssi

Kun viime syksyn koiratanssikisoista (linkki) saatiin Mestan kanssa freestylen avoimesta luokasta kunniamaininta, ryhdyin samantien suunnittelemaan voittajaluokan ohjelmaa. Biisivalinnan tehtyäni yritin päästä selvyyteen hyvän voittajaluokan ohjelman ominaisuuksista lukien uudelleen (ja uudelleen ja uudelleen) läpi tuomariohjetta (linkki), jossa on kuvailtu eri luokkien vaativuustasoa, ja katselin youtubesta toisten koirakoiden freestyle voittajaluokan esityksiä. Vähitellen hahmottelin ohjelmamme osasia miettien, millaista liikettä ja temppua mihinkin kohtaan musiikkia sopisi, tein listaa Mestan osaamista tempuista ja yritin valita ohjelmaan Mestalle mukavimpia temppuja (ihan täysin en tässä onnistunut, koska voittajaluokan ohjelmaan tarvitaan niin paljon liikkeitä, ettei lempitemput pelkästään siihen riittäneet, ja osa tempuista taas ei mitenkään vain sopinut musaan), opetin Mestalle ohjelmaa varten (olikohan seitsemän kappaletta) uusia liikkeitä, testailin ja harjoittelin (ja videokuvasin) ohjelmaa yksin ja Mestan kanssa paloissa ja kokonaisena, mietin ja mietin ja mietin ohjelman aukkokohtiin jotain sopivaa juttua, kertasin tuomariohjetta, kuuntelin musaa läpi jne. jne. Viimeiset muutokset/lisäykset ohjelmaan tein kolme viikkoa ennen huhtikuulla ollutta voittajaluokan kisadebyyttiämme. 

Suurin kriisi minulla oli siitä, että Mesta ei juurikaan osaa mitään sellaisia temppuja, jotka itsessään olisivat erityisen vaikeita, joten yritin niiden sijaan huomioida kaikkea muuta tuomariohjeessa määriteltyä ja toivoa, että ne riittäisivät: 

  • Koiran ja ohjaajan välinen yhteistyö on katkeamatonta. (Panostin todella paljon liikkeiden ketjutukseen toisiinsa ja tein erilaisina sarjoina pätkiä ohjelmasta tavoitteena A saada Mesta oppimaan ohjelma ulkoa, jotta sille ei tulisi epävarmuutta B saada Mesta keskittymään ohjeisiin, vaikka hinku palkalle olisi kova. Vähitellen näissä alkoikin näkyä edistystä. Kuivaharjoittelin myös itse ohjelmaa läpi lukuisia kertoja, jotta missään kohdassa ei tulisi sekunninkaan ajatuskatkoa, että mitä seuraavaksi. Tämä oma harjoitteluni korostui varsinkin sen vuoksi, koska tein ohjelmaa niinkin pitkän ajan kuin puoli vuotta, ja siihen tuli tosiaan muutoksia/lisäyksiä moneen kertaan matkan varrella ja viimeisin kolme viikkoa ennen kisaa.)
  • Ohjelmassa on vähintään 15 erilaista liikettä. (Meidän ohjelmassa, mikäli olen pysynyt laskuissa mukana, on 17 eri temppua, osa tempuista on useamman kerran erilaisina varitaatioina.)
  • Mukana on jo useampia teknisesti vaativia liikkeitä, esim. itsenäinen liikkeiden suorittaminen ilman katsekontaktia tai kaukana ohjaajasta. (Opetin kehän ympäri juoksemisen ja kaikki muu vaativuus vaatikin sitten kovasti päänvaivaa, että mistä sitä saadaan... Mesta osaa kyllä joitain juttuja tehdä hyvin kaukanakin minusta, mutta en ohjelmaamme saanut järkevästi sijoitettua niitä, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jäi miettiä muita tapoja itsenäiseen suorittamiseen. Selin koiraan oleminenkaan ei jotenkin sopinut kovin moneen kohtaan (tai taidot eivät riittäneet siihen), kolmeen sen sain, ja suuren ajatustyön tuloksena keksin kasvojeni peittämisen ehkä kelpaavan ilman katsekontaktia olevaan suorittamiseen, lisäksi sitten ihan viime tingassa tajusin vielä tuon takana seuraamisen. Toivoin myös takajaloille nouseminen katsottavan edes jollain tavalla teknisesti vaikeaksi, kun minä olen samaan aikaan maantasalla.)
  • Käsiohjausta ei enää juurikaan ole, tai se on hyvin piilotettu ohjaajan taiteelliseen liikkumiseen eikä nouse häiritsevästi esiin visuaalisesta kokonaisuudesta. (Häivytin kaikista tempuista käsi- ja vartaloavut pois lähes sataprosenttisesti, jätin ainoastaan koreografiaan kuuluvia liikkeitäni.)
  • Liikkeissä ja liikeyhdistelmissä on oltava omaperäisyyttä. (Tämähän on toki aina makuasia, mutta mielestäni onnistuin tekemään juuri meidännäköisen ohjelman.)
  • Koira suorittaa ohjelmaan sisällytetyt tekniset elementit ilman huomattavia haparointeja. (Ideaalitilanne olisi ollut, että kaikki ohjelmaan sisällyttämäni liikkeet olisivat olleet  Mestalle supervarmoja onnistumisen suhteen - ainakin treeneissä, kisatilanteestahan ei koskaan tiedä - mutta jouduin joitain kompromisseja tekemään. Toki nekin olivat sellaisia liikkeitä, jotka Mesta osaa, mutta sisälsivät pieniä epävarmuustekijöitä, joiden vuoksi pyrin kisatilanteessa auttamaan Mestaa niistä suoriutumisesta, esim. takanaseuraamiseen liikutin hieman sormiani, jotta Mesta hoksaisi tulla taakse eikä vahvempaan paikkaan sivulle tai jalkojen väliin.)
  • Taiteellisen vaikutelman on tultava selkeästi esiin ohjelmasta. (Niin paljon olen ainakin yrittänyt kuin vain olen osannut, kts. muut kohdat.)
  • Ohjaaja on osannut rakentaa ohjelman koiran ominaisuudet ja vahvuudet huomioiden ja niitä sekä parin välistä hyvää suhdetta esille tuoden. (Tästä jo mainitsinkin pariin kertaan, että yritin miettiä kaiken sillä tavalla, että Mestalla olisi kiva olla kehässä ja liikkeet olisivat sille mieluisia ja helppoja suorittaa, lisäksi moni liike mielestäni myös kuvastaa kumppanuuttamme positiivisessa valossa.)
  • Koreografiassa näkyy kyky sujuvasti sitoa koiran liike musiikkiin. Ohjaajankin pitää kyetä omalla liikkeellään tukemaan kokonaisuutta (eli ohjaajan liike ei hajota valittua esitystä tai vie liikaa huomiota koirasta). (Tämä ohjelmamme perustuu täysin siihen, että musiikki on ns. täynnä kohtia, joissa koira -ja vähän minäkin- tekee jotain täsmällisesti musiikin mukaan. Ensimmäistä kertaa tajusin myös testailla ja harjoitella omaa liikkumistani peilin edessä ja se auttoi sen verran, ettei minun suoritukseni ole ihan niin ankeaa kuin aikaisemmissa koiratanssikisoissamme, vaikka ankeaa se kyllä vieläkin on.)
  • Ohjelma on ehjä ja sujuva kokonaisuus. (Kaiken muun sain suurinpiirtein sujuvaksi, mutta uusin temppu takana seuraaminen täytyi aloittaa minun liioitellun rauhallisella siirtymiselläni Mestan eteen, jotta se osaa tulla taakse, ja kehän ympärijuoksua ollaan harjoiteltu aina sillä tavalla, että lähtö on oikealta puoleltani ensin vastapäivään ja sitten vasta myötäpäivään, joten siihen aloitukseen joutui myös jättämään töksähtävän siirtymisen.)
Näiden ohjeistuksien lisäksi tuomariohjeessa mainitaan vielä erikseen, mitä tarkoittavat pisteidenjakoperusteina olevat tekniset ansiot ja taiteellinen vaikutelma:

Tekniset ansiot (liikkeiden määrä ja laatu) – 100 pistettä 
Liikkeiden määrä – 50 pistettä
Liikkeiden määrää arvostellaan lähinnä eri liiketyyppien mukaan, kuten esimerkiksi liikkeessä ja paikallaan (näitä molempia oli suunnilleen yhtä paljon), koiran ja ohjaajan yhdessä sekä koiran yksin suorittamat liikkeet muunnoksineen (osasta liikkeitä löytyy eri muunnoksia, mutta lähes kaikki liikkeet tehdään yhdessä, kun en tosiaan jotenkin saanut sopimaan niitä muunlaisia juttuja). Ohjelma sisältää liikkeitä eri liikeryhmistä, esim. peruutukset (kyllä), pyörähdykset (kyllä), hypyt (ei, kehän ympärijuoksussa suunnanvaihtoon meinasin yhden hypyn laittaa, mutta Mesta ei tajunnut sitä siinä kohdassa, kun oltiin jo pitkään harjoiteltu pelkällä suunnanvaihdolla, joten päädyin teemaan varmassa vara parempi), ryömimiset (kyllä), kierimiset (kyllä) ja tassuliikkeet (kyllä). Liikkeiden määrän sopivuus arvioidaan aina myös suhteessa kokonaisuuteen (olisihan tähän meidän musaan saanut vielä mahdutettua enemmänkin liikkeitä, mutta halusin säilyttää nuo tietyt kohdat, joissa on samaa juttua pidempi pätkä, että saa välillä vähän rauhoituttua eikä ole koko lähes neliminuuttinen pelkkää tempputykitystä). Lisäksi arvioidaan vapaatanssiliikkeiden ja seuraamisen määrää suhteessa toisiinsa (75 % -25 %) (seuraamistahan tässä ei ollut juuri ollenkaan). 
Liikkeiden laatu – 50 pistettä 
Koiran reaktionopeus ( koska moni temppu tapahtuu täsmälleen musiikin tiettyjen kohtien mukaan, edellyttävät ne Mestalta nopsaa reagointia käskyihin, jollaista sen suorittaminen pääosin onkin), liikkeen suoritustarkkuus (ohjelmaamme valitsemani liikkeet Mesta osaa ainakin treeneissä suorittaa tismalleen kuten ne on opetettukin), suoritusvarmuus ja sujuvuus (Mesta on varma suorittaja, mutta joskus se jää jumimaan, jos etäpalkka valtaa liikaa ajatuksia, joten ollaan tehty paljon keskittymistreeniä palkkojen kanssa, epävarmuus myös hidastaa Mestan tekemistä ja tähän olen ottanut avuksi liikkeiden ketjuttamisen siten, että Mesta tietää aina, mikä temppu on seuraavaksi tulossa, joten mielentila pysyy hyvänä). Liikkeiden vaativuustaso (joitain vaikeampia temppuja pitäisi tosiaan voittajaluokkaan olla, mutta ylempänä tuossa tosiaan kuvasin, miten yritin saada helpoista tempuista  edes vähän haastavampia, kun niitä vaikeita ei osata/en saanut ohjelmaan sopimaan). Ohjauksen huomaamattomuus (lähes kaikki käsi- ja vartaloavut häivytin pois, niitä oli syksyllä vielä paljon, toki koreografiaan niitä on nyt kätketty, kuten saa ollakin, mutta en osaa arvioida, ovatko ne siinäkin liian itsestäänselviä vai menevätkö huomaamattomuuskastiin, lisäksi osassa liikkeitä oma liikkumiseni on ollut Mestalle aluksi vaikeaa, koska se luuli niiden olevan käsimerkkejä, vaikka ovat vain omaa liikkumistani eikä niihin tarvitse reagoida, ja jouduttiin paljon harjoitella niitä, mutta sehän ei suoraan ohjelmassa näy vaan päin vastoin osa Mestalle vaikeista esim. käsiliikkeistäni voi ulospäin näyttää avulta). 

Taiteellinen vaikutelma (yhtenäisyys ja kumppanuus sekä koreografia) - 100 pistettä
Yhtenäisyys ja kumppanuus – 50 pistettä 
Koirakon työskentelyn harmonia, keskinäinen suhde ja esiintymisen ilo. Koiran ja ohjaajan yhteenkuuluvuus. Koirakon vapautunut olemus halki esityksen. (Mesta kyllä pääosin työskentelee iloisesti ja vapautuneesti, mutta pari kolme ohjelman temppukohtia on sellaisia, joissa sillä aina joskus jostain syystä menee korvat luimuun ja hieman vinkuu, kun ilmeisesti tulee jokin ristiriita mielenpäälle liikkeen jatkamisen ja palkalle haluamisen kesken, kun on sellaista "pikkunäperrystä" tai odottamista, joista ei pidä yhtä paljon kun laajemman skaalan tekemisestä, minä taas en vain osaa olla ulospäinsuuntautunut ja aina tuijotan koiraa ja tehdään kahdestaan sitä omaa juttua, vaikka yleisökin pitäisi huomioida, ja vaikka minulla olisi miten mukavaa koiran kanssa, niin keskittyessä tekemiseen sitä ei vain saa esille. Yhteistyö meillä kyllä pääosin on aina hyvää.)
Koreografia – 50 pistettä 
Ohjelman rakenne ja sidos musiikkiin. Kokonaisuuden soljuvuus ja taiteelliset ansiot. (En osaa rakentaa ohjelmiin mitään tarinaa, joissa olisi jotkin loogisesti jaksotetut alku, kohokohta ja loppu, mutta mielestäni olen saanut ihan toimivan ja musiikkiin sopivan kokonaisuuden aikaan, joskin taiteellisuus on minusta kaukana, kunhan yritän epätaiteellisena räpiköidä taiteellisessa lajissa.) Miten koirakon tekniset ja yhteistyön vahvuudet on saatu tuoduksi esiin esityksen kokonaisuudessa?  (Ohjelma on ainakin rakennettu kokonaan koiran mukaan sen vahvuudet ja heikkoudet huomioiden, ja toivottavasti tämä näkyy suoritusvarmuutena, ja toivon saaneeni vahvistettua myös tämän lajin yhteistyötämme paremmaksi, kun esim. pk-puolellahan se on aina ollut ihan silminnäkyvää.) Ohjelman tasapainoisuus ja miten musiikkia on hyödynnetty siinä: musiikin sopivuus koirakolle ja ohjelman sopivuus musiikkiin. (Olen pyrkinyt musiikin monipuoliseen hyödyntämiseen ja ohjelman liikkeiden täsmäämiseen musiikin kanssa, mutta varsinkin joitain kohtia ohjelmassa on, joissa olisi voinut valita myös aivan toisenlaisen tavan suorittaa liikkeitä. Mielestäni musiikki pääosin sopii hyvin Mestalle ja sen liikkumiseen. Vaikka kappaleessa lauletaan surullisesta robotista, en halunnut tehdä mitään täyttä robottiohjelmaa tai miettiä ohjelman jokaista kohtaa surullisuuden kautta, toivoin sen riittävän, että joissain kohdin ohjelmaa olin huomioinut sen sanat. Pidin tästä kappaleesta kuitenkin niin paljon, että halusin juuri sen, enkä alkaa etsimään toista musaa vain sen takia, että tässä on hieman ongelmallinen sanoitus.) Ohjaajan liikkuminen ja mahdollisten esineiden käyttö. (Esineitähän minulla ei ohjelmassa ollut, mutta oma liikkumiseni on kyllä edelleen yksi suurimmista ongelmistani tässä lajissa, vaikka jonkinlaista kehitystä onkin tapahtunut.)  Kehänkäyttö. (Aikalailla se painottuu kehän keskelle, mutta kun on niin paljon huomioitavia asioita, niin en vain tätä enää jaksanut alkaa monipuolisemmaksi miettiä, kun siinä kehän ympärijuoksussa tulee sentään Mestan käytyä vähän muuallakin.) Ohjaajan ja koiran liikkeen sitominen toisiinsa. (Sen, mitä yhteisiä treenipätkiä Mestan kanssa videoin, niin ainakin näytti minusta siltä, että kivasti menee yksiin.)

Kaikki yllämainittu tuomariohjeen kommentointi on täysin omaa pohdintaani meidän ohjelmaan liittyen, ei tieteellistä faktaa tai täydellistä tulkintaa, josta kannattaisi ottaa esimerkkiä.


Kisojen lähestyessä minulla oli jonkin verran ristiriitaiset fiilikset, sillä toisaalta halusin mennä kokeilemaan Mestan kanssa tätä meidän ohjelmaa, mutta toisaalta pelkäsin, että se menee ihan pipariksi. Mutta mikä fiilis olikaan olla Mestan kanssa kisakehässä, kun esityksen jokainen kohta vain onnistuu ja onnistuu juuri niin kuin pitääkin, ja on ihan epätodellinen olo, että ollaanko siinä tosiaan me tekemässä niin ehjää suoritusta, etten olisi ikinä uskonut siihen meidän kykenevän. Se tunne, kun tuntee olevansa koiran kanssa yhtä, sekunnit soljuu eteenpäin ja kaikki sujuu kuin tanssi. Kuukausien aherrus ja ahdistus oli todellakin tämän kaiken arvoista. Vaikka aina sanotaan, että matka on tärkeämpi kuin määränpää, niin kyllä tällainen määränpää vain oli aivan mieletöntä saavuttaa.

Pieniä tylsyyskohtia Mestalle tuli joissain kohdin ohjelmaa ja se niissä hieman vinkui, mutta näiden tilanteiden treenaaminen oli kyllä auttanut, koska se pääsi niistä samantien yli eikä yhtään jäänyt jumiin ajatukseen palkasta. Ensimmäisen kehänympärijuoksemisen jälkeen tuli myös pari turhaumahaukahdusta, mutta olin hyvin iloinen, että Mesta hyvillä mielin jatkoi siitäkin työskentelyä. Suorituksemme päätteeksi Mestalla sitten kyllä olikin jo niin kiire palkalle, ettei se juurikaan olisi minua jaksanut odotella. Hillitty etäpalkalle poistuminen täytyy kai lisätä treenilistalle. Nythän se on treeneissä saanut rynniä sinne ihan täysillä minua odottelematta, joten tottakai se kisatilanteessa yrittää toimia oppimallaan tavalla tässäkin asiassa.

Ensin ajattelin, että kisayhteistyön saaminen tälle tasolle, mitä se nyt oli, kannustaisi minua jatkamaan koiratanssissa kisaamista, mutta sitten iski se sama ajattelumalli, mikä muissakin lajeissa on aina jossain vaiheessa tullut, että kannattaisiko vain lopettaa siihen täydelliseen suoritukseen siltä varalta, jos niitä ei tulekaan enää uusia, niin ainoa jäljelle jäävä muisto on se upea yhteistyö. Ainakin pidetään nyt jonkin aikaa taukoa kisaamisesta ja nollataan ajatuksia rennolla elolla ja ololla.

Olen jotenkin todella kriittinen näiden meidän koiratanssivideoiden suhteen, vaikka kaikki niissä menisikin ihan hyvin, mutta jotenkin sitä vain ajattelee kaikkea sitä, mikä on huonosti, kuten vaikka itseänsä. Tekisi aina mieli sutata itsensä pois ja jättää vain koira jäljelle. Mietin kauan, laitanko tätäkään, mutta laitetaan nyt kuitenkin. Videolla kuuluva vinkuna muuten tulee kehän ulkopuolisista koirista, Mestan haukahdukset sen sijaan siinä kuuluvat ihan oikein.

maanantai 27. toukokuuta 2019

Kun tanssipartneriani tassuille talloin

Käytiin Mestan kanssa ensimmäinen koiratanssin HTM (seuraamista musiikin tahdissa) kisamme alkuvuodesta 2017 (linkki), ja se oli myös ylipäätään ensimmäinen koiratanssikisamme. Sen jälkeen vaihdoimme lajin freestyleen (vapaaohjelma), kunnes viime vuoden lopulla päätin hieman extempore ilmoittaa Mestan HTM avoimeen luokkaan löytäessäni eräästä kivasta musasta (jota jo Lumeksenkin ohjelmiin olin joskus yrittänyt mallailla) just Mestalle sopivan coverin. Lisäksi Mestan freestylen voittajaluokan ohjelma (jossa muuten sama musa alkuperäisversiona, mistä tuo HTM cover on) oli vielä vaiheessa, mutta teki kuitenkin mieli johonkin kisoihin osallistua. Niinpä treenattiin pikakuuri seuraamisia  (toki niitä on jonkun verran harjoiteltu tässä välissäkin) ja tein siihen cover-versioon meille koreografian.


Kisasuorituksesta ainoa asia, mikä itselleni jäi mieleen, oli se, että tallasin Mestaa tassulle, jolloin se vingahti kuuluvasti ja hyppäsi pois viereltäni. Onneksi esityksemme tuli videoitua, joten pystyin katsomaan, että miten se noin muutoin meni, ja yllättäen sehän näyttikin tosi kivalta! Oikeastaan jopa niin kivalta, että tämä taitaa olla yksi tähänastisista lempparisuorituksistamme. Varsinkin ohjelman alku oli ihanan harmoninen. Tassulle tallaamista seuranneen poishypähdyksen jälkeen Mestakin tuli samantien takaisin vierelleni jatkamaan hommia, vaikka se mielummin kyllä olisikin pitänyt minulle pitkän urputuksen epäreilusta käyttäytymisestä. Mesta onkin sillä tavalla reilun pelin koira, että se yleensä antaa kyllä kuulua, jos sen mielestä toimin jollain tavalla epäreilusti, eikä vain lakaise asiaa maton alle ja anna olla. Tämä on hyvä asia oman oppimiseni ja toimintani tarkastelun kannalta. Jos tassulle tallominen olisi tapahtunut treenitilanteessa (en kyllä edes muista, koska viimeksi olisi käynyt näin, siitä taitaa olla useampia vuosia aikaa), Mesta olisikin saanut herkkukasan tai lempilelun hyvittelyksi minun törttöilystäni. Saihan se toki nytkin esityksen päätyttyä ahmia kehän ulkopuolella märkäruokaa purkista, mutta siinä vaiheessa Mestalla ei episodi enää kyllä muistissa ollut.

En tiedä, paljonko tuo yksi tanssimaailman suurimmista mokista eli tanssipartnerin jaloille tallominen vei pisteitä, mutta siitä huolimatta tuomarit arvostivat esitystämme 164,33 pisteen ja kunniamaininnan verran. Kaikki kiitos Mestalle, joka teki parhaansa minusta huolimatta!

perjantai 24. toukokuuta 2019

Bulldogit ovat kauniita- päivä


"Jos koskaan on päivä, jolloin on aika katsoa ulkonäköä pidemmälle, se on bulldogit ovat kauniita-päivä. Bulldogit tunnetaan ryppyisistä kasvoistaan, tanakasta rakenteestaan ja taipumuksestaan kuolata, eikä niihin sen vuoksi useinkaan yhdistetä sanaa "kaunis". Tänään on kuitenkin toisin. Juhlistaakseen bulldogeja, omistavat tarjoavat rakastetuille lemmikeilleen erityisen seikkailun - olipa se sitten kävely puistossa tai jotain vielä enemmän. Herkullisia yllätyksiä ja ylimääräisiä namipaloja on yleensä myös listalla. Jotkut koiranomistajat pukevat lemmikkinsä söpöihin vaatteisiin ja asusteisiin. Ne, jotka eivät vielä omista bulldogia, mutta ovat aina halunneet karvaisen, kuolaavan ja uskollisen ystävän, voivat harkita yhden kodinvaihtajan pelastamista."

Ylläoleva teksti on vapaa suomennokseni days of the year- sivustolla (linkki) kerrotusta bulldogit ovat kauniita- päivästä, jota vietetään aina huhtikuun 21. päivä. Bulldog-tyyppisiä koirarotuja on useita, mutta itselleni niistä aina ensimmäisenä tulee mieleen jo surullisenkuuluisaan maineeseen noussut englanninbulldoggi. Reilut pari vuotta sitten olin koiranäyttelyissä erään kymppiveen englanninbulldoggifanin kanssa ja istuimme rodun kehän laidalla, jotta voisin osoittaa hänelle rodun sairaalloisuuden todentuntuisemmin kuin netistä löytyvien kuvien ja videoiden avulla. Lopputulemana kymppivee piti englanninbulldoggeja edelleen söpöinä, mutta ei kuitenkaan haluaisi itselleen koiraa, jonka hengitys rohisee (ja vatsa heiluu juostessa).

Kuvassa oikealla olevalla enkkubullalla sentään on kuono, vasen taas, no, katsokaa itse...

Itse sain konkreettisen osoituksen siitä, että Suomen Kennelliiton puheet epäsuosia sairaalloisia piirteitä omaavia koiria näyttelyissä ovat pelkkää sananhelinää. Tässä kyseisessäkin näyttelyssä rodun parhaaksi valittiin koira, jonka hengitys rohisi niin selvästi, että vain kuurolta tuomarilta se olisi voinut jäädä huomaamatta, ja lisäksi kaksi muutakin rohisevaa "enkkubullaa" kehässä kävi eikä niihinkään puututtu mitenkään.

Koska aina sanotaan, että turha vain valittaa asioista, jos ei niille yritä itse tehdä mitään, niin minäpä sitten reippaana näyttelyn jälkeen laitoin sähköpostin kyseisessä näyttelyssä englanninbulldogit arvostelleelle tuomarille ja kysyin, miksi hän palkitsi selvästi rohisevan koiran, vaikka rotumääritelmässä sanotaan, että hengitysvaikeudet ovat erittäin vakava virhe. Lisäksi kysyin, että miksi hän sen sijaan ei hylännyt rohisevia koiria, tai antanut evaa tai edes alentanut arvosanaa, jos ei uskalla radikaalimpeihin toimintoihin ryhtyä. En saanut minkäänlaista vastausta.


No laitoinpa seuraavaksi viestiä myös suoraan Kennelliittoon ja kirjoittelin sinne näin:

"Hei! Olin tänään xx koiranäyttelyssä ja katselin englanninbulldoggien kehää. Hämmästyin tuomarin (xx) välinpitämättömyyttä seikkoihin, jotka rotumääritelmässä (ja osin ihan normaalilla järjelläkin) määritellään vakaviksi virheiksi. Pari otetta rotumääritelmästä: "Koiran hengitysvaikeudet ovat vakava virhe." "Mikäli kuonon päällä on osittainen tai kokonainen nenäpoimu, se ei missään tapauksessa saa häiritä tai peittää silmiä tai kirsua. Ahtaat sieraimet ja voimakas kirsun peittävä poimu ovat erittäin vakavia virheitä."

Kyseisessä näyttelyssä esitettiin kolme voimakkaasti rohisevaa englanninbulldoggia, niistä yksi ylsi rotunsa parhaaksi. Eikö hengityksen rohina jos mikä ole oire hengitysvaikeuksista? Voivatko tuomarit näin räikeästi olla piittaamatta koirien terveydentilasta? Koira, oli se sitten minkä tahansa rotuinen, ei ole näyttelykuntoinen, jos sen hengitys rohisee, ja lähes mistä tahansa muusta rodusta sellainen koira olisikin varmasti laitettu kehästä ulos. Tänään englanninbulldoggien tuomari sen sijaan sijoitti selvästi sairaan koiran rotunsa parhaaksi.

Yhdellä koirista oli myös voimakas nenäpoimu, joka peitti kirsun yläosan kokonaan. Tästäkään ei moitetta tullut. Myös ahtaita sieraimia näkyi.

Olisiko aika korostaa tuomareille, että vakava virhe todellakin tarkoittaa vakavaa virhettä.

Video- ja kuvamateriaalia kyseisen näyttelyn enkkubulleista löytyy."

Yksi iloisesti häntäänsä heiluttava englanninbulldoggi oli paikalla.

Näyttelysihteeri kiitti palautteesta ja kertoi, että Kennelliitolla on ohjeet rotukohtaisien liioiteltujen piirteiden huomioimiseen ulkomuotoarvosteluissa. Kyseisiä ohjeita käydään läpi ulkomuototuomarikoulutuksessa ja neuvotaan niiden noudattamisessa. https://www.kennelliitto.fi/sites/default/files/media/rotukohtaiset_ohjeet_rko_0.pdf

Hienoa toki, että ohjeita on ja niitä käydään läpi, mutta käytäntöön ne eivät näy tulleen. Lukaisin kyseisen ohjeistuksen hengitysvaikeuksien arvioinnin kohdalta ja siinä kerrottiin näin: "Lievät hengitysvaikeuksien oireet samoin kuin hengityskykyyn mahdollisesti vaikuttavat anatomiset seikat (ahtaat sieraimet, liian lyhyt kuono-osa, liioitellun pieni pää ja/tai erittäin lyhyet mittasuhteet, heikosti kehittynyt rintakehä jne.): Tämän tulisi vaikuttaa laatuarvosteluun. Selkeiden hengitysvaikeuksien kohdalla tulisi harkita hylkäämistä. Selkeisiin vaikeuksiin viittaa se, jos koira on jo paikallaan seisoessa ja ilman selvää ulkoista syytä (kuumuus, kiihottavat ärsykkeet jne.) hengittää vaivalloisesti, esimerkiksi: • Hengittää suun kautta suupielet selvästi vetäytyneenä ja/tai kieli selvästi ulkona, • Korostuneet hengitysäänet (kuorsaus); sisään- ja/tai uloshengitysääni kuuluu selvästi "

Haluaisinpa todellakin nähdä, että jokainen tuomari alkaisi näitä ohjeita oikeasti noudattaa....


Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja (joka on muuten itsekin arvostellut näyttelyissä tämän nyt puheena olleen rop-koiran hyvin arvosanoin...) vastasi minulle Kennelliiton korostavan voimakkaasti koirien terveen rakenteen huomioimista näyttelyarvosteluissa ja kertoi sen olevan vahvasti esillä myös ulkomuototuomareiden koulutuksessa. Kuulemma mitään ei vain pysty tapahtumaan yhdessä yössä ja kyseinen tuomarikin oli arvostellut rotua vasta ensimmäistä kertaa, joten ei voi olla täysin perehtynyt rodun arvosteluun. Lisäksi mainittiin tuon Rop-koiran saaneen jo 64 kertaa aiemminkin vähintään sa:n.

Koirat eivät muutu yhdessä yössä, totta, mutta tuomareiden asenteiden kyllä olisi täysin mahdollista muuttua yhdessä yössä. Eihän se ole mitään muuta kuin alkaa noudattamaan rotumääritelmää ja sitä tukevia ohjeistuksia. Kokemattomuus rodun arvostelussa tai "vaikea rotu arvostella" eivät myöskään ole peruste mainitsemieni seikkojen sivuuttamiseen, koska niissä ei ole mitään tulkinnanvaraista. Joko koiran hengitys rohisee tai se ei rohise, joko kuonopoimu tulee kokonaan kirsun päälle tai ei tule, jne. Täysin naurettavaksi vastauksen tekee vetoaminen koiran aiempiin hyviin näyttelytuloksiin - ai jos koiraa ovat muut tuomarit palkinneet hyvin, niin muidenkaan ei tule poistua tästä linjasta, vaikka koirassa selviä virheitä havaitsisivat... Olisi mielenkiintoista tietää, mistä syystä ko koira on kuitenkin kerran saanut EVA:n, onko jollain tuomarilla ollut pokkaa oikeasti puuttua rodun ongelmiin. No, sanahan rodun piirissä varmaan kiirii nopeasti ja tiedetään olla viemättä koiria sellaiselle huonolle tuomarille, joka "ei ymmärrä rodunomaisia piirteitä".

Ps. Olen myös sitä mieltä, että suomenlapinkoirissakin tuomarit voisivat vähän vahvemmin puuttua ei toivottuihin ulkonäköpiirteisiin, kuten mm. liian runsaaseen turkkiin, mataliin raajoihin, liian pieneen kokoon ja vierasilmeiseen olemukseen. Lisäksi arkuuteen ja rähjäämiseen tulisi kiinnittää huomiota, ihan sama vaikka se johtuisi vain koulutuksellisista puutteista, mutta kun sitä ei voi tietää, niin tulisi vaikuttaa laskevasti koiran tulokseen. Edelleen muistan eräässä näyttelyssä sen yhden lapinkoiranartun, joka meni ihan paniikkiin miestuomarin lähestyessä, ja rimpuili pannastaan irti ja otti hatkan kehästä. Koiraa pyydystettiin kiinni hyvä tovi ja tuotiin takaisin kehään, jossa ei edelleenkään antanut tuomarin lähestyä itseään. Tuomari saneli arvostelun sitten kauempaa edes koskematta koiraan ja saikohan se hoon vai eehoon ja maininnan ujosta luonteesta...

sunnuntai 5. toukokuuta 2019

Winter surprise

Kevät oli jo hyvässä vauhdissa. Lämpötilat huitelivat väliin jopa +20 paikkeilla, kasvit alkoivat heräillä talvilevoltaan, erilaisia ötököitä vilisteli siellä täällä ja linnut lauloivat täysin rinnoin. Sitten toissapäivänä takatalvi yllätti ja heitti maahan runsaahkon lumikerroksen. Koirille lumikelien paluu oli erittäin iloinen yllätys ja ne viihtyvät ulkona taas heti paljon paremmin, mutta linnuille kävin viemässä vielä uuden satsin ruokaa, kun ei tuolta lumen seasta ole ravintoa helppoa löytää. Sääennusteiden mukaan lämpimät kelit ovat kylläkin tulossa takaisin pikapuolin, joten parin päivän sisään koiria taitaa odottaa uusi pettymys lumien kadotessa jo toistamiseen. Siihen asti ne kuitenkin nauttivat valkoisesta maisemasta täysin rinnoin!











keskiviikko 1. toukokuuta 2019

Vappupallo poikineen

"Pa pa pa pa pallo, pallo vierii näin. Pa pa pa pa pallo, ihan nurin päin. Kaivelen palloja, kaivelen näin. Vieritän palloja itseäni päin." Mukaelma Tuuli Paasolaisen kappaleesta Pa pa pa pa pallo.


"On piilossa värien, suojassa pyöreiden pallojen lapinkoira pehmoinen ollen aina suloinen. Vain muutamat tuntee sen." Mukaeltu Sauvo Puhtilan suomeksi sanoittamasta kappaleesta Kuningaskobra.


"Uulalalaa... ulapaa... pallot mua keinuttaa. Tatataa... tatatata... lalalaa... pallojen kanssa... Mulla oli hauskempaa. Vappupalloni ja minä." Mukaelma J. Karjalaisen sanoituksesta Merenneitoni ja minä.


"Lattialle pudonnutta voinko takaisin saada. Kulutettu, käytetty, littanaan pureskeltu. Järsitty ehkä liikaa ei siihen korjaus auta, taisin nähdä vähän liikaa vaivaa. Että hajalle sain sen, mikä palloks tarkoitettiin." Mukaelma Apulannan kappaleesta Koneeseen kadonnut.